Ihana loma!

Vihdoinkin sain loma-aikana kertyneen ruuhkan puretuksi. Nyt jatkuu tavanomainen arjen aherrus.

Elokuun ensimmäinen meni oikein ihanasti Kustavissa. Meillä oli mökki koko viikon käytössä. Edellisellä viikolla oli vielä kuulemma ollut sinilevää, mutta nyt se oli hävinnyt. Ovat kuulemma kokeilemassa vetyperoksidia sen hävittämiseksi. Ei kai se vaikuttaisi tukkaani valkaisevasti. Koko viikko täyttä rauhaa, aurinkoa ja lämmintä - onneksi mukaan tuli otettua kotoa tuulettimet, sillä ilman niitä nukkuminen olisi ollut tukalaa. Eikä ketään häiritsemässä rauhaamme!

Monena päivänä ei tarvinnut edes katsoa vaatteita. Koko päivän sai olla vapaana vaatteiden kahleista. Antaa ihon nauttia leppeästä tuulesta ja auringon lämmöstä. Tosin käärmeenä paratiisissa olivat muutamat paarmat ja hyttyset.

Oli ihanaa kävellä varvikkaissa rantaan ja mennä veteen viilentymään. Piristävää! Mistähän noita lentomuurahaisia tai jotain vastaavia oli siihen kaislikon tuntumaan tullut? Inhottavia!

Sitten loman jälkeen olikin taas pyykkipäivä. Vuodevaatteet ja pyyhkeet piti heti pestä. Ja olihan tuota pyykkiä kertynyt heinäkuun ajan.

Eli tuollaista on nudistin elämä. Aika tavanomaista.

Maanantaina avautuu taas uimapaikkani. Ihanaa!

10

805

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ????????????

      Mistä naturisti saa pyykkejä ?

      • omanapa

        Pyykkejä saadaan vaihtamalla petivaatteet kaksi kertaa viikossa näin kesällä, hikoillessa. Talvella palellaan ja vaihtaminen käy kerran viikossa.
        Sitten on noi lenkkivaatteet, ei nakusillaan voi "ihmisten" nähden liikuskella!

        Viimeinen lomapäivä kohta ohitse, viikonloppu vielä.

      • omanapa
        omanapa kirjoitti:

        Niin, kuka laittaa minulle plussan viestiini, itse en sitä ole tehnyt?
        Oman navan tuntija!
        Kuinkas täällä kirjoittajat sitten toimivat?

    • Jo on!

      Tyypillinen nainen. Sinilevä ei sinänsä huoleta, kaiketi epämiellyttävän näköistä, mutta kauheaa, jos sen torjuntaan käytettävä aine vaalentaa tukkaa!

      • sillälailla

        Mielenkiintoinen pariskunta :) nainen käy yrjönkadun uimahallissa naisten vuoroilla ja mies miesten vuoroilla :) no mikä minä olen tuomitsemaan lesbo/homo paria kaiketi " seurustelevat " taloudellisista syistä hesassa kun nuo vuokratkin ovat karanneet käsistä.

      • kmdnne
        sillälailla kirjoitti:

        Mielenkiintoinen pariskunta :) nainen käy yrjönkadun uimahallissa naisten vuoroilla ja mies miesten vuoroilla :) no mikä minä olen tuomitsemaan lesbo/homo paria kaiketi " seurustelevat " taloudellisista syistä hesassa kun nuo vuokratkin ovat karanneet käsistä.

        Sait minunkin huomioni idioottimaisuudellasi. inhoan tuonlaista ....

      • sillälailla kirjoitti:

        Mielenkiintoinen pariskunta :) nainen käy yrjönkadun uimahallissa naisten vuoroilla ja mies miesten vuoroilla :) no mikä minä olen tuomitsemaan lesbo/homo paria kaiketi " seurustelevat " taloudellisista syistä hesassa kun nuo vuokratkin ovat karanneet käsistä.

        Sinä ja monet muut laisesi foorumilla vahvistavat hyvin selkeästi, miksi sekavuoro ei tuolla toimisi.

        Mutta hei, kuka menee nakurannalle muita katselemaan tai itseään näyttelemään!

      • skorpion 58
        jyst kirjoitti:

        Sinä ja monet muut laisesi foorumilla vahvistavat hyvin selkeästi, miksi sekavuoro ei tuolla toimisi.

        Mutta hei, kuka menee nakurannalle muita katselemaan tai itseään näyttelemään!

        Tuo yrjönkadun uimahalli on vuosikymmenen ollut seksuaalivähemmistöjen kohtaamispaikka pistäkää googleen seksuaalivähemistöjen kohtaamispaikat helsinki tai yrjönkadunuimahalli.

        Jyst herätys nakurannoilla käydään juurikin katselemassa ja näyttämässä.

      • Päivitä!
        skorpion 58 kirjoitti:

        Tuo yrjönkadun uimahalli on vuosikymmenen ollut seksuaalivähemmistöjen kohtaamispaikka pistäkää googleen seksuaalivähemistöjen kohtaamispaikat helsinki tai yrjönkadunuimahalli.

        Jyst herätys nakurannoilla käydään juurikin katselemassa ja näyttämässä.

        Joo, uusin juttu vuodelta 2010, silloin kyseessä häiriökäyttäytyminen, jossa osallisina kaksi henkilöä.

        Edellinen juttu vuodelta 2006.

        Kovasti näyttää olevan vilkasta!

        Pitäisiköhän sinun päivittää pääsi!

      • 12+15
        jyst kirjoitti:

        Sinä ja monet muut laisesi foorumilla vahvistavat hyvin selkeästi, miksi sekavuoro ei tuolla toimisi.

        Mutta hei, kuka menee nakurannalle muita katselemaan tai itseään näyttelemään!

        Juuri sekavuoro toimisi. Aito naturisti/nudisti pitää alastomuutta luonnollisena ja nauttisi sekavuoron vapaudesta. Sukupuolijaottelu eli miesten ja naisten omat vuorot ovat luonnottomia ja korostavat sukupuolen merkitystä. Jaottelu houkuttelee homoja/lesboja. Alastomuuteen neutraalisti suhtautuvat jäävät helposti pois, kun ei ole sekavuoroa vaan ahdasmielinen rajattu vuoro.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      201
      1953
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1146
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      170
      1019
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      851
    6. 69
      762
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      73
      687
    9. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      637
    10. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      326
      631
    Aihe