Mä oon 13, mul on lievä anoreksia ja mua masentaa ja ahistaa. En osaa ilmasta tunteitani lainkaan, varsinkaan suullisesti, siks piirrän ja kirjotan tarinoita. Mä oon tällä viikolla viiltäny maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina, nyt on just ja just lauantai. En tee syviä viiltoja, vaan pintaan sellaisia noin 1-2 millin syvysiä. Molemmat kädet sisäpuolelta kohta täynnä... Muutama kaveri tietää, vanhemmat ei, kukaan ei yritä oikeesti auttaa mua. Mun kaverit näkee nää viillot jotka luultavasti katoo taas kuukaudessa...
Mä tavallaan haluaisin et joku näkee ne. Joku aikuinen, opettaja, sukulainen, kaupanmyyjä. Mutta mua myös pelottaa mä en haluu et kukaa näkee mä haluun kärsiä yksin ja viiltää itteni ihan loppuun, mä haluun olla laiha tiikeri. Mua pelottaa se mitä mun vanhemmat tekee, joskushan ne kuitenki saa tietää. Mä haluun viiltää syvemmälle, haluun pysyvämmät arvet. Mä en tiedä miks mä ees alotin. Kai koska perhe oli sekasin puol vuotta putkeen itkin itteni uneen joka ilta. Mä inhoon itteeni, oon rumin ja lihavin maan päällä.
Joku päivä saatan tuntee itteni laihaks ja nätiks, sitte nään laihan ja kauniin ihmisen tai syön ni kaikki on taas päin persettä, oon taas lihava sika. Mulla ei oo hajuakaan mitä tehdä. Mä vaan viillän ja pelkään että joku näkee, toivoen että joku huomais. Haavat hoidan pesemällä vedellä ja kuivaamalla paperilla. Haluun paremman terän ja haluun viiltää syvälle. Niin syvälle että siitä jää arpi jonka joku huomaa eikä voi ohittaa sitä. Mä oon alkanu vähitellen tajuta, että oon sairas mieleltäni. Mulla on addiktio viiltelyyn ja sairaalloiseen laihuuteen. Haluun olla suunnilleen kuin luuranko ja haluan että mulla on arpia käsissä ja reisissä.
Joku nyt sanoo mulle jotain, neuvokaa tai vihatkaa mä haluun kuulla mitä ajattelette. Pitäiskö mun vaan kertoo jollekulle? Olkaa kilttejä... ;^;
Mä tavallaan haluaisin et joku näkee ne. Joku aikuinen, opettaja, sukulainen, kaupanmyyjä. Mutta mua myös pelottaa mä en haluu et kukaa näkee mä haluun kärsiä yksin ja viiltää itteni ihan loppuun, mä haluun olla laiha tiikeri. Mua pelottaa se mitä mun vanhemmat tekee, joskushan ne kuitenki saa tietää. Mä haluun viiltää syvemmälle, haluun pysyvämmät arvet. Mä en tiedä miks mä ees alotin. Kai koska perhe oli sekasin puol vuotta putkeen itkin itteni uneen joka ilta. Mä inhoon itteeni, oon rumin ja lihavin maan päällä.
Joku päivä saatan tuntee itteni laihaks ja nätiks, sitte nään laihan ja kauniin ihmisen tai syön ni kaikki on taas päin persettä, oon taas lihava sika. Mulla ei oo hajuakaan mitä tehdä. Mä vaan viillän ja pelkään että joku näkee, toivoen että joku huomais. Haavat hoidan pesemällä vedellä ja kuivaamalla paperilla. Haluun paremman terän ja haluun viiltää syvälle. Niin syvälle että siitä jää arpi jonka joku huomaa eikä voi ohittaa sitä. Mä oon alkanu vähitellen tajuta, että oon sairas mieleltäni. Mulla on addiktio viiltelyyn ja sairaalloiseen laihuuteen. Haluun olla suunnilleen kuin luuranko ja haluan että mulla on arpia käsissä ja reisissä.
Joku nyt sanoo mulle jotain, neuvokaa tai vihatkaa mä haluun kuulla mitä ajattelette. Pitäiskö mun vaan kertoo jollekulle? Olkaa kilttejä... ;^;
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tottakai sun pitää kertoa jollekkin!Aloita vaikka koulun terkkarista tai soita valtakunnalliseen kriisipuhelimeen! 01019 5202 numeroon.
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/ ja tuolta löytyy vaikka mitä, ota vaan rohkeasti yhteyttä.
Hyvä kun voit kirjoitella ja piirtää. Kaikella haluat viestittää, että sinut huomattaisiin ja otettaisiin todesta. Jokainen ihminen on on arvokas ihan omana itsenään, vaikka ei aina edes huomattaisi. Sinä kaipaat rakkautta.
Kerroit että perheessä oli ongelmia puoli vuotta sitten. Varmaan siksi vanhemmillas ei ole ollut voimavaroja tukea ja auttaa sinua. Ei he tahallaan ja välinpitämättömyttään ole sinua laiminlyöneet. Rakastavat varmasti sinua.