Ruotsiin muuttanut eritrealainen voitti Sandra Erikssonin ja Ruotsi siten naisten maaottelun.
Ruotsilla on paljon afroruotsalaisia urheilijoita, joita se lähettää kilpailuihin Ruotsia edustamaan.
(Meraf Bahta Ogbagaber (s. 24. elokuuta 1989 Dekishahay, Eritrea) on eritrealaissyntyinen, mutta myöhemmin Ruotsin kansalaisuuden saanut kestävyysjuoksija. Bahtan päämatka on 5 000 metriä, jossa hän voitti EM-kultaa Zürichissä 2014. Bahta siirtyi edustamaan Ruotsia vuonna 2014 muutettuaan vuonna 2008 Ruotsiin ja saatuaan maan kansalaisuuden vuonna 2012. Vuoteen 2008 asti Bahta juoksi Eritrean väreissä muun muassa maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailuissa ja nuorten MM-kisoissa, joissa hän sijoittui viidenneksi. Bahta edustaa nykyisin Hälle IF:ää.)
Erikssonilel itselleen ei ehkä ole niinkään suuri asia se voittaako Suomi vai Ruotsi, hänhän asuu Tukholmassa ja on henkisesti ruotsalainen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin on, ja eriksson petti taas.
Jos asuu Tukholmassa ja puhuu ruotsia, eikä juurikaan suomea, voidaan henkilöä pitää ruotsalaisena. Miksi hän silloin taistelisi Suomelle voiton?
Ruotsin väestöstähän on jo 29 % ulkolaista perää.