En jaksaisi edes selittää kuinka fucked mun elämäni on oikeasti ollut. Siis se kaikki paine joka räjähtää käsiin, luo tilalle pelkän tyhjyyden tunteen. Perheväkivallat, kiusaamiset kaikki, ammattikoulun narsistin kohtaaminen ja kolmen vuoden helvetti... Olisinpa tajunnut lopettaa kouluni... En osaa oikeasti puolustaa itseäni enkä pärjää ihmisten kanssa. Jos joku oikeasti loukkaa mun tunteita, tunnen itseni niin paskaksi koska väitän mun lähtökohtien olevan kuitenkin niin raskaat verraten suuremmistoon. En vaan kestä enään yhtään painetta koska olen ollut niin pohjalla alkoholinkin kanssa.. Ja kun ryyppäsin vielä ton narsistin kanssa kun en tiennyt mitä se oikeasti on, niinä aikoina se käytti mun humalatilaani hyväksi että nolais mut kaikille jnee ja solvas päin naamaa ja joskus en tajunnut oliko se tosissaan vaiko eikö. Olenko menettänyt järkeni kun olen hänen kanssaan tekemisissä vieläkin? Ollaan samassa koulussa ja mun tarvitsisi korvata opintoja sen kanssa, en kuitenkaan jaksa valmistua tai katsella enään sen teeskentelyä... Mitä teen?
http://www.youtube.com/watch?v=HJpaqOFjJME&feature=youtube_gdata_player
Voimat niin loppu etten jaksa hakea apua.
http://www.youtube.com/watch?v=HJpaqOFjJME&feature=youtube_gdata_player
Voimat niin loppu etten jaksa hakea apua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannatakkaan ainakaan psykiatriselta puolelta apua hakea tunkee sut vaan väkisin neuroleptejä täyteen. Äläkä ole sen narsistin kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin on pakko.
Sen verta ymmärrän, etten ole koskaan syömässä mitään lääkkeitä koska se ei ole ulospääsy tästä tilanteesta. Olen nyt lisännyt liikuntaa ja ollut pitkiä jaksoja ilman tupakkaa, oloni on kohentunut. Ei vain oikein ole ihmiskontakteja jäljellä, sillä olen halunnut olla yksin ja saada purkaa pahaa oloani pois, siis tavallaan antaa aikaa itselleni. Sosiaaliset tilanteet koulivat minua kyllä vieläkin ja luulen olevani posstraumaattisen stressin kynsissä.
En voi uskoa, miten joku ihminen voi saada minut tuntemaan kuin en olisi mitään. Hän on sekoittanut ihmissuhteita ja on erittäin vakuuttava ja vastaa raivolla eikä todellakaan kunnioita rajoja. En silloin osannut pitää puoliani, en nytkään täydellisesti mutta ymmärrän sentään ettei tuollainen ole itsestäänselvyys kuten kauan tunsin ja menetin itseuskoni ja en oikein vieläkään tiedä ketä olen. Olen tavallaan valmis nousemaan, en vain osaa olla ajattelematta kaikkea sitä mitä kävin läpi.
Huom. En ole tekemisissä koska kun hän on edes hiukan lähelläni, ahdistun ja voin pahoin.