Hei kaikille! Olen reilu parikymppinen nuori miehen alku Kiuruvedeltä, ja täällä olen myös koko ikäni asunut. Asuin yhdessä kumppanini kanssa vuokralla keskustassa, mutta juttumme ei vain toiminut ja päätimme erota, joten muutin takaisin maalle vanhempieni hoteisiin. Tykkään harrastaa painonnostoa, pyöräilyä, judoa jne. semmosta pientä mukavaa liikunnallista aktiviteettia. Mielenterveydellekin tärkeää, ettei aina vain neljän seinän sisällä kyhjötä telkkaria tai tietokoneen ruutua katsomassa, etenkin nyt kun erosin monivuotisesta kumppanistani ja se oli kova paikka. Pitää koittaa pitää itsensä kiireisenä ja koittaa jatkaa elämäänsä. Minulla on kuitenkin aina ollut tunne, että jotain elämästäni puuttuu.....
Minulla ei koskaan ole käytännössä ollut isää, koska hän asuu kaukana ulkomailla ja sain alkuni äitini lomaromanssista 90-luvun alussa Kreikan saaristossa. Olen nähnyt ainoastaan vanhan kuvan hänestä ja tuo ihminen ei merkitse minulle mitään enää. Yhteydenottoihini hän ei koskaan vastannut. Toki äidilläni on ollut muitakin miehiä, mutta kenestäkään ei muodostunut minulle varsinaista isähahmoa, vaikka ihan hyvin juttuun tultiinkin. Olisin kaivannut isällistä kaitsemista enkä kaverillista vitsailua tai muuta lässynläätä. Olen ajatellut, löytyisiköhän Kiuruvedeltä ketään vanhempaa miestä, joka haluaisi ottaa minut siipiensä suojaan (kielikuva vain) ja antaa minulle edes pienen ripauksen siitä isällisestä rakkaudesta ja välittämisestä, mistä olen jäänyt koko ikäni paitsi. Sinun tulisi olla yli 45-vuotias, mutta mielellään alle 65-vuotias. Voisimme tehdä kaikkia niitä asioita, joita isät tekevät poikiensa kanssa. Voisit esim. korjata kanssani mopoa, opettaa ajamaan autoa, käydä kanssani kalassa, kiusata minua tyttöjutuista, antaa koivuvitsalla selkään jos olen tehnyt tuhmuuksia yms. Minulle olisi tärkeää, jos saisin puhutella sinua "iskä" tai " pappa" nimellä. Tietenkään en maksa tästä mitään rahallista korvausta, vaan tekisit sen täysin auttamisen halusta.
Ymmärrän ehdotukseni kuulostavan joidenkin korvaan ehkä tyhmältä tai säälittävältä, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Olen luonteeltani hieman ujo, mutta luultavasti rentoudun nopeasti jos osaat ottaa isähahmon roolin luontevasti haltuusi. Toivon sinun olevan hyväsydäminen, rehellinen ja pitkäpinnainen, koska saatan välillä olla vaikea lapsi ja kiukutella. Saat antaa minulle ruumiillista kuritusta, jos katsot sen aivan välttämättömäksi.
Laita rohkeasti viestiä, mikäli kiinnostuit ehdotuksestani.
Lämpimin terveisin,
Viljami
Kaipuu rinnassain
7
199
Vastaukset
- oekasijat
Hyvä yritys, muttaa kärähdit monessa kohti tässä tarinassasi.
"joten muutin takaisin maalle vanhempieni hoteisiin", Sinulla on siis äiti ja
jonkinsortin isä, vaikka muuta väität!
Reilu parikymppinen viljami ei rassaa mopoja, hänelle on jo oma auto rassattavana,
ellei ole sitä omaa morsianta.
Ei sinusta ole runoilijaksi, koska noinkin lyhyen tarinan lanka katkeilee monta kertaa. - Villijami
Kiitos palautteestasi! Vanhemmilla tarkoitetaan toki yleensä äitiä ja isää, mutta tässä tapauksessa äitiä ja äidin isovanhempia, jotka ovat minulle normaalia läheisempiä tämän poikkeuksellisen tilanteen johdosta. Entistä maanviljelijäväkeä ja kaikki asumme nyt tässä samalla tontilla.
Tokihan minulla on jo oma auto ja osaan sillä ajaakin, mutta tässä ei olekkaan siitä nyt kyse. Haluan nimenomaan sen ensikokemuksen "oman iskän" opettamana, vaikka tässä tapauksessa se olisikin hieman keinotekoinen :)
Et käyttäytyisi noin ja epäilisi minua! Et taida itse tietää, miltä tuntuu elää ilman toista vanhempaa ja katsella katkerana, kun toiset lapset leikkivät omien isiensä kanssa....- oekasijat
Tuommoset "lapset" pantiin ennen turkin hihhaan ja nussittiin uuvestaan!
- kasvattajaeno
Huonompikin ukki on parempi kuin hanttapuli isäpuoli tai isän korvike.
Sinullahan on hienosti asiat, kun on lämpimät ja hyvät suhteet isovanhempiesi kanssa.
Et sinä enää tarvitse ajokokemuksia, turha enää vanhoja virheitä korjata.
En halua valitettavasti rueta noin ongelmaisen nuoren ottoisäksi, taitoni eivät
riitä poistamaan kaikkia epäkohtia elämäsi varsitiellä.
Etsi itsellesi kunnon morsian, hän hoitaa kyllä nuo halipuolet, kun osaat kohdella
tuota pirttihirviötä oikein.
Vähintään laaki päivässä hänen kanssa häivyttää isäkaipuun! - Villijami
kasvattajaeno kirjoitti:
Huonompikin ukki on parempi kuin hanttapuli isäpuoli tai isän korvike.
Sinullahan on hienosti asiat, kun on lämpimät ja hyvät suhteet isovanhempiesi kanssa.
Et sinä enää tarvitse ajokokemuksia, turha enää vanhoja virheitä korjata.
En halua valitettavasti rueta noin ongelmaisen nuoren ottoisäksi, taitoni eivät
riitä poistamaan kaikkia epäkohtia elämäsi varsitiellä.
Etsi itsellesi kunnon morsian, hän hoitaa kyllä nuo halipuolet, kun osaat kohdella
tuota pirttihirviötä oikein.
Vähintään laaki päivässä hänen kanssa häivyttää isäkaipuun!Sanoin eronneeni kumppanistani enkä suinkaan morsiamesta. Elin siis rekisteröidyssä parisuhteessa toisen miehen kanssa. Olen joskus myös miettinyt, tulikohan minusta näiden isäongelmien takia homoseksuaali, kun olen niin kipeästi kaivannut vanhemman miehen syliä? Olen lukenut netistä, ja aika moni ilman isää kasvanu ajautuu tälle samalle polulle.
- USSU
Kukkaan tollasta paskaa usko.
- Kaljami_
Käänny Yhtylän Tepon puoleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729