No monet suvaitsevaisuuden puolestapuhujat mittaavat oman suvaitsevaisuutensa sillä miten hyvin suvaitsevat mustat, homot jne. henkilöt joiden kanssa ei tarvi olla välttämättä muuten tekemisissä kuin että sanoo terve.
Eikä sillä lailla että kuinka hyvin sietää kaikkia ärsyttäviä ihmisiä joiden kanssa joutuu oleen tekemisissä.
Suvaitsevaisuus=vempuloiden aate
68
297
Vastaukset
- joona x
Syntiä ei tarvitse suvaita !
- ---
Totta. Synti on keinotekoinen, irreleventti massojenhallintakäsite, jolla ei ole pienintäkään merkitystä muille kuin käsitteeseen uskoville. Eli idiooteille.
--- kirjoitti:
Totta. Synti on keinotekoinen, irreleventti massojenhallintakäsite, jolla ei ole pienintäkään merkitystä muille kuin käsitteeseen uskoville. Eli idiooteille.
Synti on keksitty tarina samoin kuin joulupukki ja vampyyrit.
- näin on
"Suvaitsevaisten" tärkein arvo lienee suvaitsemattomuus muita ihmisiä kohtaan. He kun eivät suvaitse ketään, joka toisella tavalla ajattelee!
- fda
Typeryyttä on hankala suvaita.
- kysyn minä
Näin on, ei haluta nähdä muiden viisautta, kun on "suvaitsevaisuutta" ja omaa viisautta niin täynnä.
- ---
kysyn minä kirjoitti:
Näin on, ei haluta nähdä muiden viisautta, kun on "suvaitsevaisuutta" ja omaa viisautta niin täynnä.
Typeryydessä ei ole viisautta jota havaita. Typeryys on vain typeryyttä.
»No monet suvaitsevaisuuden puolestapuhujat mittaavat oman suvaitsevaisuutensa sillä miten hyvin suvaitsevat mustat, homot jne. henkilöt joiden kanssa ei tarvi olla välttämättä muuten tekemisissä kuin että sanoo terve.»
On tavallisen järjenkäytön avulla kenelle tahansa heti tiedossa, että suvaitsevaisuudella tarkoitetaan oikeasti pääsääntöisesti sitä, että "suvaittakoon kaikki mistä ei ole haittaa ihmisille tai ympäristölle". Sillä ei tuossa merkityksessä tarkoiteta esim. militanttien rasistien tai fundamentalististen uskonnollisten puritaanien väkivaltaisia edesottamuksia "ihan vain yleisen suvaitsevaisuuden nimissä".
»Eikä sillä lailla että kuinka hyvin sietää kaikkia ärsyttäviä ihmisiä joiden kanssa joutuu oleen tekemisissä.»
Tervetuloa maailmankaikkeuteen! Täällä joudut tekemisiin mm. ärsyttävien ihmisten kanssa. Onpa jännä juttu! Ole kuitenkin onnellinen, ettei esim. täällä Suomessa ensimmäinen vaikkapa etnisistä tai uskonnollisista syistä vastakkainen henkilö leikkaa päätäsi irti ja videoi ja julkaise tätä makaaberia toimintaa voitonriemuissaan vain terrorismin tai muun absurdin kaaoksen lietsomisen nimissä.
Nyt jos oikeasti vielä vittu 2010-luvulla Suomessa on niin idioottia populaa, että heidän mielestään ihmiset täytyy esittämienne keskiaikaisten vihapuheiden julistuksen soidessa jaotella hyväksyttäviin ja ei hyväksyttäviin esim. etnisten tai maailmankatsomuksellisten perusteiden mukaan, niin suosittelen edes jonkinlaista mentaalista ice bucket challengea ja heräämistä todellisuuteen."On tavallisen järjenkäytön avulla kenelle tahansa heti tiedossa, että suvaitsevaisuudella tarkoitetaan oikeasti pääsääntöisesti sitä, että haittaa ihmisille tai ympäristölle.""
Haitaksi ei lasketa sitä että joku joutuu/päätyy lukemaan jotain mistä ei pidä tai kuulemaan. Ns. suvaitsevaisuusihmiset saavat luvan joutua ärsyyntymään siinä missä muutkin. Toinen syy miksi suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat vempuloita on se että haluavat elää demokraattisessa yhteiskunnassa mutta eivät maksaa hintaa siitä, "mä en tykkää tollaisista kommenteista, mutta kaikilla pitää olla mielipiteenvapaus,.. mutta toihan on vihapuhe ja tollaiset pitää kieltää."
Yksi esimerkki suvaitsevaisten kaksinaamaisuudesta ovat vasemmiston pölhö-siiven homouden puolustajat älähdetään jos kristitty sanoo jotain joku muslimi sanoo vielä pahemmin annetaan hiljainen hyväksyntä.L.J.H kirjoitti:
"On tavallisen järjenkäytön avulla kenelle tahansa heti tiedossa, että suvaitsevaisuudella tarkoitetaan oikeasti pääsääntöisesti sitä, että haittaa ihmisille tai ympäristölle.""
Haitaksi ei lasketa sitä että joku joutuu/päätyy lukemaan jotain mistä ei pidä tai kuulemaan. Ns. suvaitsevaisuusihmiset saavat luvan joutua ärsyyntymään siinä missä muutkin. Toinen syy miksi suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat vempuloita on se että haluavat elää demokraattisessa yhteiskunnassa mutta eivät maksaa hintaa siitä, "mä en tykkää tollaisista kommenteista, mutta kaikilla pitää olla mielipiteenvapaus,.. mutta toihan on vihapuhe ja tollaiset pitää kieltää."
Yksi esimerkki suvaitsevaisten kaksinaamaisuudesta ovat vasemmiston pölhö-siiven homouden puolustajat älähdetään jos kristitty sanoo jotain joku muslimi sanoo vielä pahemmin annetaan hiljainen hyväksyntä.»Toinen syy miksi suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat vempuloita on se että haluavat elää demokraattisessa yhteiskunnassa mutta eivät maksaa hintaa siitä, "mä en tykkää tollaisista kommenteista, mutta kaikilla pitää olla mielipiteenvapaus,.. mutta toihan on vihapuhe ja tollaiset pitää kieltää."»
Humaanista näkökulmasta pelkällä demokratialla ei tee paskan vertaa ilman tasa-arvoa. Kysymys on myös suhteellisuudentajusta ja muista jutuista mitä teikäläiset eivät näköjään tajua. Ja sen lisäksi:
»Yksi esimerkki suvaitsevaisten kaksinaamaisuudesta ovat vasemmiston pölhö-siiven homouden puolustajat älähdetään jos kristitty sanoo jotain joku muslimi sanoo vielä pahemmin annetaan hiljainen hyväksyntä.»
Osoittaisit aivan varmasti oman kaksinaismoralistisen tekopyhyytesi välittömästi valittaen syrjinnästä, kun vaikka 51 % populasta vaatisi kristittyjen häätämistä siperiaan. En oleta, että ymmärtäisit tämän, mutta enemmistön mielipide, perinteet, "pyhät" kirjoitukset, "vanhat hyvät ajat" ynnä muu nostalginen tunteilu ja hihhulointi eivät sellaisenaan kelpaa sanelemaan millainen yhteiskunnan tulee olla.
Lisäksi nuo "höhhöhhöö, natsejakin pitää suvaita, koska muuten oltaisiin ristiriitaisia, höhhöhöö" on ehkä 5.-6. luokan välituntiläppänä vielä jotenkin toimivaa, mutta käytännössä se on vain typerää. On myös varsin myötähäpeää lietsovaa joutua selittämään tälläistä aikuisille ihmisille.omnientist kirjoitti:
»Toinen syy miksi suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat vempuloita on se että haluavat elää demokraattisessa yhteiskunnassa mutta eivät maksaa hintaa siitä, "mä en tykkää tollaisista kommenteista, mutta kaikilla pitää olla mielipiteenvapaus,.. mutta toihan on vihapuhe ja tollaiset pitää kieltää."»
Humaanista näkökulmasta pelkällä demokratialla ei tee paskan vertaa ilman tasa-arvoa. Kysymys on myös suhteellisuudentajusta ja muista jutuista mitä teikäläiset eivät näköjään tajua. Ja sen lisäksi:
»Yksi esimerkki suvaitsevaisten kaksinaamaisuudesta ovat vasemmiston pölhö-siiven homouden puolustajat älähdetään jos kristitty sanoo jotain joku muslimi sanoo vielä pahemmin annetaan hiljainen hyväksyntä.»
Osoittaisit aivan varmasti oman kaksinaismoralistisen tekopyhyytesi välittömästi valittaen syrjinnästä, kun vaikka 51 % populasta vaatisi kristittyjen häätämistä siperiaan. En oleta, että ymmärtäisit tämän, mutta enemmistön mielipide, perinteet, "pyhät" kirjoitukset, "vanhat hyvät ajat" ynnä muu nostalginen tunteilu ja hihhulointi eivät sellaisenaan kelpaa sanelemaan millainen yhteiskunnan tulee olla.
Lisäksi nuo "höhhöhhöö, natsejakin pitää suvaita, koska muuten oltaisiin ristiriitaisia, höhhöhöö" on ehkä 5.-6. luokan välituntiläppänä vielä jotenkin toimivaa, mutta käytännössä se on vain typerää. On myös varsin myötähäpeää lietsovaa joutua selittämään tälläistä aikuisille ihmisille."Haitaksi ei lasketa sitä että joku joutuu/päätyy lukemaan jotain mistä ei pidä tai kuulemaan."
Ei tässä maailmassa mitään voisi julkaistakaan, jos prioriteettina olisi se, ettei kirjoitettaisi mitään, mistä joku voisi pahastua. Lukija on ihan itse vastuussa siitä, mitä lukee, katsoja siitä, mitä katsoo ja kuulija siitä, mitä kuuntelee. Älä lue artikkelia, jonka otsikko saa sinut näkemään punaista. Käännä kanavaa, jos television tai radion ohjelma ei miellytä.
"Toinen syy miksi suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat vempuloita on se että haluavat elää demokraattisessa yhteiskunnassa mutta eivät maksaa hintaa siitä, "mä en tykkää tollaisista kommenteista, mutta kaikilla pitää olla mielipiteenvapaus,.. mutta toihan on vihapuhe ja tollaiset pitää kieltää.""
Nyt sinun olisi hyvä oppia, mitä vihapuhe tarkoittaa, ja miksi se on kiellettyä. Vihapuhe on suvaitsemattomuuteen perustuvaa väärään informaation levittämistä usein aggressiivisella sävyllä, jonka tarkoitus on vahingoittaa tiettyä henkilöä tai ihmisryhmää. Vihapuhe loukkaa kohteena olevan ihmisen kunniaa ja oikeutta henkilökohtaiseen turvallisuuteen, sekä oikeutta olla tulematta syrjityksi.
Vihapuhe aiheutuu perusteettomasta suvaitsemattomuudesta. Tällainen suvaitsemattomuus rikkoo ihmisoikeuksia, sekä esimerkiksi Suomen lakia. Suvaitsemattomuutta ei tällaisessa tilanteessa voida eikä pidäkään suvaita.atheos kirjoitti:
"Haitaksi ei lasketa sitä että joku joutuu/päätyy lukemaan jotain mistä ei pidä tai kuulemaan."
Ei tässä maailmassa mitään voisi julkaistakaan, jos prioriteettina olisi se, ettei kirjoitettaisi mitään, mistä joku voisi pahastua. Lukija on ihan itse vastuussa siitä, mitä lukee, katsoja siitä, mitä katsoo ja kuulija siitä, mitä kuuntelee. Älä lue artikkelia, jonka otsikko saa sinut näkemään punaista. Käännä kanavaa, jos television tai radion ohjelma ei miellytä.
"Toinen syy miksi suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat vempuloita on se että haluavat elää demokraattisessa yhteiskunnassa mutta eivät maksaa hintaa siitä, "mä en tykkää tollaisista kommenteista, mutta kaikilla pitää olla mielipiteenvapaus,.. mutta toihan on vihapuhe ja tollaiset pitää kieltää.""
Nyt sinun olisi hyvä oppia, mitä vihapuhe tarkoittaa, ja miksi se on kiellettyä. Vihapuhe on suvaitsemattomuuteen perustuvaa väärään informaation levittämistä usein aggressiivisella sävyllä, jonka tarkoitus on vahingoittaa tiettyä henkilöä tai ihmisryhmää. Vihapuhe loukkaa kohteena olevan ihmisen kunniaa ja oikeutta henkilökohtaiseen turvallisuuteen, sekä oikeutta olla tulematta syrjityksi.
Vihapuhe aiheutuu perusteettomasta suvaitsemattomuudesta. Tällainen suvaitsemattomuus rikkoo ihmisoikeuksia, sekä esimerkiksi Suomen lakia. Suvaitsemattomuutta ei tällaisessa tilanteessa voida eikä pidäkään suvaita." Nyt sinun olisi hyvä oppia mitä vihapuhe tarkoittaa ja miksi se on kiellettyä......"
Määrittelit aika hyvin mitä sen pitäisi tarkoittaa. Vihapuheen kieltämisen tarkoituksena pitäisi olla kieltää kiihoitus kansanryhmää vastaan, erityisesti valheellisilla argumenteilla.
Kannanotot ja pyrkimykset jotka perustautuvat marxismivasemmistolaisiin maailmankuviin määritellä mikä on vihapuhetta ja mikä ei ovat taas suurempi ongelma kuin itse oikeat vihapuheet.omnientist kirjoitti:
»Toinen syy miksi suvaitsevaisuuden puolestapuhujat ovat vempuloita on se että haluavat elää demokraattisessa yhteiskunnassa mutta eivät maksaa hintaa siitä, "mä en tykkää tollaisista kommenteista, mutta kaikilla pitää olla mielipiteenvapaus,.. mutta toihan on vihapuhe ja tollaiset pitää kieltää."»
Humaanista näkökulmasta pelkällä demokratialla ei tee paskan vertaa ilman tasa-arvoa. Kysymys on myös suhteellisuudentajusta ja muista jutuista mitä teikäläiset eivät näköjään tajua. Ja sen lisäksi:
»Yksi esimerkki suvaitsevaisten kaksinaamaisuudesta ovat vasemmiston pölhö-siiven homouden puolustajat älähdetään jos kristitty sanoo jotain joku muslimi sanoo vielä pahemmin annetaan hiljainen hyväksyntä.»
Osoittaisit aivan varmasti oman kaksinaismoralistisen tekopyhyytesi välittömästi valittaen syrjinnästä, kun vaikka 51 % populasta vaatisi kristittyjen häätämistä siperiaan. En oleta, että ymmärtäisit tämän, mutta enemmistön mielipide, perinteet, "pyhät" kirjoitukset, "vanhat hyvät ajat" ynnä muu nostalginen tunteilu ja hihhulointi eivät sellaisenaan kelpaa sanelemaan millainen yhteiskunnan tulee olla.
Lisäksi nuo "höhhöhhöö, natsejakin pitää suvaita, koska muuten oltaisiin ristiriitaisia, höhhöhöö" on ehkä 5.-6. luokan välituntiläppänä vielä jotenkin toimivaa, mutta käytännössä se on vain typerää. On myös varsin myötähäpeää lietsovaa joutua selittämään tälläistä aikuisille ihmisille." Humaanista näkökulmasta pelkällä demokratialla ei tee paskan vertaa ilman tasa-arvoa. Kysymys on suhteellisuudentajusta..."
Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan
Mikä tasa-arvo. ? Ai sellainen jossa joku toisen tekemänä kauhea asia mutta toisen melkein ok. En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan.
Koitat turhaan peittää vempulaisuutesi leikkimällä fiksua.L.J.H kirjoitti:
" Humaanista näkökulmasta pelkällä demokratialla ei tee paskan vertaa ilman tasa-arvoa. Kysymys on suhteellisuudentajusta..."
Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan
Mikä tasa-arvo. ? Ai sellainen jossa joku toisen tekemänä kauhea asia mutta toisen melkein ok. En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan.
Koitat turhaan peittää vempulaisuutesi leikkimällä fiksua."Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan"
Nyt meni ohi. Kenestä muslimista puhut ja mitä tämä sanoi, missä ja milloin? Mistä tiedät, että Räsäsen puheista loukkaantuneet eivät reagoineet tähän?
Toisekseen, mitä on kritiikki homoseksuaalisuutta kohtaan? Tarvitseeko seksuaalista suuntautumista kritisoida jotenkin?
"En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan."
Kukaan ei kannata kehittelemääsi olkiukkoa tasa-arvosta.- fda
L.J.H kirjoitti:
" Humaanista näkökulmasta pelkällä demokratialla ei tee paskan vertaa ilman tasa-arvoa. Kysymys on suhteellisuudentajusta..."
Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan
Mikä tasa-arvo. ? Ai sellainen jossa joku toisen tekemänä kauhea asia mutta toisen melkein ok. En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan.
Koitat turhaan peittää vempulaisuutesi leikkimällä fiksua."Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan "
Olipa katkeraa vuodatusta. Mitä päätösvaltaa kyseisellä nimettömällä yhdellä muslimilla on? Onko hän verrannollisessa valta-asemassa Räsäseen verrattuna. L.J.H kirjoitti:
" Nyt sinun olisi hyvä oppia mitä vihapuhe tarkoittaa ja miksi se on kiellettyä......"
Määrittelit aika hyvin mitä sen pitäisi tarkoittaa. Vihapuheen kieltämisen tarkoituksena pitäisi olla kieltää kiihoitus kansanryhmää vastaan, erityisesti valheellisilla argumenteilla.
Kannanotot ja pyrkimykset jotka perustautuvat marxismivasemmistolaisiin maailmankuviin määritellä mikä on vihapuhetta ja mikä ei ovat taas suurempi ongelma kuin itse oikeat vihapuheet.»Kannanotot ja pyrkimykset jotka perustautuvat marxismivasemmistolaisiin maailmankuviin määritellä mikä on vihapuhetta ja mikä ei ovat taas suurempi ongelma kuin itse oikeat vihapuheet.»
Samalla periaatteella sitten vaikka kristillis-oikeistolaisetkin kannanotot ja pyrkimykset ovat yhtä lailla suurempi ongelma ylipäätään ja erityisesti marxilais-vasemmistolaisesta näkökulmasta. Mainittakoon tässä yhteydessä, että en niin edellistä kuin jälkimmäistäkään maailmankuvaa katso itse edustavani.
Paljastat kuitenkin puolueellisuutesi, mikä luonnollisesti on aatehistoriasi kehityksestä riippuen syy tai seuraus objektivismin puutteeseesi. Siitähän tässä ketjussa näyttää yleisesti olevan kysymys. Valitettavan usein arvokeskusteluissa sorrutaan olettamaan "joko olet puolellamme tai meitä vastaan" -tyylinen perusteeton kahtiajakoisuus, mikä ei varmasti ikinä tule ratkaisemaan eettisiä ongelmia.L.J.H kirjoitti:
" Humaanista näkökulmasta pelkällä demokratialla ei tee paskan vertaa ilman tasa-arvoa. Kysymys on suhteellisuudentajusta..."
Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan
Mikä tasa-arvo. ? Ai sellainen jossa joku toisen tekemänä kauhea asia mutta toisen melkein ok. En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan.
Koitat turhaan peittää vempulaisuutesi leikkimällä fiksua.»Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan»
Suhteellisuudentajun puutetta osoittavat kaikki yleensä kaksinaismoralistit. Mikäli kuvittelet minun jotenkin erityisesti puoltavan muslimien kritisointia vältteleviä räsäsenhaukkujia, olet väärässä - johtuen kai ajattelusi mustavalkoisuudesta.
»Mikä tasa-arvo. ? Ai sellainen jossa joku toisen tekemänä kauhea asia mutta toisen melkein ok. En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan.»
Voi sinua heteromiesmarttyyriä, jonka maailmanherruuden hegemonia järkkyy, kun tasa-arvoa ajavat osaavat 2010-luvulla esittää sellaista, mihin et osaa vastata muulla kuin tuollaisella uikuttamisella! Löytänet jostain kristillisestä mieskerhosta itsellesi selkääntaputtajia.
»Koitat turhaan peittää vempulaisuutesi leikkimällä fiksua.»
Sen verran fiksu kehtaan katsoa olevani, että jätänkin tuollaisen mitäänsanomattoman räksytyksen omaan arvoonsa.atheos kirjoitti:
"Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan"
Nyt meni ohi. Kenestä muslimista puhut ja mitä tämä sanoi, missä ja milloin? Mistä tiedät, että Räsäsen puheista loukkaantuneet eivät reagoineet tähän?
Toisekseen, mitä on kritiikki homoseksuaalisuutta kohtaan? Tarvitseeko seksuaalista suuntautumista kritisoida jotenkin?
"En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan."
Kukaan ei kannata kehittelemääsi olkiukkoa tasa-arvosta.Pitäisi löytyä osoitteella
uutiset.perusuomalaiset.fi/suomeen-sharia-ja-homoilta-henki-pois-demarikansanedustaja-puhkesi-nauramaanfda kirjoitti:
"Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan "
Olipa katkeraa vuodatusta. Mitä päätösvaltaa kyseisellä nimettömällä yhdellä muslimilla on? Onko hän verrannollisessa valta-asemassa Räsäseen verrattuna.Ei ollut katkeraa vuodatusta minulla ei ole katkeruus motiivia. Kyseessä on imaami Ahmanpour.
atheos kirjoitti:
"Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan"
Nyt meni ohi. Kenestä muslimista puhut ja mitä tämä sanoi, missä ja milloin? Mistä tiedät, että Räsäsen puheista loukkaantuneet eivät reagoineet tähän?
Toisekseen, mitä on kritiikki homoseksuaalisuutta kohtaan? Tarvitseeko seksuaalista suuntautumista kritisoida jotenkin?
"En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan."
Kukaan ei kannata kehittelemääsi olkiukkoa tasa-arvosta." tarvitseeko seksuaalista suuntautumista kritisoida jotenkin"
No homot ja homoliikkeet eivät ainakaan ole kritiikin yläpuolella. Saa tamperelainenkin olla sitä mieltä että Turku on syvältä ja päinvastoin.omnientist kirjoitti:
»Ei ole kysymys suhteellisuudentajusta kun Räsänen televisiossa esitti asiallista kritiikkiä homoseksuaalisuutta kohtaaan kauhea määrä porukkaa sai itkupotkuraivarin. Kun taas yksi muslimi sanoi paljon rajummin homojen puolustajat raukkamaisesti jättivät reagoimatta asiaan»
Suhteellisuudentajun puutetta osoittavat kaikki yleensä kaksinaismoralistit. Mikäli kuvittelet minun jotenkin erityisesti puoltavan muslimien kritisointia vältteleviä räsäsenhaukkujia, olet väärässä - johtuen kai ajattelusi mustavalkoisuudesta.
»Mikä tasa-arvo. ? Ai sellainen jossa joku toisen tekemänä kauhea asia mutta toisen melkein ok. En ole niin tyhmä että kannattaisin sellaista tasa-arvoa jonka mukaan naisten homojen ja värillisten pitää aina saada mitä haluaa mutta taas valkoihoisen heteroseksuaalimiehelle menköön harkinnan mukaan.»
Voi sinua heteromiesmarttyyriä, jonka maailmanherruuden hegemonia järkkyy, kun tasa-arvoa ajavat osaavat 2010-luvulla esittää sellaista, mihin et osaa vastata muulla kuin tuollaisella uikuttamisella! Löytänet jostain kristillisestä mieskerhosta itsellesi selkääntaputtajia.
»Koitat turhaan peittää vempulaisuutesi leikkimällä fiksua.»
Sen verran fiksu kehtaan katsoa olevani, että jätänkin tuollaisen mitäänsanomattoman räksytyksen omaan arvoonsa." suhteellisuudentajun puutetta osoittavat kaikki yleensä kaksinaismoralistit"
Joita on äänekkäistä tasa-arvo vouhottajista, pro-homo heteroista, monikulttuurisuuden ajajista suuri osa.
"Miksi kuvittelet minun....."
Tässä ei ole henk.koht kysymys juuri sinusta.
Mutta sanopas onko fiksua että ensin vouhotetaan että tasa-arvo sitä ja tätä,
miesten ja naisten pitäis olla tasa-arvoisia. Sitten toivotetaan tervetulleeksi puhumattakaan että vastuttettaisiin uskonnollinen ja poliittinen systeemi ja henkilöt jotka haluaisivat pakkopukea naiset säkkiin ja kivittää homot stadionilla. Ja joka kusee tasa-arvon päälle.
Ero meillä kahdella on se että minulla on munaa olla kannattamatta tällaista tasa-arvoa johon kuuluu sukupuolineutraalisuus ja minulla on munaa olla toisinajattelija koska en ole vempula, vässykkä enkä hintti, ja suuri osa sun lailla ajattelevista on jotain noista kolmesta.L.J.H kirjoitti:
" suhteellisuudentajun puutetta osoittavat kaikki yleensä kaksinaismoralistit"
Joita on äänekkäistä tasa-arvo vouhottajista, pro-homo heteroista, monikulttuurisuuden ajajista suuri osa.
"Miksi kuvittelet minun....."
Tässä ei ole henk.koht kysymys juuri sinusta.
Mutta sanopas onko fiksua että ensin vouhotetaan että tasa-arvo sitä ja tätä,
miesten ja naisten pitäis olla tasa-arvoisia. Sitten toivotetaan tervetulleeksi puhumattakaan että vastuttettaisiin uskonnollinen ja poliittinen systeemi ja henkilöt jotka haluaisivat pakkopukea naiset säkkiin ja kivittää homot stadionilla. Ja joka kusee tasa-arvon päälle.
Ero meillä kahdella on se että minulla on munaa olla kannattamatta tällaista tasa-arvoa johon kuuluu sukupuolineutraalisuus ja minulla on munaa olla toisinajattelija koska en ole vempula, vässykkä enkä hintti, ja suuri osa sun lailla ajattelevista on jotain noista kolmesta.»" suhteellisuudentajun puutetta osoittavat kaikki yleensä kaksinaismoralistit"
Joita on äänekkäistä tasa-arvo vouhottajista, pro-homo heteroista, monikulttuurisuuden ajajista suuri osa.»
Korrelaatiota voi esiintyä osoittamatta kausaliteettiä. Kaksinaismoralisteilla itse tarkoitin erityisesti esim. raamatullisia fundamentalisteja, jotka kirjan käskystä esim. vastustavat seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa "normiväestöön" nähden, mutta käyttävät itse kuitenkin useasta eri kuidusta tehtyjä vaatteita. Eivät hekään taida sittenkään ottaa sanaa niin vakavasti, niin miksi ihmeessä siitä piittaamattomien pitäisi?
»Ero meillä kahdella on se että minulla on munaa olla kannattamatta tällaista tasa-arvoa johon kuuluu sukupuolineutraalisuus ja minulla on munaa olla toisinajattelija koska en ole vempula, vässykkä enkä hintti, ja suuri osa sun lailla ajattelevista on jotain noista kolmesta.»
Jonkun asian kannattamattomuus ei osoita mitään munaa suhteessa mihinkään. Onneksi olkoon muuten epäonnistuneesta yrityksestä mutkan kautta liittää minut tuohon laatimaasi stereotyyppiseen joukkoon, vaikka:
»Tässä ei ole henk.koht kysymys juuri sinusta.»- fda
L.J.H kirjoitti:
Ei ollut katkeraa vuodatusta minulla ei ole katkeruus motiivia. Kyseessä on imaami Ahmanpour.
Sinä olet siis samaa mieltä imaami Ahmanpourin kanssa.
- fda
L.J.H kirjoitti:
En minä niin ole sanonut.
Olet siis suvaitsevaisempi kuin imaami Ahmanpour? Ehkä olet hänen mielestään vempula.
fda kirjoitti:
Olet siis suvaitsevaisempi kuin imaami Ahmanpour? Ehkä olet hänen mielestään vempula.
Käväisinpä katsomassa linkin jutun. Googlasin myös aiheen ja kyllähän sieltä löytyi islam-illan nimellä ylen sivuilta tämmöinen juttu:
http://yle.fi/uutiset/islam-ilta_on_takana_-_live-chat_kerasi_netin_aarelle_tuhansia_keskustelijoita/6896243
Kyllä tähän reagoitiin, homoseksuaalisuus ei kuitenkaan ollut ainoa puheen aihe, eikä edes se, johon ohjelmassa keskityttiin, joten kommentit ovat lähinnä islam kritiikkiä. Saadaan vähän erilaista keskustelua aikaan, kun toinen ohjelma on nimeltään homoilta ja toinen islam-ilta. Toinen juttu on tietenkin se, että homoiltaan reagoitiin lähinnä eroamalla ev.lut kirkosta, koska ihmiset eivät katsoneet jakavansa samaa näkemystä, eivätkä halunneet kuulua samaan kirkkoon Räsäsen kanssa. Mistä yhdistyksestä suomalainen kristitty tai uskonnoton eroaa, kun muslimi möläyttää jotakin, mitä he eivät hyväksy?- fda
atheos kirjoitti:
Käväisinpä katsomassa linkin jutun. Googlasin myös aiheen ja kyllähän sieltä löytyi islam-illan nimellä ylen sivuilta tämmöinen juttu:
http://yle.fi/uutiset/islam-ilta_on_takana_-_live-chat_kerasi_netin_aarelle_tuhansia_keskustelijoita/6896243
Kyllä tähän reagoitiin, homoseksuaalisuus ei kuitenkaan ollut ainoa puheen aihe, eikä edes se, johon ohjelmassa keskityttiin, joten kommentit ovat lähinnä islam kritiikkiä. Saadaan vähän erilaista keskustelua aikaan, kun toinen ohjelma on nimeltään homoilta ja toinen islam-ilta. Toinen juttu on tietenkin se, että homoiltaan reagoitiin lähinnä eroamalla ev.lut kirkosta, koska ihmiset eivät katsoneet jakavansa samaa näkemystä, eivätkä halunneet kuulua samaan kirkkoon Räsäsen kanssa. Mistä yhdistyksestä suomalainen kristitty tai uskonnoton eroaa, kun muslimi möläyttää jotakin, mitä he eivät hyväksy?LJH siis koki tarpeelliseksi käyttää valikoitua tilannesokeutta propagandansa tueksi.
atheos kirjoitti:
Käväisinpä katsomassa linkin jutun. Googlasin myös aiheen ja kyllähän sieltä löytyi islam-illan nimellä ylen sivuilta tämmöinen juttu:
http://yle.fi/uutiset/islam-ilta_on_takana_-_live-chat_kerasi_netin_aarelle_tuhansia_keskustelijoita/6896243
Kyllä tähän reagoitiin, homoseksuaalisuus ei kuitenkaan ollut ainoa puheen aihe, eikä edes se, johon ohjelmassa keskityttiin, joten kommentit ovat lähinnä islam kritiikkiä. Saadaan vähän erilaista keskustelua aikaan, kun toinen ohjelma on nimeltään homoilta ja toinen islam-ilta. Toinen juttu on tietenkin se, että homoiltaan reagoitiin lähinnä eroamalla ev.lut kirkosta, koska ihmiset eivät katsoneet jakavansa samaa näkemystä, eivätkä halunneet kuulua samaan kirkkoon Räsäsen kanssa. Mistä yhdistyksestä suomalainen kristitty tai uskonnoton eroaa, kun muslimi möläyttää jotakin, mitä he eivät hyväksy?Niin kyllä siihen vähän reagointiin mutta aika laimeasti verrattuna Räsäs- kohuun.
On toki niin ettei kristitty tai uskonnotton pysty eroamaan mistään islam-yhdistyksestä.omnientist kirjoitti:
»" suhteellisuudentajun puutetta osoittavat kaikki yleensä kaksinaismoralistit"
Joita on äänekkäistä tasa-arvo vouhottajista, pro-homo heteroista, monikulttuurisuuden ajajista suuri osa.»
Korrelaatiota voi esiintyä osoittamatta kausaliteettiä. Kaksinaismoralisteilla itse tarkoitin erityisesti esim. raamatullisia fundamentalisteja, jotka kirjan käskystä esim. vastustavat seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa "normiväestöön" nähden, mutta käyttävät itse kuitenkin useasta eri kuidusta tehtyjä vaatteita. Eivät hekään taida sittenkään ottaa sanaa niin vakavasti, niin miksi ihmeessä siitä piittaamattomien pitäisi?
»Ero meillä kahdella on se että minulla on munaa olla kannattamatta tällaista tasa-arvoa johon kuuluu sukupuolineutraalisuus ja minulla on munaa olla toisinajattelija koska en ole vempula, vässykkä enkä hintti, ja suuri osa sun lailla ajattelevista on jotain noista kolmesta.»
Jonkun asian kannattamattomuus ei osoita mitään munaa suhteessa mihinkään. Onneksi olkoon muuten epäonnistuneesta yrityksestä mutkan kautta liittää minut tuohon laatimaasi stereotyyppiseen joukkoon, vaikka:
»Tässä ei ole henk.koht kysymys juuri sinusta.»Ehkäpä olet kateellinen siitä että minulla on kanttia ajatelle toisin kuin on muodikasta ja sinulla ei.
Luulen että kannatat homoliikkeiden pyrkimyksiä siksi että ne ovat muotia.
Et kuitenkaan uskalla kritisoida islamia/muslimeja homofobiasta olenko oikeassa?- fda
L.J.H kirjoitti:
Niin kyllä siihen vähän reagointiin mutta aika laimeasti verrattuna Räsäs- kohuun.
On toki niin ettei kristitty tai uskonnotton pysty eroamaan mistään islam-yhdistyksestä.Monet kuvittelivat nykykristinuskon viestin olevan rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, todellisuus oli monille uskontoaan tuntemattomalle kristitylle isku kasvoihin. Aika harva kuvittelee nykyislamin siinä suvatisevaisessa valossa.
- fda
L.J.H kirjoitti:
Ehkäpä olet kateellinen siitä että minulla on kanttia ajatelle toisin kuin on muodikasta ja sinulla ei.
Luulen että kannatat homoliikkeiden pyrkimyksiä siksi että ne ovat muotia.
Et kuitenkaan uskalla kritisoida islamia/muslimeja homofobiasta olenko oikeassa?Vai että muodikkuuden takia olet valinnut samanlaisen homovihan kuin muslimit. Et sinä mitenkään harvinaiseen ryhmään kuulu mielipiteinesi. Muualla kuin länsimaissa(mukaanlukien Israel ja Japani) tuo on hyvin yleistä.
fda kirjoitti:
Monet kuvittelivat nykykristinuskon viestin olevan rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, todellisuus oli monille uskontoaan tuntemattomalle kristitylle isku kasvoihin. Aika harva kuvittelee nykyislamin siinä suvatisevaisessa valossa.
"Rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta"
Rakkaus ei ole sitä että ihmisille annetaan kaikki mitä he haluaa , että tuuditetaan väärään rauhaan. Esim. jos minä sanoisin
" ei sillä ole väliä onko joku mies miehen kanssa sillain tai meneekö mies miehen kanssa naimisiin, ei se Jumalan silmissä mikään synti ole, ihan ok se Jumalan mielestä unohda ne kohdat Raamatusta missä sanotaan Jumalan kanta asiaan".
Se olisi vähän samanlaista rakkautta kuin jos ostaisin rappioalkoholistille viinapullon.
Sitäpaitsi se Räsäsen lausunto oli erittäin maltillinen jos verrataan muslimien kantoihin.fda kirjoitti:
Vai että muodikkuuden takia olet valinnut samanlaisen homovihan kuin muslimit. Et sinä mitenkään harvinaiseen ryhmään kuulu mielipiteinesi. Muualla kuin länsimaissa(mukaanlukien Israel ja Japani) tuo on hyvin yleistä.
" samanlaisen homovihan"
Katsos muslimit eivät tyydy kritisoimaan tilanteessa jossa homojuttuja lobataan siellä täällä. Minähän olen niihin verrattuna hyvin mukava.
Toiseksi kyse ei ole vihasta. Katson olevani sen verran tasa-arvoinen että jos he eivät hyväksy tuollaisia pelleilylakeja kun ns tasa-arvoinen avioliittolaki tai halua vihkiä homoja moskeijassa ei minunkaan tarvitse hyväksyä pyrkimyksiä sille että homot vihittäisiin kirkossa. Kolmanneksi en halua nähdä homojuttuja siellä täällä.- fda
L.J.H kirjoitti:
"Rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta"
Rakkaus ei ole sitä että ihmisille annetaan kaikki mitä he haluaa , että tuuditetaan väärään rauhaan. Esim. jos minä sanoisin
" ei sillä ole väliä onko joku mies miehen kanssa sillain tai meneekö mies miehen kanssa naimisiin, ei se Jumalan silmissä mikään synti ole, ihan ok se Jumalan mielestä unohda ne kohdat Raamatusta missä sanotaan Jumalan kanta asiaan".
Se olisi vähän samanlaista rakkautta kuin jos ostaisin rappioalkoholistille viinapullon.
Sitäpaitsi se Räsäsen lausunto oli erittäin maltillinen jos verrataan muslimien kantoihin.Rooman keisarit ohjaillessaan kristinuskon kehitystä ennen muinoin päättivät että miehet eivät mene miesten kanssa naimisiin ja kielsivät sen kristityiltäkin. Sieltä periytyy sinun asenteesi. Sen jälkeen Rooman valtakunta hajosi kahtia ja Rooman kaupungin väkiluku putosi 98%. Kokoajan romahdusta ja jopa maanjäristyksiäkin selitettiin homojen akteilla. Kumma kun ennen kieltoa meni paremmin...
- fda
L.J.H kirjoitti:
"Rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta"
Rakkaus ei ole sitä että ihmisille annetaan kaikki mitä he haluaa , että tuuditetaan väärään rauhaan. Esim. jos minä sanoisin
" ei sillä ole väliä onko joku mies miehen kanssa sillain tai meneekö mies miehen kanssa naimisiin, ei se Jumalan silmissä mikään synti ole, ihan ok se Jumalan mielestä unohda ne kohdat Raamatusta missä sanotaan Jumalan kanta asiaan".
Se olisi vähän samanlaista rakkautta kuin jos ostaisin rappioalkoholistille viinapullon.
Sitäpaitsi se Räsäsen lausunto oli erittäin maltillinen jos verrataan muslimien kantoihin.Islamilaisen kannanotto oli sinusta siis vielä pahempi. Myönnät siis että Räsäsenkin kommentti oli paha. Tottahan se on. Ahmanpour ei varmaankaan ole koskaan kokenut aitoa rakkautta vaan hänen ajatuksensa on vääristänyt suvaitsemattomuus.
Rakkaus tulee ihmisen sisältä ja automaattisesti. Ei homojen rakkaus poikkea meidän heteroiden rakkaudesta mitenkään. Ei sitä mikään ulkoinen sääntö pysty kahlitsemaan. - sggesgsg
L.J.H kirjoitti:
" tarvitseeko seksuaalista suuntautumista kritisoida jotenkin"
No homot ja homoliikkeet eivät ainakaan ole kritiikin yläpuolella. Saa tamperelainenkin olla sitä mieltä että Turku on syvältä ja päinvastoin.Saanko minä olla sitä mieltä että vammaiset ja vasenkätiset ovat kauhistus Jumalalle ja mennä potkimaan heitä?
- hhdhhrr
L.J.H kirjoitti:
" samanlaisen homovihan"
Katsos muslimit eivät tyydy kritisoimaan tilanteessa jossa homojuttuja lobataan siellä täällä. Minähän olen niihin verrattuna hyvin mukava.
Toiseksi kyse ei ole vihasta. Katson olevani sen verran tasa-arvoinen että jos he eivät hyväksy tuollaisia pelleilylakeja kun ns tasa-arvoinen avioliittolaki tai halua vihkiä homoja moskeijassa ei minunkaan tarvitse hyväksyä pyrkimyksiä sille että homot vihittäisiin kirkossa. Kolmanneksi en halua nähdä homojuttuja siellä täällä.Minä taas en halua nähdä sinun rumaa naamaasi kadulla joten pysy sisällä asunnossasi loput elämääsi.
- fda
L.J.H kirjoitti:
" samanlaisen homovihan"
Katsos muslimit eivät tyydy kritisoimaan tilanteessa jossa homojuttuja lobataan siellä täällä. Minähän olen niihin verrattuna hyvin mukava.
Toiseksi kyse ei ole vihasta. Katson olevani sen verran tasa-arvoinen että jos he eivät hyväksy tuollaisia pelleilylakeja kun ns tasa-arvoinen avioliittolaki tai halua vihkiä homoja moskeijassa ei minunkaan tarvitse hyväksyä pyrkimyksiä sille että homot vihittäisiin kirkossa. Kolmanneksi en halua nähdä homojuttuja siellä täällä.Pelleilylakihan se on jos kielletään että ihmiset eivät saa valita elämänkumppaniaan rakkauden takia. Moneenkertaan muuttunut Raamattu tai oikeastaan sen tulkinta jonka Rooman keisarit tilasivat(varhaiset kirkkokoukset joissa päätettiin kristinuskon sisältö) on se syy miksi et halua homoille tasavertaista avioliittolakia. Rooman keisaritkaan eivät aluksi halunneet kieltää homoutta kuten sinä, mutta kristinuskon kehittyessä päätettiin kieltää senkin. Tosin kreikkalainen rakkaus säilyi toisella puolella imperiumia.
- fda
L.J.H kirjoitti:
" samanlaisen homovihan"
Katsos muslimit eivät tyydy kritisoimaan tilanteessa jossa homojuttuja lobataan siellä täällä. Minähän olen niihin verrattuna hyvin mukava.
Toiseksi kyse ei ole vihasta. Katson olevani sen verran tasa-arvoinen että jos he eivät hyväksy tuollaisia pelleilylakeja kun ns tasa-arvoinen avioliittolaki tai halua vihkiä homoja moskeijassa ei minunkaan tarvitse hyväksyä pyrkimyksiä sille että homot vihittäisiin kirkossa. Kolmanneksi en halua nähdä homojuttuja siellä täällä.Minäkään en välitä nähdä julkisella paikalla mitään seksiin liittyvää enkä pidä monesta biisistä joita minun on pakko kuulla esim. kaupassa käynnin yhteydessä. En silti lähtisi kampanjoimaan seksiä tai kauppamusiikkia vastaan.
fda kirjoitti:
Islamilaisen kannanotto oli sinusta siis vielä pahempi. Myönnät siis että Räsäsenkin kommentti oli paha. Tottahan se on. Ahmanpour ei varmaankaan ole koskaan kokenut aitoa rakkautta vaan hänen ajatuksensa on vääristänyt suvaitsemattomuus.
Rakkaus tulee ihmisen sisältä ja automaattisesti. Ei homojen rakkaus poikkea meidän heteroiden rakkaudesta mitenkään. Ei sitä mikään ulkoinen sääntö pysty kahlitsemaan."'Myönnät siis että Räsäsenkin kommentti oli paha"
Ei ollut. Ihan asiallinen. Tosin osittain ymmärrän että homot eivät siitä pitäneet.
Mutta varsinainen syy miksi ihmiset eivät siitä pitäneet on se että omistavat paskamentaliteetin.- Frank.
L.J.H kirjoitti:
"'Myönnät siis että Räsäsenkin kommentti oli paha"
Ei ollut. Ihan asiallinen. Tosin osittain ymmärrän että homot eivät siitä pitäneet.
Mutta varsinainen syy miksi ihmiset eivät siitä pitäneet on se että omistavat paskamentaliteetin.L.J.H. on hyvä natsi.
sggesgsg kirjoitti:
Saanko minä olla sitä mieltä että vammaiset ja vasenkätiset ovat kauhistus Jumalalle ja mennä potkimaan heitä?
Et koska laki kieltää sen potkimisen. Mutta on ihmisillä oikeus olla jostain ihmisryhmästä mitä mieltä tahansa.
fda kirjoitti:
Rooman keisarit ohjaillessaan kristinuskon kehitystä ennen muinoin päättivät että miehet eivät mene miesten kanssa naimisiin ja kielsivät sen kristityiltäkin. Sieltä periytyy sinun asenteesi. Sen jälkeen Rooman valtakunta hajosi kahtia ja Rooman kaupungin väkiluku putosi 98%. Kokoajan romahdusta ja jopa maanjäristyksiäkin selitettiin homojen akteilla. Kumma kun ennen kieltoa meni paremmin...
"Päättivät että miehet eivät mene miesten kanssa naimisiin ja kielsivät sen kristityiltäkin."
On aina nykypäivään saakka ollut selviö yli kulttuuri rajojen , yli uskontorajojen ja kansallisuus rajojen että avioliitto on mies nainen.Nooan päivistä en ole ihan varma kun Aatamista Nooan väliseltä ajanjaksolta ei kerrota paljon mitään( luultavasti siksi että jos kerrottaisiin ihmiskunta oppisi huonoja tapoja).
Vaikka noi homohommat oli yleisiä antiikin maailmassa sielläkin oli selviö että avioliitto on mies nainen.
Rooman valtakunta luhistui sisäiseen rappioon kansainvaelluksiin yms.Frank. kirjoitti:
L.J.H. on hyvä natsi.
En edes pidä kansainvälisestä white power liikkeestä ja pääsyy siihen että on se että ovat väärällä puolella Israel vs. arabit konfliktissa.
En pidä myöskään Hitleristä vaikkakin ihmiskunnan oli jossain määrin tarpeen saada siinä muodossa tuleva opetus kantapään kautta.L.J.H kirjoitti:
"Päättivät että miehet eivät mene miesten kanssa naimisiin ja kielsivät sen kristityiltäkin."
On aina nykypäivään saakka ollut selviö yli kulttuuri rajojen , yli uskontorajojen ja kansallisuus rajojen että avioliitto on mies nainen.Nooan päivistä en ole ihan varma kun Aatamista Nooan väliseltä ajanjaksolta ei kerrota paljon mitään( luultavasti siksi että jos kerrottaisiin ihmiskunta oppisi huonoja tapoja).
Vaikka noi homohommat oli yleisiä antiikin maailmassa sielläkin oli selviö että avioliitto on mies nainen.
Rooman valtakunta luhistui sisäiseen rappioon kansainvaelluksiin yms.On ollut myös yleistä yli uskontorajojen, että naiset eivät ole saaneet äänestää ennen kuin tilanne muuttui 1900-luvusta eteenpäin. Uskonnot eivät merkitse mitään sekulaarin valtion juridisissa päätöksissä, joten on ihan se ja sama, mitä eroa ja mitä yhteistä maailman eri uskonnoilla on, ne eivät ole objektiivisuden mittari, eivätkä niiden käsitykset ole läheskään aina järkiperäisiä ja oikeudenmukaisia. Koko kansaa koskevat päätökset eivät saa olla riippuvaisia yhdenkään taikauskon parisuhde käsityksistä. Asioista päätetään rationaalisesti ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.
- fhfhtf
L.J.H kirjoitti:
Pitäisi löytyä osoitteella
uutiset.perusuomalaiset.fi/suomeen-sharia-ja-homoilta-henki-pois-demarikansanedustaja-puhkesi-nauramaanMikään mikä liittyy persuihin ei ole luotettavaa.
- sfsefsfs
L.J.H kirjoitti:
Et koska laki kieltää sen potkimisen. Mutta on ihmisillä oikeus olla jostain ihmisryhmästä mitä mieltä tahansa.
No minä olen sitten sitä mieltä että sinä olet kauhistus Jumalalle ja sinut pitää hautaa jonnekkin kellariin elämäsi sinusta poistuessa.
- Franck
L.J.H kirjoitti:
En edes pidä kansainvälisestä white power liikkeestä ja pääsyy siihen että on se että ovat väärällä puolella Israel vs. arabit konfliktissa.
En pidä myöskään Hitleristä vaikkakin ihmiskunnan oli jossain määrin tarpeen saada siinä muodossa tuleva opetus kantapään kautta.Juu. sinunlaiset nahkasaapas marssijat pitää laittaa kuriin.
sfsefsfs kirjoitti:
No minä olen sitten sitä mieltä että sinä olet kauhistus Jumalalle ja sinut pitää hautaa jonnekkin kellariin elämäsi sinusta poistuessa.
Kun sulta ei kysytä.
fhfhtf kirjoitti:
Mikään mikä liittyy persuihin ei ole luotettavaa.
Persut nyt ovat moninkertaisesti luotettavampia kuin kommunistit, homot, seta homonpuolustajaheterot kommarit, vihreät vasemmistoliitto, moninkulttuurisuuslobbarit ja eu-mieliset ja itseään antirasisteiksi kutsuvat.
Franck kirjoitti:
Juu. sinunlaiset nahkasaapas marssijat pitää laittaa kuriin.
Mutta kun ette mahda mitään vempuloita kun olette.
- ....
L.J.H kirjoitti:
Persut nyt ovat moninkertaisesti luotettavampia kuin kommunistit, homot, seta homonpuolustajaheterot kommarit, vihreät vasemmistoliitto, moninkulttuurisuuslobbarit ja eu-mieliset ja itseään antirasisteiksi kutsuvat.
Persut ovat täynnä rikollisia, homoja, narkkareita ja kommareita.
Elä sen kanssa. - sfsfefssdsf
L.J.H kirjoitti:
Kun sulta ei kysytä.
kyllä kysytään. mene sinä elämään sinne kellariisi senkin kommari!
- Franck
L.J.H kirjoitti:
Mutta kun ette mahda mitään vempuloita kun olette.
älä rupea kommari yhtään siinä älämöimään.
.... kirjoitti:
Persut ovat täynnä rikollisia, homoja, narkkareita ja kommareita.
Elä sen kanssa.Persut ovat lähestulkoon kaikki/suurimmaksi osaksi tavallisia työtekeviä miehiä ja naisia.
rikollisia , homoja narkkeja kommareita on määräänsä nähden moninkertaiseksi enemmän juurikin sillä ns.suvaitsevaisella puolella.Franck kirjoitti:
älä rupea kommari yhtään siinä älämöimään.
Älä sinä pikku mies siinä suutasi soita. Ensin natsi ja nyt kommari.
- ....
L.J.H kirjoitti:
Persut ovat lähestulkoon kaikki/suurimmaksi osaksi tavallisia työtekeviä miehiä ja naisia.
rikollisia , homoja narkkeja kommareita on määräänsä nähden moninkertaiseksi enemmän juurikin sillä ns.suvaitsevaisella puolella."rikollisia , homoja narkkeja kommareita on määräänsä nähden moninkertaiseksi enemmän juurikin sillä ns.suvaitsevaisella puolella."
Itseasiassa suhteuttamalla puolueiden koot niin persuilla on ylivoimaisesti eniten rikollisia puoluessaan.
Lisäksi perust ovat ainoa puolue missä heidän kansanedustaja on tullut suoraan töihin mielisairaalasta ja ainoa puolue missä istuu tuomittu raiskaaja riveissä. - Fracnk
L.J.H kirjoitti:
Älä sinä pikku mies siinä suutasi soita. Ensin natsi ja nyt kommari.
Olet ilmiselvästi natsikommarilahkolainen, juttusi tukevat sitä.
.... kirjoitti:
"rikollisia , homoja narkkeja kommareita on määräänsä nähden moninkertaiseksi enemmän juurikin sillä ns.suvaitsevaisella puolella."
Itseasiassa suhteuttamalla puolueiden koot niin persuilla on ylivoimaisesti eniten rikollisia puoluessaan.
Lisäksi perust ovat ainoa puolue missä heidän kansanedustaja on tullut suoraan töihin mielisairaalasta ja ainoa puolue missä istuu tuomittu raiskaaja riveissä." ainoa puolue missä istuu tuomittu raiskaaja riveissä"
Kuka. Tiedän että vihreillä on ollut seksuaalirikollinen- fda
L.J.H kirjoitti:
"Päättivät että miehet eivät mene miesten kanssa naimisiin ja kielsivät sen kristityiltäkin."
On aina nykypäivään saakka ollut selviö yli kulttuuri rajojen , yli uskontorajojen ja kansallisuus rajojen että avioliitto on mies nainen.Nooan päivistä en ole ihan varma kun Aatamista Nooan väliseltä ajanjaksolta ei kerrota paljon mitään( luultavasti siksi että jos kerrottaisiin ihmiskunta oppisi huonoja tapoja).
Vaikka noi homohommat oli yleisiä antiikin maailmassa sielläkin oli selviö että avioliitto on mies nainen.
Rooman valtakunta luhistui sisäiseen rappioon kansainvaelluksiin yms.Roomassa oli sallittua homoavioliitot. Rappio alkoi siitä kun homous kiellettiin. Sen jälkeen Rooma kaatui. Yhteys on aivan yhtä selvä kuin hihhulien tekemä yhteys homoavioliittojen sallimisella perhearvojen romahdukseen jne.
- fda
L.J.H kirjoitti:
"'Myönnät siis että Räsäsenkin kommentti oli paha"
Ei ollut. Ihan asiallinen. Tosin osittain ymmärrän että homot eivät siitä pitäneet.
Mutta varsinainen syy miksi ihmiset eivät siitä pitäneet on se että omistavat paskamentaliteetin.Sinusta Ahmanpourin kommentti oli sitten vielä parempi, ei pahempi?
- En ole vempula
Näin on, minunkaan ei tarvitse suvaita sinua.
- Kaikki ihmiset
vempuloita mahdollisesti, ja Jumalan armo ja totuus tämän todistaa vempuloille, ja ainoa mahdollisuus on sitten enää rakastaa Jeesusta ja lähimmäisiä kuten itseään, eli vempuloita aloituksen mukaan. Tietysti Jeesuksen Hengessä ei enää tarvita vempulointia, mutta kaikella on aikansa auringon alla, ja elämme ihmiskunnan vaikeinta aikaa, joten hyvä ymmärtää tämä myös ja sen mukaan elää viisaasti eikä toisia eikä itseään enää tuomita vaan jättää kaikki Jumalalle ja elää pyhästi ja vanhurskaasti vaikka myös ymmärtää hapuilun ihmisen elämässä.
Nuorempana on helpompi elää täydellistä elämää ja vanhempana ymmärtää vempuloimisen paremmin, toki voi olla Pietareita ja Paavaleita jotka ovat kaikesta omastaan luopuneet ja eläneet kuin lapset ihan läpi elämänsä vanhuuteen asti näin ihmisen mittapuun mukaan. Kaikki on aina Jumalan armoa eikä kukaan ihminen voi koskaan kerskata mistään Jumalan edessä, toista on tietysti toisten ihmisten edessä jos heihin vertaa elämäänsä mutta Jumalassa vertauskohde on Jeesuksessa ja osoitti rakkauttaan ihan loppuun asti eikä se suurempaa voi olla kenelläkään ihmisellä varmuudella. Suhteellisuuden tajua on hyvä olla vaikka tietysti nuoremmalla iällä ei sitä vielä ymmärrä niin hyvin. - Kun paras ihminen
on kuin orjantappura, niin ei liikaa kannata kenenkään ihmisen alkaa itseään korottamaan, näin uskon ihan vilpittömästä sydämestä.
- "Suvaitsematon"
ilmaisua käytetään oman vihan vaikutuksesta ja "suvaitsevaiset" ovat yleensä käyttämässä "suvaitsematon" ilmaisua toisista. Jumala antanut terveen opetuksen Raamatussa ja ihmiset vihaa Jumalan hyvää moninaisesti.
- Ajattelen itse
"Jumalan opetuksia" julistavat yleensä syyttelevät näitä "opetuksia" kuuntelemattomia ties mistä, vaikka näiden opetusten jumalperäisyydestä ei mitään todisteita olisikaan.
- fda
Miksi et sitten käytä kaikkea aikaasi selvittääksesi mikä se terve opetus joka siellä Raamatussa alunperin oli on? Sehän on moneen kertaan muuttunut matkalla meidän suomennoksiin.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.337887- 434553
- 314325
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1893569- 132753
- 312616
- 332339
- 442323
- 1642023
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise501660