Tampereella avataan suuri keskustelu sosiaaliturvan tulevaisuudesta. Sampolan auditoriossa kysytään maanantaina 22.9.2014 kello 18 - 20
Saako sosiaaliturva olla vastikkeellista?
Sosiaali- ja terveysministeriö on nimennyt laaja-alaisen toimikunnan valmistelemaan sosiaaliturvan muuttamista vastikkeelliseksi. Uudistuksesta käytetään nimitystä "osallistava sosiaaliturva". Lakiesitys asiasta on tarkoitus antaa vuoden 2015 alussa.
Tämä merkitsee sitä, että köyhimmät sosiaaliturvan saajat joutuvat suorittamaan palkatonta työpalvelua. Kieltäytyminen on mahdollista vain sen uhalla, että menettää huomattavan osan sosiaaliturvastaan. Vielä 1980-luvulla vastikkeeton sosiaaliturva oli perusoikeus ja tabu, johon ei saanut kajota.
Paneeliin kutsutaan sosiaalipolitiikan tuntijoita eri puolueista, sekä hallituksen että opposition taholta. Myös yleisö saa esittää mielipiteitä.
Tilaisuuden järjestävät Kuule köyhää –toimikunta, seurakuntien yhteiskunnallinen työ sekä Tampereen seudun työväenopisto
Saako sosiaaliturva olla vastikkeellista?
Sosiaali- ja terveysministeriö on nimennyt laaja-alaisen toimikunnan valmistelemaan sosiaaliturvan muuttamista vastikkeelliseksi. Uudistuksesta käytetään nimitystä "osallistava sosiaaliturva". Lakiesitys asiasta on tarkoitus antaa vuoden 2015 alussa.
Tämä merkitsee sitä, että köyhimmät sosiaaliturvan saajat joutuvat suorittamaan palkatonta työpalvelua. Kieltäytyminen on mahdollista vain sen uhalla, että menettää huomattavan osan sosiaaliturvastaan. Vielä 1980-luvulla vastikkeeton sosiaaliturva oli perusoikeus ja tabu, johon ei saanut kajota.
Paneeliin kutsutaan sosiaalipolitiikan tuntijoita eri puolueista, sekä hallituksen että opposition taholta. Myös yleisö saa esittää mielipiteitä.
Tilaisuuden järjestävät Kuule köyhää –toimikunta, seurakuntien yhteiskunnallinen työ sekä Tampereen seudun työväenopisto
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tosi fiksu lähestymistapa: Aloittaa pistämällä otsikoksi kysymys ja sitten nimimerkkinä vastaamalla siihen itse.
Mielestäni sosiaaliturva on nykyisellään vahingollinen ilmiö. En tarkoita tällä, että joku invalidisoitunut vanhus pitäisi jättää ilman tuloja, mutta kun itse sosiaaliturva lisää invalidisoitumista, niin siinä on silloin jotain pielessä. Otetaan työttömät. Hehän joutuvat makaamaan kotona tai ravaamaan tarkoituksettomilla lehmäntanssituskursseilla (Tälläinenkin oli takavuosina työttömille, herätti jonkin verran huomiota) saadakseen sosiaaliturvaansa, mutta heti kun he itse menevät oikeaan työhön, tuet menevät.
Siten paras lähestymistapa sosiaaliturvaongelman ratkaisemiseksi olisi poistaa verotus tai alentaa sitä tuntuvasti. Se lisäisi monen firman kannattavuutta ja tekisi mahdolliseksi useampien ihmisten työllistämisen kuin nykyisin. Sosiaaliturvaongelmaahan on mahdoton ratkaista niin kauan kuin ihminen on sosiaaliturvalla.
Siis vähän kuin se sanonta: Anna nälkäiselle kala, niin hänellä on ruokaa täksi päiväksi. Opeta hänet kalastamaan, hänellä on ruokaa elämänsä ajaksi.
Sossutukien ei todellakaan pitäisi olla vastikeellisia, KELA-tuet ovat niitä vastikkeellisia tukia. Jos sossutuet ovat vastikeellisia, se tarkoittaa vain sitä, että ihmiset joutuvat KELA-tukia piennemmillä samoihin toimenpiteisiin, mihin joutuvat nyt tulevat. Toisin sanoen sossutukien vastikkeellisuus olisi rangaistus niille työttömille, jotka oikeasti hakevat töitä.
Lisäksi tähän Suomen nykyisen vitaukseen eli kuntouttavaan työtoimintaan (as if) ei pitäisi pakottaa ketään ja sen yhdeksän euron ylläpitokorvauksen lisäksi siitä pitäisi ehdottomasti saada korotettua työttömyysturvaa/työmarkkinatukia niin kauan kun siinä toimenpiteessaä suostuu/joutuu olemaan.
Pakottaminen näihin toimenpiteisiin on niin kauan huono vaihtoehto kun ihmisiä voi pakottaa yksityisiin, voittoa tavoitteleviin firmoihin. Se nyt on jotenkin hyväksyttävissä, jos työtön joutuu käymään näissä työkkärien järjestämissä aikuisten päiväkodeissa, mutta yksityiset firmat pitäisi ilman muuta pakottaa maksamaan palkkaa jokaisesn työlntekijän työpanoksesta. Eli toisin sanoen kuntouttava työtoiminta ja työharjoittelu KELA:n tuilla yksityisissä firmoissa pitäisi kieltää. Samaten kaikenlaiset sanssikortit pitäisi kieltää. Vain siinä tapauksessa KELA-tukien vastikkeellisuus voi toimia.
Sossutukien ei todellakaan pitäisi olla vastikeellisia"
Tuo kannattaisi muuttaa muotoon: "Sossutukien ei todellakaan pitäisi olla."
Puhut sossutuista kuin niissä olisi jotain suoranaisen sankarillista ja kunnioitettavaa. Todellisuudessa ne tuovat vain häpeää saajalleen ja lisäävät tämän riippuvuutta sellaisesta asiasta, josta kukaan täysjärkinen todellakaan ei halua olla riippuvainen -valtiosta.
Mormoneilla on hieno systeemi omassa yhteisössään. Jos joku yhteisön jäsenistä on ilman toimeentuloa, muut auttavat häntä omille jaloilleen. Sen sijaan sosiaalituet voidaan nähdä kuin raskaana painona, jonka valtio laskee puutteessa olevan hartioille pitääkseen hänet polvillaan maassa.
"Jos sossutuet ovat vastikeellisia, se tarkoittaa vain sitä, että ihmiset joutuvat KELA-tukia piennemmillä samoihin toimenpiteisiin, mihin joutuvat nyt tulevat. Toisin sanoen sossutukien vastikkeellisuus olisi rangaistus niille työttömille, jotka oikeasti hakevat töitä."
Olet varmaan oikeassa pääpiirteittäin jos katsomme suppealla kannalla asiaa. Mutta todellinen ongelma tietenkin ovat sosiaalituet ja ihmisten riippuvuus niistä, ei tukien vastikkeettomuus tai vastikkeellisuuss.
Pidän itse parempana sitä, että ihminen on tekemässä jotain järkevää työtä kuin että hän vain makaisi kotona räkimässä kattoon. Sosiaalituet pitävät ihmiset kotona makaamassa ja kattoon räkimässä. Jos valtio tosiaan haluaisi auttaa ihmisiä, se lakkauttaisi verotuksen ja pitkälti itse vetäytyisi taka-alalle. Tämä loisi paljon parempaa toimeentuloa ihmisille kuin se, että köyhälistön yhdeltä osalta ryöstetään so verotetaan osa tuloista ja jaetaan se toiselle osalle köyhälistöä -ja rikkaille.
Verotus on ihailtavasti pysynyt politiikan pyhänä lehmänä, vaikka valtionvirastoista sen historia on yksi suurimpia epäonnistumisia. Rikkaat ovat aina maksaneet vähimmin veroja, vaikka teoriassa heidän pitäisi maksaa eniten. Siten köyhät maksavat toisten köyhien palvelut, eivät rikkaat. Tämä on verotuksen suurin petos.
"Pakottaminen näihin toimenpiteisiin on niin kauan huono vaihtoehto kun ihmisiä voi pakottaa yksityisiin, voittoa tavoitteleviin firmoihin."
Totta, mutta valtio perustuu pakottamiseen. Ihminen pakotetaan kouluun jo nuorella iällä, pojat pakotetaan inttiin, ihmiset pakotetaan antamaan osa tuloistaan valtiolle (=verot) jne.
"työtön joutuu käymään näissä työkkärien järjestämissä aikuisten päiväkodeissa"
Mielenkiintoinen tapa pukea sanoiksi ja olen samaa mieltä. Kannattaa muuten huomata, että työttömyystoimistojen olemassaolo perustuu valheeseen. Ne eivät ole olemassa siksi, että työttömät saataisiin töihin vaan siksi, että heitä voidaan paimentaa ja että puoluelaisille on suojatyöpaikkoja.
"yksityiset firmat pitäisi ilman muuta pakottaa maksamaan palkkaa jokaisesn työlntekijän työpanoksesta."
Eikö olisi järkevämpää vaatia valtio kokonaan pois työllisyyttä haittaamasta? Tässä toisin kuin väität, syyllisiä huonoon tilanteeseen eivät ole yksityiset firmat vaan valtio. Aina kun on kysyntää, mutta sitä tyydyttämään ei ole tarjontaa, syyllistä kannattaa katsella valtion suunnalta. Valtio ryöstää so verottaa armotta näitä yksityisiä firmoja, etenkin pienimpiä. Nämä rahat valtio sitten osittain ohjaa tukityöllistämiseen, jolla sen suosimat suuremmat firmat saavat puoli-ilmaista työvoimaa.
Siten toimivampi ratkaisu kuin näiden päähänpotkittujen yrittäjien (Joiden toimeentulosta kova verotus tekee vaikeaa) pakottaminen olisi valtion pakottaminen pois työmarkkinoilta.
"Samaten kaikenlaiset sanssikortit pitäisi kieltää."
Sana "sanssi" muuten toisin kuin monet luulevat, ei tule englannin kielen sanasta "chance" so "mahdollisuus vaan ranskan kielen sanasta "sans" so "ilman". Työttömyysviranomaisten hirtehishuumoria parhaimmillaan. Ihan niin kuin sekin, että työttömyystoimiston nettisivut ovat olleet osoitteessa mol.fi (Surusoinnun mukaan). Näiden kyynikoiden holhoukseen meidän siis pitäisi mukisematta alistua.
"Vain siinä tapauksessa KELA-tukien vastikkeellisuus voi toimia. "
Itse asiassa, pahoin pelkään, et ole onnistunut, kuten edellä selitin, lainkaan osoittamaan miten kela-tuet voisivat toimia, vastikkeetta tai vastikkeella.
Ihmisoikeuspalstalla keskustelu samasta aiheesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12439391
Ja siellä selviää oikein hyvin:
"Saako sosiaaliturva olla vastikkeellista??"
Ei se saa olla vastiikkeellista, Suomikin on allekirjoittanut sellaiset sopimukset jo vuosia sitten, se lähinnä ihmetyttää, että ministeriössä ei tiedetä minkälaisia sopimuksia maa on tehnyt ja hyväksynyt.
Mutta ei sosiaalituki ikinä ole todellisuudessa ollut "vastikkeetonta". Sen saajia on aina nöyryytetty ja pakotettu valtion lisääntyvään holhoukseen vaatimattoman toimeentulon vastineena.
Lähinnä itseäni ihmetyttää, että kuka tahansa aivokuolleen zombien yläpuolella ajattelukyvyssä oleva ei käsitä jotain näin ilmeistä.
Perusturva olisi ratkaisu, se takaisi kaikille mahdollisuuden
elää vaatimatonta elämää ja antaisi mahdollisuuden ansaita
enemmän niin halutessaan ja jaksaessaan,tilapäistyötäkin
voisi vastaanottaa menettämättä mitään, ja tekemättä anomuksia.
Tulevaisuudessa ei työtä kaikille riitä mutta työttömälläkin on oikeus elää ja perusturva antaa mahdollisuuden valita, joko elän
vaatimattomasti tai sitten keksin lisäansioita,
joko yrittäjänä tai muita teitä.
"Perusturva olisi ratkaisu, se takaisi kaikille mahdollisuuden
elää vaatimatonta elämää ja antaisi mahdollisuuden ansaita
enemmän niin halutessaan ja jaksaessaan"
No itse asiassa se voisi olla ratkaisu, mutta sellaisena ei kovin kaksinen. Mietitäänpä esimerkin valossa, olettaen, että perusturva olisi vaikka 1500 euroa kuussa ja palkkatulot alentaisivat sitä.
Oletetaan, että meillä on A, joka tienaa 2000 euroa kuussa ja B, jolla ei ole lainkaan tuloja so 0 euroa kuussa. Nyt perustulon tultua B saa kotona maatessaan 1500 euron tulonlisäyksen ja A saa vain 500 kuussa ehkä kovastakin rehkimisestä (Siis kun hän saisi 1500 jos ei tekisi mitään). Pian A:lla olisi käytännössä kova kiusaus siirtyä perustulolle, mikä lisää muiden maksutaakkaa.
Todennäköisesti jossain vaiheessa poliittinen paine aiheuttaisi sen, että perustulon tasoa nostetaan sanotaan vaikka 2000 euroon kuussa. Nyt B melko varmasti siirtyy perustulolle kotiin makailemaan ja C:llä, joka tienaa 2500 euroa alkaa olemaan kiusaus siirtyä perustulolle.
Kun tätä päättelyä jatkaa eteenpäin, pian oltaisiin siinä mahdottomassa tilanteessa, että kaikki olisivat perustulolla eikä kukaan tekisi töitä. Se olisi kuolinisku nykyisen kaltaiselle, työn ympärille organisoidulle yhteiskunnalle.
Jatkanpa vielä kommentoimista:
"tilapäistyötäkin
voisi vastaanottaa menettämättä mitään, ja tekemättä anomuksia."
Kuten jo sanoinkin, perustulo ei olisi kovin kaksinen ratkaisu. Jos jokin seikka pelastaa nykyisen sosiaaliturvajärjestelmämme olemasta täydellinen katastrofi, se on stigma ja punainen nauha, jotka liittyvät sosiaalitukien nostamiseen.
Perustulo poistaisi molemmat ja ajaisi sosiaaliturvajärjestelmän reunan yli -täydelliseksi katastrofiksi.
En pidä kovin hyvänä ratkaisuna automaattista, tuloista riippumatonta perustuloakaan. Se toisi lisärahaa monille jo miljonääreillekin ja lisäisi valtion tarvetta ryöst... verottaa ihmisiä.
"Tulevaisuudessa ei työtä kaikille riitä"
On ironista, että nimimerkki puolustaa perustuloa työn riittävyyden näkökulmasta, kun perustuloa markkinoivana hänen pitäisi ymmärtää, että ihmisten varsinainen ongelma ei ole työn vaan rahan puute. Rahan puutteeseen taas vaikuttaa suoraan sen ryöstäminen so verotus.
Verotus on sitä, kun valtio ottaa väkivallan uhalla so ryöstää osan ihmisen tuloja itselleen. Ratkaisu työn riittävyysongelmaan tai sen puoleen tulojen riittävyysongelmaan onkin siinä, että valtio siirtyy syrjään ihmisten kukkarolta. Ryöst... verotuksen poistaminen tai tuntuva laskeminen olisi valtava energialisäys kansantalouteen ja toisi ihmisille lisää rahaa ja lisää tuloja.
Yleensä kun jollekin asialle olisi kysyntää, mutta sitä tyydyttämässä ei ole tarjontaa, on ihan perusteltua etsiä syytä todennäköisimmästä syyllisestä, valtiosta. Valtio, kuten jo mainittiinkin, haittaa tarjontaa verojen tuomalla rasitteella. Näin ryöstösaa... verot ovat kaksinkertainen rasite: Ensin ne vievät osan ihmisten tuloista ja toisaalta rahoittavat uudet rajoitustoimenpiteet, joita valtio keksii ottaa käyttöön. Esimerkiksi eduskunnassa on käyty paljon keskusteluja siitä, miten kohtuuttoman kovat (valtion aikaansaamat) rakennusmuodollisuudet haittaavat vuokra-asuntojen saatavuutta, vaikka niille olisi kova kysyntä.
"perusturva antaa mahdollisuuden valita, joko elän
vaatimattomasti tai sitten keksin lisäansioita,"
Ikävä tuoda sadetta paraatiin, mutta vaikka perustulo antaisikin tuollaisen mahdollisuuden, olen pitkälti kirjoittanut siitä, miksi se ei kannata. Siinä olisi nykyisten sosiaalitukien pahin puoli, joka lainauksesta käy esille: se passivoi vaatimattomuuteen. Lisäansioiden keksiminen taas on aktivoivaa toimintaa.