Roolipeli 13

Nimi: Tiberius de Auditore

Rotu: Puolienkeli

Sukupuoli: Mies

Ammatti: Tällä hetkellä Temppeliherrain Ritarikunnan Suurmestari. Jos Michem ilmaantuu paikalle, niin silloin tilanne voi monimutkaistua vähäsen...
Ikä: Tuntematon.

Ulkonäkö: Pitkä ja hoikka, mutta paljon vahvempi kuin miltä näyttää. Pitkät vaaleat hiukset. Vaalea iho ja siniset silmät. Haalea sädekehä, joka on usein piilotettuna. Myös siivet ovat usein piilossa viitan alla. Siivissä on muutamia vaaleanharmaita sulkia, mutta ne ovat usein värjätty puhtaan valkoisiksi.

Kyvyt: Käyttää useita aseita sekä joitakin valotaikoja. On hyvä taistelija. Hyvä johtamaan ja suunnittelemaan.

Vaatetus/Varustus: Pukeutuu yleensä jonkinlaiseen haarniskaan tai joihinkin hienoihin vaatteisiin. Pitää aina mukanaan piiloteriä sekä rataslukkopistooliaan. Usein kantaa myös jonkinlaista miekkaa sekä tikaria. Omistaa kuitenkin paljon aseita, jota kayttää tilanteesta riippuen.

Muuta: Omistaa valkoisen siivekkään hevosen, joka toimii lähes aina hänen ratsunaan.

(Laittakaa omat hahmoesittelynne niin, että vastaatte tähän viestiin. Sillä tavoin saamme hahmoesittelyt tähän alkuun, josta on kaikkien on helppo lukea ne.)

Nimi: Ethirof "Eti" Synkkäsilmä
Sp: Mies
Rotu: Puolihaltia
Ikä: 74
Pituus: 192cm
Paino: 87kg

Kyvyt: Ihmisäidiltä perityt; Erittäin suuri älykkyysosamäärä, kekseliäisyys, kylmäverisyys ja viehättävyys sekä kauneus (komeus)
Haltiaisältään perityt kyvyt: Suuri fyysinen kestävyys ja vahvuus, yli-inhimmillinen nopeus ja ketteryys, hypnotisointikyky, kunnianhimoisuus ja rauhaa rakastavaisuus, monet valotaiat kuten sään hallinta, ympäristpn energian imeminen ja valoisaan aikaan kerättävä voima jota voi käyttää varjojen hälvennykseen. Oppinut isältään salamurhaamaan ja telepaattista taistelua. Näyttää n. 25-vuotiaalta. Osaa jutella eläinten ja kasvien kanssa. Hulluna ihmisnaisiin. Erittäin pitkäikäinen.

Aseet: Piiloterät molemmissa ranteissa, rannevarsijousi, kääpiöiden ja haltioiden yhteistaidon miekka (sukukalleus) ja ainakin 50 tikaria/veistä ympäri vartaloa piilotettuna. Omistaa mithrill-rintahaarniskan ja nahkaiset sääri-, käsivarsi-sekä reisisuojukset. Ei käytä kypärää.

Menneisyys:

Piilotteli synkmetsässä koko sodan ajan. Sai uutisen äitinsä kuolemasta ja lähti kostamaan äitinsä menetyksen. Etsiessään syylistä hänet vangittiin puolienkeleiden toimesta ja toimii nykyään salamurhaajana vasten tahtoaan. Hänelle on annettu taitojensa vuoksi nimi: PimeäValo. Etsii aina isäänsä kun mahdollista ja uskoo että hän on elossa.

Suku: Isä: Ithkor Sadepäivä, säänhallinnan mestari ja haltiasalamurhaajien pääjohtaja ja perustaja. Rakastui Etin äitiin ja kaappasi hänet vaimokseen. Piilotteli häpeissään Etiä sotaan asti.

Äiti: Natalja Günešdogma (Auringon synnyttämä, turkkia) Turkkilainen kauppias. Rakastui Ithkoriin vasta pari vuotta kaappauksen jälkeen.

Ei veljiä/siskoja eikä tunnettuja setiä/tätiä.

Ulkonäkö: Oikea silmä ruskea ja vasen turkoosi, ruskeat ja lyhyet hiukset, teräväpiirteiset ja täyteläiset kasvot, vaaleanruskeaan häivähtävä iho, pitkät jalat ja kädet, tukeva ja miehekäs olemus/kävely, lihaksikas ja hoikka, täyteläiset huulet ja pitkät ripset, arpeeton ja sileä kasvoiho, selässä suora ja pitkä arpi, aepi jonka jokainen haltia saa jos ksokee yhteismiekkaan.

Järjestelen petturiassassinin sotkemaa huonettani, mutta onneksi se ei ole pahasti sotkettu. Hänet saadaan vielä oikeuden eteen! neljästä törkeästä pahoinpitelystä, virkamiehen vastustamisesta, yksityisalueelle tunkeutumisesta, varkaudesta ja maanpetturuudesta taitaa saada aikamoisen tuomion! Odotan innolla hänen puolustuspuhettaan...

(Onks tää itäosa siis tulessa vai ei? En nimittäin ole aivan varma)

Nimi: Deathstroke
Ikä: 52 teloituspäivänä
Skp: mies
Pituus: 192cm
Ulkonäkö: pää peitetty hupulla ja vain terävähampainen suu näkyy. iho tumman harmaa ja arpeutunut. keho ruumismainen. yllään musta ja repaleinen haarniska täynnä nuolia. kantaa kahleita joilla hänen siipensä ovat sidottu ja lukkoa jonka voi avata vain puolienkelit. kaulassa hirttosilmukka mikä on viilletty poikki
luonne: rauhallinen psykopaatti
kyvyt: jotkin pimeyden taiat, kuten sulautuminen varjoihin, harhojen luominen ja esineiden muodostaminen. on kirouksen takia miltei kuolematon, mutta valo kohtalokasta. varsinkin auringon. fyysisesti vaarallinen; voi repiä haarniskaan sonnustautuneenkin kahtia.
voi muuttaa haaskalintuja ruttoa levittäviksi alaisikseen
aseet: kantaa mukanaan pitkää kahdenkäden miekkaa
muuta: tuomittu sotarikoksista temppeliherrain ritarikuntaa kohtaan sekä koko keskimaata. hirttotuomio pantiin täytäntöön välttävin tuloksin. pakeni ja palasi levittämään mustaa surmaa satamakaupunkiin.

Juoksen kohti metsää. Vihellän sieltä yhden härän minulle ja hevosen Edithille. Muuten näännymme. ``Ratsasta!`` huudahdan Edithille ja ratsastan suoraan metsään. Päästyäni syvemmälle metsään otan jalokiven esiin, sanon koko metsälle quenyaksi: ``Ken on vapaaehtoinen, energian luovuttaja ystävällinen, maailman pelastaja iänikuinen? Ken on rohkea suojaamaan, suostuvainen uhrautumaan, mustaa surmaa tuhoamaan? Pieni osa energiaa auttaa, suurempi määrä pelastaa. Pohtikaa ken tahtoo, musta surma olkamme yli jo katsoo. Jos yhteiskunta romahtaa, elämä maan loppua saa. Yhteistyö on voima, avain voittoon on energia. Musta surma lähellä on, aika on liian armoton!`` (Arvostelkaa onko hyvä runo?)

Puut, kasvit ja eläimet alkavat mietiskelemään. Muutama kysyy minulta tarkempaa tietoa mutten osaa vastata niihin. Sitten noin 97% metsän asukeista luovuttavat minulle energiaa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jotkut kuolemaan saakka. Laitan jalokiven takaisin pussiin ja käännyn Edithiä päin ja sanon päättäväisyyden ja raivon saattelemana (oletan että olet siellä): ``Yövymme täällä. Mitä ikinä haluatkin, metsä toimittaa sen sinulle. Viikon päästä palaan kaupunkiin ja pysäytän mustan ruton. Tai kuolen.``

(sytytin ladon/varaston/sahan/kirjaston palamaan. tuli levinnee kaupungissa, sillä suurin osa satamakaupunkien taloista kuuluu olla puuta, kiven vajotessa mutaan. valon, metsän ja kaikenlaisten taistelutaitojen taitava haltia varmaan pääsee yhden portin läpi. älä mitätöi assassin, tai kaikki vain seisovat paikallaan kaupungissasi)
parvi palaa alas ja tappaa muutaman ohikulkijan suunnatessaan viemäreihin ja katakombeihin. ne kokoavat minut ja jään odottamaan. muutaman päivän kaaos ylhäällä taitaa riittää ja sitten tapaan Tiberiuksen

(ja mainitsit tämän niissä esittelyissäsi? hassua, mutta taisi jäädä minulta huomaamatta)

(Eli Assilla ja Elfillä on jokin ongelma? En ropeta ennenkuin se on selvinnyt, koska en muuten tiedä missä edes olen...)

(Assassin, tuskinpa vartijat osaavat estää Etiä, sillä jos esim. haukkaparvi hyökkää vartijoiden kimppuun ja samalla ne pudottaa joitakin kiviä ym. Ja vielä kun otetaan huomioon laajamittaiset sokaisuvalotaiat ja tastelutaidot plus kasvinjuurien nilkkoihin takertuminen niin portin läpi pääseminen ei kovinkaan mahdotonta voi olla. Sitä paitsi Etillä on voimaa ja hän osaa tapella hyvin. Puhumattakaan heittoveitsistä ja ketteryydestä. Kyllä se eti edithin syliinsä koppaa tarpeen tullen. Ja muuten, palo ei välttämättä leviä puusta puuhun mutta ihminen palaa suht hyvin, ruumis ainakin joten sellainen pieni tulipalo on aika todennäköinen. Ellet sitten ala sanomaan että kaupunki on tehty VAIN kivestä.

(haarniska. kuu ja tähdet liian heikkoja)

(Sovitaan näin JÄRKEVÄSTI: deadthstroken iho on erikoistunut valon sietoon. Ja aina kun hänet pilkotaan, hänen ihonsa pilkkoutuu myös jne.

Eti joutuu aina tankkaamaan energiaa. Kuten itsekin olet huomannut, assassin, eti ei juossut metsään asti vaan ratsasti jottei olisi nääntynyt. Sama juttu tiberiuksen pelastuksen kanssa. Eti lepäsi muutaman minuutin. Muista myös yhteismiekan elvytys. Ja eti on myös perso naisille ja se on hänen suurin heikkoutensa. Jos kurpizzan tilalla olisi joku toinen MIES riesana, eti olisi jo ajat sitten tappanut hänet. Eli se että eti pääsee portin ohi ei ole mikään ihme. Eti ei myöskään orjuuta ketään tai mitään vaan luonto on hänen ystävänsä. Toki energian säilöminen jalokiviin on yleinen taika mitä jokainen osaa tehdä. Eli eragornistakin voi ottaa vaikutteita ropeen, ok?)

(Sovellan erästä lukemaani sarjaa: Jos Deathstroke pystyy liikkumaan vapaasti yöllä, koska kuun ja tähtien valolla on erilainen (aivan sama vaikka) joku maaginen homma. Pilvistä säätä hän kestää jonkin aikaa, muttei yhtä jaksoisesti. Suora auringivalo on haitallista?)

Toljotan Etiä ällistyneenä, vaikka olenkin jo kyllästynyt siihen.
"Siis mitä helevettiä? Rynnit sisään ihan oman mielen mukaan ja syytät minua heikkohermoisuudesta. Sitten rynnit metsään ja höpiset jotain sekavia...." raivoan. "Aijot pysäyttää ruton? Se ei auta, vaan täytyy pysäyttää se saamarin korppimies. Hän osaa taatusti järjestää lisää ongelmia...."

Hyppään alas hevosen selästä. Tärisen. Inhoan tätä paikkaa, tarut ovat kertoneet juttuja zombeista ja kaikista täällä olevista hirviöistä.... Kaikesta ei-kivasta.

(Olkoon sitten vaikka noin. Kunhan kenekään hahmo ei olisi kauhean voittamaton. Muuten teen omastanikin hahmostanikin sellaisen. Miksi Eti muuten haluaa parantaa sellaisen paikan rutosta, jossa hän on etsintäkuulutettu syytettynä pahoinpitelystä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, ryöstöstä ja maanpetoksesta? Hän voi myös saada vastuulleen ryöstömurhan, jos se selviää...)

En ole aikoihin ollut näin raivoissani. Annoin hänelle monia etuja ja muuta. Olin hänelle niin mukava ja silti hän kehtaa suorittaa maanpetoksen ja muitakin rikoksia siihen päälle! Miten kukaan voi olla niin röyhkeä?
"Tehkää metsän ympärille piiritysrengas, jonka läpi ei pääse! Annan lisäohjeita myöhemmin. Ottakaa kuitenkin pari taistelumaagia mukaan, arvaat jo varmaan minkä varalta." Sanon operaatiosta vastuussa olevalle upseerille, joka menee joukkojen kanssa tekemään piiritysrenkaan metsän ympärille. Nyt on sekin asia hoidettu.

(Siis wut. En taida jaksaa jatkaa tätä, kun näen turhan paljon ongelmakohtia, joita jotkut eivät sitten millään osaa edes yrittää selittää. Ja turha vauhdinpito ei anna muille edes mahdollisuutta regoida mihinkään.Sorry guys but i'm out of here. At least some time.)

Olen jotenkin sekavassa tilassa, ja niin näyttää olevan kaupunkikin. Sitten putoan polvilleni ja vatsastani törröttää katanan terä. Pärskin verta kun kaadun maahan kyljelleni voimattomana. Rutto ei koitunutkaan kuolemakseni vaan... Silmäni hieman harittavat, mutta tunnistan viereeni kyykistyvän miehen. Rebault... Hän kumartuu alas ja kuiskaa korvaani: "Hyvää yötä veli." Hän nousee takaisin ylös, työntää saappaansa kärjellä minut selälleni, murskaa astuessaan rintani päälle keuhkoni, sytyttää taialla tulenkipinän, joka leimahtaa tippuessaan päälleni ja kävelee pois. Ja minä makaan paikallani, kykenemättä edes huutaa saatikka liikkua. Ja minä palan. Minä kuolen ja palan. Liekit peittävät jälkeensä kaiken mitä edustin ja minusta ei jää tähän maailmaan mitään muistoa. Viimeinen kirkas ajatukseni ennen palamisen vallan ottamista on vain; Kun tähdet syttyvät, sytyn minäkin uuteen liekkiin...

(alkuperäinen idea oli teleportaatio muuttumalla linnuiksi, mutta tein jotain omaperäisempää. kirottuna vain pimeys pitää kehoa koossa ja varjoihin voi sulautua, kuin olemattomiin. joten omat korruptoidut linnut voivat kuljettaa palasiani mukanaan, kun hajoan/imeydyn niihin. pidän hahmoni poissa sitten auringon valolta,mutta tuli ei ole sama asia)

Nimi: Jock Shocker
Lempinimi: "Shockey"
Ikä: 37
Skp: Mies
Laji: Ihminen
Ulkonäkö: Mustat hiukset ja sähkönsiniset silmät. Ei kovin lihaksikas ja pituutta 180cm. Yllään musta takki ja valkoinen paita. Tumman ruskeat housut ja mustat kengät.
Luonne: Innostuvainen ja kunnianhimoinen. Tekee lopulta mitä vain saavuttaakseen tavoitteensa näyttelemällä ja valehtelemalla tarpeen mukaan

Ammatti: Keksijä, arkkitehti, insinööri.

Kyvyt: Älykäs ja osaa käyttää kaikkia uudenaikaisia laitteita hyvin. Opetellut käyttämään itsetekemää käsikanuunaansa aika hyvin (piilukkopistooli). Osaa tapellakin, mutta suurimpana vahvuutenaan käyttää maagikon kykyjään hallita sähköä ja salamoita

Aseet: Omatekoinen käsikanuuna, sen panoksia ja hihassa tikari. Nyt myös omia voimia tehostava koneistettu kaksimetrinen haarniska.

Perhe: Isä sekä äiti ylhäissukua ja on perheensä ainoa lapsi. Kasvatettu vailla tunteita ja opetettu elämään rahan perään.


Tallustan pitkin katuja (missä päin linnoitus on?) ja saavun rajalle joka näyttää eristävän länsiosan itäosasta. Kävelen muutaman vartijan luo, jotta saisin puhuttua itseni läpi. "Pääseekö rutosta raitis matkamies tästä läpi? Pitäisi tavata teidän pomonne." Kysäisen ja joudun kumartumaan hieman pukuni vuoksi.

"Kiitos." Sanon ja suuntaan tohtoreiden luo. 'Eiköhän se nyt näkyisi päällepäinkin etten sairasta ruttoa. Mutta jos nuo ukkelit alkavat tutkimaan pukua, niin silloin pistän läpi.' Ajattelen ja koura puristuu sähähtäen sähköä. "Sanoivat että pitää tulla tänne. Ei ole yksikään sairas uskaltanut tulla tarpeeksi lähelle." Ilmoitan päästyäni tohrorien luo. Napsautan haarniskan auki, mutten astu siitä ulos. "Hoitakaa nopeasti. On kiireitä."

(Sairastaako hahmosi siis ruttoa, eli mustaa surmaa? Jos sairastaa, niin kannattaisi hankkia lääkitystä ennen kuin se pahenee!)


Tohtorit pukevat maskinsa ja alkavat tutkia Jockia ruton varalta.

(Ei ehtinyt sairastua, sillä valmisti pukua ruton alkamisen aikaan, eikä ole juonut kuin viinit kaapeista tai ollut kosketuksissa kenenkään kanssa.)
"Katsoppas mistä sorkit pikkumies." Murahdan tarkoituksella möreällä äänellä. Tuntuupa helkkarin hyvältä olla kerrankin se pidempi.

Lopulta tohtorit saavat testit valmiiksi.
"olet terve, eli voitte mennä." Tohtori sanoo.

(Oon sitten huomenna paikalla!)
Naksautan haarniskan panssarit kiinni ja lähden kävelemään eteenpäin. Mikäköhän piru sen rutonkin on yhtäkkiä tänne tuonut?

(Tehdään sitten näin. Aina kun pyydän luontoa auttamaan, äänestäkää te, pelaajat, auttavatko he vai eivätkö auta. Tasapelitilanteessa katotaan että jos ne olivat auttaneet viimeeksi, niin nyt ne ei auta. Ei tätä muuten saa reiluksi peliksi. Ja muista että etin hahmon suurin heikkous on naiset.)

Kuuntelen Edithiä turhautuneena. ``Rauhoitu, edith, minä en ole paha. Olen salamurhaaja, siksi tappaminen on minulle normaali asia. Jokainen meistä etsii jotakin, jotkut rahaa, jotkut seikkailuja ja jotkut, kuten minä, oneaan. Se korppimies eli tuomionenkeli on kuule syypää tähän ruttoon. Kuulin sen sen korpeilta. Ja meidän tulisi pysäyttää se mies ja heti. Lysähdän maahan ja alan lepäämään)

(Oho, ylimääräunen sulku)

(Siis suurin heikkous naiset? Entäpä jos sinun käskettäisiin salamurhaamaan nainen? Tai jos armeijassa on naisia, niin taistelu voi olla vaikeaa, sillä olen ajatellut, että armeijaan pääsemiseksi sukupuoli ei olisi este. Ainoa este taitaisi olla ikä, palveluksen estävä ruumiinvamma, huono mielenterveys tai rikosrekisteri.

Luonnosta muista, että se ei mene niin, että he joko auttavat tai eivät. Siinä voi miettiä, mikä olisi loogisinta. Voi olla, että jotkin tietyt laumat, parvet tai yksilöt voivat suostua auttamaan jossakin, mutta harvemmin varmaan koko metsä. Kuitenkin eri laumat ja lajit ovat taistelussa toisiaan vastaan. Luonto on aika karua ja eläimiltä vielä puuttuu ihmisille ja muille sellaisille ominainen tunteellisuus. Ruton kanssa koko metsä luultavasti auttaa sinua, sillä levitessään metsään rutto voisi tuhota sieltä kaiken elämän, sillä eläimillä ei ole minkäänlaista terveydenhuoltoa. Se on siis siellä kaikille uhka.)

(Juuri niin, eti ei tapa naisia, ei sodassa eikä tehtävissä. Ja okei, logiikkaa käytetään mutta jos tulee ristiriitoja niin ne ratkaistaan äänestyksellä.

(Äänestykset ovat hyvä idea, mutta ei sitten odoteta kaikkia, sillä jotkin pelaajat ovat täällä vähän harvemmin. Tai sitten voidaan kysyä biologinalulta, tai joltakin muulta luontoihmiseltä! Tavallaan kätevää, kun pulinoissa on eri alojen "eksperttejä".)

Katselen kaukoputkellani muurin päältä kaupunkiin. Tilanne on jo aika rauhallinen katujen ollessa tyhjillään. Joku on varmaan määrännyt ulkonaliikkumiskiellon, tai sitten kaikki ovat sairaina. Kaikki portit ovat kiinni ja vartiointi on huipussaan. Tosin linnoitus on siitä syystä pahasti alimiehitetty, mutta sen ei luulisi haittavan mitään.

Pitemmän kävelymatkan jälkeen saavun linnoituksen porteille ja katselen sitä. Sitten kävelen portteja vartioivan vartijan luo. "Sattuuko suurmestari olemaan paikalla?" Kysyn kuin olisin hakemassa häntä ulos leikkimään.

(Ketään ei ole perässänne, sillä sotilaat Vain muodostavat metsän ympärille saartorenkaan. Tosin ettehän te sitä tiedä.)

"Kyllä hän on paikalla." Sotilas vastaa.

"No pääseekö sisään? Olisi muutama ehdotus hänelle." Tivaan. Kaupungissa joutuu tirhan usein kysellä lupia minun makuuni.

"Minkälainen ehdotus?" Sotilas kysyy. Olen laskeutunut muurilta, kun näen aika tukevan oloisen miehen portilla.
"Mitäs täällä nyt taas tapahtuu?" Kysyn.
"Hänellä on kuulemma sinulle jonkinlainen ehdotus." Sotilas Vastaa.
"Niinkö? No kerro sitten." Sanon Jockille.

Suurmestari on jonkin sortin enkeli? Yllättävää. "Itseasiassa haen keksinnölleni ostajaa." Ilmoitan. "Se on eräänlainen sotakone. Voisimmeko neuvotella jossain yksityisemmässä paikassa." Sanon ja vilkaisen sotilasta merkitsevästi.

(Kurpizza, ei eti nuku vaan lepää)

Raotan silmäluomiani. "Älä sitten ajattelekaan pakoa. Sillä vaikka minä en sinua tapa, samaa en voi sanoa metsästä. Ei kaikki kasvit taikka eläimet ole hyviä vaan on olemassa esimerkiksi kuristajaviikunoita jotka tappavat huvikseen. Pysy seurassani, liiku rauhallisesti, ole ystävällinen luonnolle ja pyydä kauniisti niin kaikki järjestyy. Huomenna vien sinut sinne minne haluat mutta tänään yövymme täällä", selitän ja otan omenan lähipuusta. Haukkaan palasen ja alan mutustelemaan.

Katson miestä hieman epäluuloisena yrittäen samalla katsoe, että onko hänellä aseistusta. Ei näytä olevan ainakaan mitään järeämpää. Minut on yllätetty jo lähiaikoina aivan tarpeeksi monta kertaa...
"No seuraa minua." Sanon.

"Keltaiset murhaaja smurffit ovat siis totta?" kysyn epäilen. "Kyläläiset ovat vuosien ajan hipsineet täällä, eikä mikään kasvi ole käynyt kimppuun." sanon. Puristan jousta kädessäni ja vilkuilen puita kuin smurffi saattaisi minä hetkenä hyökätä kimppuun.

(Älkää kysykö.)

Lopulta saavumme toimistooni. Istun työpöytäni takana olevalle tuolille ja viiton edessä olevaa tuolia kohti.
"Istu alas ja naytä niitä suunnitelmia." Sanon.

Upeaa. Tämähän sujuu hyvin älykkään johtajan kanssa. "Tämä taatusti pysyy ilmassa. Se vaatii täytön vedyllä, jonka voimme erottaa vedestä muutamalla prosessilla. Turvallisuus on kiinni miehistöstä, mutta taitavien ihmisten käsittelyssä se pysyy taivaalla niin kauan kuin vetyä riittää. Parhaimmillaan sen pitäisi pystyä kantamaan satakin tonnia lastia. Nopea se ei ikävä kyllä ole, mutta sitäkin hiljaisempi." Selostan. "Tämä voisi mullistaa ilmatein kuljetuksen historian, herra..?"

"Tiberius de Auditore" Sanon ja kättelen miestä.
"ja te olette?" Kysyn.

"Jock Shocker.Insinööri ja keksijä meren takaa. Eikä teidän tarvitse teititellä." Hymähdän ja kättelen. "Ja tämä, herra Auditore, saattaa olla tuottoisan kumppanuuden alku." Naputan suunnitelmia. "Yksinoikeudella teille, voisin rakentaa prototyypin ja pian jo oikean tällaisen, jos suostuisitte maksamaan viulut. Kuvitelkaa; se helpottaisi suunnattomasti kuormien kuljetusta pitkien matkojen päähän ja voisimme muokata siitä valvontapalloja kaupunkienne ylle. Mahdollisuudet ovat rajattomat kehittyvän teknologian maailmassa."

"Kalliiltahan tämä vaikuttaa ja tähän tarvitaan tolkuttomasti terästä sekä jonkin verran puuta. Myös taitavia käsityöläisiä tarvitaan. Kuitenkin voimme palkata eri käsityöläisiä tekemään eri osat, jotka kuitenkin kasataan lopulta yhdeksi kokonaisuudeksi. Erittäin kiinnostava suunnitelma. Jos saisit jonkinlaisen prototyypin valmiiksi, niin voin tehdä lopullisen päätöksen. Jos tämä toimii ja pysyy ilmassa, niin olet hetkessä rikas mies!" sanon. Tuollahan voisi kuljettaa kauppatavaraa ilman vaaraa meri- tai maantierosvoista ja myöskin ilman tullimaksuja! Lisäksi Ilmavoimien esikunta tarvitsee ehdottomasti yhden tällaisen.

(Öitä)

"Selvä on herra Auditore. Tarvitsen suunnitelmissa mainitut määrät terästä sekä muita raaka-aineita, sekä satamasta tietyn osan, päästäkseni erottelemaan typpeä. Kaupungista varmaankin löytyy aukio, jossa voimme aloittaa rungon valmistuksen, ellei teillä satu olemaan tarpeeksi suurta hallia. Sen lisäksi haluasin oman verstaan, päästäkseni kasaamaan erilaisia moottoreita ja koneita ilmalaivaa varten." Selostan. Kyllä ne olivat oikeassa kotipuolessa; Keskimaa ON mahdollisuuksien maa!

(Nähdään sitten huomenna.)

"Kaupunki on aika ruttoinen, joten en itse asiassa edes suosittele oleilemaan täällä ilman suojavarustusta, ellet ole haltia (Keski-Maan haltiat eivät tietääkseni sairastu).
Laivat tarvitsisvat talvella halleja, mutta voit saada yhden pienen tarpeellisella välineistöllä varustetun satamahallin käyttöösi joksikin aikaa kaikelle rakenteluillesi. Runkoa ei voi toistaiseksi rakentaa kaupungissa, mutta saamme jonnekkin syrjemmälle rakennetuksi nopeasti jonkinlaisen hallin. Eihän me edes saada tarpeeksi terästä runkoon erityisen nopeasti. Työ olisi parasta tehdä etelässä, jos se kestää talveen saakka
(Nyt on syksy), mutta kyllä täälläkin pärjätään. Jos tarvitset työvoimaa, niin kisällien ja mestarien arvoisia seppiä ja puuseppiä löytyy täältä ja lisää voidaan palkata muista kaupungeista. Kelpaako suunnitelma?" Kysyn.

``Kyllä, edith, täällä metsässä on niitä... öhh... smurffejako? Silläkö nimellä ihmiset kuristajakasveja kutsuvat? Perin merkillistä... Luulin että smurffeiksi sanottiin kääpiön ja hobitin risteymää, mutta kai se näinkin sujuu. Ole kuin kotonasi, ei sinulle käy kuinkaan. Lupaan suojella sinua. Ja muista pilli. Olet minun vastuullani ja niin kauan kuin henki kulkee keuhkoissani ja sydän pumppaa rinnassani, sinulta ei tule puuttumaan hiuskiehkuraakaan``, sanon syön loputkin omenasta. Otan lähipuusta appelsiinin ja alan kuorimaan sitä. Ojennan kuoritun appelsiinin edithille ja sanon: `Syö, tälläisiä terveyspommeja et löydä mistään. Ja ota samalla tuppo tähtivarjoa``. Sitten jään ottamaan aurinkoa.

(Olisit sanonut ajoissa! No, kyllähän sieltä aina jotakin löytyy... syötävää, siis.)

(Sanoin sen valtioesittelyssä. Etelässä on lehtimetsää, mutta ei merta lähimaillakaan. Pohjoisemmassa on havumetsää ja kaikista pohjoisimmalla vyöhykkeellä puutonta tundraa. Vilkaise Keski-Maan karttaa niin näet, että ainoa looginen paikka tälle satamakaupungille on Forochelin rannikolla ottaen huomioon valtion sijainnin. Tämä voisi sijaita myös muualla, jos se olisi emämaasta irti oleva alue tai siirtomaa, mutta kaikesta tästä voidaan sopia jotakin. Ja varmasti löytyy jotakin syksyisiä sieniä ja marjoja sieltä metsästä. Jos olisi talvi, niin tosin nääntyisitte ja jäätyisitte metsään, mutta onnksi on vasta syksy.)

"Kyllä herra Auditore. Eikä rutto ole minulle ongelma." Nousen ja kävelen haarniskaan. "Satun olemaan immuuni kiitos tämän pikku vempeleen." Naurahdan ja panssari naksahtaa taas kiinni. "Jos suurmestarilla olisi vielä jonkin sortin todistus, voisin lähteä satamaan ja alkaa heti töihin. Yökin tulee pian."
(Olemme vielä jumissa eilisessä. Skipataan aamuun heti mahdollisuuden sattuessa.)

"Kirjoitan sinulle vielä kulkuluvan, jolla pääset liikkumaan satamassa. Sanon. Otan paperin, mustepullon ja sulkakynän, jolla kirjoitan kulkuluvan Jockille.
"Hallin osoite on ruorimiehentie 6 ja sinne ei ole pitkä matka." Sanon ja ojennan Jockille kulkuluvan ja piirustukset pöydältä.

(Skipataanko nyt?)

"Kiitän. Aloitan työt heti." Sanon ja otan paperit pöydältä ja laitan ne salkkuun ja pistän salkun haarniskan selkäpuolelle. "Ilmalaiva nousee temppeliherrain vaakuna sen kyljessä ja te olette se mies joka sen mahdollistaa. Näkemiin." Julistan ja poistun.

Päästyäni satamaan, näytän kulkulupaa vartijoille ja jatkan satamahallille. Menen sisään ja avaan haarniskani ja teen tilaa hallin nurkkaan. Työt alkavat heti aamulla.

(Kurpizza, nukkuuko edith vai lähtikö se kävelylle?)

"Hooooaaaaahhh!", huokailen suutani maiskutellen. Uni maittoi. Erittäin hyvin. Naksautan niskani ja muut ruumiinosani ja nousen ylös venyttelemään.

(Nukkuu...)

Herään kuullessani maiskuttelua. Säpsähdän ja haparoin joustani, kun huomaan Etin heränneen. Voi jee. Toivottavasti hän ei taas ala höpisemään kuin ritari rohkea.

Katselen linnoituksen ikkunasta ulos juoden aamukahvia. Kaupungissa näyttää onneksi olevan rauhallista, sillä en toivo sinne yhtään hälinää. Taivaalla näkyy syksylle ja etenkin rannikolle tyypillisiä mereltä päin tulevia mustia ukkospilviä.

olen odottanut yön yli ja kerännyt hieman lisää lintuja katakombeihin. niitä on nyt satoja ja päätän ajan koittaneen. muutama tieduateleva varis kertoo pilvilautan lähestyvän mikä vain parantaa mahdollisuuksia liikkua linnoituksessa. jätän haaskalinnut katakombeihin ja nousemaan katakombeista varjona

Nousenseisomaan. Syön aamiaisen ja tarjoan edithille myös. ``Et taida tykätä tilanteestasi?``, kysyn kiusoitellen. ``Älä näytä hapanta naamaa, sillä sinulla on tuuria kun minä olen seuralaisenasi. Joku muu olisi jo ajat sitten raiskannut sinut``, sanon ja rikon pähkinän nyrkilläni.

Nostan oikeaa kulmakarvaani. Edithin vastaus osui minuun kuin vasama. Kuin vastateroitettu vasama. "Älä luule itsestäsi liikoja, kaikilla on jokin heikkous", sanon kuin ohimennen.

Hymähdän. Onhan minulla heikkouksia. Olen ruipelo. Olen osittain hullu. Mielenvikainen. Kukkuu. Lisäksi olen suurisuinen ja pelkään.... aika monia juttuja.
"Mahdollisesti." sanon hetken aikaa hiljaa oltuani. "Mutten siltikään suostu vastaanpanematta kenenkään raiskattavaksi."

Nousen turhautuneena ylös.
"Lähdetään. Suututtamasi temppeliritarit tuskin istuvat juomassa aamukahvia kovin kauaa, joten paras mennä johonkin suuntaan."

pääsen linnoituksen eteen ja pilvet ovat jo siirtymässä auringon eteen. pimeys kestänee tunteja. ei sillä väliä. odotan hetken lintuparvea ja ritareiden siirtymistä linnasta.

haaskalinnut nousevat satamassa ilmaan ja käyvät kaiken liikkuvan kimppuun raa'asti. nokat lävistävät vaatteet entisajan haarniskan puuttuessa ja saavat aikaan kaaosta. ne myös alkavat katkomaan sataman laivojen köysiä ja hajottamaan ikkunoita. tarvitaan reilusti vahvistuksia linnoitiksesta, jotta ne saataisiin kuriin

(Ei haarniskat ole läheskään kadonneet, mutta eihän niitä ole tietenkään siviileillä tai poliiseilla, jollaisia on satamassa. Vain ritareilla on aina ollut kokovartalohaarniskoja, sillä ne ovat liian kalliita normaliksi jakotavaraksi. Luitko muuten valtakuntaesittelyn?)

Ja taas kerran tapahtuu outoja! Mistäköhän tuokin lintuparvi tuli... Ei sillä sen enempää väliä. Puen sotavarusteeni ja kävelen pihalle. Kerään taistelumaageista, ritareista ja musketööreistä koostuvan joukon. Olen juuri lähdössä, mutta tajuan, ettei minun tarvitse lähteä mihinkään! Voin hyvinkin odottaa täällä. Lähetän joukon satamaan päin ja odotan sen tulevan takaisin aika nopeasti.


(Pienikin joukko riittä, jos se on oikeanlainen. Esimerkiksi taistelumaagit voivat heittää yhden liekkimeren lintuja päin saaden aika paljon hengiltä. Samon ritarien valotaiat. Musketöörit taas voivat ampua rivissä suuren luotimäärän lintuja päin.)

(lintujahan ne vain ovatkin)
näen joukkojen lähtevän linnoituksesta ja tunkeudun itse sen sisään rotan koloista. lähden etsimään Tiberiuksen työhuonetta korppien antamien tietojen perusteella ja saavutan sen tappamatta ketään. (oletan sinun olevan siellä, et maininnut sijaintiasi, kuten et katollakaan) avaan salvan käden heilautuksella ja kävelen sisään. "kop kop Tiberius"

Olen erittäin yllättynyt nähdessäni tuon erittäin voimakkaan tuntuisen epäkuolleen. Peitän yllättyneisyyden kuitenkin rauhallisuudella. Nostan hieman viinilasiani hymyillen
"Päivää." Sanon ja juon lasin tyhjäksi.

"ovatko päiväsi suurmestarina olleet antoisat? paljon palvelijoita ja valtaa. ruokaa ja seuraa. jotain josta nauttia." otan muutaman askeleen eteenpäin. "onko sika lihonut teurastettavaksi?"

"Onhän tämä ollut erittäin mukavaa, mutta vastuullista." Sanon ja laitan lasin pöydälle.
"Saanen kuitenkin kysyä työnantajaasi? Ei kukaan ota tällaista riskiä ilman ruhtinaalista palkkaa. Olisi kiinnostava tietää, mikä valtio, järjestö tai mikälie haluaa minut hengiltä. Vai onko syyt kenties henkilökohtaiset?" Kysyn. Tästähän tulee kiinnostavaa.
"Kuitenkin nyt olisi ainoa mahdollisuus perääntyä. Vaikka saisitkin minut hengiltä, niin et pääsisi täältä ulos noiden hengen rippeidesi kanssa. Joku muu taas ottaisi paikkani. Sanon vain, ettet saavuta mitään." Lisään.

"et taida tunnistaa minua." yllätyn hiukan. "ei sillä väliä, tunnetko minua vielä. ehkä ennen kuolemaasi tunnistat. enkä aio tappaa sinua vielä. saat tehdä sen itse." hymyilen. pitkään on odotettu, mutta pian se palkitaan

"Mistä minä sinut tunnistaisin? Luulin sinua hetken siksi demoniksi, mutta huomisinkin sinun olevan epäkuollut. En tunne ketään epäkuollutta, eli en myöskään sinua. Tiedän sinun kuitenkin olevan se, joka yritti tappaa minut aiemminkin. Joudun kuitenkin tuottamaan pettymyksen, sillä minulla ei ole aikaa kuolla vielä. Näkemisiin.." Sanon. Juoksen ikkunalle ja hyppään ulos.

hmm. odotin hieman enemmän. pitänee palata myöhemmin, kun hänellä ei ole pakoreittiä. ilman siipiä on hankala lähteä perään. kävelen ulos huoneesta ja sulaudun varjokksi seinille. lähden tyrmiin ja sitä kautta katakombeihin

(Vankisellien kautta ei pääse mitenkään katakombeihin, sillä miksi ihmeessä niistä olisi yhteys johonkin hautakammioon? No hahmosi pääsi kuitenkin varmaan jotakin reittiä ulos, kun ei ole auringonpaistettakaan. Missä muuten Halelf? Jos hän ei vastaa vähään aikaan, niin 24 tunnin säännön nojalla Kurpizza saa jatkaa ilman häntä. Unohdin muuten laittaa 24 tunnin säännön aloitusviestiin.)

Seison pihalla koko paikan ollessa hälytyksessä. Täällä alkaa jo tapahtua kummia, joten pitäisi varmaan ottaa hatkat ja mennä vaikkapa pääkaupunkiin... Ei minua täällä kaivata, parempi siis olisi lähteä oman turvallisuuteni nimissä.

(Anteeksi ystävät, kävi pieni kömmähdys. Epäaktiivisuutta sattuu joskus)

``Lähdetään vain, mutta kaupunkiin``, sanon ja nousen seisomaan. Vihellän samat ratsut (Kyllä nämä varmaan auttavat) ja nousen niiden selkään (Edith tekee varmaan samoin). Ratsastan kohti kaupunkia. Mutta saavuttuani metsän laitaan näen siellä sotilaita. (Nyt aion heittää noppaa, d20. Yli 12 niin sotilaat näkevät. 15 tuli eli he huomasivat. Tai toki voit itsekin päättää, assassin). ``Sotilaita``, sanon hiljaa ja laskeudun ratsuni selästä. Luovutan sille pienen määrän energiaa ja jään tarkkailemaan sotilaita. Huomaan että nekin huomasivat minut ja myös näen mustat pilvet ja kaukaa siintävän kaupungin. Käännyn ja sanon ``Metsään!``. Säntään juoksuun ja pysähdyn vasta leiripaikallamme. Kutsun erään haukan luokseni ja luovutan sille paljon energiaa ja lähetän hänet tiedusteluretkelle. Istun lepäämään.

Eti pysähtyi taas lepäämään, totean saapuessani hänen jälkeensä leiripaikalle. Yritän muistaa, onko täällä jossain jokin paikka, johon voisimme mennä, mutten muista mitään. Jonkun matkan päässä on joskus palanut aukea, joten sinne ei ainakaan.
Seisoskelen hermostuneena ja tuijotan pusikkoon.

(Deathstroke, Määräätkö linnut perääntymään, vai annatko niiden jatkaa tuhojaan? Ja Halfelf, mitä eläimiä muuten käytätte ratsuina, kun villihevosia ei taida olla täällä erityisen paljon? Ja kyllä ne varmaan auttavat, kun ei ole muutakaan tekemistä.)


Seison hermostuneena muurin päällä. Epäkuolleesta ei näy jälkeäkään. Voinko edes lähteä? Teoriassa rutto ei ainakaan ole minun ongelmani, mutta ilmalaivaprojektista voi tulla keskusteltavaa. Lisäksi haluan henkilökohtaisesti kuulustella Etiä, sillä haluan tietää hänen työnantajansa. Kirjoitan antautumispyynnön ja lähetän sen kirjekorpin välityksellä. Oletan korpin löytävän Etin aika helposti.


(Täällä käytetään kirjeiden kuljettamiseen koulutettuja korppeja, tuttu metodi Game of Thronesista. Käytännössä sama asia kuin kirjekyyhkyt. Äläkä Deathstroke yritä sitten korruptoida niitä. Suurmestarin henkilökohtaiset viestinviejäkorpit ovat yleensä valkoista, harvinaista albiinoista kehittynyttä korppilajia, jollaisen lähetin nytkin. )

(Me käytetään ratsuina ihan mitä sattuu, biisoneja, härkiä ym.)

"Sotilaat", sanon hengästyneenä. "Ne huomasivat meidät", hengähdys, "Eikä se tiedä hyvää, taatusti ei", saan sanotuksi. Ajattelen mahdollisia pakokeinoja. Ei taida tulla mitään. Huomaan haukan palaavan. Samoin huomaan valkoisen... Öh... Haukanko? Ei. Kirjekyyhky se taitaa olla... Mutta että tuollainen nokka... Ja iso olemus... Hmmmm... Ihan sama, haukka laskeutuu eteeni ja alkaa sanelemaan minulle näkemiään. Kertoo samalla tuomionenkelistä, korpeista ja variksista ja kaaoksesta. "Edith, kaupungissa tapahtuu kummia. Tuomionenkeli on elementeissään varisparvensa kanssa. Kuulemma ihmisiä kuolee ja elossa olevat kuolevat tauteihin (jos korpit levittävät sairautta, populaatiohan voisi romahtaa). Sitten huomaan valkoisenkin linnun tuovan kirjettä kynsissään. Luovutan haukalle energiaa ja luen valkoisen korpin viestin. Ojennan sen edithille.

Luen Etin ojentaman kirjeen ja minua alkaa heikottamaan. Tämä ei voi olla totta.
"Sinun pitää antautua tai painua kunnolla maan alle. Temppeliritareita asuu lähes jokapaikassa. Metsäpalatsissa saatetaan olla avuliaita, en tiedä. Kääpiöiden vanhoissa kaivoksissa voi ehkä piileskellä jonkin aikaa, jos löydät ne." ojennan kirjeen takaisin Etille.

"Minä antaudun. Pidän suuni kiinni sinusta, voin vaikka väittää jotain ihan muuta. Portilla vartioineet vartijat tietävät minun olevan hullu." Voisin siis tavallaan kertoa totuuden.... "Kaikkea hyvää sinulle, mitä ikinä aijotkin tehdä." sanon jalomielisesti ja lähden kävelemään metsän rajaa kohti. Olo on outo.

Nappaan edithiä takaa ja kampitan hänet maahan. Kuitenkin lasken hänet pehmeästi maahan. Pidän samalla hänen suunsa kiinni jotta hän ei kirkaisisi. "Odota vähän, kerron ensin yhden asian ja sitten saat lähteä", sanon. Päästän Edithistä irti ja (Oletan että Edith ei juokse karkuun, en siis autohittaa) aloitan kertomaan: "Jos nyt lähdet antautumaan, he vievät sinut Tiberiuksen luokse. Ja siellä sinua kuulustellaan keinoja kaihtamatta, vaikka oletkin hullu. He haluavat minut, ja ovat sen vuoksi valmiita tekemään mitä tahansa. Jos nyt haluat lähteä, en pidättelel sinua mutta kun olet kertonut kaiken tietäväsi, kuolet. Temppeliritarit eivät ota turhia riskejä. Mutta jos autat minua tappamaan tuomionenkelin, ehkä selviämmekin tästä elossa.

Tuijotan Etiä äärimmäisen murhaavasti. Tuskin he minua tappavat. Vai tappavatko? Mitä enolleni sattui.... Eikä tätinikään apua saanut....
"Miten minä muka voisin auttaa sinua?" kysyn kiukkuisena.

lintuparvi hajaantuu ja lähtee suunnistamaan viemäreitä ja luolia pitkin syvälle maan alle missä odotan. pian ne saapuvat ja kolmasosa on jo kuollut. kyllä ne vielä riittävät vähäksi aikaa, mutta sitten pitää siirtyä. muodostan pimeydestä pergamenttia ja siihen kirjaimia.
"Tiberius de Auditore
pakenit kuuntelematta asiaani kuin pelkuri, joten lukenet tämän. kuten näet, rutto leviää tappaen kansaasi ja jakamalla kaikille tekojesi taakan. annan kuitenkin mahdollisuuden pelastaa viattomat kuolemalta ja kurjuudelta. tulet seuraavan päivän iltana synkmetsään ja seuraat lintujani luokseni, ilman yhtäkään temppeliritaria, paladinia, kansalaistasi tai mitään elävää olentoa. ja sitten kuolet. tai levitän ruton koko temppeliherrain valtakuntaan ja saan kansasi kääntymään sinua vastaan. ja sitten kuolet. sinä päätät"
pergamentti rullautuu yhden korpin nokkaan ja se lähtee lepattamaan ylös linnoituksen porteille

(Huomaa, että olemme Forochelin rannikolla...)

Luen kirjettä huolella. Siis luuleeko tuo oikeasti, että tekisin noin? Saisin tosin marttyyrikuoleman... Ja että astuisin vieraan valtakunnan alueelle luvattomasti (Synkmetsä on Viherlehden Valtakunnan aluetta). Miten edes ehtisin sinne? Valtakunta kansoineen on kestänyt kauan, eikä yksi rutto sitä pysäytä! Reilusti yli puolet kansasta selviää varmasti, sillä jo kolmasosa on sairastumattomia haltioita eikä kaikkia ihmisiä- ,kääpiöitä ja muita tuosta vain tapeta. Kansa ei käänny minua vastaan, sillä olen johtanut heitä taantumuksesta ja kurjuudesta uuteen loistoon!
Lisäksi kaikki tietävät, että kapinasta seuraa rangaistus kaikille siihen osallistuneille...

"Hyvä yritys, zombi..." Sanon ja poltan kädessäni olevan pergamentin valotaialla.

Olen aloittanut jo aamun työt ja alkanut valmistaa vedyn erottelijaa. Samalla olen piirrellyt suunnitelmiani pukuni parannellusta versiosta. Se olisi myös kooltaan suurempi, että nopeampi ja voimakkaampi. Täälläpäin sattui hetki sitten hyökkäys, ilmeisesti jonkin sortin pahanilmanlintujen aihettama, mutten liioin välittänyt seinien kestäessä ja työn sujuessa. Asetan muutaman putken vielä koneeseen ja sulatan ne kiinni voimillani. Kone on puoliksi valmis, joten alan valmistamaan nyt uutta haarniskaani, mille ei mikään mahti tule vetämään vertoja.

(kuoleman ja sen pelon avulla ihmiset eivät ole ikuisesti uskollisia. tuhansia kuolee, vain yhden takia. siinä tilanteessa, kääntyvät jokainen rutolle altis pelastusta kohden.vaikka tiedät aseista, et taida tietää luonteesta)

(jos todistan olevani ruton takana ja uhkaan päästää sen koko valtakuntaan, ovat temppeliritareiden perheet, sukulaiset ja ystävät vaarassa. ruumiiden takia linnuilla riittää enemmän syötävää ja määrä kasvaa, jos niin pitkälle mennään. ulkovallat tuskin auttavat jos tilanne on vain yhden suurmestarin hengestä kiinni. suurmestareita tulee ja menee. itse voin piiloutua minne vain, joten puolienkeli on helpompi saavuttaa ja kukistaa uusien aseiden ja eliitin voimalla)

Katson edithiä syvälle silmiin. Näen jo hänen ilmeestään että edith viiltäisi kurkkuni auki heti tilaisuuden tullen. "Pysymällä mukanani ja tappamalla", vastaan jäykästi. "Nyt me lähdemme herra tuulenruhtinaan selässä kohti valtakuntaa. Siellä minä analysoin pimeyden ja etsin sen tuomionenkelin ja sen linnut. Saat minulta soihdun, jossa on tulen ja valon taika. Eli se polttaa kaiken pimeän koskemalla. Tai voin tehdä miekastasi sellaisen. Sitten saat polttaa kaikki linnut sillä aikaa kun minä hoitelen tuomionenkelin. (Deathstroke, sovitaanko niin että sinä tapoit etin äidin? Saat päättää syyn ja tavan). Luulenpa että hän on äitini murhaaja.", selittelen tohkeissani. "Muistan kun äitini huusi nähneensä zombin ja ennen kuin isäni ehti makuuhuoneeseen, äitini makasi maassa päättömänä ja hänen päänsä oli isketty seinään. Ja hänen kädessään oli musta sulka". Kyyneleet kirpoavat silmiini ja yksi niistä putoaa alas. "Minun on pakko kostaa, ja jos haluat elää, auta minua. Silloin ehkä Tiberiuskin armahtaa meidät". Nousen ylös ja kutsun pitkällä vihellyksellä Tuulenruhtinaan luokseni. Luovutan hänelle omaa energiaani, nousen hänen selkäänsä, selitän määränpään ja tilanteen, ja viittoan Edithin mukaani.

Lähden raahustaen. Hän yliarvioi minut. Ei minusta ole ketään tappamaan. Vai olisiko? Kyllähän täällä muutkin katkovat muiden päitä ja puukottavat, olivatpa millä puolella tahansa.

Mutta voisinhan ainakin haistattaa pitkän paskan zombille. Ajatus kohottaa mielialaani sen verran, että askeleeni kevenee puolella.

(ylinkin sääty kääntyy, jos kuolema uhkaa, sillä he välittävät vain itsestään. sama papeilla, jotka ovat teeskentelijöitä, eivätkä he osaisi sotia, vaikka uskoisivatkin. haltioita ei kiinnosta rahat tai maa, jos he saavat sen haltuun sisällissodan heikentämältä temppeliherrain valtakunnalta. hehän ovat immuuneja. suurin osa päällystöstä/ylimmästä säädystä/jonkinsortinsuurmestarinjuurijajuurialapuolellaolevista voidaan tappaa massojen ja lintujen avulla suoritettujen salamurhien avulla, jos siihen asti edelleenkään päästään. eivätköhän he päätä yhden hengen olevan merkityksetön suunnattoman verilöylyn uhan alla. sen jälkeen valtakunta olisi altis hyökkäyksille ja saattaisi kukistua kokonaan.
halfelf: sopii tietysti. kahdenkymmenen vuoden aikana on voinut sattua kaikenlaista. keksin vielä sen tapauksen...)

(Kiitos deathstroke. Ja muuten assassin, jos historiaa tutkitaan niin jopa omat henkivartijat ovat kääntyneet hallitsijaa vastaan kun todellinen uhka saapuu. Kuvittelepas: Zombi seisoo katolla ja määräilee mustaa korppipilveä ja sanoo että joko johtajan tai koko kansan tulisi kuolla. Luuletko että se ei tekisi vaikutusta ihmisiin jos deathstroke vielä tappaisi muutaman ihmisen näytiksi? Jopa itse perheenjäsenet olisivat kääntyneet sitä vastaan joka voisi omalla hengellään pelastaa koko kansan. Hehän veisivät hallitsijan uhrattavaksi omin käsin. Niin ainakin minä tekisin. Kysy vaikkapa muiden mielenpiteitä)

(lääkäritkin kuolevat. koko kansa ei sodi yhden puolesta. berliiniä puolustettiin, koska he taistelivat omasta hengestään loppuun asti. jumala antaa synnit anteeksi ja kaikkipääsevät taivaaseen, jos kerran vedät kristinuskon keskimaahan. kuulostaa todella mukavalta jumalalta, jos käskee koko kansan kuolla yhden puolesta. kaikki yhden puolesta, ei toimi oikeassa elämässä. luota, etten päätä peliäsi siihen että saat viiltää oman kurkkusi auki)

(muuttaako mielipidettäsi mikään jos kerron aikoneeni järjestää viimeisen taistelun? häviät tai voitat kansa säästyy rutolta.)

(hölmökö luulet sen olevan? suorastaan tyrkytän tialisuutta joillekkin...)

(loppuvatko numerot kolmeentoista? ei sillä väliä, kunhan se liittyy tähän. mutta lopetetaan. onhan hahmollasi päivä aikaa päättää)

(No ei ihan. Lentämälläkin synkmetsään (Mirkwood) on jonkin matkaa. Olemme Forochelissä, jossa virallisesti olisi kylmä kuin pohjoisnavalla, mutta olen muuttanut ilmaston vastaamaan lappia tai jotakin sellaista.)

Punnitsen vaihtoehtoja. Voisin mennä ja kuolla, mennä ja salamurhata hänet tai sitten vain odottaa. Voisin myös lentää pois. Tai ehkä laitan yhden kaljuunan kuntoon ja seilaan Gondoriin tai vaikkapa Umbariin. Vai pitäisikö vain luovuttaa ja polttaa itseni olemattomiin valotaioillani? Saisinpahan marttyyrikuoleman ja olisin puolienkeli ja vieläpä pyhimys. Paljon vaihtoehtoja ja vaikea päättää... Tosin jos haluan ehtiä ajoissa Synkmetsään, niin minun pitäisi lähteä aika pian.

lähden samantien, kun korppi palaa. parvi hajoittaa minut ja lähtee kaupungista khot metsiä, yli muurien ja talojen. komennan parven olemaan satuttamatta haltioita, sillä heidän väliintulonsa voisi olla... ikävää. mutta ihmiset ne saavat tappaa, sillä niitä tuskin paljon metsissä liikkuu, eivätkä he osaisi puolustautua. Tiberius ei tätä tiedä, eli jos hänessä on pisaraakaan rohkeutta kahdenkymmenen vuoden jälkeen, hän saapuu yksin valmiina kuolemaan muiden puolesta. tosin suunnitelmani on houkan erilainen...

Mitä minä tässä turhaan mietiskelen! Nyt tuli loppu kaikelle, ei sitä voi kiertää. En luota siihen epäkuolleeseen yhtään, mutta kuolen kuitenkin, joten onko sillä väliä. Itsemurha on tosin synti, mutta minkäs teet? Jätän testamentin tarkoituksella pöydälle ja kävelen ulos. Kirjoitan myöskin kirjeen, jossa selitän koko tilanteen. Huoneeseeni ei tosin tulle varmasti menemään useaan päivään, joten se sitten löydetään joskus.
Hyppään hevoseni selkään ja lähden lentoon. Olen varmaankin perillä illalla. Auditore-dynastia oli vasta alkamassa, mutta se loppuukin lyhyeen.

Lennämme Tuulenruhtinaan siivillä kohti kaupunkia. Sotilaat ovatkin jo jääneet kauas taakse. Yritän rauhoittua ja levätä, sillä tuulenruhtinas haluaa taatusti lisää energiaa enkä voisi käyttää timanttia. Timantti! Otan timantin esille, silitän sitä ja alan lausumaan monimutkaista taikaa, jonka seurauksena kaikki timantissa oleva energia vapautuisi taivaallisena valona haluamallani hetkellä. Tuomionenkelin loppu. Hyvä. Mumisen taikasanoja ja teen sormillani outoja kuvioita.

(Ok. Sittenhän me menemme kaupunkiin turhan takia)

(Olen paikalla, mutten keksi kommentoitavaa.)

"Ojenna miekkasi", sanon Edithille.

Ojennan miekkani Etille.

(saatattehan te sen parven nähdäkin; on se aika iso, ja seurata sitä)

(Vaikkapa nyt?)

Otan miekan oikeaoppisesti ja valaan sen valotaioilla. Ojennan sen Edithille ja sanon huohottaen: "Nyt tuo miekka polttaa jokaisen pimeän olennon kosketuksella ja imee sen energian sinuun. Eli niin kauan kuin, huh huh, osut lintuihin, et väsy".

Otan miekan takaisin ja katson sitä epäilevänä. Se hohtaa himmeästi.
"Niin kauan kuin osun lintuihin?" toistan. "Onneksi et tehnyt tuota taikaa jouseeni ja nuoliini...."

"Sinun onneksesi", vastaan.

"Yeps." sanon koittaen kuulostaa mahdollisimman vähän kaupunkihullulta, joka on riemuissaan saadessaan aseen käsiinsä.
"Onko vielä pitkä matka? Minne olemme muuten menossa?"

parvi laskeutuu aukealle keskelle metsää ja kokoaa minut. komennan ne levittäytymään sisäänpäin tiivistyväksi ringiksi ympärilleni; kauimmat kilometrien päähän ja aukean reunoille vieri viereen. parvi kasvoi matkalla korruptoidessani lintuja ja nyt niitä riittää tappamaan kylällinen kerralla. itse kierrän aukeata odottaen auringon laskeutumista ja sen jälkeen varjoksi sulautumista

(Me siis skipataan iltaan, vai?)

Tuntien yhtäjaksoisen lentämisen jälkeen saavun metsän reunalle. Jaa että täällä minun sitten pitäisi kuolla? Miksi minun piti edes tulla tänne asti? Varmasti olisi lähempänäkin voinut tehdä jotakin... Lähetän hevoseni takaisin ja jään seisoskelemaan metsän reunalle toivoen, että Viherlehden Valtakunnan rajavartiosta ei huomaa minua.

``Olemme nytkaupungin yllä. Pidä mahdollisimmanvähän ääntä. Ja muuten, minä opetan sinulle nyt erään valotaian``, selittelen jaotan pienen smaragdin esille. Ojennan sen Edithille ja sanon: ``Kun sinulla on ylimääräistä energiaa, rentoudu, kuvittele että smaragdi on elävä ja yritä kontaktoida telepaattisesti sen kanssa. Sinulle aukeaa valtava tyhjyys, jota voit täyttää omalla energiallasi. Ja kunsitten haluat käyttää sitä, tee edellämainitut mutta ota tällä kertaa energia pois. Vähän niin kuin kävisit varastossa. Kokeile``. Lausun pimeän taian ja nostan käteni ylös. Selaan kaupunkia läpi ja huomaan että eräässä syrjäisessä kolkassa on merkkejä pimeydestä. Ei sinne pitäisi olla vaikea laskeutua, ajattelen.

Otan smaragdin vastaan ja katson sitä epäilen. En minä osaa. Pyörittelen sitä hetken käsissäni ja koitan sitten sulkea silmät.... Ei mitään.

lintuja kertyy lisää, mitä syvemmälle metsää Tiberiusta johdattava korppi hyppelee. muutama nousee siivilleen ja lähtee ilmoittamaan asiasta, muiden tuijotellessa Tiberiusta mustilla silmillään

pari korppia ja varista ilmestyy eteeni ja kertoo Tiberiuksen saapuneen metsään. ne lentävät rinkiin aukion reunoille ja itse polvistun aukion keskelle, selkä Tiberiuksen saapumissuuntaan päin, ja terästän aisteja, sekä kerään voimaa

(Missä sinä muuten olit koko päivän? Ei oikein innosta yhtään pelata, jos toinen on täällä liian harvoin...)

Jatkan kävelyä, kunnes näen sen epäkuolleen. Ollennsani tarpeeksi lähellä irroitan rintpanssarini (Panssarin alla on kaksinkertainen rengashaarniska. Se menee kuitenkin rikki, kun siihen lyö voimalla ja tehokkaalla asella) ja varustevyöni. Seison jonkin matkan päässä epäkuolleesta odottaen sen nousevan ja antavan tappavan iskunsa.

``Pinnistä, Edith. Tiedän että se voi vaikuttaa mahdottomalta. Odota. Nyt teen sinuun telepaattisen hyökkäyksen. Ajattele vain yhtä sinulle tärkeää asiaa ja yritä torjua minun mieleni``, opastan Edithiä ja keskityn. Muutan mieleni tylpäksi keihääksi ja lähetän sen Edithin mieleen.

(Jos teistä joku on lukenut Perillinen-sarjan niin silloin Etin teot ovat tuttuja. Ja telepaattista hyökkäystä voi käyttää kuka tahansa ja otaksun että enkelit ovat alan mestareita. Hyökkäyksen voi torjua keskittymällä tarkasti yhteen asiaan. Myös kaksi henkilöä voivat jutella telepaattisesti ja toisen mieltä voi suojella aivan yhtä hyvin kuin omaanssa. Mutta se vaatii harjoitusta. Huom: Telepaattinen taistelu on aivan yhtä uuvuttavaa kuin aseellinen/aseeton/fyysinen taistelu)

``Krrcvviiik``, äänteli kotka. Muistankin että olemme yhä ilmassa joten pyydän kotkaa laskeutumaan syrjäkujaan.

(Edithin huonoon taikamenestykseen vaikuttaa varmaan se, ettei hän usko taikuuteen ja yksinkertainenkin taika vaatii paljon harjoittelua. Telepatia on kyllä tuttua, sillä käytin sitä Michemin kanssa keskustelemiseen. Myös Neloth käytti telepaattista viestintää. Lopulta hahmoni torjui kaikki telepaattiset viestit, sillä liika telepatia rasittaa mieltä ja vielä kun piti taistella ja tehdä kaikkea muutakin samalla.)


Nousen maasta ylös.
"Etkä parempaan pysty?" naurahdan.
Vedän miekkani esiin tehden samalla ristinmerkin käsilläni ja lausuen jotakin latinaksi.
Kuolen joko epäkuolleen miekkaan tai tuhansien lintujen hyökkäykseen. Tuo haluaa tosin haastetta, eli annetaan sille sitä!

(Hyvä että telepatia on tuttua. Ja joo, ehkä Edith ei pysty taikuuteen mutta telepatian ei pitäisi aiheuttaa vaikeuksia, vaikka hän onkin hullu tahi mieleltään häiriintynyt. Mieltään oppii puolustamaan keskittymällä)

(tulee käyttökatko. meen jonnekki missä ei ole wifiä. pahoittelen.)
"tästä pitää osata nauttia." tähtään lyöntini Tiberiuksen olkapäähän, saadakseni käden sijoiltaan.
(huom. hahmoni voi repiä täyteen haarniskaan ahdetun miehen kahtia, eli ainakin haarniskan auki.)

(Kuinka pitkä käyttökatko? Jos et ola takaisin muutaman tunnin sisällä, niin hahmoni lähtee tai suorittaa itsemurhan. En vain yksinkertaisesti jaksa odottaa. Tosin hahmoni kuoleman jälkeen tulen luultavasti lähtemään ropesta... Ehkä sitten joskus voi suorittaa inkarnaation.)

No nyt meni olkapää sijoiltaan... Tosin ei käynyt pahemmin, koska paksu gambeson, kaksinkerainene rangashaarniska ja levypanssari. Laitan miekan takaisin huotraansa ja lyön olkapääni takaisin paikoilleen.
"Etkö oikeati ole vieläkään pystynyt saamaan minua hengiltä? Mikä sinuun on mennyt? Itse olisin halutessani jo tappanut sinut..." Naurahdan.

(Onko tiberiuksen haarniska mithrilliä? Etin rintapanssari on ainakin. Eli deathstroke, hahmosi voi varmaan tuhota mithrillin, mutta sen täytyy olla sitten todella vaikeaa)

(No keski-Maassa mithril maksaa erittäin paljon ja se on myös harvinaista. Tosin hahmollani on rahaa, joten se voi olla ainakin osaltaan mithriliä.)

(Olen lukenut Brisingr-kirjan, mutten enempää, sillä se lahjaksi saamani kirja sotkeentui siskoni oksennukseen, joten.... Ei huvittanut. Edithin yrteistä voi btw olla ehkä hiukan apua...)

Typerää. Ajattelen. Yhtäkkiä tunnen jonkun -kuin keihään- jymähtävän päähäni. Paitsi päähäni ei osunut mitään, vaan... tajuntaani?
Unohdan kaikki Etin ohjeet ja menen paniikkiin. Seuraava järkevä ajatukseni on: Nyt sinä saamarin haltia pois pääni sisältä!

(Sori vastaus hitaus, en voi koulussa kirjoittaa pitkiä viestiä netin toimimattomuuden vuoksi.)

(ollaan asemalla. katson jos löytyy matkalla muuta wifiä)

"taistelet kaikella voimallasi, enkeli, tai jatkamme, kunnes kuolet nälkään." kohotan kädelläni Tiberiuksen ylle ja tiivistän pimeydestä teräviä tippukiviä, jotka isken Tiberiuksen päälle. "ja minä saan rauhan, vasta kun kuolet."

Kiviä ropisee ikävästi päähän... Nyt tiedän, miksi pitäisi käyttää kypärää.
"En mielelläni loisi sinulle voiton iloa. Jos haluat tappa minut, niin tee se sitten äläkä hidastele. En ollenkaan pidä turhasta aikailusta." Sanon.

tarraan Tiberiuksen kädestä toisellä kädellä, jalasta toisella kädellä ja isken hänet polveeni. "taistele de Auditore!" kehotan ja muodostan pimeydestä kaksimetrisen piikikkään vasaran, jolla heilautan ja yritän murskata panssarin

Lennän vasaran iskusta maahan.
"Miksi ihmeessä taistelisin?" kysyn.

"linnut leviävät. rutto leviää." häivytän vasaran ja kohotan käteni. "Auditoren suku sammuu. temppeliherrain valtakunta murenee. keskimaa ajautuu kaaokseen. Rugaru voittaa. minä voitan." muodostan käteeni pimeän energiapallon loitsulla. "ja sinä annat itsesi kuolla taistelutta keskimaasta? michem olisi ollut parempi johtaja."

"Eihän sen nyt noin pitänyt mennä! Eikö se ollut niin, että sinä vain tapat minut ja sitten kaikki päättyy hyvin? ihmettelen, että miksi sinä et sitten jo tappanut minua, vaan haluat jostakin kumman syystä kuolla itse jo toiseen kertaan... Ja vaikka saisinkin sinut hengiltä, mikä on erittäin todennäköistä jos kunnolla yrittäisin, niin sitten nuo tuhannet linnut vain tappaisivat minut ja lähtisivät levittämään ruttoa. Toisin sanoen kuluttaisin vain aikaa taistelemiseen aivan turhaan!" Sanon.

"valehtelin." painan käden alas ja tähtään lonkeron Tiberiukseen, minkä pitäisi murtaa tuo panssari

(No kyllähän haarniska kestää mustekalan tai alkoholin...)

"Ai niin vai? No mitä ihmettä minä täällä sitten vielä teen? Et muuten taida olla kuullut paremmista haarniskoista kuin tuo sinun omasi, joka ei kestä edes nuolta. Tähtää päähän, se tappaa paljon varmemmin." Sanon katsoessani lonkeroa. Otan vyölläni riippuvan pistoolin, tähtään zombia päähän ja ammun.

Katson Edithiä ja pudistelen päätäni. ''Yhteismiekassani on sama löoitsu kuin sinunkin miekassasi. Pidä mielesi avoinna sillä jos joudumme taisteluun, saat minulta koko ajan lisää energiaa mutta vähän. Ole varovainen ja pysy lähelläni'', selittelen ja vilkuilen ympärilleni. Luovutan kotkalle energiaa ja alan huohottamaan. Otan yhteismiekan esille ja se alkaa hohtamaan heikosti. Tunnen kuinka yhteismiekka ohjaa minua pohjoista päin ja huikkaan Edithille: ''Seuraa ja varaudu kaikkeen''. Kuljettuani jonkin aikaa huomaan että yhteismiekan ohjaus suuntautuu alas ja näen erään viemäriluukun. Avaan sen ja laskeudun viemäriin kaikki aistini tarkkoina.

Hiivin Etin perässä hiljaa ja tuumin, etten halua jäädä hänelle velkaan enää mistään. Kyllä minulla energiaa liikkaa -liikaakin- ja voinhan aina listiä korppeja (Sori VeH...)
Eti avaa viemärinluukun (olikos sellaisia muuten tuohon aikaan? No sovitaan, että on) Ihanaa. Muistan kun lapsena juoksimme ympäriinsä viemäriverkostossa ja leikimme hippaa. Roolit vaihtelivat zombeista ja lohikäärmeistä haltioihin ja kääpiöihin. Leikit kiellettiin, kun joku idiootti keksi lohikäärmettä leikkiessään sytyttää kaverinsa palamaan...

Laskeudun Etin perässä alas ja koitin tunnistaa paikan. Mahdotonta, sillä näen pelkästään pimeyttä.

(Oli niitä viemäreitä ainakin renessanssin aikaan kehittyneimmissä kaupungeissa. Ei aateliset ulosteiden kanssa asu)

Kuljen pitkin viemäriä ja yhteismiekka ohjaa minua. (Onko niitä krppeja jäljellä?)
Pysähdyn ja aistin pimeyden miekkani avulla.

(Okei.)

Melkein törmään Etiin. Taidan tunnistaa tämän...
"Edessä saattaa olla risteys...." mutisen.

"et taida edelleenkään tajuta. en ole vaivainen zombi." muodostan kaksi miekkaa ja tartun niihin käsilläni. "teloitit minut kymmenen vuotta sitten. ruumis kuoli. se ei ole enää kuin kotelo jossa asun." heitän molemmat kohti Tiberiuksen polvia. "vain pimeys on jäljellä. kiroukseni. ja siunaukseni."

Toinen miekka osuu polveen ja horjuttaa hetkellisesti tasapainoani.
"Jaahas. En ole ikinä teloittanut henkilökohtaisesti ketään, joten en myöskään sinua. En tosin muista kaikkia kuolemaantuomittuja enkä siis sinuakaan. Lisäksi et osaa näköjään tähdätä muualle kuin haarniskaan. Kerro vaikkapa nimesi ja suorittamasi rikos, niin voi muistua mieleen." Sanon.

Kuulen korppien ääniä. Niitä on vain parikymmentä. (Vai onko niitä edes ollenkaan?)
"Edessämme on parikymmentä korppia", suhisen hiljaa Edithille. "Miekka valmiina ja mieli avoimeksi ja rynnäkköön heti kun nyökkään", varoitan ja odotan sopivaa tilaisuutta. Otan pari askelta eteenpäin.

Kaivan miekan valmiiksi ja pidän pääni kiinni. Pääni kiinni kahdella tapaa.

(ennen taukoahan Rugaru käski hahmoni ja Siiliön pyromaagin hyökätä Hekekeen metsiin. Etin äitihän saattoi kuolla siinä hyökkäyksessä, kun hahmoni murhasi lukuisia haltioita. muuten monivuotinen sota onkin hieman sumuista.)
"sotarikoksista. itse sanoisin herrani antamien tehtävien suorittamisesta." annan miekkojeni hävitä ja yritän potkaista Tiberiuksen maahan hänen hetkellisen hairahduksensa avulla. "nimi oli Deathstroke. ja taistelin Rugarun puolella."

(Miksi sinut muuten tuomittaisiin sotarikoksista maassa, jossa et ole tehnyt mitään? Meillähän ei mitään tekemistä sodan kanssa, sillä siinähän sotivat Necropoliksen Kaupunkivaltio (Mielestäni se on kaupunkivaltio, en ole varma...) ja Viherlehden Valtakunta.)

Hyppään pari askelta taakse päin pois potkun tieltä.

"Ei tule mieleen. Outo nimi muuten. Emme ole sotineet paljoa Rugarua vastaan, eli on outoa, jos tuomitsimme sinut jostakin. Mahtoi olla paha rikos! Valitsit muuten huonon paikan tavata, sillä olemme vartioidulla rajavyöhykkeellä..." Sanon ja heitän taivaalle valopallon, joka toimii kuin hätäraketti ollen vain kirkkaampi.
"Ja asiaan. Kohta meidät ainakin huomataan. Olisi kannattanut vain ottaa minut hengiltä, kun siihen oli mahdollisuus." Lisään.

Pullasorsat hyökkäsivät entistä kiukkuisempana kimppuuni. Jatkan huitomista, tosin saan pahoja naarmuja niiden kynsistä ja nokista. Siristän silmiäni, kun ne vielä ovat päässäni.

Pudottaudun istumaan viemärin lattialle naama ja kädet verillä. Kaivan yrttejä taskustani ja niiden syöminen helpottaa kipua hiukan. Tuo jo viimeistään todisti, että linnut eivät ole tavallisia.
Muutaman sekunnin puhallettuani kompuroin ylös ja kysyn Etiltä:
"Seuraammeko niitä?"

Taistelen vimmoissani. Lintuja kuolee kuin heinää mutta kolme ehtii jo pakenemaan. Hitsi. "Emme seuraa", sanon ja laskeudun edithin viereen. Omiin haavoihini verrattuna Edith on saanut pahoja vammoja. "Harmi kun en ole druidi, osaan parantaa vain myrkytyksen", sanon ja revin pellavapaitani hihat. Leikkaan ne suikaleiksi ja sanon: "Anna tähtivarjoa, reilusti". (Sie varmaan annat?)
Sidon edithin haavat. "Nyt lähdemme Tiberiuksen huoneeseen", sanon ja nousen seisomaan.

(Käytin tähtivarjoa haavoihin. Tuskin tyhjää työhuonetta vartioidaan ja vaikka sotilaita siellä olisikin, silti eti voi päästä sinne... varmaan... jotakin salareittiä. Muistakaa kuitenkin että eti on asunut eri puolilla linnaa)

Palaan tuloreittiä pitkin ja nousen maan pinnalle. Näen yhden pulun, kutsun sen luokseni, luovutan sille energiaa ja lähetän sen tiedusteluretkelle. Otan taskustani kasan pähkinöitä ja ojennan suurimman osan Edithille. "Ota tästä", sanon.

(No siis linnoitukseen pääsy on aika vaikeaa etenkin etsintäkuulutetulle, sillä portit pidetään kiinni. Pikavisiitin voitte tosin tehdä, jos joku suuri kotkalintu vie teidät ikkunan viereen ja sitten hyppäätte sisään. Ette kuitenkaan ehdi viipyä kauaa, sillä se huomattaisiin. Salareittejä on olemassa etenkin vanhoissa linnoissa, mutta tämä linnoitus on aika uusi.)

(voitaisiin tehdä toinen keskustelu sopiaksemme mitä sodassa tapahtui. voi sen tässäkin tehdä)

''Pistät poskeesi'', sanon ja laitan pari pähkinää suuhuni. Pulu palaa ja sanoo nähneensä sotilaita ympäri linnaa. ''Saakeli'', mutisen itsekseni ja käännyn kohti pulua. Luovutan sille energiaa ja käsken sitä vartioimaan Edithiä. ''Odota tässä ja syö pähkinöitä, pulu vartioi sinua ja muista pilli. Käyn kurkkaamassa linnaan'', luettelen ja hyppään seinään. Ponnistan sieltä toiselle seinälle ja sieltä toiselle kunnes olenkin jo katolla.hyppään katolta katolle mutta yritän pysyä huomaamattomana. Kaukana idästä nousee ensimmäiset auringon säteet koruttoman mäntymetsän ylle.

(Miksei Tiberius muista pilliä?)

(Hahmoni kyllä muistaa pillin, mutta sen etsiminen kaikkien tavaroiden joukosta on vaivalloista. Sen vaikutuksista ei myöskään ole tietoa ja sen antaja on etsintäkuulutettu, joten hahmoni ei erityisemmin luota kyseiseen välineeseen. Voisit muuten etsiä "Tärkeää juttua roolipelistä!" keskustelun, jossa sovitaan, mitä tapahtui viime 20 vuoden aikana.)

Kun herään, minua palelee ja suussani maistuu kissan jätöksen ja pähkinän sekoitukselta. Joten minulle tuli kiire etsiä juotavaa. Missäköhän Etikin on?

Juodessani vettä katseeni osuu etsintäkuulutuksiin (oletan niitä olevan?) ja vatsassani vääntyy. Rutto, etsintäkuulutukset, se mies kujalta.... Ei ole helppoa. Varsinkaan, kun korpit levittävät ruttoa. Luulisi ihmisten pysyvän kaukana niistä. Eivät ne niin monien kimppuun ole voineet hyökätä. Ehkä tautia on jossain ravinnossa? Meillehän on kerrottu, ettei ruokaa, johon sairastunut on koskenut, saa missään tapauksessa syödä.

Mutta sairastuneet ovat niin eri asemissa, että he tuskin syövät samaa ruokaa. Viljankin he hankkivat eri paikoista. Siitä tuliki mieleen, että jotkut pitävät rikkaampia jotenkin yli-ihmisinä, mikä on naurettavaa. Samoin hekin tarvitsevat vettä elääkseen ja samoin hekin....
Vettä juodakseen.
Vettä.

Kuljen selkä kumarassa katoilla kunnes saavun tiberiuksen työhuoneen kohdalle. Kiepsautan itseni sivusta alas ja hyppään ulokkeelta toiselle. Sieltä kierähdän rännin kautta ikkunalaudalle ja sieltä sisälle. Ulkoa kuuluu huutoja ja laukauksia. Sotilaat huomasivat. Tietenkin. Alan kiireissäni penkomaan huonetta ja löydän viestin. 'Vai että oikein synkmetsä?', mutisen itsekseni. Pengin vielä muutamia tavaroita ja nappaan mukaani pistoolin ja ruutisarven. Kuulen askelia ja otan paperin, kierrän sen rullalle, tungen sarvesta sisään, teen pienen valotaian ja sytytän papaerin tuleen. Heitän sen oven eteen ja, kyllä, hyppään ikkunasta. Iskeydyn maahan ja kierähdän iskun vaimentamiseksi. Kyljessäni kuuluu napsahdus ja parkaisen kivusta. Poikki. Luu on poikki. Kauhea kipu ja tuska. Kompuroin pystyyn ja hoipertelen tulosuuntaani. Kuulen huutoja ja heikon posauksen. Jess. Nyt sotilaista ei ole riesaa. Saavun Edithin luokse kädellä kylkeäni pidellen.

Eti on ottanut osumaa jostakin. Kaivan yrttejä taskustani. Ne eivät näytä vähentyneen yhtään. Käteni tärisevät hiukan ja koitan olla ajattelematta sitä, että kiskoin juuri kupillisen ruttoa...
"Mitä tapahtui?" kysyn.

(Tuota noin... Muista että eti on työskennellyt linnoituksessa monta vuotta ja tuntee useammat salareitit. Joten tämäkin on varmaan yksi niistä)

Hoipertelen lähemmäksi. Edithiä. Otan tupon tähtivarjoa ja oloni paranee hiukan. Vain hiukan. Kutsun vihellyksellä tuulenruhtinaan paikalle ja luovutan sille niin paljon energiaa että polveni pettävät. "K...kanna...minut...aaah...kotkkan selälle. L...ähhdemme synkmet...sään", vaikeroin ja pyörryn. (Tuulenruhtinas vie meidät synkmetsään noin. Neljässä tunnissa)

Sanottakoon, että minulta lipsahti muutama perkele raahatessani Etiä otuksen kyytiin. Lopulta kuitenkin onnistun ja lysähdän itsekin kotkan selkään toivoen, etten pahentanut vammojen vakavuutta.

(Sinne on yli 600 kilometriä linnuntietä mittausteni perusteella, mutta neljän tunnin jälkeen tilanne on luultavasti ohi. Ja kuten sanoin, uusissa linnoituksissa ei ole salareittejä ja niitä ei edes paljasteta sinulle vaikka olisikin. Muista, että assassiinien työ on liikkuvaa ja he eivät viivy yhdessä paikassa kauaa ja ovat harvemmin edes armeijan alueella. Assassinit eivät katsos ole osa armeijaa, josta syystä he ovat omissa paikoissaan.)

Epäkuollut on ollut paikoillaan ikuisuuden sanomatta mitään ja liikkumatta milliäkään...
"Noh? Mikä on? Kuolitko pystyyn?" Kysyn epäkuolleelta.

(Assassiinitkin nukkuvat. Ja eti on tehnytkin salareittinsä itse. Ei ne ole linnan rakentajien tekemiä vaan etin vapaa-ajan touhua)

(Siis... Nyt meitä on kolme. Kiva. Mahdollisesti lopetan itsekin, mutta katsotaan nyt. Nyt tarvitaan uusia pelaajia enemmän kuin koskaan! Ja en mielestäni pätenyt tässä taistelussa sinulle edes erityisen paljon...)

Katson epäkuollutta ihmeissäni. Ensin haluaa tappaa minut ja nyt hän tappoikin itsensä. Outoa, erittäin outoa. Aurinkokin alkaa nousta. Kävelen aukion läpi punaisen aamuauringon valossa kiven luokse, johon istun ja kutsun hevostani. Jään odottamaan hevosen saapumista miettien, että miten tässä nyt näin kävi.

(Tuota... en haluaisi aiheuttaa riitaa mutta deathstroke on sinällään oikeassa. Pöytäroolipelissä kaikki on ennalta suunniteltua mutta nettiroolipelissä säännöissä kannattaa joustaa. Jos kaikki lähtee niin jatketaan zombiropea)

Raotan silmiäni. Huomaan olevani ilmassa.

(Uskon, että zombirope on mahdollinen ainakin jonkin aikaa, mutta HeKeKee, Nekokoneko ja Emptyoficiale eivät taida olla paikalla. Ehkäpä hekin innostuvat kuitenkin zombiropesta ja tulevat takaisin. Voin kohta yrittää hankkia tänne lisää pelaajia.)

Hevoseni saapuu paikalle, jolloin nousen kyytiin ja lähden hiljalleen lentämään takaisin.

(Skipataanko suosiolla muutama tunti, jolloin minä olisin palannut takaisin sinne kaupunkiin ja te olisitte päässeet Synkmetsään?)

(Tai että me törmätään ilmassa?)

Huomaan horisontissa sädehtivän hahmon. Oloni on parempi mutta kylkeäni kivistää kummasti. Hahmo näkyy yhä selvemmin.

(Käy minulle. Saimme muuten Kurpizzan kanssa Trotskin ehkä mukaan... Hän tulee mahdollisesti yrittämään kommunistien vallankumousta keski-Maassa.)

Edessä näkyy jotakin lentävää. Onkohan se armeijan kotkaratsastaja? Yleensä ne kyllä kulkevat ryhmissä. Ei tuo ole ainakaan raskaasti panssaroitu. Kotka se kylläkin on ja siinä on joku kyydissä. Päätän lentää lähemmäksi, jotta näkisin tarkemmin...

(Olen paikalla, mutten keksi ropetettavaa. Hahmoni nukkuu nyt väliaikaisesti ja voi vittu näiden läksyjen kanssa....)

(Minunkin pitäisi etsiä jokin kohta (pyöritellä johtoa) että kuuluisi molemmista, mutta se kohta on kadonnut kokonaan. Eli pitäisi toisella kädellä koko ajan pitää kiinni, jotta kuuluisi molemmista.... Aikaisemmin rakensin tiesmitä virityksiä (laitoin puupalikoita pistokkeen alle, jotta läppärin oma paino painaisi sitä johtoa sopivasti...) Ei minua läksyt vituttaneetkaaan vaan verensokeri oli alhaalla... XD)

(En käytä kuulokkeita kosk'en edes kuuntele musaa! Hyvä pointti ;p)

Tunnistan hahmon kun se tulee lähemmäksi. Oloni onkin jo parempi. "Mitäs kunkulle kuuluu!", huudan tiberiukselle. Pyydän kotkaa hidastamaan. "Ole valmiina kaikkeen", kuiskaan edithille. Kylkeä kivistää edelleen.

(En minäkään ole erityisen innokas musiikinkuuntelija, mutta käytän kuulokkeita pelatessani tietokoneella.)

Pysähdyn kotkan viereen.
"Ihan hyvää kuuluu, kiitos kysymästä." Vastaan. Nuohan ovat muuten ne etsintäkuulutetut! Pitäisiköhän lunastaa palkkio itselleni? Mihinköhän he ovat pakenemassa...
"Synkmetsääkö te olette menossa?" Kysyn.

"Älä esitä vierasta, Tiberius. Kyllä, Synkmetsään oltiin menossa mutta nyt kun näen että tulet sieltä yhtenä kappaleena niin haluaisin kysyä: "Tapoitko tuomionenkelin?"

"Hyvä, sittenhän minulla ei ole syytä tappaa sinut", sanon hiekkaasti.

"No olet kylläkin tarpeeksi etsintäkuulutettu jo nyt." Naurahdan ja viiton tulosuuntaani kohti.
"En kuitenkaan aio estää sinua. Mene Synkmetsään seuralaisesi kanssa. Siellä sinua ei jahtaa kukaan. Täällä olet jo menettänyt oleskelulupasi ja työpaikkasi, joten tulevaisuutta sinulla ei tässä maassa ole." Sanon.

Mene Synkmetsään. Nousen järkyttyneenä istumaan.
"Siellä on jättihämähäkkejä!" huudahdan. "Ennemmin hyppään alas kuin menen sinne!" kurkistan kotkan selästä alas ja näen vain sumua kaukana... hyvin kaukana.
"Tai no... en ehkä hyppääkään."

Vilkaisen Edithiä kohti.
"Sinä olet vain syytettynä avunannosta rikokseen, josta ei hyvällä tuurilla tule suurta tuomioa. Sinun ei siis ole pakko mennä Synkmetsään tai muuallekkan, ellet halua, mutta alas ei kannata kuitenkaan hypätä. Tuo haltia ei tosin ole enää tervettullut tänne, ellei hän halua oikeuteen." Sanon.

Katson herra Auditorea nuivasti. Hän on ilmeisesti ottanut jostain osumaa, koska näyttää hiukan nuhjuiselta (oletan näin).
"Entä rutto?" kysyn ja värähdän muistellessani vettä. "Se tuskin on kadonnut minnekään ja leviää jatkuvasti."

"Tiedän rutosta ja sen mahdollisesta leviämisestä. Teemme kaiken mahdollisen sen välttämiseksi, mutta henkilökohtaisesti en voi tehdä käytännössä mitään sen torjumiseksi. Se on armeijan, poliisin ja lääkärien vastuulla." Sanon.

"Vesi saattaa olla saastunutta...." mutisen epäröiden. Minulla on hiukan huono olo, johtuen varmaankin väsymyksestä. Tai sitten siitä, kun en noudattanut sääntöä _Ei ruttovettä tyhjään mahaan_.

"Emme antaneet turhaan kehotusta keittää kaikki juomavesi, sillä rutto voi levitä sitäkin kautta. Koko valtion kaikki vedet eivät tosin voi olla saastuneita. Valtakunnassa liikkuminen on tosin rajoitettua, joten leviäminen kaikkialle on epätodennäköistä" Sanon.

"Ja käsket kuitenkin meitä menemään Synkmetsään?" huomatan. "Siellä tosin ei ole ketään, joka voisi sairastua." jatkan. Vilkaisen sitten Etiä. "Voitko viedä minut alas? En pidä lentämisestä."

"Niin, etin pitää lähteä. Sinun ei ole pakko." Sanon ja vilkaisen Etiä kohti.

Paha olo pahenee. Oloni on jo hiukan kuumeinen.
"Mistä häntä syytetään?"

"Maanpetoksesta ja muutamasta pahoinpitelystä, mahdollisesti vielä jostakin muusta. Tuomio ei kuitenkaan tulisi olemaan mikään pieni." Vastaan

"Etihän yritti auttaa...." sanon idioottimaisesti. Haluan alas täältä.

Naurahdan
"Niinhän ne kaikki sanovat! Tuo ei varmasti kelpaisi oikeudessa selitykseksi!" Sanon hymyillen.

Minua alkaa vituttamaan Etin puolesta.
"Ja noinhan kaikki temppeliritarit tekevät. Natseilevat säännöistä, kun jok koittaa auttaa, mutta kauloja katkovat lentävät sirppimiehet, jotka listivät käynnillään puolet kyläläisistä, saavat kyllä ihan rauhassa mellastaa. Mikä huvittavinta, hän saa ihan rauhassa kävellä vuosien päästä kapakkaan pullakahville ja tappaa jonkun." pidän teatraalisen tauon. "Eiku ainiin! Baaripuukotukset ovat sallittuja teikäläisille! Olikos Lethankin sitten teikäläisiä?"

Ja nyt palaa jo pinna tuohon ämmään...
"Ja sekö sitten on sallittua tunkeutua armeijan alueelle, pahoinpidellä muita ja varastaa?!?!?! Lait ovat tarkoitettu noudatettavaksi eikä rikottavaksi! Varmasti tuo hullu haltia tappaisikin ja "vain tarkoittaisi hyvää"." karjahdan ja vedän kaksi pistoolia esille osoittaen kaksikkoa.
"Te molemmat lähdette tästä maasta ettekä ikinä palaa! Vai haluatteko luodin otsaanne?" Kysyn.

Jätkä huutaa peräsuoli pitkällä ja sanoo Etiä hulluksi.
"Minut voit minun puolestani ampua." sanon tuijottaen asette omituisen tyynenä. Kuolen kuitenkin ruton takia. Rutosta tosin voi parantua, luodin reiästä ei.
"Olen Edith Reese ja toivottavasti viet sitten viestin kotiini tapostani, jottei kotiväti turhaan huolehdi. Varo mummoani. Hän on ikivanha, mutta veti kerran yhtä turhan tarkkaa kyselijää turpaan ja mursi kätensä. Lisäksi hän melkein heitti veitsellä yhtä kulkukauppiasta otsaan. Mummoni kilahti vuosia sitten...." äänen sävyni on aluksi kylmä, mutta sitten alan selittämään mummoni edesottamuksista.
"...Yleensä hän ei pidä temppeliritareista, mutta työnsi kerran jokeen erään känniläisen, joka väitti Auditoren veljesten käyttävän sunnuntaisin balettihameita...."

Kuuntelen hetken aikaa tylsistyneen näköisenä Edithiä.
"Juu, juu. Viedään sitten viestiä kotiin! Onko vielä jotakin muita viimeisiä sanoja?" Kysyn

"Ai antaudutkin? Vielä parempi. Tosin rutosta selviytymisen mahdollisuudet pienenevät, jos et pääse nopeasti sairaalaan..." sanon ja viiton Edithiä nousemaan kyytiin. Laitan pistoolit takaisin holsteriin.

(Njäh. Hevonen, jolla on siivet. Pegasus, vai miksi sitä nyt kutsutaankaan?)

Kohdistan katseeni Etiin.
"Jos kuitenkin muutat mieltäsi ja haluat antautua, niin tule Suurmestarin palatsin luokse. Nähdään myöhemmin, tai sitten ei. Riippuu sinusta." Sanon Etille ja lähden lentämään syvemmälle valtakuntaan.

(Hiisi vie kun olin epäaktiivinen. Sori)

''Tiberius de Auditore, sinä et lähde minnekään'', jylisen ja otan varastetun pistoolin esiin. Osoitan sillä Tiberiusta päähän ja sanon jykevästi: ''Minulla on parannus ruttoon. Voisin itse asiassa tappaa sinut sillä lääkkeellä mutta olen sinulle kiitollisuudenvelassa äitini kuoleman kostamisesta''. Kaivan vapaalla kädelläni taskustani timantin ja sanon: ''Jos saan parantaa ruton, lupaan että en enää edes näyttäydy kaupungissanne. Saan varmaan anteeksi tekoni sillä miljoonien ihmisten elämä on kiinni tästä timantista. Joten: Suostutko sietämään minua vielä hetken?''

Käännyn ympäri.
"Jos sen jälkeen poistut valtakunnasta IKUISESTI! Saat olla täällä ensi yöhön asti, sen jälkeen sinun on oltava poissa, tai muuten kuolet! Ymmärsitkö?" Luettelen.

"Kittämättömyys on maailman palkka", kuiskaan edithille ja käännyn tiberiuksen puoleen: "Sovittu, mutta vain sillä ehdolla että Edith ei joudu kärsimään mistään. Hän ei ole osallinen eikä syyllinen niihin rikoksiin mitkä olen tehnyt. Onko selvä?"

"Vannon, että hänelle ei tule asiasta mitään seuraamuksia, jos se on minusta kiinni." Sanon.

"Krroaaks", äännähdän kotkalle ja se kääntyy tulosuuntaan. "sitten asia onkin sovittu", huikkaan ja suuntaan kaupunkiin.

Lähden seuraamaan Etiä. Haluan olla varma, että hän lähtee tämän jälkeen ja pysyy poissa... Hän on vaaraksi kaikille.

Johan on koppava kuningas. Saavumme parin tunnin päästä kaupunkiin. Matkalla sanon Edithille: ''Pidä safiiri jonka annoin. Myy se ja yritä selvitä elossa. Mutta sinua tullaan vainoamaan. Varmasti. Muista pilli. Aina kun puhallat siihen, et jää ilman apua''.

Saavumme kaupunkiin. On aikainen iltapäivä.

(Miksi ihmeessä Eti kutsuu hahmoani kuninkaaksi?)

Lasekudun kaupunkiin Etin perässä.
"No? Paranna se rutto sitten." Sanon Etille odottavasti.

(No jatkakaa nyt hyvät ihmiset! Mitä se on olevinaan, että olette paikalla mutta ette jatka peliä...)

(No sori...)

Koitan loikata alas hevosen selästä, mutta loikkani taisi muistuttaa enemmän rään putoamista. Kompuroin ylös pökkyräisenä ja pää kipeänä.
"Kuinka....ruton... voi parantaa... kivellä?" kysyn.

(Hallitsijahan tibbe on. Kurpizza, me olimme kotkan selässä)

Laskeudun kylkeäni pidellen. Otan greipin kokoisen timanti ja heitän sen ilmaan. Otan yhteismiekan kaapuni alta ja heilutan sen. Kuuluu helähdys ja timantti halkeaa kahtia. Suuri valoryöppy purkautuu ja lausun maagiset pyhät sanat. Valo puhdistaa kaiken.

Taputan pari kertaa.
"Bravo! Nyt se asia on hoidettu, joten alkaisitko jo poistua pikkuhiljaa?" Sanon.

Lysähdän maahan väsyneenä ja kylkeäni pidellen. Yhteismiekka lentää kädestäni maahan lysähtäessä ja iskeytyy Tiberiuksen jalkojen väliin viistosti hänestä poispäin. Kerään timantin halkaistut osat ja kompuroin pystyyn. Vilkaisen edithiä kuin kuolemaan lähtevä ja lähden kävelemään kohti kaupungin muureja. "Hyvästi, esith, ja anteeksi kaikesta mitä jouduit vuokseni kokemaan", sanon ja lisään vauhtia. Voimani palaavat pikkuhiljaa. "Tiberius, kiitos vielä äitini kuoleman kostamisesta", huikkaan ja katoan sivukujalle.

(Lähin vieras valtakunta on sitten Arnor, joka on suoraan etelässä. Minkä tyylinen tuo yhteismiekka muuten on? Pisto- vai lyömämiekka? Lyhyt vai pitkä?... Tällä hetkellä "muodissa" on kevyt pistomiekka, mutta tuo miekka ei varmaankaan ole erityisen uusi, vai?)

Hyppään nopeasti askeleen taakse miekan iskeytyessä eteeni. Ei tuo varmaankaan menisi haarniskan läpi, mutta se näyttää tehokkaalta. Ehdin vain vilkuttaa Etille hänen lähtiessä. Tajuan kuitenkin hetken päästä, että hän unohti miekkansa. Pitäisikö lähteä perään? Otan yhteismiekan käteeni varovasti...

Käännyn kun muistan yhteismiekan. Kävelen ja otan miekan tiberiukselta ilmeettömänä.

Hyvä, ei tarvinnutkaan lähteä perään. Hyppään hevosen selkään ja lähden ratsastamaan linnoitusta kohti.

Saavun vihdoin linnoitukseen. Raivoan hetken komentajille kuin Hitler konsanaan siitä, että he päästivät jonkun terroristin pommittamaan työhuoneeni. Lopulta kuitenkin pakkaan tavarani vankkureihin ja suuntaan pääkaupunkiin. Olen kyllästynyt tähän kaupunkiin...


(Tilannekatsaus! Eti on matkalla Arnoriin ym. Edith on kaupungilla ja Tiberius on matkalla pääkaupunkiin. Uusia pelaajia tarvitaaan!)

Vaellan maantietä pitkin. En tiedä mihin tämä tie johtaa. Kunhan vain vaellan. Kävelen ja lepään, kävelen ja lepään...

Aa ihanaa autat kos