Itse uskon jo melkein pelkän kosketuksen parantavaan voimaan.
Tämä aika on vaan yliseksualisoitunut. Ja onhan se todettu, naiset kaipaavat hellyyttä ja läheisyyttä - miehelle se usein tarkoittaa jo että ollaan matkalla johonkin muuhunkin ?
Näin olemme erilaisia. Mutta luusin silti (suhteessa olevalle tai sellaisesta haaveilevalle) henkisen ja fyysisen läheisyyden olevan monelle tärkeää sukupuolesta riippumatta.
Jotku taas kavahtavat kosketusta henkisestä läheisyydestä puhumattakaan, vieroksuvat ja kammoavat. Joku sanoi keväämmällä palstalla kammoavansa juurikin emotionaalista läheisyyttä; pelkäävänsä "paljastua" omana itsenään ja menettämällä näin ollen "arvonsa" toisen silmissä. ??
Niin, jotta että mitä ovat kenenkin ongelmat ja mahd. neuroosit?
Itselleni koskeutus on luotevaa jo ammattinikin puolesta. Ja perhepiirissä on aina näytetty tunteita avoimesti, esim. halattu, taputettu olalle yms. Toki täytyy olla tilannetajua, miten kenenkin ihmisen kanssa toimii. Kosketus toki luontevinta läheisten kesken. Ammatillinen kosketus esim. hoitotyössä jo eriasia.
Ei mulla enää mutta tänne.
Tämä aika on vaan yliseksualisoitunut. Ja onhan se todettu, naiset kaipaavat hellyyttä ja läheisyyttä - miehelle se usein tarkoittaa jo että ollaan matkalla johonkin muuhunkin ?
Näin olemme erilaisia. Mutta luusin silti (suhteessa olevalle tai sellaisesta haaveilevalle) henkisen ja fyysisen läheisyyden olevan monelle tärkeää sukupuolesta riippumatta.
Jotku taas kavahtavat kosketusta henkisestä läheisyydestä puhumattakaan, vieroksuvat ja kammoavat. Joku sanoi keväämmällä palstalla kammoavansa juurikin emotionaalista läheisyyttä; pelkäävänsä "paljastua" omana itsenään ja menettämällä näin ollen "arvonsa" toisen silmissä. ??
Niin, jotta että mitä ovat kenenkin ongelmat ja mahd. neuroosit?
Itselleni koskeutus on luotevaa jo ammattinikin puolesta. Ja perhepiirissä on aina näytetty tunteita avoimesti, esim. halattu, taputettu olalle yms. Toki täytyy olla tilannetajua, miten kenenkin ihmisen kanssa toimii. Kosketus toki luontevinta läheisten kesken. Ammatillinen kosketus esim. hoitotyössä jo eriasia.
Ei mulla enää mutta tänne.
Vastaukset 24
Vanhimmat
On tärkeää saada koskea ja tulla kosketetuksi. Joillekin yksinäisille lemmikkikoira tai kissa voi olla ainoa koskettava ja kosketettava kaveri, ja iso apu järjissään pysymiseen. Tämän olen todennut oman ammattini kautta.
On olemassa myös "kosketusterapiaa", jossa esim. levoton lapsi rauhoittuu tietynlaisen kosketuksen alla.
Tilannetajusta olen samaa mieltä.
on olemassa ihan terapiakoiria ja muita eläimiä ihmisten kosketuksen tarpeeseen. Vanhustyössä näistä on ollut iloa sen lisäksi, että halaukset ovat monelle tärkeitä. Valppautta vaatii sekin, ettei päästä ketään käpälöimään siinä sivussa. Rehti kosketus, vaikka halaus vs. niljakkaat yritykset - ammatillisuutta tarvitaan. Karultakin tämä voi joskus tuntua; Kosketusta varmaan pohjimmiltaan kaipaa jokainen.
Omat rajat silti hyvä pitää.
Tai jos sitten silmälasit ovat hieman likaiset, kaikkialla näkyy pörriäisiä jne.
vanhat lasit, ja yksi merkittävät naarmu tuli jo kylä melkein saman tien. Mut muuten näen vielä ihan hyvin. :)
Itse en uhkakuvia halua nähdä siellä, missä niitä ei ole. Muuten pidän varani.
Sekä fyysinen että psyykkinen läheisyys on niin tärkeää (!!), tiedän millaista on olla parisuhteessa ilman niitä... Ja välillä juuri se pelkkä kosketus voi saada ihmeitä aikaan!
No ongelmia on paljon, sehän on selvää. Ja niiden ongelmien ristitulessa on sitten vain päätettävä omien arvojen mukaisesti, mitä ratkaisuja missäkin ongelmassa tekee. Se on helppoa. Emotionaalista läheisyyttä voi olla vaikka ystävien kesken, mitä ei välttämättä parisuhteessa ole. Mutta jos tuo henkilö, jonka kanssa kokee syvää yhteyttä, ei kuitenkaan ole sopiva kumppaniksi, niin miksi väkisin yrittää tehdä suhteesta parisuhdetta. Täytyy siinä sitä fyysistäkin kipinää olla, jos parisuhdetta muodostetaan. Toinen ei välttämättä sytytä lainkaan fyysisesti, mutta henkisesti kuitenkin ja silloin mielestäni ystävyys on ihan ok. Molemmat saa vaihtaa samanmielisen kanssa ajatuksia, tuntemuksia, kokemuksia jne.
Suhteeseen tarvitaan toki myös fyysinen kipinä! :D
Mutta emootioista olen samaa mieltä, ne voivat totetua jo läheisten / ystävien kesken. Kukapa silti ei kaipaisi myös sitä kokonaisvaltaista täyttymystä, mitä vain parisuhteessa voi ihminen kokea.
No kukapa ei tosiaan kaipaisi, mutta se on vain elämän tosiasia myös, että kaikkea ei voi saada. Olen loppujen lopuksi tyytyväinen hyvin vähään ja kiitollinen siitä, mitä mulla jo nyt on. Mulla on esim. elämänkokemusta ja näkemystä eri tilanteista, jolloin pystyn auttamaan ihmisiä. Monilla mua paljon vanhemmillakaan ihmisillä ei ole sitä syväluotaavaa kykyä. Vastapainoksi mulla on heikkouksia: olen ajoittain äreä, ilkeä, liian kriittinen jne. Se on vain niin, että jos me saatais kaikki tässä elämässä, niin ehkä me ei osattaisi olla enää kiitollisia mistään, eikä mitään asioita tarvitsisi omassa itsessään työstää. Joskus esim. lapsen pelastaminen huonoista oloista on oikein sille lapselle, mutta karhunpalvelus sille vanhemmalle. Hän ei ikinä opi ottamaan vastuuta elämästään ja tekemään itse ratkaisuja, jotka muuttaisi elämäänsä paremmaksi. Jos odottaa pelastavaa enkeliä ja samalla luulee, että itse ei tarvitse tehdä edes henkistä työtä sen eteen, niin se on valitettavasti harhaa. Kukaan ei ala sellaiseksi hyväntekijäksi, koska tuolloin se ihminen veisi sinun oppiläksysi. Ja näitä on jokaiselle omansa. Jokaisen on painittava omien ongelmien kimpussa, eikä kenenkään ratkaisuja tulisi syyllistää, mikäli ne on tehty puhtaasti siitä tunteesta, että näin on oikein.
tärkein: "kenenkään ratkaisuja ei tulisi syyllistää, mikäli ne on tehty puhtaasti siitä tunteesta, että näin on oikein". Itse olen samaa mieltä, kuten myöskin sitä, ettei kekenkään ihmisen kokemusta jostain asiasta toinen ihminen voi muuttaa toiseksi. NÄin on ollut myös omalla kohdallani, joskin ehkä jossain eri tilanteessa: olen tehnyt ratkaisuni puhtaasti siitä tunteesta, mikä on oikein. Mihinkään riistoon en ole suostunut, enkä mihinkään sen tapaiseen, jossa olen sellaista uhkaa havainnut / kokenut olevan. Itsekunnioitusta täytyy ihmisellä sentään olla siinä missä toistenkin.
Ja jokainen käy oman elämänkoulunsa. Toisella tie on kivisempi kuin toisella. Jokainen kypsyys omaan tahtiinsa eri asioissa. Myös elämän eväät ovat ihmisillä erilaiset.
Mutta (juuri) "se joka luulee seisovansa, katsokoon ettei kaadu."
Miksi ei saisi kaatua? Jos jokin asia kuuluu oppia ja kompuroida kerta toisensa jälkeen, ennen kuin lamppu syttyy, niin eikö kaatuminen ole silloin hyväksi? Ja kuten jo sanoin, nämä kaatumiset tapahtuvat jokaiselle, mutta juuri niissä asioissa, jotka sen kyseisen henkilön on tarkoitus oppia. En näe kaatumisia pahana, vaan erittäin hyvänä asiana. Virheiden pelkääminen johtaa siihen, että askeltaa aina samankorkuiselle portaalle, kun kaatuminen taas laittaa yrittämään enemmän ja lopulta on mahdollista nousta korkeammalle askelmalle.
Kehitystahtinsa jokainen määrittelee itse. On turha syyttää näistä asioista vanhempia, ympäristöä jne. Silloin ei juuri ota itse vastuuta omasta elämästään ja valinnoistaan, vaan roikkuu ajasta toiseen näytelmän kulississeissa, eikä uskalla riisua naamiotaan edes hetkeksi ja kohdata totuus sellaisena kuin se on. Jokainen pystyy, jos vain haluaa. Apua on aina saatavilla. Myös siksi tapaat joitain ihmisiä, koska heidän kanssaan juttelu saattaa avata sulle uusia näkökulmia asioihin. Aina kaiken ei tarvitse johtaa parisuhteeseen. Ystävyyssuhde voi antaa paljon enemmän kuin parisuhde hänen kanssaan ikinä voisi.
Mun mielestä toi on vähän ahne suhtautumistapa. Tai ainakin jollain tää "fyysinen kipinä" tuntuu menevän ihan överiksi. Esim. miehen pitää olla pitkä tai tumma tai tulinen eikä riitä vaikka että on klassisesti ihan kivannäköinen. Jos johonkin ihmiseen tuntee yhteyttä niin älkää helvetti soikoon menkö sotkemaan sitä tollasella ahnehtimisella. Se on sitä yliseksuaalisuutta, etsitään liian täydellisyyttä tai otetaan kumppani nimenomaan fyysisen puolen takia ja henkisellä puolella ei homma luonnistu.
Tuolla "se joka luulee seisovansa katsokoon ettei kaadu" tarkoitan juurikin vastaukstasi itselleni, joka on hyvin ylemmyydentuntoinen ja tarpeettomasti opastava. Et tunne minua. Joten palaapa ruotuusi.
Ensinnäkään ihminen ei välttämättä itse aina pysty määrittelemään kehitystahtiaan; jokainen ei aina ole oman onnensa seppä. Esim. lapsuudessa / nuoruudessa jos on jäänyt tietyt kehitysvaiheet käymättä läpi, ne käydään sitten vaikka läpi terapiassa aikuisella iällä ammatti-ihmisen tuella, ja kasvataan ihmisenä siten. Tämän faktan myöntäminen kysyy ihmiseltä nöyrää mieltä nähdä elämän tietyt realiteetit. Esim. nykyaikana monet mielenterveydelliset sairaudet selittyvät yhä enemmän geeniperimällä, ja näitä esim. emme voi valita itse. Emme myöskään sitä, jos sairastumme. Ja siinä, jos missä on ympäristöllä suuri vaikutus, nouseeko tueksi rinnalle vai kääntääkö selkänsä. Mihinkään naamioihin minulla ei ole tarve. (Kaksisuuntainen mielialahäiriö on vaan sellainen, että fiilikset voi vaihdella ilon, innostumisen ja apatian tai masennuksen välillä. Ketäpä ei esim. ystävien näkeminen ilahduttaisi, vaikka alamaissa olisi muuten ollutkin. Ja jutellessa mitä kuuluu, ei kaikille tee mieli avautua syvimmistä tunnoista. Pinnallisesti voi jopa joskus tuntua hyvältä, vaikka ne syvät vedet sielussa voivat kertoa myös muuta pidempiaikaisesti tai -kestoisesti. Tällaisessa tilanteessa / fiiliksissä luonnollisesti haluaa itse myös vaikuttaa siihen, kenen kanssa tulee jutelleeksi, ja mihin voimavarat riittävät. Kuinka monia ihmisiä ylipäätään yltiösosiaalisissa tilanteissa jaksaa noteerata ja tervehtiä - välinpitämättömyydestä toisia (kaikkia!) kohtaan ei sinällään tarvitse olla kysymys.)
Myöskään vastuunpakoilusta ei ole kysymys. Ennenmminkin joistain taidoista ja kyvyistä, joissa ihminen preppaantuu kukin omaan tahtiinsa. Virheitä toki olen tehnyt siinä missä toisetkin. Itse olen ollut traumatisoitunut ja lukossa, eli tietyllä tavalla tilanne on siksi junnannut paikallaan. Terapiaan pääsyn myötä (toiv. tapahtuu pian) aukenee uusia näköaloja.
Ja suinkaan minulla ei ole mielessä vain parisuhde, kun mietin ihmisten kanssa oloa ja eloa - vaan ylipäätään haen yhteyttä toisiin sen kyvyn ja taidon mukaan, mikä minulla tällä hetkellä on. Yllättävänkin kykenemätön olen ollut sosiaalisesti laajemmassa mittakaavassa ajateltuna. Siksi olenkin halunnut rohkaista toisia tulemaan luokseni sen sijaan että odottavat / vaativat itseltäni kohtuuttomia.
tuon edellisen viestini alku on vähän sekava. Tarkoitan, että jurikin vaikkapa tuota voi tarkoittaa "se joka luulee seisovansa katsokoon ettei kaadu" - miten suhtaudumme toisiimme. Ja miten näemme itsemme suhteessa muihin. Miten esim. "woman with angels" vastasi itselleni Sieltä Korkealta Portaalta.
tässä otit kantaa? Henkisen lisäksi täytyy olla myös sitä fyysistä kipinää, joten se siitä. Itselleni Periaatteessa riittäisi ihan kivan näköinen tyyppi, mikään erityinen komistus ei todellakaan tarvi olla. :) Mutta ajattelisikin, että naisena tuo vastapuolen ulkonäkö ei ole niin ylimaallisen tärkeä, kuin mitä monelle miehelle tuntuu olevan.
Henkisestä puolesta se, että jos huomaa jo varhaisessa vaiheessa toisessa jotain neuroottisuutta, pistää kyllä miettimään ja vähän varovaiseksi - jos kaikki ylipätään tuntuu (näin ollen) jotenkin vaikealta.. Luontevuuteen itse uskon ja siihen, että asioilla on tapana järjestyä, kun menevät omalla painollaan. Väkisin ei pidä mitään vääntää. Eikä rautalangasta.
Tuosta saisi aika hyvän rokki-kappaleen: "likaiset silmälasit", voisin kirjoittaa mutta en jaksa keksikää itse vaikka musiikkitunnilla oma.
aina johtaa seksiin. Siksi naiset alkavat suhteessa välttää läheisyyttä, koska miehen mittapuussa sen täytyy aina johtaa seksin harrastamiseen. Joskus voi olla muutenkin vain lähekkäin.
jos on herkkä niin sitten pelkää paljon paljastua.
Jos on herkkä ja myöntää sen, on useimminten sinut asian kanssa eikä esim. ainakaan häpeä sitä.
Moni voi olla herkkä, mutta ei myönnä sitä helpolla. Voi jopa pitää sitä jonkinlaisena heikkoutena, huonona puolenaan - jonka suhteen ei just halua "paljastua".
Joku totesi palstalla keväällä, että on oppinut uuden asian: "herkkyyden ei tarvikaan tarkoittaa mitään heikkoutta." Mitä ilmeisimmin hyvin nuoren henkilön uusi oivallus ihmiselosta - no, hieno oivallus jokatapauksessa. :)
Tarkotin erityisherkkiä ihmisiä. Niillä on vaikeuksia ilmaista mielipiteitään ja tunteitaan muille,ja ovat vähemmän sosiaalisia. Olen lukenut.
tällainen. Eipä tuota voi tasapäistää; itselläni ei ole ollut vaikeutta tunteiden ilmaisemisessa ainakaan omasta mielestäni. Toki kun on ollut masentunut, sitä voi olla sen vuoksi vähän ilmeetön. Sosiaalinen olen hyvinkin ollut, mutta erinäisten vastoinkäymisten myötä (lähimenneisyydessä) tullut vähemmän sosiaaliseksi (jos aiempaan ylisosiaalisuuteen vertaa), joskus jopa hieman araksi jossain suhteeessa.
Voisin litistää hänet itseäni vasten :)
En halunnut enää erään miehen kosketusta kun huomasin etten ollut hänelle muuta kuin laastari. Joulukuussa tapasin siitten hänet joka vei sydämeni, hänen kosketuksensa oli aitoa
Se on likaista kun baarihorot halailevat ja lääppivät kaikkia miehiä, vaikka nämä eivät edes sitä halua.
sitten ihan asia erikseen. Jääkööt omaan arvoonsa -