Ansiosidonnainen alkoi huhtikuussa 2014. Saanko varhennetun vanhuuseläkkeen 62v? Olen syntynyt tammikuussa 1954.
Työttömyysputki
60v
4290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vastaukseni edelliseen kysymykseesi pätee sellaisenaan myös tähän tarkentavaan, joten en tässä toista vastausta.
Voiko eläkeneuvotteluissa tulla tähän huononnus, eli jos esim. vuoden päästä pääsisin lisäpäiville (60V ja sitten siitä kahden vuoden päästä 62(v) varhennetulle eläkkeelle syntynyt-55, niin voivatko tehdä tähän lakiin muutoksen, että ei enää pääsekään, eli muuttaa ikärajoja kesken kaiken
Kohtuutonta jos ei tule siirtymäaikaa, mutta aina näitä saa pelätä.
yleensähän ei takautuvasti ole muutettu mitään, tuskin nytkään, ollos huoleti.
Nimimerkille Tulevaisuus:
Nykyisen lain mukaan ennen vuotta 1958 syntyneillä on oikeus jäädä työttömyysturvan lisäpäiviltä vanhuuseläkkeelle aikaisintaan 62-vuotiaana.
Oma työttömyyskassasi tutkii lisäpäiväoikeutesi ja jos se täyttyy, niin ikäsi puolesta ei ole estettä jäädä lisäpäiviltä vanhuuseläkkeelle. Vuonna 1955 syntyneellä henkilöllä lisäpäiväoikeus edellyttää, että on täyttänyt 60 vuotta ennen kuin 500 työttömyyspäivää täyttyy ja että on työskennellyt vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana.
Lisäpäivien perusteella myönnettävään vanhuuseläkkeeseen ei siis tehdä varhennusvähennystä, joten kyse ei ole varhennetusta vanhuuseläkkeestä.
Vuoden 2017 eläkeuudistusta koskevat neuvottelut ovat kesken eikä sen sisällöstä ole vielä tietoa. Eläkeuudistuksen etenemistä voit seurata verkosta www.elakeuudistus.fi
Kuten nimimerkki 99 55 totesi, työeläkkeitä koskevia lainmuutoksia ei ole tehty takautuvasti ja on hyvin epätodennäköistä, että mahdolliset tulevat muutokset koskisivat sinun ikäluokkaa, joille asiat ovat jo kertaalleen sovittu.