HALME ON RAUTAA!

HALME MENEE STADIN VALTUUSTOON ETTÄ HEILAHTAA!
4373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Halme on yhtä selkärangaton vätys niin kuin kaikki muutkin "kansanedustajat"!!! Luulin ensin että Halme olisi erilainen mutta totuus paljastui lopulta eikä siihen mennyt pitkää aikaa!

Äänestä
  • Eikö tienatut miljoonat riitä?

    Äänestä

Korkeakoulututkinnon omaavana voin todeta, ettei Tony ole yksin syrjäytyneiden äänestäjien potentiaalinen ehdokas. On meitä muitakin, jotka uskovat, että muutos politiikassa voi tapahtua vain äärimmäisyyksien kautta. EK-puolueista Perussuomalaiset on ainoa potentiaalinen muutoskanava. Toivottavasti puolue suuntautuu yhä enemmän ns. oikeistopopulistiseen suuntaan. Tony saa mun puolesta tuoda puolueelle tarvittavaa julisuutta, mutta toivottavasti puolueessa käydään myös kunnon ideologista keskustelua siitä, mihin päin ollaan menossa. Joka tapauksessa luotan teihin. Ja ääneni sekä vaimoni ääni on ainakin tästä ruokakunnasta tulossa.

Äänestä
  • Hyvä KTM! On iloinen asia että meidät tunnustaa akateeminenkin väestön ryhmä.
    Haluamsi keskustelu puolueen ideologisesta suunnasta on jo alkanut. Tämän akuutin sähinän(vaalit) jälkeen asiasta varmaan keskustellaan, niin jäsenien kuin puolueenjohdonkin taholla.
    Henkilökohtaisesti uskon että nyt valittu suunta on melko oikea ja täyttää ne ideologiset haasteet joita puolueelta odotetaan.Suomi on tullut tienhaaraan ja nyt on valittava suunta mihin lähteä.Tuo valinta on jokaisen omissa käsissä,ja uskon Suomalaisten suunnan muutokseen.
    Tässä muutoksessa PerusSuomalaiset tulevat antamaan vaihtoehdon ja osaltaan raivaavat tietä kohti uutta Suomea. Ehdokas tuohon työhön httP://
    www.arikahara.net

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nro 353 kirjoitti:

HALME MENEE STADIN VALTUUSTOON ETTÄ HEILAHTAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu