Hassua miten vuosien takainen yksi yö on yhtäkkiä palannut kummittelemaan mieleeni ja ahdistamaan ihan älyttömästi. Kyseessä on ensimmäinen seksikokemukseni, joka tapahtui ulkomailla epäilemättä maksullisen seuralaisen kanssa. En ymmärrä miksi annoin itseni viedä tuon tilanteen loppuun asti. Nyt vuosien jälkeen tuo känninen kokemus on alkanut kaduttaa ja ahdistaa ja painaa omatuntoani niin paljon, että tuntuu ettei muuta pysty ajattelemaankaan. Mitään muuta ei jäänyt kuin henkiset ikävät muistot, mutta silti en mitään toivo niin kuin tuon teon peruuttamista. Rintaan pistää, ruoka ei maistu ja tuntuu, että mitä enemmän asiaa ajattelen niin sitä enemmän se lamaannuttaa minut ja saa tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Auttakaa.
Mennyt teko ahdistaa
jeijei1
5178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No olet vielä ihminen, jolla on omatunto ja et ole paatunut. Kyllähän tuollainen mielessä pysyy ja ei ihme jos painaa mieltä. Olet rikkonut omaa ruumistäsi, alentanut tämän palvelun tarjoavan ihmisyyttä. Useissa maissa nämä seksityöläiset ovat jopa orjia tai heidän on pakko myydä itseään elääkeseen tai elättääkseen perheensä. Olet mahdollisesti rikkonut myös jotain henkilöa vastaan lähipiirissäsi ja ennen kaikkea Jumalaa vastaan.
Kuitenkin tuollainen teon voi saada anteeksi. Henkilökohtaisesti saat asian anteeksi rukoilemmalla sitä katuen Jeesukselta Kristukselta. Jos sinulla on puoliso tai kumppani, niin asia on hyvä hänelle tunnustaa ja pyytää anteeksi.
Jos tuntuu ettet pääse asiassa eteenpäin, sinun kannattaa jutella asiasta jonkun sielunhoitajan kanssa. Jumalalta ei tarvitse monta kertaa anteeksi pyytää: Hän armahtaa katuvaa ihmistä ja unohtaa rikkomuksen.
Hei jeijei1
Ikävä kuulla, että syyllisyydentunnot ovat kaatuneet noin voimakkaasti päällesi.
Mietin, mitä se elämäntarinastasi kertoo, että syytät itseäsi noin vahvasti? Vaaditko itseltäsi yleensä kovin täydellistä elämäntapaa?
Jokainen ihminen tekee väärin joskus. Jokaisen on myös asian työstettyään kyettävä antamaan lopulta itselleen anteeksi. Kukaan ei ole virheetön tai täydellinen. Voisitko sanoa itsellesi lempeästi: se nyt ei ollut elämääni parantava juttu vaan tein siinä virhearvion, mutta annan sen itselleni anteeksi. Sen sijaan näistä elämässä vastaan tulevista kompastuskivistä voi oppia paljonkin elämäntaitoa. Minkälainen on suhde omaan itseesi yleensäkin? Entä millaisena koet seksuaalisuutesi? Jos känni kuuluu usein elämääsi, mistä tarve päihtyä juuri sinun kohdallasi kertoo? Millainen on itsetuntosi? Millaista elämää toivot itsellesi?
Joskus voi olla hyvä käydä näitä ulkopuolisen,ammatillisesti asioita prosessoivan ihmisen kanssa läpi. Voit löytää jonkin oivalluksen joka auttaa sinua eteenpäin. Myös osa papeista on kouluttautunut käymään läpi syyllisyyden teemoihin liittyvää, armahtavaa ja tulevaisuuteen tähtäävää keskustelua.
Anteeksiantoa päivittäin tarvitsemme kaikki!
Meiju, diakoni
Haaskalinnut saalistaa
Hei ja kiitos vastauksista. En ole uskonnollinen ihminen, mutta kyllä tuollainen armahdus silti helpottaa, ainakin jossain määrin.
Tuntuu vaan hassulta, kuvittelin että mitä enemmän aikaa tuosta kuluu niin sitä helpompi se on hyväksyä nuoruuden hölmöilynä. Alkaa kuitenkin tuntua melkeinpä päinvastaiselta, mikä on vähän pelottavaa. Elämäni kun on muuten ihan mallillaan, mutta sitten on tuollainen taakka harteilla kannettavana, josta moni ihminen ei edes tiedä mitään. On vaan alkanut tuntua jotenkin väärältä aina, kun ihmiset kehuvat minua jotenkin hyväksi ihmiseksi, ja tiedän, että he saattaisivat järkyttyä jos tietäisivät totuuden tyhmistä teoistani nuoruudessa. Monet ihmiset varmaan leimaisivat minut pahaksi ihmiseksi, mikä tuntuu ahdistavalta. Jospa tämä tästä helpottaisi taas jossain vaiheessa...
Hyvä että omatunto pelaa, mutta menneisyyden taakkoja ei tarvitse kantaa. Vapaalla mielellä.