Rinteellä ei ole munaa,

Suuret puolueet pääsivät keväällä sopuun sote-uudistuksesta, mutta tosiasiassa hanke on täysin levällään. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen muistutti eilen, että hankkeessa on edelleen paljon yksityiskohtia, jotka ovat perustuslain vastaisia.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tänään varmistui, että hallituksen työmarkkinajärjestöille ulkoistama eläkeratkaisu on täysin auki. Eläkeiän nostosta, eläkemaksuista ja muista tärkeistä yksityiskohdista ei ole päästy sopuun. Kolmikannan kykenemättömyys saada aikaan konkreettisia tuloksia on kuin märkä rätti hallituksen kasvoille.

Äänestä

Kuntauudistuksesta ei kukaan puhu enää juuri mitään. Se hautautui sote-sovun jalkoihin.

Äänestä
  • Totta. Kertoo samalla, että hallituksenkin on ollut pakko myöntää, ettei se muutaman henkilön henkilökunta kunnantoimistossa mikään merkittävä kustannuserä olekaan. Sote-palvelut muodostavat valtaosan kuntien kustannuksista. Nyt kun niiden tuottamiseen ja järjestämiseen löytyi ratkaisu kuntien itsensä ulkopuolelta, kuntauudistus voidaan unohtaa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Totta. Kertoo samalla, että hallituksenkin on ollut pakko myöntää, ettei se muutaman henkilön henkilökunta kunnantoimistossa mikään merkittävä kustannuserä olekaan. Sote-palvelut muodostavat valtaosan kuntien kustannuksista. Nyt kun niiden tuottamiseen ja järjestämiseen löytyi ratkaisu kuntien itsensä ulkopuolelta, kuntauudistus voidaan unohtaa.

    muutaman pikkukunnan yhdistäminen ei suuria tee, isoihin keskuksiin pitäisi iskeä ja siihen se sitten torppaantuukin koko juttu..

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Totta. Kertoo samalla, että hallituksenkin on ollut pakko myöntää, ettei se muutaman henkilön henkilökunta kunnantoimistossa mikään merkittävä kustannuserä olekaan. Sote-palvelut muodostavat valtaosan kuntien kustannuksista. Nyt kun niiden tuottamiseen ja järjestämiseen löytyi ratkaisu kuntien itsensä ulkopuolelta, kuntauudistus voidaan unohtaa.

    Terveydenhuollossa näkyy selvä kirjoituspöytäsuunnittelu. Hoidon alkupäässä ei kalliita laitteita tarvita. Resptin kirjoitus yleensä riittää.
    Miksi meillä ei ole ammatin harjoittajia lääkäreinä juurikaan?

    Äänestä

  • JOHTAJA J:LLÄ kirjoitti:

    Terveydenhuollossa näkyy selvä kirjoituspöytäsuunnittelu. Hoidon alkupäässä ei kalliita laitteita tarvita. Resptin kirjoitus yleensä riittää.
    Miksi meillä ei ole ammatin harjoittajia lääkäreinä juurikaan?

    mies teki hampaita, oli kymmenen kertaa halvempi kuin virallistetut, asiakkaat oli tyytyväisiä kun sai hampaat suuhunsa halvalla..

    Äänestä

  • Intiassa kadulla kirjoitti:

    mies teki hampaita, oli kymmenen kertaa halvempi kuin virallistetut, asiakkaat oli tyytyväisiä kun sai hampaat suuhunsa halvalla..

    meille sentään!

    Äänestä

Rinne pärjää kun ei voi mennä lakkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uudistuksiin.. kirjoitti:

Suuret puolueet pääsivät keväällä sopuun sote-uudistuksesta, mutta tosiasiassa hanke on täysin levällään. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen muistutti eilen, että hankkeessa on edelleen paljon yksityiskohtia, jotka ovat perustuslain vastaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu