Tanskalaisturistille napsahti mojovat sakot hänen lomailtuaan Sardinialla, uutisoi Aftonbladet.
Tanskalaisnainen lomaili Algheron turistikohteessa Sardinian saarella, Italiassa. Rannalla ollessaan hän heitti tupakantumpin hiekkaan.
Paikalle sattunut poliisipartio räpsäytti naiselle 600 euron sakot. Nainen yritti neuvotella asiasta poliisin kanssa ehdottomalla, että hän poimisi tumpin pois ja heittäisi sen myöhemmin roskiin. Tämä ei kuitenkaan auttanut.
Aftonbladetin mukaan Sardinian viranomaiset ovat tehostaneet roskaamisenvastaista työtään etenkin rannoilla.
Tupakointikiellot ovat lisääntyneet viime vuosina monissa Euroopan maissa. Tupakointi on kiellettyä ravintoloiden lisäksi monissa julkisissa paikoissa. Mm. Gran Canarian saarella Espanjassa rannalla tupakoinnista voi saada raskaat sakot.
Kun roskaamisesta mätkähtäisi kunnon sakot, saisi kunta ja valtio rahaa ja sitä säästyisi siivouskustanuksista.
Mikä ei ole kielletty seon sallittu
2
<50
Vastaukset
- mnlg69ukvndh359
Tiukat lait esim. Singaporessa:
Roskaaminen on kielletty ja roskien heittämisestä kadulle voi saada sakot. Myös sylkeminen on kielletty. Katu on ylitettävä suojatien kohdalta, ja liikennevälineissä on noudatettava ehdotonta siisteyttä. Julkisissa liikennevälineissä ja asemilla syöminen, juominen ja tupakointi on kielletty. Yleisillä paikoilla tupakointi on pääsääntöisesti sallittu vain erikseen merkityillä alueilla.
Kannatan samoja sääntöjä Suomeen. - vähintäin 100€
http://www.oikeus.fi/tuomioistuimet/karajaoikeudet/fi/index/rikosasiat/seuraamukset/rikesakko.html
Muut rikkomukset
* Vähäinen roskaaminen 50 euroa
* Kalan tai ravun pyynti ilman maksettua kalastuksenhoitomaksua 50 euroa
* Viehekalastus ilman maksettua viehekalastusmaksua 50 euroa
* Alkoholijuoman nauttiminen kauppaliikkeessä yms. 20 euroa
* Alkoholijuoman nauttiminen julkisella paikalla poliisin kiellosta piittaamatta 20 euroa
* Alkoholijuoman hallussa pitäminen alle 18-vuotiaana 20 euroa
* Väkevän alkoholijuoman hallussa pitäminen 18 - 20 -vuotiaana 20 euroa
Alimman sakon saisi vain nostaa 100 € tuloista riipumatta.
Ja jokaiselta poliisilta pitäisi vaatia määrätty tuotto, vuodessa, sakkojen kirjaamisena. Poliisia vähennetään, ainoa joka voi kirjoittaa sakoja on poliisi. Tehkööt jotain palkansa eteen kukaan ei tunne yhtäkään roskaamisen vuoksi rikesakkoa saanut mutta roskaajia tuntee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3322868Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062164En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201620Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754