Kaipaisin iloa elämääni. Hymyilen harvoin, sekin on usein pinnallista, saati että nauraisin aidosti tunteella. Osaan kyllä nauttia asioista, esimerkiksi aurinkoisesta kesäpäivästä. Se on kuitenkin jotenkin erilainen tunne kuin ilo, joka minulta tuntuu puuttuvan. Aina ei ole ollut näin, mutta en ole varma mistä muutos johtuu.
En sairasta masennusta tms. Olen kohtuullisen terve, työssäkäyvä ihminen ja arkiasiatkin saan mitenkuten hoidettua. Luonteeltani olen melkoinen kotihiiri, eli viihdyn paljon kotona, enkä jaksaisi/uskaltaisi lähteä kovin usein mihinkään. Muutama ystäväkin löytyy joiden kanssa voin jutella ja viettää joskus aikaa. Välillä käyn ulkoilemassa ja muutakin mieleistä tekemistä löytyy.
Missä vika? Miten saisin iloa elämään?
En sairasta masennusta tms. Olen kohtuullisen terve, työssäkäyvä ihminen ja arkiasiatkin saan mitenkuten hoidettua. Luonteeltani olen melkoinen kotihiiri, eli viihdyn paljon kotona, enkä jaksaisi/uskaltaisi lähteä kovin usein mihinkään. Muutama ystäväkin löytyy joiden kanssa voin jutella ja viettää joskus aikaa. Välillä käyn ulkoilemassa ja muutakin mieleistä tekemistä löytyy.
Missä vika? Miten saisin iloa elämään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei zombii
Minusta tuntui hyvältä, että toivot iloa elämääsi etkä ole kyynistynyt esim. ajattelemaan, että iloa ei edes ole mahdollista kokea.
Kuten osuvasti kuvasit, elämänilo on syvempää kuin pelkkä nautinto. Elämänilossa on mukana innostusta ja energiaa, ei pelkkää 'vastaanottajaa' ('otan vastaan tämän kauniin säätilan'). Minulle tulee mieleen kysyä, mikäköhän sinun innostustasi on latistanut ajan mittaan? Jokin energiarosvo on ehkä ruvennut kuiskuttelemaan että 'mitä se hyövejää' kuten jossain päin Suomea murteellisesti ilmaistaan.
Spontaanilla vaistolla kysyn: onko sinulla mahdollisesti jokin surematon suru? Oletko luopunut jostain tärkeästä elämässäsi (esimerkiksi seurustelukumppanista) etkä ole oikein osannut surra menetystä loppuun. Ihminen on kokonaisuus, eikä se tyhjästä synny, että koet elämänilon kavenneen.
Hyvä asia on, että uskon sen voivan palata. Tunnustele itseäsi, mitä tarvitset voidaksesi olla taas innostunut. Se ei synny ulkoisista puitteista. Mistä merkistä huomaisit, että silmissäsi väikkyy into? Mitä tarvitsisi tapahtua? Miten voisit itse vaikuttaa siihen? Yksi konkreettinen vinkki on: KOKEILE UUSIA asioita ja RIKO rutiineja. Matkusta junalla vieraaseen kaupunkiin ja mene umpimähkään vaikka taidenäyttelyyn tai teatteriin. Tai ilmoittaudu työväenopistossa harrastamaan lajia josta et ole kuullutkaan. Nämä asiat eivät välttämättä 'natsaa', mutta ne avaavat sielusi ikkunat huomaamaan, miten iso ja innostava elämä itse asiassa on.
Iloterveisin
Meiju diakoni
Et ole kiitollinen. Opettele kiitollisuuden taito, niin opit samassa iloitsemaan asioista, mitä sinulla on.
Kiitos vastauksista! Meiju, kirjoitit kauniisti ja osuvasti asiasta. Mitään tavallista suurempaa surua ei minulla ole ollut. Jotain pientä tietysti, niin kuin varmaan kaikilla tässä elämässä, ja joita en saa muutettua vaikka haluaisinkin. En ainakaan tällä hetkellä.
Mutta tuo vinkki uusien asioiden tekemisestä olisi varmasti ihan paikallaan. Olen tosiaan melkoisen kaavoihin kangistunut tapaus. Monet asiat tulee tehtyä melkeinpä konemaisesti aina samalla tavalla. Se on yksi tapa selvitä eteenpän, saada asiat tehtyä. Toisaalta rutiineista tulee turvallisuuden tunne. Tiedän, että olisi hyvä tehdä välillä jotain erilaista. En vain tiedä mistä ja miten aloittaa. Tuntuu, että arjen pyörittämisen ei oikein riitä aikaa tai jaksamista millekään uuden aloittamiselle. Nuo Meijun mainitsemat esimerkit rajojen rikkomisesta ovat kyllä hyviä, mutta tuntuu, että ei ole energiaa mihinkään noinkaan "suureen". Miten siis aloittaa pienestä, ruohonjuuritasolta?
Kiitollisuudesta. On aivan totta, että en osaa arvostaa tarpeeksi minulla jo olevia asioita. Aika usein tiedostan kuitenkin tilanteeni. Minulla on kaikki, mitä ihminen voi tarvita:riittävästi rahaa, ruokaa, koti, terveyttä ja muutama ystäväkin. Osaan olla näistä asioista kiitollinen ja se herättää ehkä jonkinlaisen tyytyväisyyden ja rauhallisuuden tunteen. Varsinaista ilontunnetta se ei kuitenkaan mukanaan tuo. Miten siis oppisin kiitollisemmaksi, tai miten tämä kiitollisuus muuttuisi iloksi?
Kyrkkinyllikin sanat ovat myös tavallaan totta. Tulkitsen hänen kommenttinsa vapaasti siten, että täytyy tehdä niitä asioita joista pitää. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa jätän suosiolla muiden iloksi. Yritän syödä terveellisesti ja liikkua. Tämä vaatii melko paljon jaksamista ja onnistuu välillä paremmin ja välillä huonommin. Välillä on lupa unohtaa terveellisyys, mutta pääsääntöisesti yritän pitää siitä kiinni. Liikunta on kyllä mukavaa ja parantaa mielialaa, kun vain saa itsensä liikkeelle. Komedioita voisi yrittää katsella enemmänkin. En jostain syystä jaksa usein niistä kiinnostua, mutta eipä siinä mitään häviäkään. Kyllähän niistä aina välillä tulee ihan hyvälle tuulellekin. Muutoin teen moniakin asioita, joista pidän ja nautin. Jotain silti tuntuu puuttuvan, se ilo ja innostus.
Eihän se ilo maailmasta mihinkään karannut ole. Minä vain olen sen jonnekin hukannut. Joskus harvakseltaan se käy minun luona vierailulla, mutta käy kovin harvoin ja niin lyhyen aikaa. Näistä satunnaisista vierailuista tiedän sen kuitenkin olevan olemassa.
Toivottavasti jaksatte edelleen auttaa minua ilon etsimisessä.
Hei Zombii vielä!
Kiva, että koit vastaukseni ystävällisenä, siihen juuri pyrinkin. Kysyt, miten aloittaa ihan pienestä, ruohonjuuritasolla. Esimerkkini tosiaan olivat aika 'rankkoja'.
Mitenkäs nämä:
Matkusta bussilla/autolla/junalla oman kotikaupunkisi lähiöön tai alueelle jossa et ole käynyt. Ota v siellä kännykameralla vaikka valokuvia ruskan värjäämistä puista, tai mikä nyt silmiäsi miellyttää.
Jos käyt töissä, syö ihan erilainen lounas kuin ennen. Jos normaalisti käyt lounasruokalassa, mene sushibaariin. Pyydä vähiten tuttu työkaveri mukaan muuten vain.
Mene kotona retkelle. Siirrä patja ja makuupussi vaikka keittiön lattialle. Osta lohturuokaa :)
Nämä eivät tietenkään ole itseisarvoja. Tietenkään nämä eivät muuta perusasioita miksikään. Mutta ne voivat auttaa aivojasi luomaan uusia ratoja, uusia kysymyksiä, uusia kyseenalaistuksia ajatuksissasi pyöriville olettamuksille. Ehkä aivojen 'ravistelu' tuo enemmän esiin sinun ominta itseäsi. Kirkon työntekijänä voisin sanoa sitä, joksi sinut on luotu. Mutta tahdon lisätä: luomistyö jatkuu koko ajan. Myös sinussa: koko ajan on mahdollista oppia uutta, muuttua, luoda uutta.
Ystävällisin ravisteluterveisin, meiju
Zombi, lue eristäytyvästä persoonasta (f60.1)
Huumeet pois, siitä alkaa aito, oikea ilo
Hei,Vaikka et nyt jaksaisikaan yhtään mitään, saanko ehdottaa? Tee yksi pieni hyvä asia itsellesi joka päivä. Esim. Teen keittäminen, silittäminen olkapäästä tai poskesta, itsemyötätuntoisen lauseen sanominen peilin edessä tai ajatteleminen tyyliin ”hyvä kun olen tässä” tai ”minä se olen jaksanut.”🥰
Jos haluat voit tulla kertomaan meille mitä eilen teit tai sanoit itsellesi. Olet kuitenkin hyvä, jaksamista! Tänään hyvä tekosi oli tänne palstalle purkaminen, kiitos kun kerroit kipusi, meistä moni on käynyt vastaavaa surua läpi.🌻
🌹💝
Toisten auttaminen tuo hyvän mielen. On myös muistettava että ihminen ei ole vain psyykkinen ja fyysinen olento vaan myös henkinen. Jos unohtaa kehittää itseään sillä alueella niin muutenkin tyhjyys alkaa vaivata. Mene mukaan johonkin mieltä ylentävään toimintaan, käy vaikka meedioilla, lue henkistä kirallisuutta tai tanssi vaikka ns BNK kiirtania. Meditaatio on paras keino kehittää itseään henkisesti ja henkinen seura.
Seksistä iloa elämään.
Sanoo persaukinen mies.