Kotiseutuoikedesta

Skärdgårdsbo, finsk

Ålandstidningenistä luin että keskustellaan EU-kansalaisillekin myönnettävästä Ahvenanmaan kotiseutuoikeudesta muutoin samoin ehdoin kuin nytkin mutta poikkeuksena se, että enää ei eurooppalaisen tarvitsisi olla lisäksi Suomen valtion hyväksymä Suomenkansalainen.
EU jos sellaista vaatii, asettaa se autonomisen Ahvenanmaan alueen valtiolliseen asemaan. Hupsista! Sitäkö se EU tahtoo :0

18

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minusta uudistus olisi hyvä. Jos on asunut viisi vuotta täälä, niin saisi kotiseutuoikeuden. Ei Suomen kansalaisuus mitenkään asiaan minusta kuulu.

      • Laki se on hurreille

        Niinpä eihän siellä haluta muutenkaan olla suomalaisia mutta kylläpä valtion raha kelpaa.

        "Ei Suomen kansalaisuus mitenkään asiaan minusta kuulu."

        Katsos sinä aivopesty nyhjeröinen ja ålandilaisten ruotsikiihkoisten käskyttämä viisastelija Ahvenanmaa on suomenaluetta ja ainakin vielä kuuluu Suomeen joten asia kuuluu virallisesti Suomelle.

        Ehkäpä joskus itsenäinen Ålandi on mahdollinen ja silloin teidän rasistiset itsehallintolait ovat historiaa.

    • Jtgklghncbbbn

      Minäkin sitä juttua luin sieltä täältä ja ymmärsin että se on jokin lakitekninen juttu. Ahvenanmaalla kun olisi halua jatkaa muualla asuville opiskeleville nuorille säilyttää kotiseutuoikeus jopa 10v. Nythän vain suomalaisilla on oikeus saada kotiseutuoikeus mutta muiden maiden asukkailla ei lainkaan ilman Suomen hyväksymää kansalaisuutta.

      • Skärdgårdsbo, finsk

        Luin samasta aiheesta tänään taas ja mieleeni välähti että kas kun eivät ehdota tiivistä pohjoismaista yhteistyötä ja ryhdy puuhaamaan sen eteen, että pohjoismaiden kansalaisuus riittäisi, eikä esim. max. 10 v poissaoloa ihan mistä tahansa syystä vielä poistaisi kotiseutuoikeutta.

    • Valtionbudjetista

      säästyisi valtavat summat Manner-Suomen itsensä käytettäväksi kun Suomi ymmärtäisi luovuttaa Ahvenanmaan vaikka Venäjälle. Ahvenanmaalaiset voisivat sitten evätä kotiseutuoikeudet, kaksikielisyyden yms. muut Venäjän vaatimukset tuosta vaan samalla lailla kun kukkoilevat elättäjälleen Manner-Suomelle.

      • Skärdgårdsbo, finsk

        Jaha, palstahäirikkömme on todellakin aivoton kun ei ymmärtä että silloin hänen rakas Suomensa olisi Venäjän sotilastukikohtien välissä pahemmin kuin mikään muu valtio, sitäkö sinä oikeasti haluat, Venäjän valtaa ilman itsenäisyyttä? Tekivätkö esi- tai isoisämne turhan uhrauksen yrittäen pitää venäläiset niin syvällä idässä kuin se suinkin niillä resursseilla oli mahdollista? Minkälaisia maanpettureita se Suomi sisällään pitääkään, huh huh.
        Aikuisten oikeesti: ajattele nyt toisenkin kerran, haluatko todella Venäjän valtion alueet molemmille puolille?

      • Piruilua et
        Skärdgårdsbo, finsk kirjoitti:

        näytä ymmärtävän. Totista tyttöä vai poikaa sielläpäinkö? Tosin jäi vähän hämäräksi, keitä kirjoittaja tarkoittaa esi- tai isoisillään, jos kirjoittaja ja isoisät yms ovat/ovat olleet ahvenanmaalaisia..

      • dsyfgyru5e6u
        Piruilua et kirjoitti:

        näytä ymmärtävän. Totista tyttöä vai poikaa sielläpäinkö? Tosin jäi vähän hämäräksi, keitä kirjoittaja tarkoittaa esi- tai isoisillään, jos kirjoittaja ja isoisät yms ovat/ovat olleet ahvenanmaalaisia..

        KAntsis lukee tää kans ennenku alkaa aukoo päätään

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11897840

      • Kantsis
        dsyfgyru5e6u kirjoitti:

        KAntsis lukee tää kans ennenku alkaa aukoo päätään

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11897840

        tutustua tosiasioihin ennenkuin aukoo päätään. Ahvenanmaalaiset eivät olleet talvisodassa rintamalla. Jatkosodassa 2 kaatui rintamalla. Tästä voisi päätellä vapaaehtoisten määrän kokonaisuudessaan. Suomen armeija oli jatkosodassa enimmillään 500 000 miestä ja kaatuiko sodissa luokkaa 92 000, niin siitäkin voi osallistumissuhteen ja veteraanien määrän helposti päätellä

    • dfgd hdr hdr

      Toivottavsti kuitenkin kielitaitovaatimus säilyy; asia jonka soisi olevan koko Suomessa. Nythän Suomi ei vaadi kovin kummoista suomenkielen taitoa ja se on aiheuttanut mm. työpaikoilla hankaluuksia kun yritykset joutuvat työntekijöitä etsiessään haaskaamaan aikaa työkkärin niille lähettämien ulkomaalaisten kanssa, joiden suomenkieli ei todellakaan riitä tarjolla oleviin työtehtäviin.
      Siitä voisi koko Suomi ottaa oppia Ahvenanmaalta.

      • Hopsan

        Taidat kirjoitella kuulopuheita, työkkärikö muka välittää työpaikkoja nyky-Suomessa.
        Mitä tulee näihin kielitaidottomiin maahanmuuttajiin, ne kelpaavat suurille siivousliikkeille niin kauan kun ovat kielitaidottomia. Eivät osaa vaatia tes:n mukaisia palkkoja tai muitakaan työehtosopimuksen mukaisia ehtoja. Alkuperäiselle ei löydy siivoustöitä.
        Ahvenanmaa saattaa säilyttää omaleimaisuutensa niin kauan kun Manner-Suomi vielä elättää sitä. Jossain vaiheessa kuppi menee vielä nurin, kannattaisi alkaa varautua siihen.

      • Fhchvhjghjh
        Hopsan kirjoitti:

        Suomen valtio noudattaa kielitaitoskaalaa 1-6, kansalaisuuden saamiseen riittää jommankumman virallusen kielen osaamistasoarvo 3. Kielitaitotutkimuksia saavat tehdä vain tietyt oppilaitokset ja testit lähetetään Jyväskylän yliopistolle jossa ne analysoidaan.
        Ongelma on siinä, että testiin ihminen opiskelee ja kielitaito on jonkin aikaa huipussaan vrt. opiskeltuun asiaan. Testin jälkeen nämä testatut eivät enää joko saa riittävästi harjoitusta oppimallaan kielellä tahi viitsi sitä aktiivisesti käyttää mikäli lähiympäristön ihmiset ovat tulleet samasta kieliryhmästä. Tämä on syynä kielitaidon romahtamiseen eikä sitten riitä esim. aktiiviseen asiakaspalvelutehtävään ja hlö voi yrittää työllistyä työyhteisössä, jossa kanssakäymiseen voi riittää jopa eleet tai työn visuaalinen opetus.
        Jos työnantaja laittaa työpaikan hakuun, työvoimatoimisto laittaa siitä ilmoituksen alalle sopiville hakijoille,

        Osmo Soininvaara kirjoitti jo blogissaan, että Ahvenanmaan olisi pitänyt saada toimia 1921 haluamallaan tavalla, Suomi ei siihen suostunut.
        Tällä palstalla palstaa häiriköi tyyppi, joka kääntää nykytilanteen Ahvenanmaan syyksi ymmärtämättä, että osana Suomea Ahvenanmaa on oikeutettu kaikkiin niihin etuihin jotka jopa sitä pienemmät alueet mantereella saavat tukien muodossa.
        Myös ikuinen vääntö siitä, etteikö Ahvenanmaa maksaisi veroja valtiolle, on vääristeltyä.

        Ahvenanmaalla on varmastikin jo ajat sitten laskettu irtautumisen mahdollisuuteen Suomesta ja itsehallinnon omaavana se itsenäistyy.
        Suomessa lapsellisimmat uhoilevat kommenttipalstoilla ja somessa (jopa omilla nimillään! Julkista tyhmyyttä...) Ahvenanmaa pitäisi myydä joten uho alkaa jo muistuttaa maanpetturuutta.
        Eräs ahvenanmaalainen, armeijan vapaaehtoisesti käynyt, kertoi miettineensä että jos sota tosiaan nyt Ukrainan takia alkaisi Euroopassa ja hän astuisi myös armeijan käytettäväksi, niin hän ei voisi olla varma saisiko luodin rintaansa vai selkäänsä....

        Niin kauan kun saaristo kuuluu Suomelle, siitä huolehditaan lakien mukaan. Jos se irroitetaan, toivotaan sen itsenäistyvän, muutoin saamme venäläiset sukellusveneet vakoilemaan liian pitkälle lounaasta länteen ja siitä luoteeseen.

      • HMmmmm
        Fhchvhjghjh kirjoitti:

        Selittelyt eivät muuta miksikään sitä tosiasiaa, että Ahvenanmaalla rasismi on voimissaan. Ehkä joskus tilanne muuttuu ja suomenkieliset saavat ihmisarvon myös siellä.

      • Fjghbhnb
        HMmmmm kirjoitti:

        Selittelyt eivät muuta miksikään sitä tosiasiaa, että Ahvenanmaalla rasismi on voimissaan. Ehkä joskus tilanne muuttuu ja suomenkieliset saavat ihmisarvon myös siellä.

        Vedit taas tietämättömyytesi osoituksena rasistikortin esiin osaamatta vastata itse asiaan eli miksi Suomi ei antanut silloin eikä vieläkään Ahvenanmaalle vapautta.
        Älä puutu asiaan josta et näköjään mitään tiedä.
        Ps. Jos tai kun Ahvenanmaa irroitetaan Suomesta, ei suomenkieli silloinkaan nouse ykköasiaksi. Mieti mitä toivot, saarista eroon vai kiinteämmin Suomeen.

      • Ahvenanmaalainen
        HMmmmm kirjoitti:

        Selittelyt eivät muuta miksikään sitä tosiasiaa, että Ahvenanmaalla rasismi on voimissaan. Ehkä joskus tilanne muuttuu ja suomenkieliset saavat ihmisarvon myös siellä.

        Kerropas miten suomenkielisillä ei ole sitä ihmisarvoa ja kuinka he kokevat rasismia Ahvenanmaalla rotunsa vuoksi?

      • no_fuck
        Ahvenanmaalainen kirjoitti:

        Kerropas miten suomenkielisillä ei ole sitä ihmisarvoa ja kuinka he kokevat rasismia Ahvenanmaalla rotunsa vuoksi?

        Fuck you fucking fuckface :D

      • You can't win
        no_fuck kirjoitti:

        Fuck you fucking fuckface :D

        Nautitko omasta tyhmyydestäsi kun et osaa puhtaalla suomenkielelläkään kommunikoida? Tämän neuvon varmaan tunnet kuitenkin: kuule ämmä, hanki jo se dildo. Saanet sillä paremman tyydytyksen kuin kiroamalla englanniksi, jonka senkin kirjoitit väärin :)

      • Nigolai Politvitses
        Ahvenanmaalainen kirjoitti:

        Kerropas miten suomenkielisillä ei ole sitä ihmisarvoa ja kuinka he kokevat rasismia Ahvenanmaalla rotunsa vuoksi?

        Onko tuo jokin vitsi?
        Kaikki tietävät sen mitä sinä et näköjään ymmärrä tai olet paskahousuissasi ja pelkäät rasismia mitä siellä Ahvenanmaalla harrastetaan suomenkielisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe