Vastauksen tiedämme kriisin pitkittyessä.
Ihannoi voimankäyttöä ongemien ratkaisuissa.Nähty jo monet kerrat Putinin valtakaudella.
Ihannoi voimankäyttöä ongemien ratkaisuissa.Nähty jo monet kerrat Putinin valtakaudella.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuin kuriton lapsi joka ei saa tahtoaan läpi.Herkkänahkainen johtaja joka ottaa kaiken henkilökohtaisesti ja pitää esim .loukatuksi tuntemaansa tuntemustaan myös koko Venäjän ajatteluna.
On todellakin viemässä maansa ja Euroopan tuhon tielle.
Ja kriisin alkaminen ja jatkuminen on yksiselitteisesti Venäjän aikaansaannos.
Siinä ei ole kahta sanaa.Länsimaat olleet lähinnä hämillään tilanteesta kun Venäjä piehtaroinut itseään kiihdyttäen kuin hirvikärpäsparveen joutunut eläin.Syyllisiä Venäjän media syytänyt suu vaahdossa omalle kansalleen kun länsi lähes tietämätön Venäjän kiihtyneestä mielentilasta.
Siksi myös lännen reagointi myöhässä.
Koska tilanteesta ollaan todella ihmeissään.
Liian vähälle huomiolle jää Venäjän kansan Neuvostoliiton loppumisen jälkeinen aika.
Pitkään suljetussa maassa eläneet ihmiset jäänet yksin ns .vapauden kanssa.
Maalta kaupunkeihin muutto ollut rajua.Tutut kolhoosi työpaikat kadonneet.Epävarmuus ja monien sanoessa turvattomuus lisääntynyt vaputumisen myötä.Ei ole kokemusta yksilönvastuusta ja oman elämän hallinnasta.Kaikki oli aikaisemmin ylhäältä ohjattua.
Vain Pietarin ja Moskovan alueet päässeet kokemaan vaurastumista ja muutosta.
Muualle vain tekohengityksellä ja pitämällä yllä vanhoja tehottomia tuotantoyksiköitä.
Teollisuuden uudistuminen lapsenkengissä.Aivan alkutaipaleella.Putinin hallinnon kykenemättömyys rakentaa maata avoimeen ja kansainväliseen suuntaan on ollut lopullinen niitti maan kurjistumiselle.
Tähän kaikkeen haetaaan syyllistä lännestä.Peiliin katsominen hallinnolla on mahdoton tehtävä.
Putin on ilmoittautunut jumalasta seuraavaksi.
Yhdysvallat voisi helposti vallata Meksikon ,Kanadan ja koko Etelä-Amerikan.
MIKSI EI OLE TULLUT TÄLLAINEN AJATUS MIELEEN?
Ei tarvitse Usan hyökätä naapureihin. Asiat voi ratkaista kavereiden kanssa neuvotellen ja sopimalla ja siihen voi luottaa.
Venäläinen ei tätä ymmärrä. Tappaa kaikki eri mieltä olevat.
Putin henkilökohtaisesti on nyt kansainvälisen politiikan ongelmalapsi josta olisi päästävä eroon keinolla millä hyvänsä.
Venäläisten olisi nyt löydettävä uusi johtaja, joka kykenisi pitämään valtakunnan koossa ja neuvottelemaan lännen kanssa. Kyllä siellä ukkoja riittää.