Vihloo ja koskee. Mitä tämä on?

Eli nyt on tullut muutaman kerran silleen, että alkaa kylmästi vihlomaan ja koskemaan rintakehän/keuhkojen alueelle. Kurkkuakin on kylmänyt ja koskenut. Ja hengitys on vaikeaa ja on ollut sekavuutta, jalat perunamuussia, päänsärkyä, pahaa oloa yms. Yritin googlailla, mutta outoa on se, että näitä "kohtauksia" tulee n. 5-1 kk välein, ja kestää välillä yön yli ja välillä ei. Onko kellään tietoa motä voisi olla?
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suosittelen mahdollisimman pikaisesti menemistä lääkäriin ja tsekkaamaan sydänkäyrät sekä hermotus (hermopinne/välilevyn pullistuma kaularangassa) ja kaulavaltimon tulehdus.

Etenkin tuo rintakipu, hengityksen vaikeus ja jalkojen tunto-oireet samassa kohtauksessa on syy mennä tutkimuksiin. Kaikki nuo oireet muutenkin viittaavat joko verenkiertohäiriöön tai hermovikaan.

Äänestä

Jossain vaiheessa, tod.näköisesti jo aiemmin olet kvht-altistunut(jopa vuossia), joka on salakavala-haisematon altistus.
Jos lääkärisi toteaa; että "sinussa ei ole mitään vikaa muualla kuin ainostaan korviesi välissä", niin silloin tee nuo testit niin pääset selvyyteen, mikä sinua todella vaivaa:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/laaketiede-vs-terveystiede/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keuhkomuussi kirjoitti:

Eli nyt on tullut muutaman kerran silleen, että alkaa kylmästi vihlomaan ja koskemaan rintakehän/keuhkojen alueelle. Kurkkuakin on kylmänyt ja koskenut. Ja hengitys on vaikeaa ja on ollut sekavuutta, jalat perunamuussia, päänsärkyä, pahaa oloa yms. Yritin googlailla, mutta outoa on se, että näitä "kohtauksia" tulee n. 5-1 kk välein, ja kestää välillä yön yli ja välillä ei. Onko kellään tietoa motä voisi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu