Miten on, Demarit?

(Ote yle uutiset tänään)

Antti Rinne (sd.) ei näytä poikkeavan edeltäjistään. SDP:n sisäisen puheenjohtajakampanjan aikana Rinne kampanjoi Jutta Urpilaisen (sd.) johdolla harjoitettua hallituspolitiikkaa vastaan. Vain hiukan yli kuukauden puheenjohtajaksi valitsemisen jälkeen mies löysi sovun kokoomuksen kanssa ennen kuin ennen kuin edes juhannussauna ehti lämpenemään"

Demarit Jutan ja Rinteen osalta on vienyt oman omaksumansa linjan kokoomuksen ja hallituksen linjoille

Demarin äänet ovat menetetyt. Nyt on suurkapitalistien järjestelmän seireenien laulun aika. Kunnes Suomen kansa tulee järkiinsä. Jos tulle ollenkaan ennenkuin on myöhäistä.

Nyt on Natoon valmistautumisen aika. Nyt on kypäräpäisen Pääministeri Stubbin aika. Nyt on Venäjän vihaamisen aika. Nyt on EU liittovaltion aika. Nyt on kansan vieminen äärioikeiston: Nato, venäjänviha, liittovaltion aikaan.

Nyt on lisäksi Suomi myyty suursijoittajien temmellyskentäksi. Ei yksin Nato halua vain rauhaa, se haluaa pitää myös yhteiskunnan vastustajat pelistä pois. On "New America" aika.

Sosiaali turva alas, terveys vain vakuutetuille. Köyhempi kansa saa vapasti kuolla. No tähän on vielä olemassa pelastus, se on: Venäläisiä emme ole Eurooppalaisiksi emme tahdo, olkaamme siis suomalaisia.

Kokoomus vetoisen hallituksen päämäärä on juuri tuo Amerikkalaistuminen, Hankitaan tänne mustaa väkeä, kuten Amerikka aikoinaan hankki laivalastillisia orjaksi maahansa palvelemaan herraskansaa.

Nyt on vain tavat toiset, tuodaan heitä "inhimillisestä" syystä maahamme. Vaikka kansalla on nälkä.
Jos kokoomus vetoisen hallituksen toiveet toteutuvat, niin edessämme on kohta sama kuin on Amerikassa.

Tämän pitäisi olla selviö, ilman että siitä julkisesti kerrotaan.
Amerikassa kun on paljon mustia joka kohdin kun joatin sieltä tulee, se on harhaa. Nämä mustat ovat entisten orjien jälkeläisiä, jotka eräs Amerikan presidentti vapautti orjuudesta.

Suomessa tuohon Amerikkalaistyyliin ovat vihkiytyneet Kokoomus, perässään RKP, Vihreät, Kd, He edustavt Suomen "älymystöä" ja korkeimmin ansaitsevaa ryhmä. Muut puolueet ova maltillisia, kuten Kepu. Tuskin kannattaa mustien integraatiota Suomeen perussuomalaisten lailla.

Suomen kohtalo on nyt vaakalaudalla.

Toisaalta EU. velkamaiden ahdinkon mukana nouseva työväestön kapina, jota eniten pelkäävät suursijoittajat, jotka määräävät EU: koko populaarin tekemiset, heillä on rahaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

marttiluukas kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu