Vanhasen hallitus on menettänyt luottamustaan 10 %-yksikköä heinäkuussa tehdyn edellisen mittauksen jälkeen. Tässä linkki uutiseen:
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=61039
Olennaista asiassa ei minusta niinkään ole tutkimuksen paljastama kvantitatiivinen tieto muutoksen suunnasta ja suuruudesta kuin sen pohtiminen, miksi näin on tapahtunut.
Itse olisin valmis syyttämään asiasta demareita, ennen muuta paljon julkisuudessa puitua demareiden nimityspolitiikkaa, joissa poliittiset palkkiovirat ovat nousseet median oytsikoihin aika lailla hallituksen arvovaltaa nakertavalla tavalla. Backmanin juttu erityisesti ja sitä ennen Liikasen nimitys Suomen Pankkiin.
Toinen syy luottamuspulalle on demareiden toiminta vanhanmallien, työmarkkinoita jäykistävän tupon aikansaamiseksi. Ihalaisen pullistelu tupon itsetarkoituksellisuudesta ja argumentit vanhakantaisen keskitetyn ja kaikille saman sopimussisällön puolesta ovat olleet kovin konservativiisia.
Julkista sanaa seuraamalla kansalaiset ovat saaneet kuvan politiikasta, että demarit jatkavat samaa peliä kuin Lipposen hallitustenkin aikana, eikä mikään ole muuttunut.
Eikä tuo mielikuva mikään väärä ole. Demareistahan kaikki uutiset kertovat eikä keskustasta. Jos keskustasta joku uutisiin päseekin, niin se on Laukkanen, joka sotki Ylen asiat, tai Vanhanen, jota Ihalainen käskee olemaan hiljaa tupoon liittyvien asioiden sotkemisesta.
Keskustasta on ollut niin surkean vähän myönteisiä uutisia mediassa, että Verkkouutisten tutkimustuloksen - hallituksen suosion 10 %-yksikön laskun - on ihan pakko olla demareista johtuvaa.
Näin minun mielestäni ainakin, sillä kvantitatiivinen tutkimushan kertoo vain sen, mikä on muuttunut, mihin suuntaan ja kuinka paljon. Sehän ei kerro mitään siitä, MIKSI muutos on tapahtunut. Se vaatisi jo kokonaan toisen tutkimuksen, joten ilmiön syistä voimme esittää vain mutu-tuntumaan perustuvia mielipietitä niin kuin minä yllä.
Mitä mieltä muut?
Miksi hallitus menettää luottamustaan?
8
205
Vastaukset
- Terttu
Näin nuorena keskustalaisena naisena olen hieman ihmeissäni, kun nyt-liitteessä oli imarteleva juttu Paula Lehtomäestä näin vaalien alla. Onko erkkolaiselle medialle sattunut kömmähdys vai onko kyse isommastakin ilmapiirin muutoksesta? Ei keskustalaisia ole ollut tapana kehua hesarissa aiemmin, ei varsinkaan juuri ennen vaaleja.
Hyvä juttu silti Lehtomäestä, kova mimmi.- Jaba_43
Toivottavasti keskustasta saadaan mediaan enemmän hyviä uutisia, ettei hallituksen arvostus enempää alenisi demareiden touhujen johdosta.
- rautalehti
Paula Lehtomäki on Kepun helmi... eikä mikään musta helmi... vaan raakku eli jokihelmisimpukka.
- antiteesi
Olet näköjään omaksunut uuden sivistyssanan, jonka kvantitatiivista käyttöä suosit. Itse suosin kvalitatiivista ajattelua, joka ei pyri hämäämään ajattelijaa vaan rohkaisee itsenäiseen ajatteluun.
Yleensähän vanhakantaisissa kokoomuspiireissä ja isäntävaltaisissa kepupiireissä (Ahon aallon harjalla ja milloin on kysymys perheyritystä suuremmasta yrityksestä) ajatellaan ammattiliittoihin kuuluvien olevan massaa, siis johdettavia ja johdatettavia. Järjestäytyneestä työnantajasta ei ajatella näin. Hänen voiton maksimointinsa on ikään kuin "yhteiskunnallista", kunniallista. Järjestäytynyt työnantaja on vastuullinen.
Kyseessä ovat virheelliset mielikuvat. Nimenomaan järjestäytynyt työntekijä ajattelee omilla aivoillaan, haluaa ennustettavuutta ja järjestystä yhteiskuntaan. Yrittää siis estää kaaoksen leviämisen työmarkkinoille ja yhteiskunnalliseen ajatteluun, käy arkipäivän "terrorisminvastaista sotaansa" vaatimalla järjestystä ja luottamusta. Entisajan patruunat ovat vaihtuneet työnantajien nopeasti eläkkeelle livahtaviin neuvotteluautomaatteihin, joiden ainoana johtotähtenä ovat osakkeenomistajien tuotto-odotukset. Tupon alasajo, ja pitkällä tähtäimellä työmarkkinasopimisen alasajo, tyydyttää varmaan monia, suurteollisuudesta pienyrittäjiin. Tällainen toiminta tuhoaa Suomea ja on mielestäni erittäin epäisänmaallista. Pienyrittäjistä on aina löytynyt koko kansa, joskin pienyrittäjissä on merkittävässä määrin ollut yhteistyökyvytöntä ainesta.
Nimityspolitiikka se on sekin, jos nimitetään yksityissektorilla. Olisin ollut huomaavinani, että poliittisten nimitysten lisäksi myös yksityisissä yrityksissä ja konserneissa tapahtuvat nimitykset joudutaan tekemään todellisen vallan johdolla.
On perin selvää, että pyrit yllyttämään kepulaisia hylkäämään käskyttävät demarit, ja ottamaan Kokoomuksen käskytettäväkseen, mutta tasa-arvoa ei noissa kuvioissa voi olla. Tasa-arvoista poliittista johtamista syntyy tulevaisuudessa vasta sitten, kun Kokoomus saa kannatuksensa nousuun, ja se vaatii taas uuden puheenjohtajan.- Jaba_43
Verkkoliitten tutkimus oli kvantitatiivinen. Sivistyssanassa ei siis ole minun taholtani mitään suosimista. Koetin itsekin pohdiskella tutkimuksen tuloksia syy- ja seuraussuhteiden valossa, minkä ei omasta mielestäni kuitenkaan ole kvalitatiivista ajattelua, vaan mutu-ajattelua. Sinä sen sijaan voit vapaasti kutsua omaa ajatteluasi kvalitatiiviseksi, jos niin haluat.
Suhtautumista ammatilleseen järjestäytymiseen tutkittiin hiljattain ja sen kannatus yritysten ylimmässä ja keskijohdossa sekä toimihenkilöiden ja yrittäjienkin joukossa oli suhteellisesti paljon suurempaa kuin yritysten työntekijöiden joukossa. Johtopäätöksesi kokoomuspiirien vanhakantaisuudesta, että "ajateltaisi ammattiliittoihin kuuluvien olevan massaa, siis johdettavia ja johdatettavia" ei tutkimuksen valossa pidä ollenkaan paikkaansa.
Kun puhut tupon alasajosta, olet täysin hakoteillä ja SAK:laisen propagandan johdattelemien mielikuvien uhri. Mistään alasajosta ei ole kyse, koska työnantajapuoli haluaa edelleen sopia tulopolitiikasta keskitetysti - siis sopia tuposta. Kysymys on siitä, mikä on KESKITETYN tulopolitiikan sisältö, eli mistä asioista tupossa sovitaan KESKITETYSTI ja mitkä osat tulopolitiikasta jätetään yksityiskohdissaan liito- ja yritystasolle. Puhe tupon alasajosta on siis täysin perää vailla.
Siinä olet oikeassa, että pyrin yllyttämään keskustan kriittisempään ajatteluun työmarkkinakysmyksissä, samoin siinä, että keskustan ja kokoomuksen yhteistyö tulee käytännössä mahdolliseksi, vasta kun kepulla ei ole punamullan vaihtoehtoa.
Tasa-arvoista poliittista johtamista ei todellakaan syny kuin vasta sitten, kun Kokoomus saa kannatuksensa nousuun. Vaatiiko tämä kokoomukselle uuden puheenjohtajan, edellyttäisi minulta sellaista kvalitatiivista ajattelua, johon en tunne itselläni olevan eväitä ennen kuin ehkä vuoden kuluttua, kun ensin seuraan, miten nykyinen puheenjohtaja politiikassa toimii.
- luottamustaan
Hallituksen toiminta on julkisuudessa painottunut dmareiden ajamien asioiden ympärille, varsinkin poliittisiin nimityksiin ja ay-politiikkaan.
Tutkimustulos, eli hallituksen suosion lasku, johtuu täysin demareista, koska eihän keskusta ole tehnyt mitään sen kummemmin ansaitakseen kuin menettääkseen mitään suosiota.
Vaikea sellaista on menettää, mitä ei tosiasiassa ole edes ollut muualla kuin keskustalaisten omissa mielikuvitksissa. - J.Gallup
Hallituksen suosio on laskenut aivan syystäkin ja tuollaiset mielipidemittausten tulokset kertovat siitä, että hallituksen venytetty kuherruskuukausi on ohi ja arki on alkanut.
Hallituksen suosion laskeminen noinkin paljon selittyy muutamalla yksinkertaisella seikalla:
- mitään kepun lupaamista muutoksista ei ole toteutettu tai edes aiota toteuttaa. Kepu on pettänyt jotakuinkin jokaisen vaalilupauksensa ja tuo alkaa tulemaan selväksi kansakunnalle.
- demareiden politiikka on pitkälti samaa kuin aiemminkin, sillä erotuksella, että nyt veronmaksajia käytetään pelinappuloina tupo-leikeissä ja ansaitsemisesta tulee vähemmän kannustavaa.
- nimityspolitiikka on kaksinaamaisuudessaan suoraan 80-luvulta ja ihmiset ovat kyllästyneet sellaiseen
- Hallitus on yksinkertaisesti laiska. Se ei saa aikaiseksi esityksiään niistä asioista, joista pitäisi ja esimerkiksi työttömyyden hoitamiselle ei tapahdu mitään.
- Hallitus selvittää ja kutsuu koolle seminaareja ottamaan selvää ties mistä asiasta kuten nyt vaikka tästä Ylestä ja tv-lupamaksuista, joita hallitus ilmeisesti tulee korottamaan oikein roimasti kepun johdolla.
Hallituksen kannatuksen lasku johtuu siis siitä, että tämä hallitus on nyt eväänsä näyttänyt ja kohta selviää lopuillekin se, että ne ovat kevyet ja tämä hallitus on saamaton ja kyvytön tekemään politiikkaa, jota kaivattaisiin.
Ei siinä sen kummallisempaa ole. Minusta on aikalailla turha toivoa, että kepu saisi mitään ryhtiliikettä aikaiseksi tai että sellaisesta seuraisi mitään järkevää. Kepu meni tähän hallitukseen Jäätteenmäen johdolla antautumalla väliyttömästi vaalien jälkeen ja sitä tilannetta ei voi enää oikein korjata.- Jaba_43
Olen näkemyksistäsi samaa mieltä.
Hallituksen yksi paha ongelma on, että keskusta ja SDP ovat lopultakin niin erilaisia puolueita, että demateiden ehdoilla tehty kompromissi hallitusohjelmasta ei ratkaisen maan ongelmia.
Keinot ongelmien (työllisyys, eläkepommi, huoltotase) ratkaisuun on tuotu esiin hyvin monissa selvitysryhmissä, mutta SDP jaruttaa toimivien keinojen käyttöönottoa, koska ne ovat liian "oikeistolaisia" eikä keskusta uskalla sanoa mitään, kun se pelkää joutuvansa takaisin oppositioon, jos rikkoo "hallituksen pelinsääntöjä", eli SDP:n puoluekuria.
Saa nähdä mitä tupossa nyt tapahtuu, kun Palkansaajien tutkimuslaitos - demareiden oma työrukkanen - uskalsi tupon ratkaisuna esittää toimiala- ja yrityskohtaisen sopimisen lisäämistä, minkä sanomisesta Ihalainen juuri oli ehtinyt moittia pääministeri Vanhasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696