joku aika sitten olin unessani jonkin tyylisissä "laskettelukilpailuissa" osallisena. kisassa oli tarkoituksena hyppiä sellaisia mielettömiä hyppyjä paikasta toiseen ja kaataa samalla jotain törppöjä. radan päätepiste oli rakennettu jollekkin laskettelukeskukselle, jossa rata meni kuitenkin alhaalta ylöspäin. sääntöihin kuului myös sellainen, että yhdellä jalalla sai jäädä tasapainottelemaan, mutta tuli virhepisteitä jos molemmat jalat osuivat maahan. tullessani tähän radan loppuun jäin laskettelurinteen alapäähän tasapainottelemaan ja miettimään mitä reittiä jatkaisin loppuun. siinä olisi ollut muutama eri reitti mistä valita, mutta näin rinteessä istumassa erään tytön. valitsin sitten reitin sen mukaan, että pääsin sinne tämän tytön vieressä olevien törppöjen luokse, jonne sitten lopetin suoritukseni. tämän jälkeen jäin siihen hengästyneenä istumaan ja odottelemaan pisteitä, ja kokoajan mietin mitä sanoisin tälle tytölle kun kovasti olisin halunnut jutella tämän kanssa. en kuitenkaan keksinyt mitään sanottavaa ja lähdin kävelemään rinnettä alaspäin. parikymmentä metriä käveltyäni takaani singahti lapsi pulkan kanssa hirveätä vauhtia, laski ohitseni ja joidenkin rinteessä istuvien katsojien päälle. hetkeksi jäin katsomaan, ettei siellä sattunut mitään kauheaa ja ettei kukaan loukkaantunut. tämän jälkeen tuo tyttö huusi minulle jotain tyyliin "olipas hirmuinen vauhti". tuosta rohkaistuneena lähdin kävelemään tyttöä kohti mennäkseni juttelemaan jotain, mutta pari askelta otettua tippui taivaalta helikopterin raato viereeni.
sitten heräsin.
onko hyviä tulkintoja?
omituinen uni..
2
200
Vastaukset
- Nukkumaija
En tiedä miten hyvin osaan tulkita mutta sen tiedän, että omia uniani lähes 100 prosenttisesti. Toisten unet sitten on eri juttu mutta ainahan voi koittaa!
Minulle tuli fiilis, että olet epävarma jossain asiassa itsestäsi, kyvyistäsi yms. ja siksi järjestit uneesi tällaisen hassun kilpailun jossa voisit mitata omaa arvoasi muiden silmissä. Ehkä jonkun tytön silmissä? Onko sinulla tunne että sinun täytyy aina esittää kaikkia "temppuja" peittääksesi epävarmuuttasi? Lapsi joka viuhahti ohitsesi on oma "sisäinen lapsesi" joka pelkää tilanteen hallitsemisen menettämistä. Ja helikopteri joka rysähti maahan kuvastaa myös epäonnistumisen pelkoa jossain asiassa.- pete
En ole itse oikein koskaan edes kokeillut tulkita noita unia millään tavalla. Olen lähinnä aamuisin vain naureskellut itsekseni niille. Tuo sinun tulkintasi on kyllä ihan hyvä. Olen hieman epävarma ja ujo, mutta en mielestäni kuitenkaan esitä mitään "temppuja" peittääkseni sitä. Tuo kyseinen tyttö siinä unessa oli eräs johon olen hieman ihastunut, mutta en ole uskaltanut lähestyä häntä. Tuossa unessakaan en uskaltanut sanoa hänelle mitään. Tarkemmin ajatellen tuo juttusi epäonnistumisen pelosta yms. saattaa hyvin liittyä juuri tuohon ihastukseeni.
Ja en kai syystä pelännyt, kun tuo homma tuntuu menneen aivan perseelleen. ;)
Kiitokset kuitenkin mielenkiintoisesta tulkinnasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760