Ei voi muuta kuin todeta, että tämä operaattori on mennyt niin syvällä, että liittymät menivät vaihtoon.
Laajakaistaliittymästä veloitettiin KOLME kertaa suurempi maksu kuin kilpailijoilla.
Yritin pyytää tarjousta/päivitystä laajakaistaan ja muihinkin liittymiin, mutta KUKAAN EI PALVELE. Käyttäjille on olemassa ns. oma.saunalahti.fi jonne nimenomaan on aikanaan pyydetty heittämään monenlaiseenkin aiheeseen liittyvää viestiä.
Viestiä asiakaspalveluun jättäessä lukee teksti "saattaa kestää viisi päivää", no itselläni en saanut mitään vastausta 10 päivään ja sitten päätin soittaa puhelimella, venata sen sikapitkän ajan ja lopulta pääsin irtisanomaan täysin ylihinnoitellun liittymäni.
Ei mitään uutta enää tuosta "putiikista". Firma on vajonnut niin alas televisiomainoksienkin myötä, että asiakkaat tulevat kyllä lähtevät.
SAUNALAHDEN JOHDOLLE VIESTIKSI: KOROTTAKAA SITÄ ASIAKASPALVELUNNE TASOA! EI TÄMÄN PÄIVÄN ASIAKAS ENÄÄ KÄYTÄ TUOLLAISIA OPERAATTOREITA.
Surkea palvelu, kominkertaiset hinnat!!
3
239
Vastaukset
Moi SaunanOviSulkeutuu,
on valitettavasti hieman vaikea kommentoida tilannetta, kun en näe asiakastietojasi. Jos voisit kirjautua Saunalahden Palstalle, http://palsta.saunalahti.fi ja lisätä asiakasnumerosi profiiliisi, voin katsoa tilannetta tarkemmin.
Pahoittelen puhelinpalvelumme ajoittaista ruuhkaisuutta, sekä viestien vastausaikojen pidentymistä.
Jarkko / Saunalahden Palstatiimi
http://palsta.saunalahti.fi- ertvwe
Jaa, vai niin, ite olen ollut 10v sauniksen netissä ja puhelinliittymissä, enkä koskaan ole tarvinnut mitään palveluja sieltä. Miksi sua tarvis jatkuvasti palvella ja palvoa? Kyllä itsekkin voi asioita hoitaa, ilman palvelijoita.
- maksava kuluttaja
Olen TÄYSIN SAMAA MIELTÄ kanssasi. ÄLKÄÄ OTTAKO Saunalahden liittymää. Myyvät yhteyksiä joita ei ole.
Ensin myyjä katsoi kartasta "kuuluvuus" ja "toimivuus" alueen osoitteen perusteella" Joo kyllä toimii. Ei toiminut . No korjaus asiaan. Ostakaa signaalin vahvistinantenni. No ei toimi antennilla Nyt sivuilla esitetään että hommaa ulos pistettävä antenni. Soopaa. Tänäänkin pätkinyt yhteys ainakin 20 kertaa. Yhteys on, ei, on, ei ,on, ei jne
Syyksi on esitetty milloin talon ikkunoita, laitteita, liiallista käyttöä. Saunalanden asiakaspalvelu olematonta ja vaikeasti tavoitettavaa. Jonota vaan ja maksa tilanne ei muuksi muutu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018894- 695855
- 245447
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni465337Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv395182Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h915096- 624583
- 434257
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on543575- 493235