Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Olen Sari, kolmekymppinen kotiäiti.

Sari79

Olen Sari, kolmekymppinen kotiäiti, jonka elämäntehtäväksi on muodostunut kahden lapsen ja aviomiehen hyvinvoinnista huolehtiminen. Mieheni Jouko haluaa minun hoitavan kodin ja lapset, sillä hän on kiireinen, paljon matkusteleva kansainvälisen firman toimitusjohtaja. Jouko on edennyt urallaan suomalaisella sisulla ja ruisleivällä, kuten hän itse tapaa sanoa. Taustavoimansa, eli minut, hän useimmiten unohtaa.

Tutustuin aviomieheni 18-vuotiaana, naimisiin menimme 20-vuotissyntymäpäivänäni. Ensimmäisen lapseni sain 21-vuotiaana ja toisen pari vuotta myöhemmin. Työelämässä en ole ollut, eihän minulla ole ammattiakaan.

Kun Jouko on kotona, on hän kuningas, jonka pienimmätkin toiveet vaimo ja isäänsä palvovat lapset toteuttavat. Minun kohdallani se tarkoittaa ennen kaikkea seksiä. Samalla tavoin kuin alaisiltaan, Jouko vaatii minulta käskyjensä toteuttamista ilman mutinoita. Siksi rintani on suurennettu kokoon D, hiukseni värjätty platinanvaaleiksi ja pidennetty. Aitojen ripsieni päälle on liimattu pitkät tekoripset. Kasvojenkohotusta ei vielä ole tehty, mutta mieheni mielestä sekin on pian ajankohtaista. Huuliini otan silloin tällöin Botox-pistoksia. Luonnostaan olen pitkä ja hoikka ja kun käytän mieheni vaatimuksesta ainoastaan korkokenkiä, tiedän olevani varsin seksikäs ilmestys, se näkyy miesten katseista yrityksen edustustilaisuuksissa. Muualla en juuri käy. Joskus kostun, kun näen hyvännäköisen tyypin, joka tuijottaa minua himokkaasti ja jolla selvästi seisookin... mutta siihen se jää, minähän olen mieheni oma leikkikalu.

Jos Jouko on ollut pidempään matkoilla, vien lapset ystäväni Marjan luo yökylään. Jouko haluaa seksiä heti kotiin palattuaan. Marja tietää, mistä on kyse. Joukon taas lähdettyä otamme Marjan kanssa hiukan viiniä ja minä kuvailen yksityiskohtaisesti makuuhuoneen tapahtumia. Marjalla ei ole miestä eikä lapsia, enkä ihmettele yhtään miksi. Marjasta ei voi hyvällä tahdollakaan käyttää sanaa seksikäs. Tiedän, että hän kiihottuu kuvauksistani niin, että lähtee johonkin räkäiseen baariin pokaamaan yhden yön hoidon. Eikö ole säälittävää!

Ennen kotiin tuloaan Jouko lähettää aina tekstiviestin. Siinä ei ole toivetta, mitä illalliseksi vaan mitä hän haluaa seksin suhteen. Vaikka mieheni on määräilevä, itsekäs paskiainen, on hänellä yksi hyvä puoli, josta pidän: iso kyrpä, jota hän myös osaa käyttää. Sängyssä hän on peto, joka jaksaa vaikka koko yön. Marja on selvästi Joukosta kateellinen. Välillä tosin epäilen, uskooko hän kertomiani juttuja ollenkaan.

Minäkin rakastan seksiä, ehkä siksi olen pysynyt yhdessä Joukon kanssa. Ja mihin minä menisinkään ja millä rahoilla pitäisin tasoani yllä? Mieheni poissa ollessa masturboin usein tai sitten kiusaan miehiä, ja masturboin. Näin kävi esimerkiksi digiboxin asentajan kanssa. Asentaja oli nuori mies ja minun teki mieli. Kundi näytti minulle, miten boxi toimii. Istuin hänen vierellään lattialla ja ”ihan huomaamatta” rintani koski hänen käsivarttaan. Minulla oli syvään uurrettu pusero ja tiukat farkut. Poika punastui, hän silmäili rintavakoani ja näin, että hänellä seisoi. Me molemmat mietimme, edetäkö vai ei. Onneksi tulin järkiini, kun Marja sattumalta soitti.

Tapahtuman jälkeen oli pakko masturboida ja kuvitella, mitä olisin tehnyt pojalle tai

8

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johtopäätös

      Juot liian vähän kiljua.

    • kaKJSJSDHDH

      Keksi uskottavampi tarina, ei uppoa sekopää.

    • tp.

      masturboitko myös tuota satujuttua kirjoittaessasi.

    • mukavia iltoja

      Verbaalisuus tyydyttävä.Mutta Jouko nimi istuu enemmän maatilan vanhaanpoikaan.Mutta huonosti menee jos muna pitää tiellä.suomessa on munaa vaikka toisille jakaa.elämä on muutaki ku naimista .ainaki luulen.ukkos polkee reissussa ku vierasta sikaa ja ilkee sit vaatia kotona.mieti ja ota nuorta,niillä on oppimishalu ja jaksmine varmaan parempi ku toimistorotilla.voithan kokeilla vaikka monsteria.itku vaan sattaapi tulla ja haleta.

    • naapurinsinikkaja...

      Juu ei uppoa ei. Tämmönen fantasia on ainoastaan vanhapiika-opettajan, joka iltaisin miettii menetettyä elämää ja noukkii fantasiaansa palasia mm. teeveemainoksista. Juuri tämmöisen olen nähnyt, digiboksiasentaja ja seksikäs kotirouva. Heh, aika suppeaa elämää aloittaja elelee, jos teksteistään kiksit saa.
      "Sari79" - kolmekymppinen kotirouva? Etkö osaa laskea?!

    • .AAnuksenhaju

      työnnä löylykauha perceeseesi

    • Jori27

      Erittäin koskettava kirjoitus ja hyvin todenmukainen.
      Oli hyvä että maltoit olla tekemättä aviorikosta.

    • Jari ja Särki

      Miehillä järki ja k...ä seisovat joskus samaan aikaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe