Suomessa puhuttava ruotsi on menneestä maailmasta

Joku aika sitten sattui korvaan radion puheohjelma. Siinä keskusteltiin kotimaisista kielistä.
Suomessa puhuttava ruotsi oli puhelijoiden mukaan vanhaa kieltä. Historiaa siis. Ruotsin puolella kieli kuuluu olevan jo ihan toista.
Meillä puhutaan museoruotsia? Mikä ettei, harvojen kielihän se oikeasti on.
Siis heidän, jotka eivät suomella pärjää maassa. Oikeasti.

Mutta onko kielten lukkona ruotsi? Eikö olisi aika kääntää kielikytkin oikeaan asentoon?
1880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Åt oss duger det utmärkt med "gammal svenska ",vartannat ord behöver inte vara engelska..

Äänestä

Typerä avaus.

Äänestä

Erimurretta tuskin ymmärtävät toisiaan, itäpohjan ( suomestapäinkatsottuna ) ja etelärannikon murteet. Sittensitä tuputetaan jo peruskouluissa.
Sälvää ilkivaltaa koko muuminruotsi.

Äänestä
  • Huvudsaken att vi svenskspråkiga försvår.

    Äänestä

Murteellista tai ei, niin ruotsi on hyödytön kieli suomalaisille.

Äänestä
  • Tarkemmin: katkera nettifennomaani ei ole oppinut ruotsia eikä tule oppimaan. Kukaan ei edes halua, että neffe tarvitsisi ruotsia. Paras olisi, että neffe pysyisi äitinsä kanssa peräkammarissa.

    Äänestä

  • Nettisuom. (-fenno) kirjoitti:

    Tarkemmin: katkera nettifennomaani ei ole oppinut ruotsia eikä tule oppimaan. Kukaan ei edes halua, että neffe tarvitsisi ruotsia. Paras olisi, että neffe pysyisi äitinsä kanssa peräkammarissa.

    Vielä tarkemmin: Katkera nettisveko ei sulata ruotsin kielen hyödyttömyyttä Suomessa ja maailmalla.

    Äänestä

Puhun sitä ruotsia, jota minulle opetettiin koulussa vuosikymmeniä sitten. Jos se ei ollut vanhentunutta jo silloin, niin ainakin nyt se on. Ei ole ollut käyttöä, joten kielitaito ei ole kehittynyt. - Luen kyllä lehtiä ja kirjoja ja kuuntelen joitain femin ohjelmia, mutta aktiivista harjoitusta en ole saanut, joten puhun paikalleen jämähtänyttä tökköruotsia, Luulenpa että sen parempaa ei pidä Suomessa odottaa muiltakaan. Kaksikieisyys on enää kaukaista haavetta.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Sehän on nimenomaan Suomen kieli, joka jää jälkeen kehityksestä. Suomea puhuu vain 5 miljoonaa ihmistä maailmassa ja se määrä ihmisiä ei pysty uudistamaan kieltään englannin kielen lainasanojen paineessa. Ruotsin kieli kehittyy 20-30 miljoonan ihmisen voimalla. Pohjoismaissa ruotsinkieliset sanat siirtyvät maista toiseen ja kieli kehittyy. Surutkin ovat mukana tässä kehityksessä aktiivisesti, koska yhteydet Skandinavian maihin toimii luontevasti. Suomen kieli jää auttamattomasti jalkoihin.

    Äänestä

  • Jäänyt jalkoihin kirjoitti:

    Höpöhöpö. Sehän on nimenomaan Suomen kieli, joka jää jälkeen kehityksestä. Suomea puhuu vain 5 miljoonaa ihmistä maailmassa ja se määrä ihmisiä ei pysty uudistamaan kieltään englannin kielen lainasanojen paineessa. Ruotsin kieli kehittyy 20-30 miljoonan ihmisen voimalla. Pohjoismaissa ruotsinkieliset sanat siirtyvät maista toiseen ja kieli kehittyy. Surutkin ovat mukana tässä kehityksessä aktiivisesti, koska yhteydet Skandinavian maihin toimii luontevasti. Suomen kieli jää auttamattomasti jalkoihin.

    Även om vi i Finland inte använder alla ord som ingår i rikssvenskan så har vi inga svårigheter att förstå vad de betyder.Vi läser litteratur ,tidningar och ser på filmer f
    rån Sverige.Vi dkäms ändå inte för vårt EGET SPRÅK.

    Äänestä

  • Jäänyt jalkoihin kirjoitti:

    Höpöhöpö. Sehän on nimenomaan Suomen kieli, joka jää jälkeen kehityksestä. Suomea puhuu vain 5 miljoonaa ihmistä maailmassa ja se määrä ihmisiä ei pysty uudistamaan kieltään englannin kielen lainasanojen paineessa. Ruotsin kieli kehittyy 20-30 miljoonan ihmisen voimalla. Pohjoismaissa ruotsinkieliset sanat siirtyvät maista toiseen ja kieli kehittyy. Surutkin ovat mukana tässä kehityksessä aktiivisesti, koska yhteydet Skandinavian maihin toimii luontevasti. Suomen kieli jää auttamattomasti jalkoihin.

    He, he.....mihin kieleeen verrattuna suomi jää jälkeen jehityksestä? Ei ole olemassa mitään muuta suomea kuin Suomessa puhuttu, ainakaan pääkielenä.

    Ruotsissa puhuttu ruotsi on se kieli johon suomenruotsi vertautuu. Riikinruotsi muuttuu hurjaa vauhtia koska siihen tulee sanoja ympäri maailma, esim. Arabiasta ja somaliasta. Koko kieli muuttuu ja häviää muutamassa sukupolvessa. Jos Suomessa säilyy terve maahanmuuttopolitiikka, kielemme on elossa hamaan tulevaisuuteen.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Hotelli Eskilstuna täyttyy odottajista/a1305863922118

    Äänestä

  • inga problem kirjoitti:

    Även om vi i Finland inte använder alla ord som ingår i rikssvenskan så har vi inga svårigheter att förstå vad de betyder.Vi läser litteratur ,tidningar och ser på filmer f
    rån Sverige.Vi dkäms ändå inte för vårt EGET SPRÅK.

    Olen koulutietojen varassa, ja ne tiedot ovat jo vuosikymmenien takaa. En vertaa suomenruotsia riikinruotsiin, vaan omaa kielitaitoani nykyruotsiin, ja totean etten ole ajan tasalla. Samalla huomaan etteivät kollegatkaan ole, koska tarvetta aktiiviseen ruotsin puhumiseen ei ole. Puhumme tonkkoruotsia, ja jos ruotsi muuttuu nopeasti edelleen, jäämme yhä enemmän jälkeen. Tervemenoa puheet kaksikielisyyddstä.- Asiaa ei yhtään auta, että moititte suomen kieltä tai selitätte ettei riikinruotsi ole ongelma suomenruotsalaisile. Puhun suomalaisena, joka on aikanaan oppinut ruotsin koulussa.

    Äänestä

  • Jäänyt jalkoihin kirjoitti:

    Höpöhöpö. Sehän on nimenomaan Suomen kieli, joka jää jälkeen kehityksestä. Suomea puhuu vain 5 miljoonaa ihmistä maailmassa ja se määrä ihmisiä ei pysty uudistamaan kieltään englannin kielen lainasanojen paineessa. Ruotsin kieli kehittyy 20-30 miljoonan ihmisen voimalla. Pohjoismaissa ruotsinkieliset sanat siirtyvät maista toiseen ja kieli kehittyy. Surutkin ovat mukana tässä kehityksessä aktiivisesti, koska yhteydet Skandinavian maihin toimii luontevasti. Suomen kieli jää auttamattomasti jalkoihin.

    " Ruotsin kieli kehittyy 20-30 miljoonan ihmisen voimalla"

    Linkki yllä olevaan väitteeseen?

    Ruotsia maailmassa puhuu 10,5 miljoonaa ja äidinkielenään noin 8,5 miljoonaa ( Ruotsissa ja Suomessa)

    http://sv.m.wikipedia.org/wiki/Svenska

    Äänestä

"Eihän nyt Suomessa saa ajaa suomenkielisten etua:) alla eräs lainaus aiheeseen:

"Magma betonar hur viktigt det är med att lära sig språk, givetvis med de välbekanta flosklerna om hur nyttigt det vore att lära sig dessa språk via svenskan, sedan skräms man av att finska elever verkligen vill lära sig språk, och gör det. Finska elever talar utmärkt engelska och i många fall ytterligare ett eller flera språk till utan att ha lärt sig svenska ordentligt. Vad svarar ni på det? Att svenskan tappar mark i Finland bland finskatalande elever är ett tecken på att finska elever anser sig vara internationella, ja mycket internationellare än att vilja begränsa sig till ett kulturellt kallt hörn i yttre Europa där folk inbillar sig att ett marginellt språk är det de egentligen behöver.
Det här var alldeles för elakt för att någonsin bli publicerat på Magma som vill få oss att tro att finska elever trots allt borde slänga bort sin tid på ett marginellt språk som svenskan istället för att försöka att bli så bra som möjligt på det enda språk som fungerar i alla affärs- och resekretsar, Engelskan. Engelskan är för övrig ett språk som är en ännu gångbarare brygga till franska eller italienska än vad svenskan är."



"Kom nu ner på jorden,NÄR vill finskspråkiga frivilligt sällskapa med hatade hurr.it ?Utom om det handlar om att slå på käften."

RKP Ja surut ovat niitä eritäyjiä, ja senvarjolla ylläpitää kallistakaksikielisyyttä!..

Miksi pitää olla erilliset päiväkodit koulut ja yliopistot ruotsinlielisille?. HÄH???

Kyllä kaikki lapset voisi aivan hyvin käydä samoissa koulutiloissa kielestä riippumatta kuten ruotsissa ja siinä kaikki oppisivat suomenkielen lahjana.

RKP:n Kuningas ajatus SUOMI RUOTSALAISEKSI.

Älkää äänestäkö RKP;tä niin kiista loppuu.Ja kaikki lapset voivat lauleskella yhdessä että mikkihiiri mättähältä mättähälle käy , porsaita äidin oomme kaikki, korpikuusen kannon alla on mörrimöykynkolo ja putteposun nimipäivää eilen vietettiin ja kakilla oli niin mukavaa, oi jos oisin saanut olla mukanaa,Ja sitten suvivirren kevätkesällä lukukauden loputtua.( no jaa nuo possulaulut ei taidaisi sopia kaikille afrikkalaisille yms )
Miksi suomen ja ruotsinkieliset eivät voisi olla samoissa koulutiloissa kuten toisetkin
maahanmuutajat, vai onko kyse rotuerottelusta kielenvarjolla?

Pakkoruotsi ei ole perustuslaissa, mutta RKP teki omia tulkintojaan perustuslaista ja alkoi painostaa valtiota enemmistön pakottamiseen, jotta "sinä voisit käyttää kieltäsi ja saada palvelua omalla kielelläsi" RKP oli hoksannut jo kauan sitten sen, mitä sinä et huomaa etkä tajua, mistä ruotsinkielistä palvelua saa, kun omia palvelijoita ei ole riittävästi: suomenkielisiltä. Ja miten?: "pakkoruotsi kouluissa". Valtio voi pakottaa heidät lukemaan ruotsia kouluissa ja vielä mieluummin luopumaan suomesta "pikku hiljaa" ja ottamaan tilalle ruotsin!" Tähän missioon RKP on keskittänyt kaikki voimansa: "Vahva ruotsinkielisyys Suomeen!" Eduskunnassa, viestimissä, kouluissa ja ulkomailla RKP on liannut suomalaisuutta niin paljon kuin on pystynyt. "Suomalaiset ovat... " kaikkea negatiivista. RKP on kovaäänisesti vaatinut eduskunnassa ja tehnyt lehmänkauppoja käytävillä ja hallituksissa vuosikymmenien ajan "palvelua ruotsiksi" (että ruotsia pitää saada käyttää")... Siksi Suomen kaikissa kouluissa on nyt pakkoruotsi. Kaikkien lehmänkauppojen äiti toteutettiin 1960-luvun lopulla, kun peruskoulu alkoi. Näin se kävi: RKP uhkasi kaataa hallituksen, jos keskusta ei olisi suostunut ottamaan ruotsia pakolliseksi kieleksi uuteen peruskouluun. Ja välttääkseen vaikeita aikoja valtiossa päätti Johannes Virolainen tehdä niinkuin RKP halusi. Opetusministeri syötti Virolaiselle sopivia "uhkakuvia" peruskouluseminaarin käytävillä Jyväskylässä. Eräs RKP:läinen sanoi siellä, että "jos englannista tulee peruskoulun pakollinen kieli (kuten opetusministeri ensin oli esittänyt), eikä ruotsi, tulee ruotsinkielisille nuorille vaikeuksia saada kunnan ja valtion töitä, koska heidän pitäisi opetella suomea ( = ja RKP:n valta vähenee) ja venäläinen tulee ja ottaa enemmän kuin karjalan.” Ja niin tuli englannista valinnainen ja ruotsista pakollinen.

Äänestä
  • Turaani UGRi jatkaa samaa molotusta ja hyvin on Suomalaisuuden Liiton eli Persujen opit menneet perille. Eikö Fennomaaneilta enää löydy mitään rakentavaa; kaikki on vaan sama tyhjänpäiväistä valitusta.

    Äänestä

Mikään henkivakuutus se ei enää ehdottomasti ole.

Äänestä

Napilainen valehtelee taas. Hän on keksinyt omasta päästä että suomenruotsi olisi jotenkin vanhaa ruotsia ja luulee nyt tuon omakeksityn väitteen olevan totta. Missään radio- ohjelmassa tuollaista kuitenkaan ei ole sanottu. Ruotsissa ei olla suomenruotsista mitään sen kummempaa erityistä mieltä kuin norjasta, tanskasta tai vaikka fääristä. Skandinavisia kieliä kaikki ja joidenkin tulkintojen mukaan islanti edustaisi lähinnä mm viikinkien käyttämää kieltä ja itäänpäin tultaessa terävyys häviää.

Oli miten oli napilainen VALEHTELI TAAS.

Äänestä

Nettifennomaani valehtelee aina kun alkaa kirjoittamisen. Jopa ruokaostoslistaa tehdessään, se nähtiin taas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


db602 kirjoitti:

Joku aika sitten sattui korvaan radion puheohjelma. Siinä keskusteltiin kotimaisista kielistä.
Suomessa puhuttava ruotsi oli puhelijoiden mukaan vanhaa kieltä. Historiaa siis. Ruotsin puolella kieli kuuluu olevan jo ihan toista.
Meillä puhutaan museoruotsia? Mikä ettei, harvojen kielihän se oikeasti on.
Siis heidän, jotka eivät suomella pärjää maassa. Oikeasti.

Mutta onko kielten lukkona ruotsi? Eikö olisi aika kääntää kielikytkin oikeaan asentoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu