Olen 20-vuotias nainen ja olin joskus vuosi takaperin ihastunut. Olin todella ihastunut, kunnes se mies teki selväksi ettei tuntenut yhtä suuria tunteita minua kohtaan kuin minä tunsin häntä kohtaan. Se tuntui pahalta. Kaipasin silloin miestä todella. Olin surullinen.
Päätin yrittää päästää irti ja jatkaa elämää ilman häntä. Enhän mitään mahda jos hän ei rakasta minua. Voi olla mahdollista, että kuvittelin asian silloin olevan niin ettei hän rakastanut minua. En voinut ottaa selvää tunteista sen enempää.
Minulla ollut pieniä "säätöjä" sen jälkeen. Tuntui ihanalta kun joku osoitti rakkautta minuun. Se oli vain sen pienen hetken. Kuitenkin tutustuessamme; *töps ja en haluakaan enää. Mies ei tuntunutkaan enää kiinnostavalta. En halunnut jatkaa suhdetta yhtään enempää. Mieleeni tuli vain se entinen ihastus.
Kuitenkin, siitä on jo vuosi! Enkä vieläkään voi unohtaa häntä. Ikävä kasvaa vain suuremmaksi kun muistelen häntä ja hetkiä yhdessä. Olen yrittänyt päästää irti mutta joku kuitenkin saa minut muistuttamaan hänestä ja sitten alkaa se ikävöinti. Enkö koskaan pääse yli hänestä? Tavallaan en halua päästä irti, mutta siksi kuitenkin haluan koska mies on "mahdoton" saada.
Olen melko ujo nainen ja en uskalla mennä ottamaan asioista selvää. Jotenkin kaikki hylkäämiset on saanut minut tuntemaan itseni jotenkin aliarvostetuksi ja on vaikea olla itsevarma. Vaikka tämä entinen ihastus olisikin mahdollista saada, niin minun olisi ensin jotenkin saatava itsevarmuutta ja rohkeutta mennä ottamaan selvää. En vain tiedä pystynkö. Enkä tiedä pystynkö olemaan enää kenenkään henkilön kanssa yhdessä. Se menee aina vain niin että juoksen vain karkuun ja jään murehtimaan entistä ihastusta. Olen ihan toivoton tapaus. :-(

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on ollut myös samanlainen tilanne. Monet sanovat, että aika parantaa, mutta tuntuu ettei se vain toimi. :(