Antti Rinne todella muisti meitä keskivertoeläkettä saavia

kiitti Antti

Tähän saakka tähän ryhmään, johon kuuluu melkein kaikki työllään keskivertoeläkettä ansainneet naiset, on kovin niukanlaista ollut tuo hallituksiemme eurojen jako. Jutta Urpilaiseltakaan ei tullut lantin lanttia, vaikka yritti naiskortilla ratsastaa SDP:n johtajaksi edelleen. Nyt tuli tähänkin muutos Antti Rinteen sisukkaan luonteen takia, ei antanut periksi Aleksander Stubbille ja ökykokoomuslaisille. Nyt kerrankin tälle keskivertoeläkettä saavien ryymälle annetaan verohelpotusta, vaikka maamme asiat ovat aika huonossa kunnossa. Kyllähän rikaat ja eliittimedia YLE mukaanluettuna repii pelihousunsa, kun tätä ryhmää muistettiinkin antamalla ei ottamalla.

Irvistelyjä on kuulunut jokapuolelta, että takuueläkettä saavat jätettiin ilman. Eiväthän nämä takuueläkettä saaneet eläkkeensaajat ole tuota eläkettä työllään ansainneet, vaan lorvimalla ja joutenololla. Matti Vanhanen ja kepulaiset kiittivät ja kannustivat oikein tätä porukkaa tehtailemalla heille oma eläke, jolle antoivat nimen takuueläke. Miksi muuten pitäisi kannustaa lorvijoita ja laiskottelijoita ja miksi ei pitäisi kannustaa pikkuisella porkkanalla sellaisia, jotka ovat tehneet töitä ja uurastaneet hyvinvointivaltiomme eteen aina eläkkeelle lähtöönsä saakka? Kysyn tätä?

Antti Rinteellä näyttää todella sydän sykkivän aivan eritavalla, kuin esim. Jutta Urpilaisella ja muillakin SDP:n naispolitiikoilla keskivertoeläkettä saavia naisia kohtaan. Vaikka ovatkin naisia, niin kovin on ollut niukanlaista tuo heidän muistamisensa hallituspolitiikassa Jutta Urpilaisen kaudella. Ennemminkin on muistettu rikkaita jos minkälaisilla verohelpotuksilla ja suotu heille kaikki mahdollinen maasta taivaisiin. Meille on sanottu, että heitä on niin vähän, että se ei tunnu misään ja jos keskivertoeläkettä saaville annettaisiin, niin bajatso tyhjenisi.

Onhan tätä rikkaiden kulutusjuhlaa riittänyt ja nytnäyttää olevan irvistelyn paikka, joutuvat pikkulantin verran maksumiehiksi. Ajatelkaapas joutuvat maksamaan ja luopumaan jostain, jopa heidänkin lapsilisistä otetaan se kahdeksan euroa. Tästä kahdeksasta eurosta on murhetta riittänyt eliittimediallemme ja YLE:n ajankohtais ja uutisporukalle. Nyt metelöidään keskivertoeläkettä saavien verohuojennuksesta.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EK:n Antti

      Rinne löi kaikkein pientuloisempia märällä rätillä. Myös keskituloiset kärsivät Rinteen suurituloisia suosivasta linajsta.

    • naureskellen se

      Kieli kokoomuksen perseessä lato eläkeläisiä munille!

    • kiitti vaan SDP

      Suomen talous on erittäin vaikeassa tilassa ja ei tästä suosta päästä ilman meidän jokaisen osallistumista näihin talkoisiin. Sen verran kyllä pitäisi löytyä talkoohenkeä ja ymmärtää faktat. Kuitenkin olemme saaneet elää aika mukavaa elämää SDP:n rakentamassa hyvinvointivaltiossa. Ruokaa on riittänyt ja olemme saaneet asua mukavasti ja väljästi. Kyllä ne politiikot ovat sen verran pitäneet huolta siitä, että kukaan ei tipu Suomi-veneestä. Oikein järjestivät koko elämänsä töitä vieroksuneelle porukalle takuueläkkeen, että hekin pääsisivät nauttimaan hyvinvointivaltiomme muhkeista eduista.

    • on se menoa

      Nykyajan palvonta-alttarilla telekkarissakin oli joku sastraappi kansanedustaja sanomassa, että työntekijöille lisää työtunteja ja eläkeikä ylös, niin Suomi nousuun. Oli niin pulska ja ähkyn ylirasittuneen näköinen, että henkästy jo tuon lausunnon antamisessa. Jos tuollaanen on esimerkkinä pitkistä päivistä työmaalla niin, ei kai kansa niin tyhmä voi olla että tuohon tilaan ihtensä ajaa, luulisi olevan jotain itsesuojeluvaistoa. Sanatkin tippu jo niin vaivalloisesti, että tuottavuuden nousu ei onnistu vaikka kuinka koulutettais. Sama asia kuin miesten kuntokoulussa armeijassa, ensin mennään hyvä kuntoisina sisään ja sitten tuutista ulos tulee tuhti poju ulos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe