Akaa: kissa heitettiin autosta moottoritiellä

Tummansin. Hiace

IL Torstai 21.8.2014

Lauantaina Akaassa Kolmostiellä auton ikkunasta heitetty kissa löytyi ja katosi uudelleen.

Kolmostiellä auton ikkunasta heitettiin kissa 120 kilometrin tuntivauhdista.

"Toijalassa asuva Heidi Eskeli järkyttyi lauantai-iltana, kun hän oli palaamassa avopuolisonsa kanssa Tampereelta kotia kohti. He ajoivat tummansinisen Toyota Hiacen perässä Kolmostiellä, kunnes Akaan Toijalan kohdalla Hiacen kuskin ikkunasta heitettiin jotain ulos.

- Ensin luulimme, että se on roska. Pian tajusimme, että se oli oikeasti jokin elävä olento, Eskeli muistelee lauantai-iltaa.

Hiacen kuljettajan ikkunasta tielle heitettiin kissa. Vauhtia autolla oli Eskelin arvion mukaan lähemmäs 120 kilometriä tunnissa.

Itsekin kotieläimiä omistava Eskeli ei ymmärrä, miten joku voi tehdä elävälle olennolle tuolla tavalla.

- Paniikki siinä iski itsellekin. Tarkoitus varmaan oli, että kissa olisi jäänyt vielä meidän perässä ajaneiden alle.

Kissasta ei havaintoa

Eskeli pysäytti autonsa ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Hätäkeskus ei voinut tilanteessa kuitenkaan auttaa, sillä Hiacen rekisterinumeroa ei saatu ylös.

- Hätäkeskuksesta ei loppujen lopuksi lähetetty edes poliisipartiota paikalle.

Eskeli etsi puolisonsa kanssa kissaa puolisen tuntia, mutta se oli ehtinyt jo piiloutua.

Sunnuntaina vapaaehtoiset etsijät onnistuivat paikallistamaan kissan moottoritien pientareella olevaan tiheään pusikkoon.

Etsinnöissä mukana ollut Suomen eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Tiina Mäkelä kertoo, että he koittivat houkutella kissaa pusikosta ruuan kanssa.

- Se ei onnistunut. Myöhemmin haravoimme isolla porukalla koko pusikon läpi, mutta silloin kissaa ei enää löytynyt, Mäkelä toteaa.

Sen jälkeen kissasta levitettiin tietoa myös lähitalojen asukkaille, mutta ainuttakaan havaintoa siitä ei ole tullut.

Heitteillejättö on rikos

Mäkelä muistuttaa, että eläimen heitteillejättö on aina rikos. Mikäli jostain syystä kissasta haluaisi eroon, ei autosta heittäminen ole ratkaisu.

- Eläimelle löytyy aina jokin toinen paikka. Apua olisi varmasti ollut tarjolla, jos kissan omistaja olisi suunsa avannut, Mäkelä sanoo.

Sekä Mäkelä että kissan heiton autosta nähnyt Eskeli ovat tilanteesta todella pahoillaan.

- Ei kukaan täysjärkinen tee tällaista. Tuntuu todella pahalta, Eskeli summaa tuntemuksiaan.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti."

2

470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puhuukohan totta

      Onko kissa jo löytynyt,vai onko koko juttu kuvitelmaa.Jotkut suurentelee asioita vaikkei todellisuudessa olisi mitään nähnytkään. Jos se olikin tummanpunainen transiitti tai eikun se olikin portteri,enkä ole varma väristäkään,kun kaikki tapahtui niin nopeasti.On voinut olla joku lasten leikkikissa tai joku nalle.

    • Sinäkö se oot?

      Ai puhuuko kuka totta? Silminnäkijä vai vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojat?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe