Epilepsiaa vai ei?

mimmuli1

Tilanne on tämä, pian 5-vuotias tyttäremme löytyi hiljattain sängystään aamulla. Oli tiedottomassa tilassa, oli pissannut alleen ja suusta oli tullut sitä limaa/vaahtoa. Huulet sinersivät siinä vaiheessa vähän, vasemman puolen jalka sätki. Ambulanssilla menimme sairaalaan ja siellä meni aika monta tuntia, ennen kuin tokeni siitä. Tehtiin sähkökäyrä noin 4 1/2 päästä kohtauksesta., siinä ei näkynyt mitään poikkeavaa. Nyt odotellaan neurologin aikaa ja magneettikuvaa. Lapsellamme on ollut noin reilun kuukauden, oireena silmien räpyttelyä. Välillä voi olla monta päivää ettei näin tee. Kesällä valitteli kaksi kertaa otsaansa kipeäksi, mutta se meni tosi nopiaa ohi. Melkein heti. Oireena on ollut myös tuollaista kurkun rökimistä. Kaksi kertaa kesän aikana on oksentanut limaa (ei varsinaista oksennusta) aamulla, ja on ollut tosi väsynyt päivän ajan ja sitten yhtäkkiä piristynyt. Pelottaa että mistä on kysymys, epilepsia tai kasvain joka aiheutti epileptisen oireen? Aivokasvaimen ensioire on yleensä epilepsia, mutta tuleeko myös noita epilepsia oireita kuten silmien räpyttelyä jos on aivokasvain..? Pelottaa mitä sieltä löytyy. Asiallisia vastauksia kiitos.!

2

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ceda

      Hei,
      näin heti alkuun: tsemppiä ! Ei ole helppoa elää epätietoisuudessa, mutta onneksi Suomessa apu on saatavilla. EEG antaa sitten varmat tulokset, eli täällä emme voi kuin pohtia syitä / antaa tukea.

      Epilepsia on hyvin yleinen sairaus lapsuusiässä, eli aivokasvainta en nyt lähtisi heti alkuun pelkäämään. Aivosähkökäyrässä ei useinkaan näy mitään poikkeavaa, vaikka kohtauksia esiintyykin.

      Hyvää tietoa ja infopaketteja löydät täältä Epilepsialiiton sivuilta, mikäli et ole vielä käynyt lukemassa: http://www.epilepsia.fi/epilepsialiitto/epilepsialiiton_ajankohtaista/tietoa_epilepsiasta/lapsen_epilepsia

    • epinen46

      Hei!

      Voimia kovasti odotteluun. Miksi lapsen päätä ei kuvattu saman tien? Milloin teillä on se CT-aika?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      297
      3588
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      86
      1192
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      992
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      834
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      767
    Aihe