UUSI Keskimaa-RoPe

Minä aion roolata erästä vanhaa hahmoani.

Nimi: Oikea nimi on Charles Bones, mutta kutsumanimi on Lethal.

Rotu: Ihminen

Sukupuoli: Mies

Ikä: 36

Ulkonäkö: Lethalin hiukset olivat jo hänen syntyessään tummanharmaat. Hänen hiuksensa, partansa ja viiksensä ovat hyvin lyhyet, mutteivät kuitenkaan sänki. Hänellä on siniset silmät ja hän on lähes kaksimetrinen jaa hyvin lihaksikas. Nyttemmin lähes kokonaan erilaisten arpien ja palovammojen peitossa. Hänen kasvonsakin ovat melko arpiset.

Vaatetus: Tavalliset housut ja paita/panssari, joka on tehty eläinten taljojen palasista ja metallilevyistä. Lisäksi hänellä on maantien värinen suuri hupullinen viitta, joka piilottaa hänen aseensa.

Kyvyt: Vahva ja kuten jo lempinimestä kuulee tappava. Lethal on saanut monenlaista taistelukoulutusta ja raivo vielä lisää hänen voimiaan. Nykyisin hän käyttää lähes aina vasemmassa kädessään sapelia ja oikeassa ruoskaa.

Historia: Lethal oli lapsena kiusattu. Edes hänen perheensä ei pitänyt hänestä. Lopulta hän surmasi perheensä ja pari kiusaajaansa ja pakeni yöhön. Hän eli useita vuosia selviytyan erämaassa ja metsässä kunnes hän saapui kaupunkiin, jossa hän hankki töitä. Hän asui jonkin aikaa kaupungissa opiskellen taistelemista ja tehden töitä, kunnes hän lähti matkoille. Hänen matkoillaan hänet kuitenkin siepattiin eräänlaiseksi gladiaattoriksi. Gladiaattorinura teki Lethalista kieroon kasvaneen ja entistäkin enemmän ihmisvihaisen. Gladiaattoriareenoilla hän sai myös lempinimensä. Lopulta hän pakeni ja joutui taas selviämään pitkään ilman ihmisten seuraa. Hän alkoi himoita kaikkia eläviä kohtaan kostoa ja ajoi hankettaan pitkään, kunnes kohtasi Rugaru-nimisen demonin ja liittyi tämän armeijaan. Rugarun joukkojen häviön jälkeen Lethal katosi, eikä kukaan tiedä, missä hän oli. Nyt hän on kuitenkin palannut Keskimaahan. Hän on kuitenkin muuttunut monella tapaa. Ensinnäkään hän ei himoitse enää pakkomielteisesti kaiken elävän tappamista. Hän myös on menettänyt Rugarulta saamansa uudet kyvyt. Lethal on nykyään melko arvaamaton.

Mietin hahmoani jonkin aikaa... Jatkan aika varmasti sillä samalla tylsällä kaavalla... Varmaan.

Nimi: Tiberius de Auditore

Rotu: Puolienkeli

Sukupuoli: Mies

Ammatti: Tällä hetkellä Temppeliherrain Ritarikunnan sekä Paladinien Veljeskunnan Suurmestari. Jos Michem ilmaantuu paikalle, niin silloin tilanne voi muuttua hieman...

Ikä: Tuntematon.

Ulkonäkö: Pitkä ja hoikka, mutta paljon vahvempi kuin miltä näyttää. Pitkät vaaleat hiukset. Vaalea iho ja siniset silmät. Haalea sädekehä, joka on usein piilotettuna. Myös siivet ovat usein piilossa viitan alla. Siivissä on muutamia vaaleanharmaita sulkia, mutta ne ovat usein värjätty puhtaan valkoisiksi.

Kyvyt: Käyttää useita aseita sekä joitakin valotaikoja. On hyvä taistelija. Hyvä johtamaan ja suunnittelemaan.

Vaatetus/Varustus: Pukeutuu yleensä hienohkoon assassiinipukumaiseen pukuun, kaapuun tai armeijan univormuun. Sodassa pukeutuu yleensä vahvaan kokovartalohaarniskaan sekä punaiseen viittaan. Pitää aina mukanaan piiloteriä sekä rataslukkopistooliaan. Usein kantaa myös jonkinlaista miekkaa sekä tikaria. Omistaa kuitenkin paljon aseita, jota kayttää tilanteesta riippuen.

Muuta: Omistaa valkoisen siivekkään hevosen, joka toimii lähes aina hänen ratsunaan.

(Teenkö vielä Temppeiritareista esittelyn?)

teen täs selväks oma hahmoni lopu. Necropolis pudotettii taivaalt (iha sama kuka) ja iskeyty (ois hyvä jos teil viel ois se kartta keskimaast) mordori vuoristoo. rugaru joutu portaalin toiselle puolelle ja portaali hajos siruiks. nyssiel o raunioita ja epäkuolleita jäljellä. vampyyrit palannu minnelie ja harpyijat kuollu portaalin hajottuu.
kurpizzalle viel, et jos haluut pelata vanhal hahmollas nii se ehti paeta portaalin kautta taijotai.
katon jos liityn tähä

Nimi: Edith Reese
Sp: Nainen
Ikä: 18
Rotu: Ihminen
Perhe: Vanhemmat ja pikkusisko. Vanhat pelaajat muistavat entisellä hahmollani olleen joku epämääräinen pikkusisar (jonka päätin nyt olleen veli) eli tämä olisi nyt sen kakara.

Luonne: Sarkastinen ja valehtelee välillä. Kuulee joskus ylimääräisiä ääniä ja muutenkin hiukan vinksahtanut. Saa epämääräisiä päähän pistoja. Kärsimätön. Pitäisikö keksiä jokin hyvä asia...? Huumorintajuinen.

Ulkonäkö: Ruskeat hiukset, siniset silmät. Melko tavallisen näköinen. Ruipelo.

Taidot: Osaa ampua jousella ja metsästää. Aseella ampunut joitain kertoja, muttei omista sellaista, koska kukaan täysijärkinen ei anna sitä hänen käsiinsä. Ei usko taikuuteen. Miekkailla osaa jonkin verran.

Historia: Ei mitään erityisempää. Vanhemmat olleet ylitarkkoja kaikesta, koska isän vanhemmat sisarukset kuolivat... tuota... tapaturmaisesti.

Lopulta kyllästyin sotkemaan mustikalla sammuneen miehen naamaa, ja istuin terassin kaiteelle juomaan mehua. Kapakassa oli yllättävän tylsää, ja mietin, miksi minua ylipäätään on kielletty menemästä sinne. Henkäisen syvään. Ilma haisee alkoholilta. Voisin itsekin juoda jotain, mutta se voisi laimentaa yrttien vaikutusta ja saattaisin sitten tehdä jotain tavallista typerämpää.
Virnistän ja olen kilauttavanani lasia jonkun kanssa. Nyt saan kuitenkin olla jonkin aikaa ilman jatkuvaa vahtimista. Vapaus. Tosin vanhempani ahtoivat reppuni täyteen kaikkea vanhaa rojua ja selittivät kaiken, mitä kannattaa ja ei kannata tehdä, joten periaatteessa olen vieläkin kotona.
Ärsyttää.

(Ja nyt alkaa! Ei tässä tosin mitään erikoista keksi...)

Kävelen kaupungin kadulla ja päälläni on hieno univormu vanhan haarniskan tilalla. Pakko välillä käydä muuallakin, kuin tukikohdassa. Siellä on muutenkin remontti meneillään, sillä puolustusta on parannettava tykeillä ja vallihautaa on levennettävä. Kaupunkienkin puolustusta ollaan päivittämässä parhaillaan ja useissa kaupungeissa ja linnoituksissa on jo ajankohtainen puolustus. Michen on ollut kadonneena jo vuosia, joten saan päivittää armeijaa ja kaikkea muutakin ilman minkäänlaista vastustusta. Vihdoin!

Joku univormupukuinen hintti kävelee jonkin matkan päässä, mistä seuraa se, että puolet kapakan naisista näyttää menettävän 75% aivosoluistaan. Katson univormua tarkemmin. Ilmeisesti jokin korkeassa asemassa oleva temppeliritari. Heitä on pyörinyt täällä jo niiltä ajoilta, kun tämä kaupunki oli vielä kylän mittakaavassa.
Juon lasini tyhjäksi.

Nimi: Deathstroke
Ikä: 52 teloituspäivänä
Skp: mies
Pituus: 192cm
Ulkonäkö: pää peitetty hupulla ja vain terävähampainen suu näkyy. iho tumman harmaa ja arpeutunut. keho ruumismainen. yllään musta ja repaleinen haarniska täynnä nuolia. kantaa kahleita joilla hänen siipensä ovat sidottu ja lukkoa jonka voi avata vain puolienkelit. kaulassa hirttosilmukka mikä on viilletty poikki
luonne: katkera tappiosta, mutta keskittyy lähinnä selviämään. rauhallinen psykopaatti
kyvyt: jotkin pimeyden taiat, kuten sulautuminen varjoihin, harhojen luominen ja esineiden muodostaminen. on kirouksen takia miltei kuolematon, mutta valo kohtalokasta. varsinkin auringon. fyysisesti vaarallinen; jos saa otteen, voi repiä kahtia
aseet: kantaa mukanaan pitkää miekkaa
muuta: tuomittu sotarikoksista temppeliherrain ritarikuntaa kohtaan sekä koko keskimaata. hirttotuomio pantu täytäntöön välttävin tuloksin. paennut mordoriin ja harhailee Necropoliksen raunioissa. lemmikkeinään haaskalintuja, kuten korppeja ja variksia jotka tottelevat häntä sokeasti

seison seinään iskeneeni miehen edessä ja yritän herätellä häntä. "missä olen? kuka hitto sinä olet?!" mies huutaa kauhuissaan ja yrittää rimpuilla irti pimeydestä tiivistämistäni tikareista. olemme erään Necropoliksen tornin raunioissa, eikä päivänvalo pääse niin alas. "hyvä. liha on hereillä." totean ja kävelen korppien ja varisten luo. "nyt. tappakaa se." osoitan linnuille miestä joka anelee seinällä. korpit ja varikset lentävät nokat edellä miehen rintaan ja tuskanhuudot loppuvat lyhyeen. ne kaluavat lihan luiden päältä ja otan niistä suurimman mukaani. "kun hän käskee, te seuraatte." komennan muita lintuja ja lähden tornista suurin korppi olkapäälläni. pian saadaan lisää uhreja kun miestä lähdetään etsimään täältä

HUOM En ole ennen ropettanut joten ei kovin hienoa tavaraa tai äärimmäisen aktiivista ole luvassa...todennäköisesti :P Noh, teen ainakin hahmon, jos tästä nyt sattuisin innostumaan!


Nimi: Ignis Loran Damascos Mireia

Rotu: Ihminen

Ikä: fyysiseltä ulkonäöltään jossain 38 ja 47 vuoden välillä

Sukupuoli: Mies

Ulkonäkö: Tummanruskeat hiukset, joissa valkoista vivahdetta havaittavissa. Synkät ja uurteiset kasvot ja vihreiden silmien alla selvät varjot. Tarkkaan leikattu parransänki. Vasemmasta korvanlehdestä puuttuu pala. Hieman ehkä laihahko, mutta silti lihaksikas. Keskipitkä ihmiseksi.

Vaatetus: Musta hupullinen matkaviitta, nahkahousut, pitkät mustat nahkasaappaat, mustat nahkahanskat ja kevyt haarniska.

Aseet: Katana, vyöllä kaksi tikaria.

Kyvyt: Erittäin taitava käsittelemään katanaansa. Yllättävän nopea ikäisekseen. "Mitä vähemmän puhut, sitä enemmän kuulet."

Tietoa: Monet erinäiset menneisyyden tapahtumat ovat kovettaneet hänen kuorensa. Epäluuloinen muita ihmisiä sun muita olioita kohtaan. Tottunut tappamaan päästäkseen omaan maaliinsa.

Erittäin vanhaan, Nukkuvien Tähtien Seuraan (Society of The Sleeping Stars) 8 vuotta kuulunut, mutta nyt Seuran sääntöjä rikkonut ja Keskimaahan meren toiselle puolelle paennut karkuri. Nukkuvien Tähtien Seura on palkannut ties mitä salamurhaseuroja Ignisin perään, jotta hänelle kuuluva rangaistus saataisiin suoritettua (siis kuolema). Ties minkä vuoksi hän on saapunut Keskimaahan...

On jo pimeää, kun saavumme satamaan. Poistun laivasta, kävelen ohi selvästi huonossa hapessa olevan kalastajan ja astun varjoihin. Viheltelevä veikkonen lähestyy huomaamattaan minua. Tartun hänen rinnuksistaan kiinni ja toisella kädelläni tukahdutan hänen huutonsa. Vedän hänet perässäni kujalle ja kuiskaan hänen korvaansa: ”Mistä saan hevosen?” Vien veitsen hänen kurkulleen ja otan käteni pois hänen suunsa edestä. ”Oh..älä….älä satuta..mi-” ”Mistä saan hevosen?” Kuiskaan uudestaan nyt jo hieman ärtyneenä. ”Agh..punaisen talon pihassa on hevosia, kylän pohjoislaidalla, mutta omistajat nukkuvat…” ”Kiitos” sanon ja viillän hänen kurkkunsa auki. Mies jää kujalle kuolemaan samaan aikaan, kun minä lähden hakemaan hevostani.
Nappaan pimeässä kelvolliseksi olettavani tumman orin/tamman ja laukkaan pimeyteen. ”Älä viivy koskaan yhdessä paikassa liian kauaa…” mutisen juuri ennen kuin alkaa sataa.

(Jatkakaa/aloittakaa nyt hyvät ihmiset! Eihän tämä peli meinaa alkaa kunnolla millään!)

Nimi: Jock Shocker
Lempinimi: "Shockey"
Ikä: 37
Skp: Mies
Laji: Ihminen
Ulkonäkö: Mustat hiukset ja sähkönsiniset silmät. Ei kovin lihaksikas ja pituutta 180cm. Yllään musta takki ja valkoinen paita. Tumman ruskeat housut ja mustat kengät.
Luonne: Innostuvainen ja kunnianhimoinen. Hieman omahyväinen ja tekee lopulta mitä vain saavuttaakseen tavoitteensa

Ammatti: Keksijä, arkkitehti, insinööri.

Kyvyt: Älykäs ja osaa käyttää kaikkia uudenaikaisia laitteita hyvin. Opetellut käyttämään itsetekemää käsikanuunaansa aika hyvin (piilukkopistooli). Osaa tapellakin, mutta suurimpana vahvuutenaan käyttää maagikon kykyjään hallita sähköä ja salamoita (tietysti vielä vain rajuilmalla, sillä eihän näihin aikoihin ole sähkölaitteita keksitty)

Aseet: Omatekoinen käsikanuuna, sen panoksia ja hihassa tikari

Perhe: Isä sekä äiti ylhäissukua ja on perheensä ainoa lapsi. Kasvatettu vailla tunteita ja opetettu elämään rahan perään

Laiva saapuu satamaan, kun ilta alkaa muuttua yöksi. Nappaan matkalaukkuni ja heitän aseeni vyölle takin alle. Laivan matkustajat tungeksivat ulos laskuportaita pitkin ja minä heidän mukanaan. Ahh. Keskimaa. Niin paljon puhuttu paikka ja täällä pitäisi uuden elämän alkaa. Ehkä saankin hieman rahaa kehittelemästäni höyrykojeesta. Mielessäni on muitakin ideoita mitä kaikkea voisi tehdä, mutta ensin pitänee etsiä majapaikka seuraaviksi päiviksi tai ainakin yöksi.

(Mukaan!)

Nimi: Setherius Nightingale
Sp: Mies
Rotu: Dúnadan
Ikä: 39

Ominaisuudet: Vahva fyysisesti että henkisesti. Ei juurikaan vanhene n. 200 elinvuotensa aikana. Hyvä lähitaistelija. Pystyy käyttämään melkein mitä tahansa aseena. Molempikätinen joten ei ole raijoittunut kumpaankaan käteen. Käyttää miekkaa ja kilpeä, mutta kantaa mukanaan myös pienikokoista sotakirvestä.

Heikkoudet: Ei osaa käsitellä jousta. On hävinnyt melkeim kaiken valuuttansa vedonlyönnissä. Ei ole parhain ratsastaja. Perheetön ja koditon, ei paikkaa johon mennä.

Luonne: Ihmisiä halveksuva. Hieman tyhmänrohkea. Tuntee itsensä vaivaantuneeksi haltioiden seurassa.

Ulkonäkö: Nahkapatorso(yläosa) jonka päällä vielä ketjupanssari. Käsivarsissa hopeiset suojukset. Jalassa hirvennahasta yhteen ommellut saappaat ja tavalliset kangashousut. Srissä samaa hopeasettiä olevat suojukset. Selässään tilava reppu.

Status: Periytyy Numéronista selviytyneistä Uskollisista, jotka matkasivat laivoillaan Keski-Maahan. On kuljeksinut metsissä "Assassinin Kaupungin" läheisyydessä yrittäen paeta pelivelkojaan. On elänyt metsästämällä kaikenlaista jäniksistä villisikoihin.


(;p)

Nimi: Sirašha Alezantytär, ihmisten keskuudessa käyttää tavanomaisempaa nimeä "Sarah".
Laji: Haltia
Ikä: 19
Sukupuoli: Nainen

Luonne: hieman poissaoleva, ollut viisi vuotta lähes täysin omissa oloissaan ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Hyvin utelias.

Ulkonäkö: Mustat pitkät hiukset joita pitää lähes poikkeuksetta letillä. Siniset silmät. Ruumiinrakenne haltiamainen, peittää suipot korvat huivilla jonka on kietaissut nauhaksi pään ympärilleen. Pukeutunut vihreänruskeaan mekkoon ja peurannahkasaapikkaisiin.

Kyvyt: Taitava käsittelemään jousta, osaa miekkailla mutta taidot päässeet ruostumaan vähässä käytössä.

Heikkoudet: Ei ole kovin tarkkaavainen ja toisin kuin haltioilta yleensä, häneltä saattaa jäädä moni asia huomaamatta. Ei osaa taistella / puolustautua ilman aseita.

Aseet: Jousi ja nuolia, miekka, äitinsä tikari jolla kerrotaan olevan salaperäisiä voimia mutta hän ei ole vielä päässyt selville niistä.

Muuta: Kunnioittaa luontoa, luonto kunnioittaa häntä.
(Esim. Vaikka villieläimet tappaisivat kaikki ihmiset metsästä, hänet ne jättävät henkiin)

Historia: Syntyi haltiayhteisössä, mutta hän oli aina kiinnostunut muusta maailmasta eikä tuntunut sopeutuvan haltioiden joukkoon, niimpä hänen annettiin 14-vuotiaana lähteä. Eli jonkin aikaa metsässä oman ruokansa metsästäen ja keräten. Välillä eli ihmisten keskuudessa kaupungissa muttei viihtynyt siellä ja ihmiset tuijottivat häntä. Nyt hän on kuitenkin taas kaupungissa koska ei kestänyt enempää yksinäisyyttä.

Hejdå. Voisinhan mäkin tähän mukaan tulla.
Ja jatkan Alice Dollyna.

Nimi: Alice Dolly
Rotu: Ihminen
Ikä: 17v
Ulkonäkö: Pitkät, tummanruskeat hiukset ja vihreät silmät. (Facepalmatkaa, sillä on yhä se taisteluissa repaleinen (paljastava, krhm) tummanpunainen mekko päällään....)
Luonne: Itsevarma ja tarkka. Harkitsee aina ennen kuin toimii.
Taidot: Taitava ampumaan jousipyssyllä. Nopea juoksemaan.
Heikkoudet: Huono lähitaistelussa.
Menneisyys: Alice oli Adlocleyn prinsessa, mutta eräs Krockey (käskynhaltija) ajoi hänet pois, jotta voisi itse toimia johtajana. Alice vannoi ettei ikinä enää palaisi Adlocleyyn, kunhan Krockey jättäisi hänet rauhaan. Nykyään asuu metsässä pienessä risutönössä ja elää pikkueläimillä.

nonih

(Itse asiassa muutan sen verran hahmoani, että on nykyään vaikka 42(ebin)-vuotias. Kiva huomata, että näin paljon porukkaa tulee mukaan.)

Kävelen kadulla. Tämä kaupunki on minulle tuttu... Ainakin osa siitä. En muista miksi. Kaikki ennen Necropoliksen tuhoa vaikuttaa kaukaiselta harhalta. (Kyseinen kaupunki, jossa hahmoni on on siis sama kaupunki, josta Kurpizzan eka hahmo oli kotoisin ja jossa ilmeisesti Kurpizzan nykyinen hahmo ja Tibbe ovat tällä hetkellä.) Kukaan ei tunnista minua, mutta se saattaa johtua siitä, että minulla on huppu päässäni. Vaikea sanoa, kun en muista edes, mistä muistan tämän paikan... Murskaan ohimennen jalallani jonkun katuojanasukin käden. Perhanan luovuttajat. Tuoko muka elämää? En arvosta heitä pätkääkään. Kävelen sisälle kapakkaan, tilaan juomaa ja istun yhteen pöytään. Vähän matkan päässä minusta on poika, joka näyttää hyvin etäisesti tutulta... Ei siltä, kuin tuntisin hänet, mutta jotenkin tutulta silti. Tarjoilija tuo juomani ja alan keskittyä juomiseen. Jokin kuitenkin kiusaa minua hyvin paljon.

(Tämähän näyttää menestyvän aika hyvin, sillä pelaajia on laskujeni mukaan jo kymmenen! Voisiko kaikki hahomot kuitenkin aloittaa itse pelaamisen? Alku on aina vaikeaa, mutta kyllä tämä alkaa varmasti sujua!)

(Yes. Ihmisiä. Minun hahmoni on muuten naispuolinen, jos sitä tarkoitit)

Hörpin toista mehulasiani, kun joku karmean oloinen tyyppi kävelee sisään. Muut ihmiset tuijottavat häntä hiukan varautuneina. Saan järettömän halun mennä ärsyttämään miestä, ja kaivan lääkeyrttiä taskustani. Mitenköhän minulle käy, kun yrtti loppuu? Kukaan ei ole puhunut siitä mitään. Kai nekin joskus loppuvat. Rasia ei kyllä näytä yhtään tyhjenneeltä, mikä häiritsee. Aika moni juttu häiritsee.
"Lisää mehua!" huudan ja heilutan lasiani.

(Ahaa... Niin näköjään onkin... Kommentissasi oli mielestäni jokin teksti, joka häiritsi jotenkin... En muista.)

Tutun oloinen tyyppi alkaa meuhkaamaan jotain... Koitan olla kiinnittämättä huomiota häneen. Ei olisi varmaankaan hyvä idea alkaa riehumaan julkisella paikalla.

Lopulta saan mehuni ja työnnän kolikot ärtyneen näköisen tarjoilijan kouraan. Omenamehu on hyvää, ajattelen tyytyväisenä. Osa ihmisistä tuijottaa kulmat kurtussa ja nyökkään heille hymyilen. Eikö ihminen saa mehua pyytää?

Infopisteitä ei täällä olekkaan, joten painelen läheiseen baariin kyselemään. Astun sisään vaivihkaa ja katselen ympärilleni. Ihmiset vaikuttavat liian humaltuneilta antaakseen reittiohjeita, lukuunottamatta yhdessä pöydässä istuskelevaa valtavaa huppupäistä miestä. Päätän lähteä juuri, kun naisääni tilaa mehua. Joku on selvänä. Kävelen tytön luokse jota ihmisjoukku tuijottaa jättiläisen lisäksi.
"Anteeksi? Onko tässä tilaa toiselle?" Kysyn mahdollisimman ystävällisesti häneltä.

Tuijotan kummastuneena paikalle ilmestynyttä oudosti pukeutunutta miestä.
"Joo... " vastaan.

Istun tuolille ja lasken laukkuni sen alle. En tiedä tämän maan tapoja joten yritän vain. "Taidat olla ainoa selvä tässä kolossa." Aloitan ja näytän baarimikolle merkin tuomaan juotavaa. "Mutta kysymys herää; Miksi edes olet täällä juoppojen keskellä? Noin nätin tytön luulisi voivan joutua varastetuksi. Tai pahempaa."

Tuijotan miestä oudoksuen. Sitten nostan miekkani paremmin näkösälle.
"Kyllä minä pärjään. Humalaisilla on reagointikyky tavallista hitaampi. Ja olen hiukan sekopään maineessa, jos et huomaa." sanon ja viittaan vilkuileviin ihmisiin.

"Heh. Odotas kun unohdan ottaa yrtit." naurahdan. Ojennan käteni. "Edith Reese."

Minun alkaa tehdä mieli lahdata joku, mutta en tiedä, kenet ottaisin hengiltä ja missä sen onnistuisi tekemään huomaamattomasti. Tuumailtuani hetken, tulen siihen tulokseen, että minun pitäisi ehkä vähentää ihmisten tappamista. Päätän vaan jatkaa ryyppäämistä.

(Tällainen turha teksti, kun on vaan tylsää.)

(No hyvä että jollain on hauskaa.)

Tien päällä teurastamaltani matkalaiselta saadun tiedon mukaan tässä kaupungissa sijaitsee joku ihmeen temppeliherrain yhdistys, jos oikein hänen itkustaan ymmärsin. Annan säälittä rääkkäämäni hevosen ohjakset jollekkin kakaralle, koska tuolla konilla ei todennäköisesti ole enää käyttöä minulle. Kävelen jonkun univormumiehen, jonka oletan olevan juurikin temppeliherra, ohi ja sivusilmällä vilkaisen hänen kasvojaan. Hmm, ei, en tunne häntä. Siitä on jo aikaa kun viimeksi kävin Keski-Maassa, joten tuskin tunnen täältä ketään.

"Edith. Kaunis nimi." Kättelen tyttöä. "Mutta tosiaan. Saavuin juuri laivalla tähän satamakaupunkiin, enkä oikein tunne tienoota, saatikka sen historiaa." Esitän asiani. "Ajattelin, voisitko valistaa minua? Olen tosiaan aivan pihalla jopa tavoista."
(Sori kun kesti.)

(Njah, ei mtn.)

"Nooh." sanon venytellen. "Vuosia sitten täällä oli paljon sotia, joissa olivat enimmäkseen mukana temppeliritarit, haltiat ja joku, joka nyt halusi valloittaa Keskimaan. Tätini oli aluksi pahisten puolella, sitten hän oli enimmäkseen ongelmissa ja kuoli jonkun lentävän otuksen tappamana. Kurkku viillettiin viikatteella auki tuolla vähän matkan päässä. Monia muitakin ihmisiä kuoli ja niin edelleen." jaarittelen.
"Sodan keskellä myös temppeliritarien nykyisen johtajan, joka siis on Tiberius de Auditore, veli Michem katosi. Tavoista ei nyt minullakaan ole hajua, mutta on ilmeisesti epäkohteliasta irvistellä vastaantulijoille."

nousen raunioista yön pimeydessä parvi perässäni. se seuraa suurinta korppia ja lähden kävelemään kohti metsää. kutsun parven luokseni. se pyörii hetken ympärilläni ja lopulta kehoni hajoaa. nyt komennan parvea liikuttamaan palaseni eteenpäin. yönmustat korpit ja pimeyden siunaamat varikset lähtevät suurena parvena liihottamaan yötaivaalle ja kohti jotain avutonta kaupunkia, missä voi syödä

Tapan metsässä jäniksiä kirveelläni ruuaksi. Palaan kolmen männyn alle, johon olen pystyttänyt pienen leirintapaisen. Sytytän kuivia risuja palamaan ja nyljen jänikset puukollani(no kun kaikilla noihin aikoihin oli semmonen eikä se oikeen kuulu asearsenaaliin). Istun kelopuulla joka on kaatunut lähi aikoina. Jänöt paistuvat mukavasti nuotiolla. Vuolen huvikseni tammenoksaa teräväksi.

"Hmm. Jostain sodasta olin saattanutkin kuulla, mutta kiitos tiedosta, niin tiedän missä täällä mennään." Kiitän ja tarjoilija tuo tuopin olutta. Annan kolikoita pussistani ja ne näyttävät kelpaavan. "Voinko tarjota jotain?" Kysyn Edithiltä.

Juon lasini tyhjäksi.
"Mehu kelpaisi, kiitoksia."

Kuulen tutunoloisen tytön keskustelevan jonkun hyypiön kanssa ja sitten tajuan sen. Niinpä niin... Hetken mielijohteesta siirryn hiljaisesti heidän lähelleen ja sanon:
"Viikatteella? Kuka ihan oikeasti käyttäisi viikatetta aseena? Muuten ymmärtäisin, kun joku sekoittaa viikatteen ja sirpin toisiinsa, mutta viikate on vaan niin epäkäytännöllinen." Vasta jälkeenpäin aloin miettiä, mitä teostani saattaisi seurata, mutta en oikeastaan välittänyt.

näen metsässä sytytetyn tulen ja yksinäisen miehen. ohjaan parven laskeutumaan metsään ja kokoan itseni. liikun lähemmäksi. mues on metsästänyt. paistettua lihaa en ole maistanut kymmeneen vuoteen. miestä tuskin tarvitsee tappaa. olen hiljaa ja annan muutaman variksen lehahtaa nuotiolle ja viemään elukoita

Joku hyypiö puhui selkäni takana. Pelästyin lähes hengiltä.
"Onko herra kuullut mahdollisesti viikatemiehestä?" kysyn terävänä takaisin ja mietin, miksi hän tuli noin yhtäkkiä pätemään. Ihan kuin olisi ollut paikalla...

"Viikatemiehen ei tarvitsekaan tappaa uhrejaan aseellaan. Viikate ei ole taistelemista varten. Jos se olisi hyvä ase, joku käyttäisi sitä", sanon tytölle.
"Sitä paitsi... Se ei muuta faktoja miksikään. Jos joku tapetaan sirpillä, on hänet tapettu sirpillä, vaikka joku päättäisikin luulla häntä viikatteella tapetuksi", jatkan.

Selvä. Minä siis erehdyin.
"En ole perehtynyt viikatteen ja sirpin eroihin, ja täällä jutut muuttuvat joka toinen päivä, kun keksitään uusia käänteitä. Mistä luulet tietäväsi, että kyseessä nimenomaan on sirppi eikä viikate. Kurkunviiltäjä saattoi olla joku aseista tietämätön idiootti." pölpötän hivenen ärsyyntyneenä. Aivan sama minne menet, mitä teet, tai puhut, aina joku ilmestyy pätemään.

"Se oli sirppi. Minä kyllä tiedän. Eikä tappaja todellakaan ollut minkäänlainen amatööri alallaan. Ei kai sellaista surkimusta voisi Lethaliksi kutsua", vastaan.

"Tuskin se sirppimies Lotharkaan kovin viisas voinut olla, kun sota-aikana juoksee 18-vuotiaiden perässä." huomautan.

"Se oli Valtias Rugarun idea ja käsky", kivahdan. Pari tyyppiä vilkuilee minua pelästyneenä, kunnes mulkaisen heitä kohti.

"Eli Valtias Rakuna käskee sirppimies Lotaharia lentämään kylään tappamaan traumatisointunut nipin napin selvinpäin oleva tätini." kiteytän. "Ei tarvitse hermostua, tarina vaikuttaa jännältä. Jatka toki. Mitä sitten tapahtui? Mitkä olivat viimeiset sanat?" Minua huvittaa ja karmii yhtä aikaa.

"En muista kovin tarkkaan. Kaikki ennen Necropoliksen tuhoa on niin utuista ja kaukaista. Hän taisi kuitenkin pyytää olemaan ilkeä jollekin Michemille", sanon. Olen melko varma siitä, että tyttö pitää minua pilkkaanaan, mutten välitä, koska tiedän voivani minä hetkenä hyvänsä listiä hänet.

Seuraan keskustelua hieman ulkona. Edith väittelee kaksimetrisen känniläisen kanssa, joka voisi heittää hänet seinän läpi. Ihailen Edithin rohkeutta, mutten aio katsoa hänen päätymistä ympäri baaria. Tosin jättiläinen saattaisi saada muutaman iskun miekasta ennen sitä. "Noniin. Otappa ihan rauhallisesti kaveri." Nousen ja yritän saada miehen lopettamaan. "Asia on kuule täysin niinkuin sanot. Palaa nyt pullosi luokse ja sammu nätisti pöydälle oksennustesi päälle niin kaikki on hyvin."

"Michemille..? Sille Suurmestarille?" kysyn ällistyneenä. Eikö terveisiä perheelle? "Sinä siis tapoit hänet... Veitkö terveisiä perille?" Käteni tärisevät hiukan ja hörppään mehua. Ensimmäinen kerta, kun menen kapakkaan ja törmään siellä ikivanhaan murhaajaan.

Naurahdan kylmästi.
"En taida juoda enää tänään. Sain juuri astetta järkevämpää tekemistä. En aluksi meinannut edes muistaa tätä paikkaa, mutta kun kuulin teidän puheenne, tajusin yhtäkkiä. Mutta ei. En koskaan saanut tilaisuutta ärsyttää Michemiä. Miten se menikään? Ai niin. Taistelu velhon kanssa ja tulipalo... Sen jälkeen taisin olla melko huonossa kunnossa, enkä voinut tehdä juuri mitään, kun Necropolis vaan putosi ja murskaantui Mordorin vuoriin" sanon ja huomaan, kuinka keskustelukumppanini alkavat käydä hermostuneiksi... Hyvä.
"Eikä teidänkään tappamisenne tuottaisi minkäänlaisia vaikeuksia. Vaikka Rugarulta saamani voimat katosivatkin eräässä tapaturmassa, pystyisin teurastamaan teidät vaikeuksitta", jatkan.

"Sehän kätevää." sanon ja hillitsen haluni piiloutua pöydän alle. "Tappaminen onkin paljon helpompaa kuin väittelyssä pärjääminen. Sirppimies. Tuli selväksi. Kiitos"

(Menin jo nyt ihan sekasin koska en muista kuka on kuka, mutta pitäisi kai minunkin tehdä jotain)

Kävelen kaupungissa levottomana. Ehkä olisi sittenkin pitänyt jäädä metsään.
Nyt kun olen täällä, en tiedä mitä tekisin. Hetken harkitsen että menisin takaisin metsään, mutta sitten päätän että jotain pitäisi tehdä kun tänne asti vaivaudun.
avonaisesta ovesta kuuluu kiivasta keskustelua. Uskalaudun sisään, mutta saman tien kun huomaan alkoholin löhkän ja humalaisten harittavan katseen, alan perääntyä. Jotkut miehet kuitenkin tukkivat tien ja kun törmään heihin he alkavat osoitella minua ja virniselevän toisilleen "ihan kuin haltia!" mutristan suutani ja istahdan syrjässä olevalle tuolille ja odotan että he jättäisivät minut rauhaan ja siirtyisivät oven edestä. Pitikin eksyä baariin.. Seuraavaksi kyllä lähden takaisin metsään, tämä oli huono ajatus.

Mies näyttää olevan tosissaan, eikä mikään humaltunut höpisijä. "No jos on muuta tekemistä, niin mene vain menojasi ja teurastelemaan tuttavia." Ehdotan ettei satu baaritappelua, mutta huomaan sivusilmällä joitakin känniläisiä ahdistelemassa suippokorvaista naista. "Ole hyvä ja lähde." Sanon vielä.

Miehen mentyä, istahdan tuolille ja vilkaisen Edithiä. "Ja sinä sanoit olevasi sekopään maineessa." Totean ja hörppään tuopista. "Kuka hän oli?" Yritän saada selvennystä äskeisestä keskustelusta Edithin ja miehen välillä.

Kuljen kohti majataloa. Potkaisen ohimennen samaa juoppoa, jonka käden olin aiemmin murtanut. Astun sisälle majataloon ja vuookraan itselleni huoneen. Majatalon isäntä katsoo epäilevästi minua, muttei uskalla käännyttää minua takaisin.

(Kaikki vaan mukaan. Ei ole kivaa pelata yksin.)

"En tiedä. Sirppimies Lothar, ei enempää tietoa."mutisen. "Hän väitti tappaneensa..."

"Tätisi? En usko tuota. Tyyppi oli sekopää. Mutta jos hän todella oli se joka väitti olevansa, lähitulevaisuudessa saadaan kuulla tapoista." Totean. "Ainakin tätisi viimeinen toive toteutui sen Michemin kadotessa." En ajatellut mitä sanoin ja korjaan samantien. "Mutta kyllähän perheestäänkin varmaan välitti. Yritti varmaan suojella teitä siltä." Yritän lohduttaa.

varikset syövät lihan ja yritän minäkin, mutta se hajoaa tuhkaksi suussani. kiroan sen puolienkelin saastan ja kutsun syöneen parven ympärilleni. hajoan ja parvi lähtee lentämään eteenpäin. lethal katosi, pyromaagi myös. rugaru katosi portaalin toiselle puolen ja armeijat hajosivat. aion tappaa sen saastan. vaikka sitten itse

Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain.

Nimi: Nefarion

Rotu: Muinainen

Ikä: Tuntematon

Ulkonäkö: Tumma vaatetus, mutta ihon alla on aivan jotain muuta.

Kyvyt: Pimeät taiat, manipulointi, mielten hallinta ja voi muuttua lohikäärmeeksi (Muinaisten taito). Hallitsee myös teleportaation.

(Nefarion teki paluun! Ja anteeksi hitaasta vastauksesta...)

"Ei se mitään. Myös enoni kuoli kahdeksantoista vuotiaana. Baaritappelussa. Joskus tuntuu, että koko Keskimaa on täynnä sekopäitä ja juoruilijoita." huljuutan mehua lasissani. "Mistä päin sinä olet? Onko sielläkin erilaisia rotuja?" kysyn Jockilta. (Sehän oli sen nimi?) Samalla muistan, että haltioilla on jotkin zembalot tässä lähiaikoina,.

*Joku tarinoitsija leirinuotiolla* ''-On tarinoita, myyttejä ja legendoja. Legendat muinaisista, ne ovat sitä jotain. Kerron nyt teille tarinan jota ette varmasti ole kuulleet, vaikkakin se kyllä kuuluu ihmisten kansan taruihin. Ajan alussa ei ollut mitään muuta kuin tyhjää. Tyhjästä kuitenkin ilmestyi muna. Se ei ollut mikään tavallinen muna, vaan se oli lohikäärmeen muna. Lohikäärmekkään ei ollut mikään tavallinen. Se oli olento joka pysty muuntautumaan ihmisen ja lohikäärmeen välillä. He ovat muinaisia. Muinaiset loivat maailman ja kaiken muun mitä maanpäällä on, ja mitä ilmassa on. Kuun, taivaan, tähdet, auringon, ilman ja pilvet. Kuitenkin yksi heistä ei ollut tyytyväinen siskojensa ja veljiensä tekemisiin, hänen nimensä oli Nefarion. Nefarion oli katkeroitunut kaikesta hyvästä, joten hän aiheutti kaaosta. Nefarion kuulemma oli tullut hulluksi ja melkein tappoi kaikki muut muinaiset. Hänet karkotettiin maailman pimeimpään kolkkaan. Siellä hän kai sitten pysyy.'' *Joku random lapsi* -''Onko tarina totta?'' ''-Minulla ei ole aavistustakaan poikaseni.''

Jooh nyt tuli aika randomi selostus historiasta :)

(JEE! Nefarion palasi!)

"Tuolta meren toiselta puolen vain. Lähdin Keskimaahan etsimään sijoittajia. Olen nimittäin suunnitellut muutamankin uuden ajan koneen, mutta siellä mistä tulen ollaan turhan vanhoillisia." Huokaan ja hörppään taas tuopista. "Jotkut siellä sanovat tätä mahdollisuuksien maaksi. Ja täällä näyttää olevan sen verran sekopäitä, että sijoittajia saattaa tullakkin."

Nyökkään, vaikken olekaan ihan varma, mitä sijoittajat ovat.
"Tarvitsetko opasta, joka tuntee suunnilleen paikan?" kysyin sitten, koska en Lotharin tapaamisen jälkeen halua mennä kotiinkaan. Oppaan homma myös olisi jotain, jonka vanhempanikin voisivat hyväksyä.

"No jos vain se sinulle sopii. Maksan tietenkin haluamasi summan avusta, milloin parhaiten sopii." Kulautan loput oluet kurkusta alas. "Aloitetaanko majapaikasta?"

Huomaan miten linnut nokkivat lihaani vartaista. "Mitäh- perkele!" Huudan ja hätistelen muutamia lintuja tiehensä.

(Ei ainuttakaan kommenttia tänään? Miten ropettajat voivat olle näin epäaktiivisia?)

Istun penkillä pyöritellen pistoolia kädessäni. Kohta alkaa olla jo pimeää, joten pitäisi varmaan palata hetken päästä linnoitukseen.

(Anteeksi...)

Juon itsekin mehulasini tyhjäksi.
"Millainen majapaikka herralle sopii?" kysyn vitsikkäästi noustessani ylös. "Lähin?"

"Lähin. Mahdollisimman hiljainen." Nousen ylös ja otan matkalaukkuni kantoon. "Mennäänkö?" Kävelen ovelle ja avaan sen.

(11 pelaajaa ja kukaan ei pelaa? Oikeasti hei! Onko Keski-Maa näin tylsä vai eikö kenelläkään vain ole aikaa?)

(Ei ollut aikaa. Täällä on vitusti ukkosta ja se hautautuu jonnekin...)

"Selvä." sanon ja lähden johdattamaan Jockia lähimpään majataloon. Se on vähän matkan päässä ja aika hiljainen. Yleensä. Nytkin siellä oli van muutama humalainen.
"Täällä on yleensä aika hiljaista, koska omistajan vaimo Rosie saa joskus pömeleitä ja puhuu soppakauhalleen, mutta hän ei ole vaarallinen... hyvällä tuulella." selitän.

(Lupaan huomenna olla aktiivisempi!)

(Päitäkö tässä pitää alkaa pudottelemaan? Olen ensikertalainen ja yritän parhaani. Lukekaa seuraava ja eiköhän ala jotain tapahtua, eh?)

Istun kaupungin baarissa oluttuoppi edessäni, koskemattomana. Ilta on sujunut suht leppoisasti, mitä nyt peruskahnausta ihmisillä ollut juovuksissaan. Huppuni on tutun syvällä päässäni, mutta silmäkulmastani havaitsen epäilyttävän näköisen partasuisen miekkosen tuijottavan minua. Minua etsitään, sen tiedän, mutta he löysivät minut jo nyt ?? Ei voi olla, minun täytyy löytää parempi piilopaikka, tai no yöpymispaikka nyt ensiksi. Nojaan eteenpäin, jotta näen miehen paremmin. En tunne häntä, mutta vaaralliselta hän näyttää. En haluaisi kuitenkaan nostaa mekkalaa, joten nousen ylös ja alan kävellä kohti ovea. Minua tarkkaillut mies nousee myös ylös. Hän astelee määrätietoisesti tielleni ja sulkee reitin ulos baarista. "Anteeksi, mutta voisitteko väistää?" murahdan tyynesti, mutta oikeasti olen huolissani. Tämä ei pääty hyvin. Hänen kannaltaan. Eikö loppupeleissä todennäköisesti minunkaan... Mies vetäisee nopeasti tikarin esille, mutta omani on nopeampi. Tikari painuu miehen vatsaan, joka vääjäämättä muuttuu tummanpuhuvan väriseksi. Astelen ulos baarista kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kuulen kuinka mies rojahtaa lattialle ja joku huutaa. Nyt vain rauhallisesti...

(Sinä taas olet erittäin hyvä ropettaja ensikertalaiseksi. Teksitiesi perusteella luulisin sinun ropettaneen ennenkin. Oikeasti ensikertalaista ropetusta näet, jos luet ensimmäisen roolipelin, joka tänne perustettiin...)

"Kiitän." Katselen majataloa arvioiden. Eikai täällä kukaan aseista ala urkkimaan. "Paljonko olen velkaa neiti Reese?" Kysyn päättääkseni yhteisen, vaikkakin lyhyen taipaleemme. Rahaa lienee jäljellä tarpeeksi seuraaviksi päiviksi.

Tuijotan kummastuneena.
"Et mitään." naurahdan. "Baarissa kelpaa juttuseura ja tarjosithan sinä mehutkin. Minunkin pitää tästä alkaa menemään varmaan kotiin päin." jatkan ja vilkaisen pimeää iltaa. Onneksi taivas on selkeä ja tunnen kaupungin hyvin. "Heippa!" huikkaan kättäni heilauttaen.

parvi haistaa veren ja päättää laskeutua satamakaupunkiin. ohjaan sen varjoisalle kujalle ja annan lintujen koota minut. päästän muutaman hakemaan ruokaa ympärilläni lenteleville ja katselen varjoista. linnut lentävät baarin ikkunasta sisään, kun sieltä kuuluu huutoa ja näen vähän matkan päässä huputetun miehen kävelemässä poispäin. kuolema löyhkää hänestä tänne asti. päätän seurata miestä varjoista, jos hänestä olisi vaikka jotain hyötyä

Kävelen kujan reunaa, sillä minua karmii jostain syystä. Puristan miekkaa toisessa kädessäni ja koitan olla ajattelematta Sirppimies Lotharia. Hän tappoi tätini, joka oli paljon kokeneempi... Lopeta Edith! Hän oli hullu, hän ei voinut tappaa Jeanieta... Hänen pitäisi sitten olla tosi vanha.

Jossain rasahtaa ja jähmetyn paikoilleni. Läheisestä baarista kuuluu mekkalaa, muttei se ole mitenkään uusi asia. Seison hetken ajan paikoillani ja lähden sitten hiipimään hiukkasen nopeampaa tahtia. Että minä inhoan pimeällä liikkumista. Pureksin hermostuneena lisää yrttejä.

"Ai. Näkemisiin!" Toivotan hiukan hämmentyneenä. Yleensä, kotipuolessa, jos edes kysyi tien nimeä, joutui maksamaan. Tämä todella on mahdollisuuksien maa. Mutten varmaan ole näkemässä tyttöä enää. Varaan huoneen ja menen sinne. Lukitsen huoneen oven ja varmistan ettei kukaan ole läsnä. Sitten avaan matkalaukkuni ja nostan sieltä papereita ja työkaluja pöydälle, sekä höyrykoneeni. Avaan yhden paperirullan ja levitän uuden ajan aseen pohjapiirrustuksen pöydälle. Kuolemankoneen.

(Ja minä valitin epäaktiivisuudesta!)

Kävelen rannikkopuolustuslinnoitusta kohti, kun näen, että jotakin tapahtuu baarissa. Ihmisiä näytetään ohjaavan pois takaovesta ja kaksi poliisia seisoo oven edessä. Kävelen baaria kohti.
"Täällä ei ole mitään nähtävää!" Toinen poliisesta sanoo.
"Jaahas. No minäpä olen Tiberius de Auditore, jos et sattunut huomaamaan. Haluan selvityksen, mitä täällä tapahtuu." Sanon.
"Arvon Suurmestari." Poliisit sanovat kumartaen.
"Baarissa puukotettiin mies. Rikostutkijat ovat tulossa paikalle kuulustelemaan silminnäkijöitä ja tutkimaan rikospaikkaa. Ohjaamme kaikki ulos baarista takaoven kautta, sillä etuovesta ei voi nyt kulkea." Poliisi vastaa.
Nyökkään. "Hyvä on. jatkakaa." Sanon ja jatkan matkaani.

yhtäkkiä tunnen sen. läsnäolon. päästän pari korppia seuraamaan huppupäistä miestä ja käännyn baaria kohti. siellä hän on. haaskalinnut tuovat baarista parvelle lihan palasia ua ne syövät, mutta keskityn vain Tiberiukseen ja minne hän on matkalla. lyön lihat meluavien lintujen suista ja komennan ne hajottamaan minut. parvi kiertää ympärilläni ja lentää sitten Tiberiuksen perään

[No sori, ootan vaan jotain suotaista kohtaa laittaa jotain hienoa, mutkun eiiiiii. Kyl mä tääl käyn kattoo joka päivä mut ei;(]

Baarista vastaan juossut ilotyttö höpisi jostain puukotuksesta. Katson baaria erään talon nurkan takaa ja näen temppeliritareita ja hermostuneita ihmisiä. Muutamia lintuja kiertää kehää heidän ympärillään, joka on hiukan outoa kylläkin.
Tosin, tänään kaikki on hiukan outoa.
Liityn muiden toljottajien seuraan, sillä en ole koskaan nähnyt kuollutta. Ja jossainhan vaiheessa ruumis täytyy kantaa sieltä ulos.

Oleskelen huoneessani, mutta lopulta minua alkaa kyllästyttää toimettomana oleminen. Sota-aikaan kaikki oli toista. Sai juoksennella ympäriinsä Rugarun asioilla. Se oli parempaa aikaa... Kaikella oli tarkoitus. Astelen ulos majatalosta ja lähden kiertämään kaupunkia. Kuljen erään baarin ohi ja huomaan kohua sen suunnalla. Siellä on tapahtunut ilmeisesti murha... Aika kiintoisaa, kuinka poliisi mitä ilmeisemmin päässyt paikalle hyvin nopeasti murhan jälkeen, vaikka aiemmin, kun itse tapoin baarissa känniläisen, ei kyttiä näkynyt missään. Kai se on eri osissa kaupunkia erilaista. Tiesin murhan tapahtuneen hetki sitten, koska olen harjaantunut pitkällä tappajan iälläni haistamaan nämä asiat. (Nyt en olekaan varma, minkä ikäinen hahmoni on? Ilmeisesti sodasta on aika paljon aikaa... Ihan sama. Vanha se kuitenkin on..., mutta harvinaisen hyvässä kunnossa.) Tajuan aistivani jotain muutakin... Jotain pimeää. En osaa sanoa, mitä, mutta se palauttaa mieleeni sodan. Vielä paremmin huomaan kuitenkin kuoleman lemahduksen... Pahempana, kuin mitä yhdestä ruumiista pitäisi lähteä. Alan kiinnittää huomiota lintuihin, joista tuntuu hehkuvan pahuutta ja kuolemaa.

(Piti pakottautua kirjoittamaan tätä, jotta sain taas inspiraatiota.)

(Jatkakaa nyt ihmeessä ystävät!!! Minä haluan jatkaa!)

Näen silmäkulmastani hahmon, jonka tajuan jollain karmealla tasolla olevan Lothar. (Hahmohan kiskoi niitä yrttejä...) Minua karmii, ja harkitsen kotiin menoa. Pimeät kujatkaan eivät kyllä enää houkuttele. Keskityn taas baarin tapahtumiin ja koitan olla välittämättä linnuista.

Aika räjähtäneeltä vaikuttava majatalo, mutta saa kelvata. Ei ole järkeä lähteä tässä vaiheessa pois kaupungistakaan. Emäntä vain heiluttelee soppakauhaansa tiskin takana ja höpisee käsittämättömiä, mutta pudotan tiskille pari kolikkoa ja hän antaa avaimen. Saappaani kopisevat minua itseäni hermostuttavasti, kun etsin huonettani. Avaan oven, astun sisälle ja lukitsen sen perässäni. Siirrän lipaston oven eteen. Tarkistan ikkunan. Olen toisessa kerroksessa, mutta tuolta saattaa silti joku päästä sisälle. Istahdan sängylle ja tuijotan ikkunasta ulos vastakkaisen rakennuksen seinää.

Jatkan lintujen tuijottamista. Olen hyvin kiinnostunut tietämään, mitä ne ovat, mutta vaikka kuinka mietin, en keksi. Alan hermostua näihin lintuihin, joten käännän katseeni niistä ja huomaan sen tytön baarista. Tajuan hänenkin huomanneen minut ja päätän virnistää ilkeän näköisenä. Pelon katseleminen on aina ollut mielestäni hauskaa.

Lothar virnistää karmeasti. Hätkähdän ja vilkuilen ympärilleni etsien pakoreittiä. Mutta minunhan se hullu piti olla. Nielaisen pelkoni ja heilautan muka hymyillen kättäni. Hymy taisi näyttää aika väkinäiseltä. Lopulta tyydyn näyttämään kieltä silmät kierossa. En sen asiallisempaa keksinyt, ja hän väitti tappaneensa tätini...

Päätän kävellä tytön luokse, koska aavistan, ettei hän pidä siitä.
"En odottanut näkeväni sinua näin äkkiä uudestaan...Olin väärässä", sanon.

(Minä tiedän jo nyt, minkälaisen hahmon teen, kun joskus kyllästyn roolaamaan tällä ja tod. näk. tapatan tämän.)

Yritän perääntyä ja törmään laatikkokasaan. Hoippuroin takaisin ylös.
"Sepäs kivaa." sanon ääni oktaavia korkeampana. Muut ihmiset tuijottavat meitä kummastuneena. "Halataanko iloisen jälleen näkemisen kunniaksi? Minä kuitenkin asun täällä, joten törmäilyjä..." vilkaisen nolona laatikko kasaa. "..voi sattua."

tunnen toisenkin läsnäolon. pimeän. vanhan. ei se voi olla. näen maassa lethalin ja katson Tiberiuksen perään. en saa murhattua häntä yksin. lähetän muutaman linnun Tiberiuksen perään ja komennan parven alas kujalle. mitkä ovat mahdollisuudet? kokoan itseni ja jään odottelemaan. pakkohan hänen nyt on huomata jotain

Katselen tytön toilailua huvittuneena. "Voin sanoa, ettei sinulla ole mitään tarvetta pelätä minua... Toistaiseksi", sanon. Huomaan, että meitä tuijotetaan, joten päätän mulkoilla jonkin aikaa takaisin. Yleensä se toimii ja nytkin ihmiset alkoivat yksitellen muistaa, että baarin suunnalla on kiintoisampaa katseltavaa. Mulkaisen vielä ohimennen taas lintuja ennen, kuin käännän katseeni takaisin tyttöön. "Et tainnut kertoa nimeäsi missään vaiheessa", sanon niin ystävällisellä äänellä, kuin osaan, mutta minun kohdallani se ei toimi ihan toivotulla tavalla.

Auon suutani jonkin aikaa kykenemättä saamaan ääntä ulos.
"Edith Reese."saan lopulta töksäytettyä. Jos puhuminen olisi ollut helpompaa, olisin kysynyt, kirjoitanko sen ylös, jotta hän osaisi kirjoittaa sen hautakiveeni oikein.

"Selvä...", sanon. En keksi muuta sanottavaa, koska outo tunne jonkin läsnäolosta alkaa vainoamaan minua yhä kovemmin. Katselen ympärilleni ja näen eräällä sivukujalla näyn, joka saa täydellisen hämmästyksen ilmeen kasvoilleni. Tuon täytyy olla Deathstroke. Hän on muuttunut, mutta tunnistan hänet silti. "Minä... Taisin nähdä juuri jonkun... Minun pitää mennä", sanon ja lähden kävelemään määrätietoisesti Deathstrokea kohti.

(Tuhannesti anteeksi, nukuin aika pitkään... Olen paikalla aika myöhään, mutta en aikaisin.)

Taivaalla näkyy selvästi korpppien ja varisten siluettejä, jotka ovat pyörineet ympärilläni jo jonkin aikaa. Uhkaavaa, kuin ne odottaisivat minun kuolevan päästäkseen syömään... Nopeutan kävelytahtiani. Olen jo kohta perillä.

Nyökkään tietämättä mitä ajatella. Ihmiset ovat outoja. En jaksa enää kiinnostua baarin tutkijoista, joten hiivin Lotharin perään. Ihmisiä on kokoontunut niin paljon, että pääsen huomiota herättämättä pimeän kujan suulle. Siellä on joku toinenkin yhtä epämääräinen hahmo.

*Nefarion muistelee sodan aikaisia tapahtumia ja sitä miten hän ei saanut Tiberiusta hakemaan kristallia"
"Kirottu Tiberius, olin niin lähellä kristallin saamista mutta pilasit suunnitelmani! Kiroan sinut alimpaan helvettiin, missä itsekin vietin tuhansia vuosia! Minun on saatava se kristalli, voisin hallita maailmaa ja tuhota kaikki ne mitättömät madot ja kaikki siskoni ja veljeni! En usko että saan Tiberiusta hakemaan kristallia, joten minun pitäisi etsiä toinen henkilö joka "vapaaehtoisesti" hakisi sen minulle." *Nefarion rupeaa etsimään henkilöä näkökyvyllään*

Saavun Deathstroken luo. "Mitä helvettiä? Kuulin, että sinut teloitettiin", sanon.

Laskeudun kontilleni ja koitan kontata lähemmäs. En kuitenkaan uskalla mennä kuuloetäisyydelleni. Kuulen Lotharin kiroilevan, en muuta. Mieleni tekisi kirkua ihmisiä olemaan hiljaa.

"kuulit oikein. näytänkö olevani vielä hengissä?" kysyn ja katselen Lethalia. hiukan vanhempi. muuten sama vanha tappaja. "minne sinä ja se pyromaani katositte? luulin" kysyn vihaisena

"kuulit oikein. näytänkö olevani vielä hengissä?" kysyn ja katselen Lethalia. hiukan vanhempi. muuten sama vanha tappaja. "minne sinä ja se pyromaani katositte? luulin teidän kuolleen..." kysyn vihaisena

"Pyromaagista en tiedä, mutta itse olin hyvin huonossa kunnossa, joten päätin paeta paikalta. Kiertelin vähän siellä täällä, kunnes ajattelin, että minut on jo unohdettu", vastaan.

"sinä matkustelet, kun minä virun Necropoliksen raunioissa haaskaeläinten kanssa." murahdan japarvi asettuu kujan roskiksille istumaan. "onko sinulla enää mitään tarkoitusta elää?"

En saa puheesta selvää, mutta Lotharin ja sen toisen äänensävyt ovat aika kiukkuisia. Minun pitäisi olla kotona, mutta olen jälleen kerran onnistunut tunkemaan nenäni väärään paikkaan... Pysyn siis paikoillani ja hengitän mahdollisimman hiljaa.

"Ei. Minulla oikeastaan ei ole minkäänlaista tehtävää. Tapan vaan aikaa ja sille päälle sattuessani tapan myös ihmisiä. Mitä muutakaan voisin?" vastaan.

"tappaa sen joka tämän aiheutti." lähestyn Lethalia. "me. me tapamme Tiberius de Auditoren, Lethal." tunnen hymyn ajatuksesta nousevan pakostakin naamalleni. tiberiuksen pää halkaistuna kourassani.

Olen tylsistynyt. Vähän väsyttäisikin, mutta en ole saanut nukuttua pariin päivään siitäkään huolimatta. Pyyhin tikaristani veritahrat veden ja lakanan avulla ja heitän sen seinään. Se uppoaa aika syvälle. Seinät ovat aika köykäiset siis.

(Tiberius// Otan osaa.... XD)

Erotin sanan "tappaa", mikä ei lainkaan hälventänyt pelkoani. Vatsaani kuristi ja minua oksetti. Toivoin miesten pian häipyvän ja kaduin sitä, että olin paljastanut Lotharille nimeni.

''Me tapamme Tiberius de Auditoren, Lethal'', sen Nefarion kuuli ja alkoi hymyilemään. ''Vihdoin! Vihdoin saan kostoni ja Tiberius de Auditore kuolee! Eikä minun tarvitse edes tehdä sitä itse. AHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAH, nyt ottamaan yhteyttä tähän puhujaan ja tuohon Lethaliin'' *Nefarion ottaa näköyhteyden Lethaliin ja deathstrokeen* ''Nimeni on Nefarion ja kuulin juuri että aiotte tappa Tiberius de Auditoren, teen teistä kuolemattomia jos saatte hänet sanomaan Draconicus Cursidius Alamorte. Tehdäänkö diili?''

Olen peloissani, mutten ruumiin takia vaan valtavan ihmisjoukon. Yritän tunkeutua sen läpi mutta se on vaikeaa. Lopulta pääsen lähes tyhjälle kadulle ja käännyn pimeälle kujalle. Hoen itselleni: Takaisin metsään. Takaisin metsään. Aion suunnata suoraan metsään mutta epämääräiset hahmot kiinittävät huomioni. Pysähdyn.

(Nefa//Voiko Edith nähdä sinut?)

Joku kolmaskin kävelee kujalle (sinisiipisen hahmo). Kurtistan kulmiani.

(Okeis.)

Sitten katseeni osuun leijuvaan hahmoon. En uskalla liikkuakaan ja joudun jälleen tasaamaan hengitystäni. Hahmo ehdottaa jotain diiliä. Mikä se on? En ole koskaan nähnyt tai kuullut vastaavasta. Kämmeneni hikoavat ja pelkään pökrääväni.

(deathstroke yritti palata ja tuhota Tiberiuksen, mutta saatiin kiinni ja teloitettiin. rugarun antamien voimien avulla selvisi teloituksesta, mutta ihmisyys kuoli.)
"hyvä." totean ja yhtäkkiä kuvajainen ilmestyy eteemme. "mitä helvettiä?!" kuvajaisen tumma mies ehdottaa diiliä, mihin en suhtaudu myönteisesti. "puolienkelin leukojen loksuttaminen ei liity asiaan, vaan niiden repiminen irti. ja tähän säälittävään raatoon, ruumiiseeni, ei tarvitse antaa enää ollenkaan puhtia lisää. sen saastan kuoltua, siirryn herrani maille." vastaan. "tuskin voit muuta tarjota, mikä sinä nyt oletkaan?"

Tuntuu olevan hankalaa kuvitella saavani ikinä tällaisen aseen valmiiksi. Sen kokoaminen maksaisi omaisuuden ja panokset toisen mokoman. Mutta kyllä siitä olisi hyötyä jollekkin rikkaalle pampulle tai sotaherralle. Kahdeksan komeaa piippua, jotka pyörivät ja sylkevät tulta. Lataa itsensä ja poistaa hylsyt. Eikä ylikuumene, kuten aiemmat suunnitelmani. Raskas se tietty on, mutta voisin suunnitella toisen koneen kantamaan sitä. Tuumasta toimeen.

''Voin palauttaa sinulle ihmisyytesi jos haluat, mutta näin ensimmäiseksi tarjoan sinulle Tiberiuksen päätä, jalkoja ja mitä muuta hänestä haluatkaan repiä''

Kuvajainen katosi. Sumplin aivojani. Tiberius. Tiberius. De Auditore. Missä olen kuullut sen aiemmin?

"Hmmm... En oikeastaan tiedä hänestä paljoa, mutta jos hän kääy koskaan jossain, jossa hänellä ei ole liikaa taistelukykyisiä puolulaisia, voisimme hyökätä suoraan kahdestaan ja todennäköisesti kukistaisimme hänet", vastaan.

Täällä on joku muukin.
Ainoa lause, jonka kuulin. Toivottavasti se oli vain toteamus, joka tarkoitti, että kaupungissa on muitakin ihmisiä. Ta he tarkoittivat sitä aikaisemmin paikalle hiipinyttä henkilöä.
Mutta tuskin minulla kävisi niin hyvä tuuri. Alan keksimään tekosyytä.

Nuuhkaisen ilmaa. Miksen itse ollut huomannut? Olen tulossa vanhaksi! Lähden kävelemään hajun lähdettä kohti valmiina hyökkäämään, jos tämä joku yrittäisi paeta.

Kuulen lähestyviä askelia. Voi vittujen helevetti. Toivottavasti se ei ole Lothar. Samalla koitan keksiä jotain uskottavaa selitystä kontata kujalla...

Näen kontallaan olevan ihmisen. Lasken vasemman käteni sapelini kahvalle ja harppaan hahmon luokse sanoen:
"Kuka siinä? Oliko sinulla jotain asiaakin?"

Lotharpa tietenkin.
"Minä se vain olen." sanon pitäen ääneni vakaana, vaikka kädet tärisivätkin. "Näin siilin tulevan tänne kujalle... ja..." haparoin. "Päätin kontata sen perään. Tiedäthän kuinka vaarallisia siilit voivat olla? En kyllä aavistanutkaan, että sinäkin olet täällä, muuten en olisi kyllä tullut..."
Olen aika ylpeä tarinastani. Olisi se huonomminkin voinut mennä.

(Sori, olen väsynyt, sillä heräsin hiukan neljän jälkeen...)

(XDDDDDDD)

Katson tyttöä epäluuloisena. Hyvin HYVIN epäluuloisena. En tajua, miksi helvetissä tämän lapsen on tungettava nenänsä asioihini näin ollen ajaen itsensä kuolemanvaaraan? Eikö hänen pitänyt pelätä minua?
"Voi perkele sinua", sanon. Muuta en osaa sanoa. Sanottavaa olisi paljonkin, mutta eiköhän tämä riitä. Huokaisen.
"Mitä kaikkea olet kuullut? Kaikki. Huomeen, jos yrität pimittää tietoa", sanon. Oikeasti en varmaan tietäisi, ellei hän sitten olisi paska valehtelija, mutta eiköhän tämä motivoi kertomaan kaiken.

"En kuullut mitään, mistä voisin hyötyä mitenkään." vastaan aavistuksen kiukkuisena ja kompuroin ylös. Se oli oikeastaan totta. Kuka uskoo hullun maineessa olevaa 18-vuotiasta? Olen tähyilevänäni siilejä.

"mikä siellä on?" lähestyn Lethalia kujalla. Ihmisen hajua leijuu sieraimiini ja vetäisen pimeydestä miekan. yksikään kuuleva korva kujalla Lethalin lisäksi, riittää korpeille ja variksille.

En ole ihan varma, pitäisikö minun uskoa.
"Ei hätää! Hän on enimmäkseen harmiton!(TT)" huudan Deathstrokelle.
"Toisaalta voisi olla viisasta pitää huolta siitä, ettei hän mene ja lipsauta kellekkään mitään tietoa meistä. Onko ideoita? Hänen tappamisensa nimittäin herättäisi vain lisää huomiota, joka ei olisi hyvä juttu", jatkan.

Nyökkäilen reippaasti, koska tappaminen ei kuulosta kivalta. Varsinkin, kun puhutaan minun tappamisestani.
"En minä tunne kuin Lotharin ja sitten en kuullut mitään mielenkiintoista, te olitte sen verran kaukana." selitän reippaasti.

Kurtistan kulmiani. Onko hän oikeasti huonokuuloinen?
"Se on Lethal", murahdan.

tyttö? ei muuta asioita. "ei väliä sillä kuulitko. kun linnut nokkivat lihan päältäsi, kukaan ei edes tunnista sinua. tai tappajaa." haaskalintujen parvi kerääntyy ympärilleni. "todista että voit tappaa Tiberiuksen. tapa kylmästi ja säälittä." sanon Lethalille ja linnut asettuvat odottamaan.

Heti, kun Deathstroke on saanut sanottua asiansa loppuun, kiepsahdan ympäri. Tunnen, kuinka alan raivostua.
"Miksi minun pitäisi todistella sinulle mitään!?" karjaisen ja kiskaisen sapelini esiin. Mulkoilen Deathstrokea odottaen, että hän valitsisi sanansa tarkkaan.

"Tiedän kyllä, Sirppimies." totean Lotharille. Hitchcock uhkaa syöttää minut linnuilleen. Vilkaisen parvea pelokkaasti. Onneksi minulla on aseet mukana, mutta tuskin pärjään noille kaikille.
"Kuka Tiberius?" kysyn.

"en tiedä, oletko enää tappaja. kun tulee Tiberiuksen hetki, haluan olla varma ettet jänistä." siirrän katseeni Lethalista tyttöön. "ja tuo on kuullut liikaa. katkaise vaikka vain kurkku ja ruumis katoaa minuuteissa."

Panikoin.
"Minä tunnen paikat hyvin ja osaan kaupunkilaisten tavat! Osaan kulkea huomaamatta väkijoukossa! Voin auttaa teitä jotenkin... jossakin..." selitän ja ääneni vaimenee hetkeksi. "Minua pidetään muutenkin hulluna. Ei kukaan minua uskoisi."

"Ai että et voi tietää? Juuri aiemmin tänään tapoin yhden tyypin vain tappamisen ilosta! Jos haluat tappaa hänet, siitä vaan! Tee itse likaiset hommasi. Minä en ole sinun palvelijasi", sanon.

Pysyn hiljaa ja odotan toisen...ööh? miehen reagointia.

hankala uskoa. rugarun tappajasta on tullut sankari. "polvistu niin ei tarvitse huutaa." sanon tytölle ja katselen häntä hetken. siniset silmät. vähän niinkuin omalla tyttärellänikin oli. "onko sinulla viimeisiä sanoja? kerro jotain mikä säästäisi sinut." lintuparvi näyttää valmiilta hävittämään jäljet.

En liiku mihinkään.
"Kuten jo sanoin." änkytän. Sitten tulitan yhtenä pötkönä: "Te herätätte kaupungissa huomiota minä en. Ette tunne paikan tapoja toisin kuin minä. Moni asia on muuttunut. Minusta voi olla apua. Eikä kukaan minua muutenkaan uskoisi... Laitettaisiin vankilaan valheiden levityksestä."

(Mikä on kun rope ei suju?)

Istun rannikkolinnoituksessa olevan kirjoituspöydän ääressä kirjoitellen ja sinetöiden kirjeitä syöden samalla iltapalaa.

Nukun, tai yritän nukkua, toinen silmä auki. Tosin sanoen makaan sängylläni vaatteet ja varusteet päällä toinen silmistäni ummistettuna ja toinen auki, kohti ikkunaa.

(Kaksi vaihtoehtoa.Yksi toi tyttö kuolee. Kaksi se ei kuole. Siis ainakaan vielä.. Kysymys siis kuuluu että haluaako kurpizza hahmonsa kuolevan. Jos ei, niin deathstroken täytyisi nähdä tytössä mahdollisuus tiben tappamisessa...siis jos hän on niin pelkuri ettei uskalla asiaa itse hoitaa. Joten ukot (vai tytöt?) koettapaakas saada konfliktinne selvitettyä. Ja on muuten yllättävän vaisua menoa kokoajan :/ itse mietin että tulenko edes mukaan mutta olen mielestäni suorittanut suht monta pelivuoroa muutamiin verrattuna...okei eivät ne mielenkiintoisimpia vuoroja ole olleet mutta ainakin olen jotain sanonut. keksin kohta jotain mihin jotkut voivat tarttua....jaaa luulin että ihmiset olisivat hieman aktiivisempia?)

("Mikä on kun rope ei suju?" Odottelen, mitä Deathstroke keksii. Lisäksi olen muutenkin ollut viime aikoina useammastakin syystä vähemmän koneella. Haluni roolipelata on kuitenkin suuri, joten toivoisin, että tilanne etenee äkkiä. Ymmärrän kyllä, että voi olla Deathstrokelle vaikeaa keksiä, miten säästää Kurpizzan hahmo, koska hänen hahmoonsa ei sovi yhtäkkinen sankarillinen teko ainakaan tässä tilanteessa.)

(Tai Deahtstroke suostuu ehdotukseen... Odotetaanko kahteentoista?)

Omasta mielestäni ei ole väliä, ilmoittaako asiasta. Jos ilmoittaa, ovat kanssaropettajat siltikin jumissa. Se ei käsittääkseni muuta mitään.

(Ääh! Ihan sama! En kykene muodostamaan juuri nyt järkeviä argumentteja edes pääni sisällä, joten en aio todellakaan edes yrittää kirjoittaa sellaisia tänne. )

(en muutenkaan aktiivinen. totta. mutta ainoa kännykkäni hajosi. nyt koneella. pahoittelen odotusta. käyttöön 24h-sääntö. jos ei vastaa päivään, muut saa jatkaa. en halua tappaa kurpizzan hahmoa. juokse vaan pois)
"tämä ei satu jos et liiku." sanon tytölle ja käännän miekkani valmiiksi katkaisemaan hänen kaulansa

(Käy minulle. Sääntö ja karkuun juokseminen...)

Mies kuulosti paljon parantajalta. Peräännyin nopeasti, käännyin -epäviisaasti kylläkin- ympäri ja lähdi juoksemaan takaisin väkijoukkoa kohti.
"APUA!" huudan. Helpotuksesseni muutama ihminen tuijottaa minua kummastuneena. Minut ainakin on nähty. Joku viittoo jo vartijoita paikalle.

(Menikö järkeästi? Ei varmaankaan...)

"Hieno homma", murahdan. Päätän livahtaa äkkiä pois kujalta ennen vartijoiden saapumista ja sanon vielä:
"Olen mukana Tiberiuksen tappamisessa. Ota yhteyttä." Sitten lähden pois paikalta laittaen samalla sapelini piiloon.

(Omalla hahmollani ei taida vieläkään olla mitään tekemistä, joten liikutan poliiseja.)

Kaksi poliisia saapuu paikalle.
"Siis mitä täällä on tapahtunut?" Toinen poliisi kysyy.

Mietin hetken. Kaksi miestä, joista toinen oli tappanut tätini vuosia sitten ja joku muu, menivät kujalle suunnittelemaan erään Tiberiuksen murhaa. Sitten paikalle ilmestyi jokin kuva, jolla myös pakkomielle Tiberiukseen. Sitten jäin kiinni...
Minusta tuntuu, ettei minua uskottaisi.
"Kaksi miestä." vedän ääneni itkuiseksi. "He yrittivät käydä kimppuuni!" Osoitan samalla kontatessa likaantuineita vaatteitani.

"Missä? Ja voisitko antaa tuntomerkit?" Poliisi kysyy ottaessaaan kirjoitusvälineet esille.

"Kujalla." sanoin ja muistelin miesten ulkonäköä. "Toinen oli lihaksikas ja kaksimetrinen. Hiuksia en nähnyt hupun alta, mutta kasvot olivat arpiset ja silmät siniset. Häneen törmäsin ensimmäisen kerran baarissa. Puhui outoja. Sanoi nimekseen Loth... siis Lethal. Toista miestä en nähnyt kunnolla. Kehon rakenne oli aika ruumismainen...." haparoin. Miten voi selittää, että toinen näytti zombielta? Ei varmaan mitenkään...

Poliisi kirjoittaa muistilehtiöön tuntomerkkejä.
"Toista et siis nähnyt kunnolla? Kerro kuitenkin kaikki, minkä näit. Osaatko kertoa, mitä rotua he olivat?" Poliisi kysyy.

"Noh, hänkin oli aika arpinen. Rodusta en voi olla varma. Lethal oli aika varmasti ihminen. Kumpikin puhui ihmisten kieltä hyvin." kuvailen. Harkitsen kertomista. Mutta minua pidetään muutenkin tarpeeksi outona. Lisäksi minulla on syyllinen olo, sillä en usko vartijoiden pärjäävän Lethalille ja...sille toiselle.

Oliko tässä siis kaikki? Tarvitsemme myös nimesi, että saamme sinuun tarvittaessa yhteyttä." Poliisi sano.

Epäröin.
"Varmaankin." päätän. "Nimeni on Edith Reese.... Haittaako, jos kysyn jotain, joka ei liity asiaan mitenkään?" jatkan, ennen kuin ehdin hillitä itseäni. Oliko oman nimen kertominenkaan kovin järkevää, muuten?

"Satutko tietämään ketään Tiberius nimistä?" kysyn suoraan. "Minulla on vahva tunne, että minun pitäisi tietää hänet, mutten vain saa päähäni... Sukunimi alkoi A-kirjaimella... " Tunnen itseni äärimmäiseksi idiootiksi jostain syystä.

"Jaahas.... En minä ainakaan tunne. Entä sinä?" Poliisi kysyy toiselta.
"En varsinaisesti tunne ketään Tiberius nimistä, jonka sukunimi alkaisi aalla. Tulee mieleen vain Tiberius de Auditore, mutta hänethän kaikki varmaan tietävät." Toinen poliisi vastaa.

Ai siksi se kuulosti tutulta... Hupsis. Naamani lehahtaa tulipunaiseksi.
"Ai niinhän se oli... Taidan olla hiukan unenpuutteessa." soperran. No, sillä Tiberiuksella tuskin on hätää. Kyllä kai armeijan kanssa kahdelle juipille pärjää...
"Minä tästä menenkin. Heippa ja kiitos." sanon nopeasti ja lähden juoksemaan kotiin päin. Tällä kertaa pääkatuja pitkin.

Poliisit lähtevät kävelemään takaisin poliisiasemalle viemään rikosilmoituksen.

tyttö karkaa ja kirkuu. häivytän miekkani ja kutsun lintuparven Lethalin häipyessä. löydän tytön vielä, mutta silloin hän on jo levittänyt tietoa ympäriinsä. paras alkaa heti etsimään joukkoja. parvi hajoittaa minut ja nousee lentoon. etsitään aluksi se, jonka jo merkitsin

Puolimatkassa pysähdyn ja tajuan, etten voi mennä kotiin. Riitelin vanhempieni kanssa, enkä halua miehiä heidän kimppuunsa. Parempi siis pärjätä omillaan. Luikahdan kulman taakse piiloon, ja kaivan repustani varaviitan. Se oli vanha, muttei jostain syystä ollut homehtunut. Ja oli vielä jollain sortilla pelastunut äitini polttotuomiolta. Käärin sen ympärilleni ja painoin silmäni kiinni.
Kuvittelin nukahtamisen olevan jotenkin vaikeaa, mutta uni tulikin yllättävän äkkiä.

Saavun majatalolle ja menen heti sisälle huoneeseeni.

(Milloin skipataan aamuun?)

(Ihan sama. Vaikka heti. )

(Sitä minäkin odotan)

(Ainoa elämäntehtäväni murskattiin. Noh... Tätä ette sitten liiskaa!)
Herään työpöydältäni ja vedän poskeeni liimaantuneen kynän irti. Olen koko yön työskennellyt suunnitelmieni parissa ja hylännyt kuolemankoneen, minkä pohjapiirrustukset lepäävät silppuna roska-astiassa. Suoristan uuden keksintöni suunnitelmat ja alan viimeistelemään niitä. Lentävä laiva voisi olla oikea rahasampo.

Herään. Ihme, että edes nukuin. En ole harrastanut nukkumista kovinkaan ahkerasti viime aikoina. Rugarun kanssa liittoutumisen jälkeen en ole tarvinnut lähes yhtään unta, eikä kyseinen kyky edes kadonnut muiden voimien myötä.

Herätessäni niskaani sattuu ja ylös pääseminen ottaa vaikeuksia. Saatuani rähmäiset silmäni auki, näen että löytämäni kuja on sammuneiden yleinen nukkumapaikka. Lähden hoippuroimaan pääkadulle.

(Ilmalaiva on varmasti mahdollinen, mutta vaikea ja kallis. Se tarvitsee helium- tai vetykaasua pysyäkseen ilmassa, mutta kaasunporaus ei taida olle kehittynyttä, joten sen saatavuus voi olla vaikeaa. Myös voimanlähde voi olla ongelma, sillä bensiini, diesel tai sähkömoottoreita ei ole. Tosin hahmosi taisi kehittää jonkinlaisen höyrymoottorin, jolla sen saisi kulkemaan. Ensimmäiset mallit ovat kuitenkin luultavasti täynnä vikoja ja muutenkin erittäin epäluotettavia, joten ei ilmalaiva heti rakennuttuaan mikään käyttökelpoinen kapistus ole. Kyseinen ilma-alus on siis mahdollinen, mutta tulet kohtaamaan monta ongelmaa sitä rakentaessasi. Ainakin rahoittajan täytyy olla aika varakas. Kuumailmapallo voisi lopulta olla varmempi vaihtoehto.)


Seison muurin päällä katsellen merelle päin juoden aamukahvia(vai onko Keski-Maassa kahvia?) ja katsellen auringonnousua.

(Peruszeppeliini. Toimisi vedyllä, mutta olisi sen verran panssaroitu ettei tavallinen luoti tai nuoli menisi läpi. Gondoli eikä koria ja muutenkin vanhanaikainen. Vety saadaan, kun hahmoni tekee myös kojeen, joka erottaa vedyn vedestä. Ilmalaiva on siis hiljainen ja melko hidas, mutta voidaan käyttää armeijoissa, mitkä ei omista esim. kotkia kuten temppeliritarit. Niitä voi tietty käyttää muutenkin kuin sodassa. Kulkuvälineinä tai kuljetukseen. Ja juu, liikkuu höyrymoottorilla.
Ilmalaiva kiinnostaa enemmän kuin ilmapallo, joten voinen suunnitella sen. Eikä tämä maailma ole edelleenkään kuten oikea maailma. Velhoja voidaan palkata, jotka tekevät suojakenttiä ilmalaivoihin ja tukahduttavat tulipalot. Paljon nopeammin edistyvä ilmalaiva täällä, kuin oikeassa maailmassa.)

(Ilmalaiva on hyvä. Kahvia voi puolestani olla. Sitä ei tainnut olla Tolkienin Keskimaassa, mutta aikaahan on kulunut, jolloin joku on saattanut hyvinkin matkustaa jonnekin ja löytää kahvipapuja. Jokutyypin hahmo joi muistaakseni kaakaota, mutta hänhän taisi olla saapunut jostain toisesta maailmasta.)

parvi kokoaa minut talon katolle ja miehen perään lähettämäni linnut odottelevat ikkunalaudalla. parvi leviää katoille ja jää odottamaan kun astun harjalta laudalle. napsautan lukon auki käden heilautuksella ja laskeudun majatalon lattialle. ikkuna sulkeutuu takanani ja käännyn nukkuvan miehen puoleen. hän näyttää ainakin lupaavalta. ja haisee

HUOMIO! EN OLE LUKENUT AIKAISEMPI ROOLEJA, JOTEN EN TODELLAKAAN TIEDÄ MISSÄ MENNÄÄN!!

(Alice)

Herään huonosti nukutun yön jälkeen aikaisin aamulla sammalpeitteeltä. Nousen silmiäni hieroen istumaan ja tuijotan väsyneenä painaumaa, jossa olen jo pitkän aikaa kaikki yöt nukkunut. En tunne ketään, minulla ei ole paikkaa minne mennä - ja repaleisen mekkoni kanssa en uskalla mennä ihmisten ilmoille. Ties mitä vanhoja pedofiileja siellä liikkuisi. Toisaalta metsäkään ei välttämättä ole mikään maailman turvallisin paikka. Nousen seisomaan, ja päätän kävellä pellon halki katsomaan, näkyykö ihmisiä. Nahkasaappaideni irvistävät kärjet narahtelevat juurikossa, kun marssin polulla. Auringon valo häikäisee pellon laidalla, mutta päättäväiesti koitan tihrustella mahdollisia ihmisiä.

Herään säpsähtäen. Mutisen jotain perkeleen tapaista kun näen... jotain. Siinä suoraan edessäni. "Mitä helvettiä" saan suustani ja hapuilen tikareitani, mutta näen ne vastakkaiseen seinään uppoutuneina. Katanani lojuu lattialla muutaman metrin päässä kankaisiin kiedottuna.

mies herää ja etsii aseitaan. "vaikka saisitkin ne käsiisi, se ei auttaisi mitenkään." totean. hän ei kyllä vaikuta täälläpäin elävältä, mutta kahdessakymmenessä vuodessa moni asia voi muuttua. "mutta jos se auttaa sinua kuuntelemaan, ota pois." nostan katanan ja ojennan sen miehelle, käyttämättä käsiäni

Nimi: Ethirof "Eti" Synkkäsilmä
Sp: Mies
Rotu: Puolihaltia
Ikä: 74
Pituus: 192cm
Paino: 87kg

Kyvyt: Ihmisäidiltä perityt; Erittäin suuri älykkyysosamäärä, kekseliäisyys, kylmäverisyys ja viehättävyys sekä kauneus (komeus)
Haltiaisältään perityt kyvyt: Suuri fyysinen kestävyys ja vahvuus, yli-inhimmillinen nopeus ja ketteryys, hypnotisointikyky, kunnianhimoisuus ja rauhaa rakastavaisuus, monet valotaiat kuten sään hallinta, ympäristpn energian imeminen ja valoisaan aikaan kerättävä voima jota voi käyttää varjojen hälvennykseen. Oppinut isältään salamurhaamaan ja telepaattista taistelua. Näyttää n. 25-vuotiaalta. Osaa jutella eläinten ja kasvien kanssa. Hulluna ihmisnaisiin. Erittäin pitkäikäinen.

Aseet: Piiloterät molemmissa ranteissa, rannevarsijousi, kääpiöiden ja haltioiden yhteistaidon miekka (sukukalleus) ja ainakin 50 tikaria/veistä ympäri vartaloa piilotettuna. Omistaa mithrill-rintahaarniskan ja nahkaiset sääri-, käsivarsi-sekä reisisuojukset. Ei käytä kypärää.

Menneisyys:

Piilotteli synkmetsässä koko sodan ajan. Sai uutisen äitinsä kuolemasta ja lähti kostamaan äitinsä menetyksen. Etsiessään syylistä hänet vangittiin puolienkeleiden toimesta ja toimii nykyään salamurhaajana vasten tahtoaan. Hänelle on annettu taitojensa vuoksi nimi: PimeäValo. Etsii aina isäänsä kun mahdollista ja uskoo että hän on elossa.

Suku: Isä: Ithkor Sadepäivä, säänhallinnan mestari ja haltiasalamurhaajien pääjohtaja ja perustaja. Rakastui Etin äitiin ja kaappasi hänet vaimokseen. Piilotteli häpeissään Etiä sotaan asti.

Äiti: Natalja Günešdogma (Auringon synnyttämä, turkkia) Turkkilainen kauppias. Rakastui Ithkoriin vasta pari vuotta kaappauksen jälkeen.

Ei veljiä/siskoja eikä tunnettuja setiä/tätiä.

Ulkonäkö: Oikea silmä ruskea ja vasen turkoosi, ruskeat ja lyhyet hiukset, teräväpiirteiset ja täyteläiset kasvot, vaaleanruskeaan häivähtävä iho, pitkät jalat ja kädet, tukeva ja miehekäs olemus/kävely, lihaksikas ja hoikka, täyteläiset huulet ja pitkät ripset, arpeeton ja sileä kasvoiho, selässä suora ja pitkä arpi, aepi jonka jokainen haltia saa jos koskee Yhteismiekkaan.

(Aktiivisuutta on turha oottaa, koulut alko)

Tuumaan ideani olevan valmis kaupattavaksi ja kerään kamani laukkuun. Lähden huoneesta ja poistun majatalosta maksaen(en muista maksoinko jo mutten jaksa kelata). Nyt pitäisi lähteä etsimään niitä rikkaita. Lähden kävelemään pitkin katuja.

Aurinko oli jo noussut. Väsyneet ihmiset laahustivat torille päin. Tulin ajatelleeksi, etten ole nukkunut kovinkaan montaa tuntia. Heroskelen silmiäni ja haukottelen. Voi helevettti. Ei herääminen voi olla näin vaikeaa. Suussani maistuu väljähtänyt omenamehu ja päätä särkee. Saattaisin oksentaa, jos mahassani olisi jotain oksennettavaa.

Tunkiessani varmaan sata vuotta vanhaa viittaa reppuuni, olen tuntevani rapinaa. Onko täällä jossain aarrekartta? Levitän viitan ja tutkin sitä tarkemmin. Se tuntuu ihmeen painavalta. Ja haisee savulta. Ohikulkijat katsovat nuuhkimistani oudoksuen. Yllätys. Ravistelen viittaa ja jotain putoaa maahan kilahtaen. Viitassani on piilossa taskuja, joista yhden veitsi ilmeisesti oli kuluttanut puhki. Jännää. Täältä jos mistä löytyy se aarrekarttakin.

Vilkaisen veistä tarkemmin ja säikähdän siinä isolla olevaa Temppeliritareiden tunnusta. Tungen sen viitan kanssa reppuuni. Jos kukaan ei ole kaivannut sitä vuosi kymmeniin, niin tuskin kaipaa nyttenkään.

(Oli tylsää, joten väänsin stoorin tänne. Sori.)

(Alice)

Tähystelen epätoivoisena pellon halki, mutta en näe ainuttakaan ihmistä. Marssin paikallani tietämättä mitä tehdä, ja onnistun mekon helman päälle astuessa repimään punaista satiinia enemmänkin rikki. Kiroan hiljaa ja pitelen käsissäni kangasriekaleita. Noniin, hyvä. Nyt on turha toivo lähteä kylille. Lysähdän kiven päälle istumaan ja pyyhkäisen tomua paljaalta reideltäni. Likaisten pitsirintaliivieni välissä on hiekanmuruja ja havunneulasia. Paksut, ruskeat hiukseni roikkuvat hoitamattomina lantioni korkeudella. Tällaiseen ei ole prinsessa tottunut, ei. Kunpa joku saapuisi kannettavan suihkun, koottavan linnan ja tavallisen tallaajan keittiön kokoisen vaatehuoneeni kanssa. Aikaa riittää, ja pystyn vain odottamaan.

Nappaan katanani oikeaan käteeni. Olen hieman pöllästynyt. Kuka tai MIKÄ vittu tämä on? Halusin vain paeta piiloon, mutta näköjään vaikeudet ja yhteenotot seuraavat minua kuin varjo"Saat tasan 15 sekuntia aikaa kertoa, että mitä hittoa teet täällä. Sitten olet kuollut."

Mitäköhän nyt teksisi? En minä jaksa olla koko ajan täällä linnoituksessakaan. Miksiköhän edes majauduin tänne? Varmasti olisi löytynyt parempikin paikka. Kävelen hevostalleille, valjastan hevoseni ja ratsastan linnoituksesta ulos.

"liian moni luulee liikkuvaa eläväksi." mietiskelen ääneen. "mutta aluksi, sinä kerrot, kuka olet ja sovitko tarkoituksiini. sitten vastaan puolestani kysymyksiisi, siis jos hengität vielä." ehdotan

Kokeilen näyttää kävellessäni mahdollisimman vähän varkaalta. En tunne lakeja, mutta temppeliritarit tuskin riemastuvat veitsiensä varastamisesta.... Ja loppujen lopuksi, en halua ottaa riskiä.

Näen vasemmalla puolellani majatalon. Tuonnehan minä neuvoin sen... Jockin? Joo, niin se oli.

(sori et kesti, mut koulu vie nyt aivan liian paljon aikaa yhdistettynä harrastuksiin ynnä muuhun menoon.)

"Tarkoituksiisi?" Sylkäisen hmh otuksen jalkoihin (?) "En palvele enää ketään. Viimeinen varoitus poikaseni. Voit vielä häipyä. Aamuisin olen vielä suht armollinen unihiekat silmissäni."

"hienoa. mutta puhuminen ei vakuuta." kävelen huoneen toiselle puolelle, niin, että mies jää minun ja ikkunan väliin. "viisi minuuttia vakuuttaa." potkaisen lattiasta vauhtia ja yritän iskeä miehen ikkunasta katolle.

Lasi räjähtää kun iskeydyn sen läpi. Iskeydyn viereisen rakennuksen katolle ja jään paikalleni makaamaan kivun vuoksi.

astun ikkunasta katolle ja miehen eteen. taitan käteeni kahden käden miekkani ja hyökkään sillä. yritän katkaista makaavan miehen poikki

Juoksen poikki synkmetsän (Alice, sinäkin varmaan olet juuri siellä) ja hyppään välillä puihin tähystämään. Vähän aikaa juostuani kuulen ääniä ja pysähdyn. Kutsun erään oravan luokseni ja käsken häntä ottamaan selvää äänistä. Vähän ajan päästä orava kertoo nähneensä naisen. Kauniin naisen. Se oli siinä. Järkevä ajattelu pysähtyi. Juoksen nopeasti tytön luokse ja käsken pähkinäpuuta lahjoittamaan oravalle muutama pähkinä. Saavuttuani paikalle näen repaleisen tytön, joka istuu metsässä. Silmäni ohjautuvat suoraan tytön rintoihin (ok, vähäsen härskiä) ja kysyn: "Miksi neito keskellä korpea kärsii?"

(Vaihdetaan. Synkmetaä on takana ja pelto edessä. Ja minä näen sinut kiven päällä)

Pyörähdän makuullani hampaat irvessä miekan iskun alta pois. Yritän nousta nopeasti ylös jaloilleni, katanani tiukasti käsissäni.

miekka pureutuu kattoon ja repäisen sen irti. pyöräytän miekkaa ja heilautan sen kohti miehen vatsaa ja heti perään päätä

Tunnen kuinka terä osuu lievästi vatsan seutivilleni. Onneksi päälläni on ohut haarniskani, joten todennäköisesti pahempaa ei käynyt. Pudottaudun päähäni kohdistuneen iskun ali ja lyön katanalla ylöspäin suuntautuvan iskun ruumista päin.

Ihmiset huutavat jotain ja osoittavat läheiselle katolle. Nostan katseeni ja näen kaksi miestä tappelemassa. Terävimmät kaupunkilaisista olivat jo virittäneet jousensa valmiiksi ja minäkin tein niin. Miksi olen niin huono ampumaan? En taatusti osu näin kaukaa.

haarniska jarruttaa terää menemästä syvemmälle, mutta se uppoaa silti rintakehääni. lyön miekan irti haarniskasta nyrkillä ja vilkaisen ohi lentäviä nuolia. muutama osuu, muttei tee vahinkoa. linnut pysyttelevät etäällä ja kohdistan seuraavan iskuni pistoksi keskelle miestä

Kaukaana siintää kaupunki. Käsken metsää valmistamaan tytölle pellavaisen mekon ja kaksi haarapääskyä tuovatkin sen pian neidolle. "Nimeni on Arkos (muinainen sotajumala)", sanon tytölle nimeni tahallani väärin koska en halua paljastua.

Ratsastan kaupungissa, kunnes huomaan jotakin kaaosta... Kaksi taistelee katolla ja muut ampuvat heitä! Lataan pistoolin ruutipanoksella ja ammun ilmaan.
"Aseet alas tai ammumme!" huudan musketöörien osoittaessa kaikkia rähinöitsijöitä ja muitakin aseillaan. He pystyisivät tarvittaessa ampumaan kaikki. Tämä olisi poliisin asia, ei armeijan tai ritarikunnan. Ei sillä kuitenkaan väliä.

Hätkähdän laukausta niin, että nuoli karkaa ja meinaa osua muutamiin ihmisiin.
"Se joka ampui, voi tulla tänne sen saamarin pyssynsä kanssa...." huudan ennen kuin ehdin ajatella ja lisään tehosteeksi joitakin kirosanoja. Kun menossa on jo tieskuinka mones, tajuan sulkea suuni. Edith, senkin idiootti. Ketkä täällä oikein ampuvat varoituslaukauksia ilmaan?
Mutisen eri vaihtoehtoja siitä, mihin minun pitäisi oma pääni9 tunkea.

Saan lopulta pistoolin ladattua ja huomaan väkijoukon rauhoittuneen kahta kattotappelijaa lukuun ottamatta. Heidät voidaan laittaa kuriin myöhemmin, tai vain antaa tappaa toisensa.
"Ja voisiko joku nyt selittää, että miksi te ammuskelette täällä ympäriinsä? Teillä on parasta olla hyvä selitys!" Sanon väkijoukolle.

Ihmiset laskevat aseensa nolon näköisinä.
"Yritimme auttaa tuota toista miestä." sanoin lopulta ja osoitin katolle. "Eikö se ole ihan positiivista, kun toista koitetaan tappaa?"

Katson katolle. Mielestäni taistelu näyttää molemminpuoleiselta enkä osaa sanoa kumpi aloitti.
"Pitkäjousella tuonne ei osu, ellei ole harjoitellut ikuisuutta. Voisitte siis osua kumpaan tahansa. Ihme, että edes viitsitte kantaa pitkää jousta mukananne kaupungissa, jossa siitä ei ole paljoa hyötyä ja se on vain tiellä." Sanon ja siirrän katseeni taas väkijoukkoon.
"Näittekö edes kumpi tuon taistelun aloitti?" Kysyn.

Muutama mumisee kiukkuisena tulleensa/olevansa juuri menossa metsästämään. Minä näytän vain krapulaiselta, ja koitan näyttää mahdollisimman olemattomalta.
"Ettepä itsekään kyselleet silloin vuosia sitten." joku humalainen/krapulainen murisee matkan päässä. Muut tuijottavat kauhistuneena. Olisin sanonut olevani samaa mieltä, mutta repussani oleva veitsi piti suuni kiinni.

"Jaa että mitä minä en muka kysellyt ja milloin?" Kysyn.

"Puhuin teikäläisistä yleensä. Vuosia sitten ei kyselty, kuka aloitti ja mitäkin." selostaja jatkaa.
"Silloin tosin oli eri suurmestari...." joku jatkoi.
"Pitäisikö katolla olijoille tehdä jotain?" huudan kiukkuisena. Mihin tahansa menenkin, typerät vanhukset muistelevat vanhoja aikoja. Potkaisen seuraavaa.

Keskustelu taisi tosiaan kääntyä sivuraiteille.
"Juu kyllä minä saan nuo rauhoittumaan. Kumpi siis aloitti?" Kysyn.

Kohautan olkapäitäni. Joku tiesi kertoa, että enemmän elävien kirjoissa oleva lensi aluksi ikkunan läpi.

Todisteet viittaavat tuohon toiseen mieheen, jolla on... Erittäin huonokuntoinen haarniska, joka on nuolia täynnä? Ja hän näyttää muutenkin erittäin epäilyttävältä! Hän on aika varmasti epäkuollut ja se on täällä tietysti kiellettyä...
"Pysykää alhaalla ja olkaa valmiina ampumaan. Kannattaa olla valmiina käyttämään myös miekkaa." Sanon musketööreille, otan hevosen satulassa olevasta holsterista toisen pistoolin mukaan ja lennän katolle. Näin läheltä nähtynä olen 100% varma tuon olevan zombi.
"Laske aseesi alas tai ammun!" Karjahdan osoittaen epäkuollutta pistoolillani.

Lensi katolle. Lensi? Toljotan silmät selällään ja suu auki blondin perään. Sitten muistan; puolienkeli. Niin tietenkin. Temppeliritareita johtaa puolienkeli nimeltä Tiberius de Auditore, sama, jonka se mies aikoi tappaa... Hetkonen. Ruumiilta näyttävä mies. Eikai niitä kovin montaa yhdessä kaupungissa ole?

Jännitän jousen taas valmiiksi.

Pyörähdän taaksepäin väistäen piston niukasti. Nuolia lentää ylitseni ja huomaan ihmisiä tuijottamassa meitä. Paljon ihmisiä. Laukaus. Ja muutaman väistöliikkeeni jälkeen joku lentää katolle. Hmm olisi varmaan parasta häipyä? Ihminen, jos tuo siis edes on ihminen, latelee ruumisukolle uhkauksen. Jep, meikäläisen kannattaa todellakin häipyä. Astun askeleen kauemmas zombimiehestä ja univormusankarista.

kuulen äänen. sama ääni. käännyn ja jätän sen miehen huomiotta. "niin monta vuotta..." voin vain hymyillä samalla kun tahtoisin avata tuon rintakehän ja kaivaa sisukset ulos. osoitan miekan kärjellä Tiberiusta ja sitten nostan sen päälleni, vain lyödäkseni sen takaisin alas ja Tiberiusta kohti

Ojennan vaatteet neitoselle (Alice, oletpas epäaktiivinen) ja otan taskustani pillin, jonka ojennan kaunokaiselle. "Ota, jos joudut pulaan niin puhalla pilliin. Et jää apua vailla", sanon ja pinkoan tosi kovaan juoksuun jota ihmiset normaalisti kummastelisivat. Mutta ei täällä ihimisiä olekaan, ehkä muutama. (Vauhti on 120km/H) Saavun kaupunkiin vartissa ja huomaan jo tuhlanneeni aikaa tytön liehakointiin. 'Perhana', ajattelen harmissani ja etsin kaupungissa kieriskellen kohdettani. Hmmm... kuulen laukauksia ja suunnistan äänen suuntaan. Näen kaksi miestä katolla, jonkunlaisen jousimiesrykmentin ja lentävän puolienkeli. Mitä?! PUOLIENKELIN!!! Tiberius, se sama kurja joka johtaa minua käskyttäneitä ihmisiä. Menen vähän sivummalle, vihellän alleni kotkan, isäni ystävän Tuulenruhtinaan, maalaan kasvoni ja muutan olemustani ja lennän ilmaan. Huudan täysillä: "Tiberius de Auditore, puolienkeli ja säälittävä ihmiskaappaaja, tule vastaamaan teoistasi!". Ajattelen että hämmingin avulla olisi helppo salamurhata baarimikko. (En sitten tiedä miksi :D)

luodit pysähtyvät vasta selkärankaani. kohotan käteni Tiberiusta kohti ja komennan lintuparven luokseni. Se hajoittaa minut ja lentää suoraan Tiberiusta päin. Kokoan itseni hänen eteensä ja huitaisen miekalla

(Btw, Halfelf. Pakko taas vähän päteä, mutta ritarikunnassa ja sen alueella on kolme päärotua: ihmiset, kääpiöt ja haltiat, joita kaikkia on suunnilleen yksi kolmasosa. Myös monia sekarotuisia ja muitakin rotuja on, mutta ei erityisen paljon. Valtio nimittäin sijaitsee suunnilleen noiden rotujen yhtymäkohdassa, josta syystä niitä on eniten. Tiesit tämän varmaan jo, mutta sanon näin aina kun puhutaan ihmisistä.)

Luodit eivät pysäyttäneet sitä ja nyt se on jo vieressä lyöden miekalla. Huitaisu osuu, muttei uppoa, sillä hyvän ritarihaarniskan läpäisy on lähes mahdotonta miekalla. Yritän pistää omalla miekallani zombia rintaan. Joku hyypiö huutelee nimeäni, mutta minulla ei ole oikein aikaa kuunnella.

Miehet nahistelevat keskenään samaan aikaan, kun kapuan katolta alas sivukujalle. Huomaan, että vatsastani vuotaa sittenkin verta. Hoipertelen kujaa eteenpäin toinen käsi vatsallani ja yritän olla välittämättä vammoista.

miekka työntyy lävitseni. "luulisi puolienkelin tietävän..." murahdan ja otan kädelläni kiinni miekan terästä selässäni ja väännän sen mutkalle. lyön Tiberiuksen kädet irti miekasta ja tartun hänen kurkkuunsa

(Joo kiitos vaan tiedosta. Mutta siis Eti on piiloteltu syntymästään saakka koska hänen isänsä häpesi puolihaltialastaan)

Näen Tiberiuksen olevan pulassa. Katsoessani tarkemmin puolienkelin vastustajaa huomaan sen olevan tuttu. Tuomionenkeli! Kerään voimani ja lausahdan Auringon taian jonka seurauksena auringon valo suuntautuu kokonaan minuun ja minusta ikään kuin heijastuu tuomionenkeliin. Vaikka vihaankin Tiberiusta, haluan tasata tilit hänen kanssaan kaksin. (Tuomionenkelit ovat varjomaan asukkaita joten luulisi runsaan päähän kohdistuvan UV-säteilyn vaikuttavan)

(Huomasin eilen, että kotona on ongelmia nettiyhteyden kanssa. Olen siis nyt netissä koulussa. Viikonloppuna en välttämättä pääse nettiin ollenkaan. Jos en siis vastaa viesteihin 24 tunnin sisällä, niin saatte luvan jatkaa ilman minua. Pahoittelen tilannetta.)

Nyt zombi yrittää kuristaa minua... Yritän lyödä sitä piiloterilläni, kunnes jostakin tulee taivaallisen näköinen valonsäde.

(Ai sinullakin on piiloterät) Taika näyttää tepsivän. Viittoilen tuulenruhtinasta laskemaan minut kattoon ja jään sinne lepäämään. `Tälläisiä taikoja ei joka päivä tehdäkään`, ajattelen itsekseni.

hän iskee veitsillään ruumiiseeni, mutta puristan vain enemmän. "kuole..." ehdin sihistä, mutta jokin puhkoo ihoani ja polttaa sisuksia. päästän irti ja yritän suojautua valon säteiltä. "tämä ei jää tähän." totean Tiberiukselle ja haaskalintujen parvi pyyhkäisee ylitseni, hajoittaa minut ja katoaa kujille

Zombi katosi hetkessä jäljettömiin, mutta saa varmasti naamansa koristamaan etsintäkuulutusjulisteita. Otan katolla olevan miekkani. Harva olento saa näin laadukkaan miekan mutkalle, ainoastaan se demoni ja näköjään myös tuo zombi. Katson taivaalle, mutta siellä ei näy ketään. Jumalako minua auttoi?
"Gratias tibi ago, Domine." Sanon ja teen ristinmerkin käsilläni. Liidän katolta alas.

Hyppään katolta voltilla suoraan Tiberiuksen eteen. ``Ei Jumala vaan se, jota vähiten uskoit auttajaksi``, sanon ja siirrän viittani hupun pois päältäni. ``Tiberius de Auditore, muistatko minut, Ethirof `Eti PimeäValo` Synkkäsilmän?``, kysyn raivoissani. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun puhun seisoen ``työnantajani`` kanssa, ajattelen.

(Ethirof on palvellut temppeliritareita jo viisi vuotta tappaen milloin senaattoreita ja milloin sivileejä. Assassin, Eti tuotiin hahmosi luokse ja hahmosi kuulusteli Etiä. Sitten hänet määrättiin salamurhaajaksi ja häneen luotettiin koska Eti esitti Temppeliritareille olevansa halukas jäädä palvelemaan koska tiesi että kieltäytyminen merkitsi kuolemaa.
Toivottavasti tälläinen menneisyys sopii sinullekin. Muuta toki jos haluat.)

(Nojaa. Tosin vangitsemiseen pitää olla aina syy. Olet siis palvellut vihollisia ja sinut olisi vangittu sotavankina tai sitten olet tehnyt jonkin pahan rikoksen. Assassineille ei ole ainakaan paljoa salamurhatehtäviä, sillä emme ole ainakaan avoimessa sodassa ketään vastaan...)

"En itse asiassa muista sinua." Vastaan. (Eihän hahmoni voi muistaa jokaista pientä työsopimusta.)

(Sovitaan sitten että Ethirof kulki tietämättään temppeliherrojen maille ja he luulivat etiä vakoojaksi. Tilanteesta päästäkseen eti suostui, "suostui", ryhtyä salamurhaajaksi. Ja käskyjä eti saa myös muilta temppeliritareilta, eikä vain Tiberiukselta. Eli Eti palvelee temppeliritareita vasten tahtoaan sillä virasta eroaminen tietää varmaa kuolemaa.)

"No, minä olen juuri se sama mies joka tuotiin luoksesi viisi vuotta sitten. Sitä ennen olin jo tavannut Michemin ja saanut luvan palvella teitä salamurhaajana. Sinä vain testasit kykyni ja annoit aseet, mukaan lukien nämä", sanon ja laukaisen piiloterät esille ja vedän ne takaisin: "Michemin katoamisen jälkeen temppeliherrat ovat kiusanneet minua alinomaa ja määränneet minun tappaa kaikenkarvaista väkeä. Ja minä olen tehnyt niin. Minulla on näyte jokaisen murhatun verestä, hiuksesta, päänahasta ja jokaisen murhatun peukalo.". Pidän tauon ja jatkan miltei huutaen: "Ja nyt vaadin palkkiotani! En paljastanut Michemille rotuani enkä kykyjäni, enkä myöskään aio paljastaa sitä teille!", huohotan ja sanon "Kuule puolienkeli, tuo olento oli tuomionenkeli, yksi rugarun sotureista (luulisin) ja hän palaa vielä kostamaan. Vapauta minut niin lupaan pitää silmäni auki tuomionenkelin varalta", sanon ja kiepautan itseni ränniltä kattoon. Huudan katolta: Saat päivän miettimisaikaa!". Sitten katoan talojen taakse ja suuntaan baariin.

"Pitääpähän tarkistaa työsopoimukset..." mutisen ja nousen hevoseni selkään. Lähden ratsastamaan eteen päin musketöörit perässäni.

(Pelaajat, voisitteko kertoa ikänne? Kysyn ihan uteliaisuudesta. Oma ikäni on 14)

(Olen 98 syntynyt... Vielä 15... vielä! )

Päässäni jyskytti. Ääni käski tekemään jotain niinkin typerää kuin ampua lähellä tuijottavia ihmisiä. Lyyhistyn päätäni pidellen maahan ja haparoin reppuani auki. Siinä tuntuu kuluvan tunteja. Lopulta löydän rasian ja tungen muutamia yrttejä suuhuni. Sitten jään maahan makaamaan ja odottamaan vaikutuksen alkamista. Ääni kovenee koko ajan...

Takanani kuuluu huutoja ja juoksua. Päätänpä mennä vilkaisemaan. Näen maassa makaavan naisen ja joukon ihmisiä hyökkäämässä hänen kimppuunsa. Lyöttäydyn sekaan ja sokaisen ihmiset valoiskulla. Nostan naisen vaivatta syliini ja lähden hyppimään katolta toiselle. Naisella oli vieressään jousipyssy ja nuolia. Taitaa olla jokin vakooja mutta kunniani ei salli jättää kaunista naista kuolemaan. Kun olen juuri baarin katolla, lasken naisen sinne ja sanon: "Neito, herätkää."

(Olen 98 syntynyt... Vielä 15...vielä! :) jep sama juttu ;))

Jään nojaamaan tynnyriin, kapealla kujalla. Lysähdän alas maahan. Riisun vaivalloisesti haarniskani ja aluspaitani ja huomaan, että ihossani on viilto, mutta se on melkein musta verestä.

Pureksin yrttejä ja saan ne lopulta nieltyä. Joku humalainen puhuttelee minua neidoksi tai sitten olen vieläkin harhamaailmassa.
"Yyyyh." valitan ja koitan räpistellä hereille. Huomaan jonkun oudon miehen tuijottavan minua. Karmeaa, sillä hänellä on eripariset silmät.
"Ööh?" sanon sukkelasti.

linnut kokoontuvat yhteen maanalaisiin katakombeihin. saan ruumiini palaset yhteen ja huohahdan. valo on tehnyt palohaavoja ympäri hartioitani ja niskaani. alan parantamaan niitä pimeydellä ja saan itseni kuntoon. se ei ollut mikäänauringonoaiste, muttei Tiberiuskaan sitä tehnyt. joku auttoi häntä. joku joka osaa käyttää valoa. vilkaisen parveen ja komennan: "etsikää Tiberius, seuratkaa häntä. selvittäkää liittolaiset ja etsikää vielä se tyttö." nyt sen tytön tiedot merkitsevät jotain ja he voivat yhdistää minut palasista. ja Lethalinkin

(Onko se tyttö siis kurpizza?)

Neitokainen höpisee jotakin ja näyttää säikähtäneeltä. Varmaankin outo ihminen, jolla on eripariset silmät, vaikuttaa pelottavalta. Hänellä taisi olla jotakin suussaan. Ihan sama. "Kuulkaa neiti, en tee teille pahaa. Haluan autta. Kuuletteko?", kysyn ja alan turhautua. "Kuuletteko?", kysyn uudestaan. Puhallan neitokaisen kasvoille. Vanha haltiakonsti peltopyiden herättämiseen.

(Minun hahmo ainakin...)

Mies höpisee ja hönkäilee naamalleni. Hengitys ei kuitenkaan haise pahalle, mikä on harvinaista tässä kaupungissa.
"Joo joo." sanon ja konttaan kauemmaksi. Minulla ei tosiaan mene hyvin... "Mitä tapahtui?"

(Cerberus, ei niitä aina jksa lukea :D. Mut juoni selviää ajan kuluessa)

Nainen konttaa kauemmaksi ja kysyy tapahtuneista. Vastaan: "Tuota noin... En oikeastaan tiedä että mitä tapahtui mutta kun kuulin hälinää, tulin paikalle katsomaan ja näin että siellä oli joukko ihmisiä aikeissa tappaa sinut. Kunniani ei sallinut katsoa sivusta hienon naisen kuolemaa joten päätinpä pelastaa sinut". Naksautan jäykän niskani ja kysyn: "Oletko jonkin sortin vakooja, vai? Sano pois vaan, sillä en minäkään ole puhtaan leivän perässä".

Toljotan kummastuneena ja mietin, onkohan hänellä jokin hätänä jossakin.
"En ole vakooja. Jos aseiden määrää mietit, olen omillani nyt jonkin aikaa, joten hamstrasin hiukan tavaraa..." Suljen reppuni. "Taisin saada kohtauksen. Niitä tulee silloin tällöin, mutta niihin on kyllä lääke..." Lääke, joka ei ilmeisesti 100% varmuudella auta. Mukavaa.

Katson naista kummissani pääni hieman kallella. Ilmeisesti ei mikään terve yksilö.
"Haluatteko kenties alas?", kysyn naiselta.

Mies tuijottaa minua kuin jotain hullua.
"Pääsen kyllä itsekin. Kiitos kuitenkin pelastamisesta..."

"Eipä kestä", sanon ja juoksen katon reunaan

kolme korppia ja pari varista liihottavat pitkin katua ja huomaavat Tiberiuksen ja hänen miehensä. ne tunnistavat hänet auran perusteella ja päättävät seurata

kaksikymmentä lintua lentelevät pitkin katuja ja yksi niistä huomaa tytön ja miehen katolla. se kutsuu muutaman muun ja nousee harjalle. tyttö on sama kuin kujalla ja mies auran perusteella vaarallinen valon liittolainen. korppi alkaa raakkua muita lintuja paikalle ja ne kuulevat sen

Laskeudun katolta mutta kuulen sitten korppien heikkoa raakuntaa. Koska ymmärrän eläinten kieltä, huomaan korpin olevan tiedustelija. Etäisyyden takia en erota sanoja kunnolla mutta sen saan ainakin selville että korpin isäntä on paha. Päätän pelata varman päälle. Muodostan käsilläni taivaallisen valon pilarin ja laukaisen sen taivaalle. Pidän valon päällä sitsämän sekuntia ja menen sisälle baariin. Menen tiskin luo ja tilaan lasillisen viskiä. Kun baarimikko ojensi viskin, nykäisen baarimikon nopeasti lähelleni, isken piiloterän hänen kaulaansa, katkaisen nopeasti baarimikon peukalon ja hiustukon ja juoksen pakoon. Kiipeän taas baarin katolle ja otan verinäytteen veitsestä ja hiustuposta yhden hiuksen. Sitten päätän ottaa selvää korpista.

Mies loikkaa katolta alas ja melkein samantien ilmestyy jokin korppi kiertelemään epäilyttävän näköisesti.
Loikkaan itsekin katolta alas.

'selvästi se sama joka iski katolla' korppi raakkuu muille ja käskee kymmenen mukaansa ja toisen kymmenen tytön perään, joka laskeutuu katolta. korppi lähtee miehen perään ja muut seuraavat.
tytön perään lähteneet seuraavat häntä

Käännyn ja näen korppeja selkäni takana. Ei kivaa. Käännyn ympäri ja pinkaisen juoksuun. Miksi ne seuraavat minua, vaikka olen auringossa?

'häntä ei saa päästää karkuun!' etummaisin lintu raakkuu muille ja kiristää tahtia. muut linnut seuraavat perässä ja puolet nousevat hiukan korkeammalle valmistautumaan syöksyyn

Huomaan korppien seuraavan minua mutten paljasta sitä. Muutan suuntaani ja alan kävelemään kohti lähimetsää Temppeliherrojen linnan sijaan. Edestäni viilettää lähetti ja käsken hänen pysähtymään. Pyydän kirjoitusvälineitä ja kirjoitan kirjeen Temppeliherra Javertille. Saa ainakin olla varma siitä että baarimikko on poissa kuvioista. Laitan sinetillä sulan kiinni kirjeeseen (pikakirje, jos ette tiedä) ja ojennan lähetille. Laitan vielä kuparimarkan lähetin käteen ja jatkan matkaani metsään.

Ratsastan sisään linnoitukseen. Linnoitus on aika uusi ja iso. Se on tämän rannikkopuolustusalueen päälinnoitus. Vien hevoseni talliin ja kävelen työhuoneeseen. Lähetän arkistoon kirjeen, jossa käsketään etsimään sen tyypin työsopimuksen ja jään työhuoneeseeni työskentelemään ja odottamaan. Jos haluaa purkaa työsuhteen, niin tulisi vain kysymään...

Lennän nurin ja koitan potkia lintuja helvetteen.
"Häipykää!" kiljun.

korpit ja harakat seuraavat turvallisen lähimatkan päässä haltiaa, mutta alkavat epäillä häntä hänen kulkiessaan kohti metsää. silti ne jatkavat ja levittäytyvät seuraamaan häntä laajemmin

Tiberiuksn perään lähteneet linnut eivät lennä suoraan paraatiovesta sisään, vaan jäävät kiertämään linnoitusta. ne löytävät tyrmien kalteroidut ikkunat ja ujuttautuvat niistä sisään. pimeys niissä on tehnyt linnuista ikuisesti nälkäisiä ja verenjanoisia, kuten isännästään. haistaessaan kuolleen vangin veren, ne eivät keskity enää tehtäväänsä, vaan käyvät raakkuen tyrmän käytävällä makaavan raadon kimppuun

Näen ja kuulen kujan päässä olevan tytön, jonka kimppuun on käynyt iso kasa lintuja. Olen sitonut vatsaani muutaman kerroksen kangassuikaleita, jotka sain revittyäni paitani. Haarniskan paikkaamiseen tarvitaan ammattilaista. Nojaan seinään varjoissa katseiden näkemättömissä välinpitämättömänä ja katselen tytön rimpuilua mustia lintuja vastaan.

Jatkan metsään ja esitän kompastunutta. Kaadun tahallani eteenpäin jotta joutuisin syvemmälle metsään. Esitän että sääreni olisi katkennut ja otan kaksi oksaa ja tukon lehtiä ja teen niistä alkeellisen tuen "katkenneelle" jalalleni. Jään vaikeroimaan ja odotan lintujen hyökkäävän/lähestyvän.

Pahoittelen, että olen epäaktiivinen. Sitä tulee vielä jatkumaan, koska en jaksa ja minulla on muuta tekemistä. Koittakaa elää ilman minua. :)

linnut jatkavat seuraamista vaikka haltia näyttääkin haavoittuvan. typerinä lintuina ne lähestyvät hieman liikaakin

tytöllä on nyt miekka ja muutama lintu on menehtynyt jo pelkillä potkuilla. ne syöksähtävät parvena hänen naamalleen ja katoavat sitten kujille, mutta jäävät varjostamaan Edithiä kauempaa

Linnut katosivat jonnekin. Pysyin minuutteja paikaillani ja odotan hyökkäystä. Kun sitä ei tule, juoksen takaisin pääkadulle. Vastaan kävelevät ihmiset tuijottavat aavistuksen oudoksuen. Kasvoni ovat ilmeisesti yhtä pahan näköiset kuin ovat kipeätkin. Kipu tykyttää naarmuissa, ja alan hitaasti huomaamaan, että niitä on käsissänikin. Tukka roikkuu silmillä, ja koitan tähyillä, löytäisinkö jostain vettä. Eikö sitä todellakaan ole koko perrkeleen kaupungissa? Temppeliritarien veitsi on edelleen toisessa kourassani. En uskalla laittaa sitä reppuuni.

Lopulta lähden suunnistamaan kapakkaa kohti.

(Onko Peluri muuten kadonnut?)

(Njah. Ei vaan keksi tekemistä.)

(Niin no sinähän etsit zeppeliinille sijoittajia, mutta kenenkään hahmo ei tada olla miljardööri. Sen takia ei varmaan ole tekemistä.)

Sen assassiinin (Ei minun, vaan Halfelffin hahmon) työsopimus on saapunut aika nopeaasti paikalle ja se näyttää hyvältä. Miksiköhän hän edes haluaa erota näin hyvästä työstä? Palkka on hyvä. Ehkäpä hän ei vain halua vaarantaa henkeään työn takia?

Odotan kunnes linnut ovat vain metrin päästä minua. Metsän laitaan on ainakin viisitoista metriä. Hyvä. Päästän matalan äänen jonka seurauksena puut tukkivat kaikki poismenotiet ja metsän eläimet, kotkat lentäen, oravat käpypommeilloa, pöllöt raa`asti hyökkäen ja karhut karjuen, hyökkäävät korppien kimppuun. Korpit onkin hoideltu alle parissa minuutissa. Säästän yhden korpin ja sanon sille: ``Sano johtajallesi, kuka se onkin, että pimeitä voimia ei keskimaassa tarvita. Ja muista myös sanoa että hänellekin käy yhtä huonosti kuin tovereilleen, mikäli kiusaa minua enempää``. Sitten haavoitan korppia niin että se kuolisi heti viestin sanottuaan. Sitten alan nukkumaan. (Nyt on varmaan ilta?)

(Kuulkaas, aina kun eti käskyttää puita/kasveja, ne ottaa hänestä pienen määrän energiaa. Ja valotaikojen vaativuuden mukaan menee myös energiaa. Päätin näin koska muuten Etin voimat olisivat aika lailla voittamattomia)

(linnut on sitten saastaisia ja levittää pimeyttä tautina kontaktissa. tappavaa pitemmällä ajalla.)
viimeinen korppi lähtee lentämään haavoittuneena. se tietää eläinten metsässä kuolevan ilman parannusta ja raakkuu onnellisena, vaikka tietää itsekkin kuolevansa tehtävän epäonnistuttua

Edithiä seuraavat linnut jatkavat varjostamistaan

Herään silmiäni hieroen. Nyt onkin aamuyö. Katson ympärilleni ja huomaan että ystävilläni on jotakin vialla. En ymmärrä mitä, mutta kun näen pöllövaarin kaatuvan kuolleena maahan höyhenet varisseina ja nahka violettina, joudun paniikkiin. Ymmärrän että korppeja ei olisi täytynyt lahdata näin. Puut alkavat pudottaa lehtiään ja niiden kaarnat mustuvat vähitellen. Nostan käteni ilmaan ja imen auringon energian itseeni. (Tämä taika on erittäin vaativa ja sen tekemisen jälkeen tarvitaan ainakin tunti aikaa toipua. Sen seurauksena Aurinko sammuu muutamaksi sekunniksi mutta syttyy uudelleen)
Sitten otan Yhteismiekan kaapuni piilosta selästäni ja hyppään ilmaan. Lausun ilmassa taikasanat ja isken miekkani maan kamaraan. Luovutan lähes kaiken Taivaallisen Valon taudin parantamista varten jonka seurauksena tauti katoaa, metsä alkaa loistamaan ja metsästä kuuluu kovaa huminaa. Eläinten ja puiden kokemat vauriot eivät kuitenkaan parane vaan se jääkin ajan tehtäväksi. Lysähdän velttona maahan ja katson heikkona ja voimattomana maahan iskettyä yhteismiekkaa. Jos minulla ei tätä olisi, olisin jo kuollut, ajattelen. Pyydän yhtä oravaa laskemaan uhrit. Kymmenen minuutin päästä orava palaa takaisin. ``47``, vikisi orava. Purskahdan itkuun mutta itku lakkaa miltei heti voimattomuuteni takia.

(Kuulkaas, ovatko muut pelaajat muka näin epäaktiivisia)?

Kapakassa sain pestyä itseni ja nukkua vieläpä yönkin yli. Varsinaista luksusta. Vaatteeni ja rakas viittani olivat olleet niin repaleisia, että jouduin ottamaan toiset vaatteet repustani. Niiden seuraksi jouduin kiskomaan ylleni toisen viitan, sen, jonka taskusta veitsi oli löytynyt, niskaani. Kangas tuntui oudolta ja haisi jännältä, mutta vaikutti kestävältä. Mielialani kohosi huimasti löytäessäni muutamia kolikoita yhdestä taskusta.

Ulkona tuijotan metsää jonkin aikaa. En näe sitä tarkasti, mutta jokin on eri tavalla. Aikoja sitten tapaamani haltiat olivat aina valittaneet, että ihmiset "eivät näe metsää puilta". Koitin siis tuijottaa metsää, mutta näin vain puita. Jokin oli siltikin oudosti.

Teen u-käännöksen ja lähden hölkkäämään kaupungin toista laitaa kohti.

'Huoh.' Kaupungissa ei näytä olevan ketään liiemmin rikasta ihmistä jolle myydä tuotteita. Kävelen kujalle ja huomaan yhden oven ammottavan auki. Vilkaisen taakseni. Ihmiset eivät kiinnitä kadulla mitään huomiota minuun, joten hilpaisen sisään. Lukitsen oven ja lähden tarkastamaan taloa. Alakerrassa on paja ja kaikki mitä voisin tarvita koneiden valmistukseen. Asukkailla on myös kyökin kaapit täynnä ruokaa ja rahaakin löytyy, mutta vain hiukan. "Reginald? Tulitko jo takaisin?" Kuulen naisen äänen jostain. Löydän makuuhuoneen ja naisen joka on näemmä juuri ollut nukkumassa. "Ei Reggy vaan hänen ystävänsä." Hymyilen. "Halusin vain tervehtiä ja päätin tulla sisään, kun ovikin oli auki. Ette sattuisi tietämään, missä hän on?" Tiedustelen. "Ai. Hän näemmä jätti oven auki. Reginald lähti yöllä temppeliritarien käskystä linnaan töihin. Voitte kysellä sieltä." Nainen ilmoittaa. "Kiitos. Mutta pyytäisin teitä antamaan tämän hänelle." Kaivan höyrykoneeni laukustani ja isken sen naisen otsaan. Hän peruuttaa ja kaatuu sängylle kuolleena, otsalohko murskana."Tai sitten toimitan sen miehellenne itse." Totean ja suljen oven ja menen alakertaan ja alan valmistella uutta höyrykonetta. Ja siihen itselleni sopivaa pukua.

korppi palaa katakombeihin ja istun odottamassa sitä kivestä veistämässäni tuolissa. se laskeutuu käsinojalle ja kertoo asiansa. mietin hwtken aikaa ja totean haltian saavan mennä metsään, Tiberius on tärkeämpi. olen saanut tutkittua katakombeja ja löytänyt puroja jotka johtavat kaivoihin ja lähteisiin. tartun korpoiin ja katkaisen sen kaulan sirmella ja heitän puroon. logiikka on turhaa. voinen aiheuttaa myrkytyksiä tässä odotellessa muita

kolme lintua saavat raadon syötyä ja tutkivat linnan väistellen vartijoita ja pysyen piilossa. ne saavat linnan kartoitettua mieleensä ja lähtevät lepattamaan takaisin katakombeihin

kymmenen linnun parvi seuraa yhä Edithiä, eikä yritä hyökätä uudestaan

(Btw. Mikä on kaivovedestä saadun tartuntataudin itämisaika? Hyvän immuniteetin omaavaan puolienkeliin se ei kuitenkaan tartu. Myöskään akvedukteista saadussa vedessä ei taida olla mitään, sillä niiden vesi tulee kaukaa, josta syystä tauti myös rajoittuu vain tähän kaupunkiin eikä kauemmas.)

Aurinko häikäisee ärsyttävästi silmille, joten päätän vihdoin nousta sängystä. Menen pukeutumaan ja tekemään muitakin aamutoimia.

(Olenko missannut jotakin shortbrakellani? :D)

(ei ole tarkoituskaan myrkyttää kuin tämä kaupunki. enkä yritä myrkyttää suoraan sinua. ja myrkky ei tuosta hälvene ilman puhdistajaa kuin viikoissa. tauti on kuin musta surma (millä sitä voisikin nimittää) mutta leviää sekä eläimistä että nesteestä)

Toipuminen kestikin pidempään kuin luulin. Ainakin kaksi tuntia makasin ruohikolla kuin kuollut. Mutta nyt olen voimissani. Irrotan yhteismiekan maasta, pyydän anteeksi koko metsän väeltä ja suuntaan temppeliritareiden linnaan. Matkalla rakennan seitsämän maagikkopilliä (niitä samoja joista yksi on alicella). Näytän vartijoille piiloteriini kaiverretun temppeliritareiden symbolin ja he päästävät minut sisään. Suuntaan suoraan tiberiuksen majaan. Taas näytän vartijoille symbolit mutta tällä kertaa minun täytyi näyttää vieläpä sormuksenikin sinetti. Paiskaan oven auki ja kysyn: "Joko olet tehnyt päätöksesi, Tiberius de Auditore?"

"Kyllä. Istu alas." Sanon osoittaessani pöydän edessä olevaa tuolia ja kaivan työsopimuksen esille.

Hämmästyn Tiberiuksen rauhallisuutta ja rauhoitun itsekin. Vedän jalallani tuolin lähelle ja istuudun Tiberiuksen eteen. "Niin?", kysyn odottavasti.

"Sain etsittyä työsopimuksen enkä itse asiassa näe mitään estettä työsopimuksen purkamiselle. Tosin menetät kaikki Ritarikunnan sinulle jakamat varusteet ja muut tavarat. Sinulla ei myöskään ole kansalaisuutta ja menetät työsopimuksen mukana oleskelulupasi. Voit siis hakea kansalaisuutta tai sitten voin kirjoittaa sinulle väliaikaisen oleskeluluvan, kunnes pääset poistumaan valtakunnasta. Olet kuitenkin palvellut aika kauan, joka edesauttaa kansalaisuuden saamista." luettelen.

Torilta olin ostanut itselleni hiukan ruokaa, kun törmäsin Rosieen. Hän oli hullu, mutta hyväntahtoinen ja jouduin siis noudattamaan etikettisääntöjä ja kysellä hänen tyttärensä Elenoran häistä ja tervehtiä Anselmi-soppakauhaa. Jotkut väittävät Rosien olevan noita ja soppakauhan olevan hänen taikasauvansa, mutta minä sanoisin hänen olevan vain aavistusen paranoidi nainen, joka hakkasi viime vuonna (soppakauhalla tietenkin!) taloonsa murtautuneen varkaan.

Olin juuri lähdössä, kun hän takertui käteeni.
"Nuo korpit seuraavat sinua. Ne ovat pahoja." hän kähisi. Vilkaisin korppeja hermostuneina.
"Tiedän niiden olevan vaarallisia." vastasin, sillä sana "paha" on ympäri pyöreä määritelmä.
"Nekö tekivät nuo naarmut? Voisit laittaa yrttejä niihin..." Rosie mumisi.
Mitäs luulisit? Ei, vaan armeija tappajahaarukoita kävi kimppuuni!
"Joo." sanoin. "En halua tuhlata yrttejä...." jatkoin ja nykäisin itseni irti. Rosie katsoi oudosti jälkeeni.

Linnut serasivat edelleen. En uskalla mennä yksin sivukaduille. Pinkaisen taas juoksuun. Voisinko paeta metsään? Käännyn ja vilkaisen vihreänä siintävää puustoa.
Ei ikinä. Ei ikinä enää sinne.

Mietiskelen hetken aikaa itsekseni ja punnitsen vaihtoehtoja. "Kuule nyt, Tiberius, tehdään näin. Muista että minä JOUDUIN palvelemaan teitä, koska Michem käski, mutta sinä taidatkin olla lempeämpää sorttia. Minä en halua enää tappaa viattomia siviilejä vain sen takia koska alaisesi niin tahtovat enkä halua olla muiden vähäpätöisten temppeliritareiden pulkkapuuna ja piikana. Joten tästedes palvelen vain sinua, ja haluan lisäksi pysyvän asunnon kaupungista enkä nukkua haisevissa varastoissa. Ja ota tämä", sanon ja ojennan hopeisen pillin Tiberiukselle. "Kun joudut pulaan, kuten sen pimeähepun kanssa katolla, puhalla vain pilliin. Et jää ilman apua, voin taata sen", sanon ja odotan Tiberiuksen vastausta.

(Pilliin puhaltaessa henkilö saa ympärilleen sädesuojuksen joka kestää n. 10 m korkeudeata putoavan 50kg esineen iskun. Samalla kaikki ympäristön elävät olennot pyrkivät auttamaan henkilöä mahdollisuuksien mukaan, mutteivät kuitenkaan uhraa itseään. Ja Eti kuulee pillin äänen aina)

(Michemtietoutta, sillä et taida tietää miten hän käyttäytyi: Michem hallitsi 20 vuotta sitten rautaisella otteella. Hän oli mielivaltainen ja arvaamaton tyranni, joka yritti jopa tappaa viattoman Kurpizzan aiemman hahmon, vain koska halusi. Hän myös halusi valloittaa ihmissiilien maat. Koko valtiolla meni aika huonosti hänen aikanaan. Hän osasi taistella, mutta armeijoiden johtamistaidoillaan hän olisi päihittänyt vain alkuasukasheimoja. Pahis hyviksen vaatteissa. Oikeasti hän myös autohittaili ERITTÄIN paljon.)


"Tappamasi "siviilit" ovat vain nimellisesti siviilejä. Oikeasti he olivat rikollisia ja muita sellaisia. Esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden varakkaat johtajat ovat vaikea saada oikeuden eteen heidän palkatessa parhaat asianajajat ja he myös lahjovat koko tuomioistuimen... Vain assassiinit voivat saattaa heidät oikeuden eteen. Lisäksi olet varmasti palvellut Temppeliritarien lisäksi poliisia, armeijaa, inkvisitioa ja muutamia muitankin järjestöjä." Luettelen nostaessani kirjoitusvälineitä pöydälle.
"Olet ollut täällä jo sen aikaa ja tehnyt niin hyvää työtä, että varmankin ansaitset palkankorotuksen. Mistä kaupungista haluat asunnon?" Kysyn katsellessani pöydällä olevaa pilliä.

Olen vaihtanut majataloa. Edellisessä oli pieniä ongelmia hmh huoneen uudelleen vuokraamisessa. Nykyinen majatalo sijaitsee kaupungin köyhimmässä osassa ja huoneeni on auttamatton pienikokoinen jopa näin normaalikokoiselle ihmiselle. Huuhtelen vatsani haavat vedellä ja sidon uudet siteet paikalleen. Haavat näyttävät jo hieman paremmilta kuin ne olivat tuoreeltaan. Mietin, pitäisikö käydä silti ostamassa jotain yrttejä.

Kirjotappa semmonen mukava tiivistelmä.

(Ensimmäiseksi kerron, että Siiliö on tauolla, joten hänen hahmonsa on väliaikaisesti "poissa pelistä". Deathstroke yritti ensin tappa Kurpizzan ja vähän myöhemmin minut, mutta Eti tuli väliin. Nyt hahmoni on rannikkolinnoituksessa sopimassa asioita hänen työsopimuksestaan. Deathstroke on joissakin katakombeissa juonimassa ja hän on lähettänyt korppeja ja muita lintuja vakoilemaan kaikkia. Hän on myös saastuttanut monet kaivo- ja lähdevedet, mutta akveduktivesi on turvallista. Kukaan ei tosin vielä tiedä tästä... Kurpizza taas kävelee kaupungilla. Alice on metsässä, mutta hän on epäaktiivinen, eli en suosittele hänen kanssaan pelaamista. nefarion on jossakin. Pelurin hahmo on rakentelemassa jotakin jossakin kellarissa.

Kysyttävää?)

linnut jatkavat piiloissaan Edithin seurausta, väistellen ihmisiä ja liikkuen talojen räystäillä ja kujilla. niitä ei voi karistaa ja ne alkavat käydä yhä enemmän nälkäisiksi

nousen istuimeltani ja päätän lähteä etsimään lisää lintuja, niitä on pakko olla jossain täällä kaupungissa. astun onkaloon joka vie sataman suuntaan.painoin kaupungin mieleen lentäessäni sen yllä. ilman lintuja voin vain sulautua varjoihin ja liikkua pimeydessä

(Eri asia! Tiberius ja Teemu alkavat samalla kirjaimella!)

Linnut pysyvät perässäni. Muutamat ihmisetkin alkavat kiinnittää huomiota niihin. Harkitsen sisätiloihin piiloutumista.

(Assassin, kiitos michem-tiedoista. Ja michemhän olisi tappanut ethirofin ellei tämä olisi suostunut assassiiniksi)

Huomaan että Tiberius on aika ystävällinen joten sanon: ``Ymmärrän kyllä että `siviilit` eivät aina ole yhtä puhtaan jauhon leivissä kuin miltä näyttävät. Hyvä on, jatkan assassiinina ja minulle riittäisi ihan kaksihuoneinen omakotitalo tämän kaupungin (?) laidalta. Kunhan alaisesi eivät enää pilkkaa minua.``
``Kiitos kaikesta``, lisään ja nousen lähteäkseni.

"Kyllähän minä voin saada sinulle jonkinlaisen asunnon pienestä asuntopulasta huolimatta. Käykö kerrostaloyksiö? Itse en tosin asu tässä kaupungissa, vaan lähden jonkin ajan kuluttua." Sanon.

Mietin että mikäpä siinä. "Kyllä sopii, kiitos", sanon ja ojennan käteni kiitoksen merkeissä.

(Tekö olette täällä tähän aikaan? Ettekö ole koulussa??)

Edessä päin näkyy temppeliritarien joku ihmeen linnoitus. Teen 90 asteen käännöksen vasempaan, sillä en halua vastata kaikkiin kysymyksiin ja muutenkin perässä lentävät Hicthcokin linnut on vaikea selittää. Palleaani pistelee ja suussa maistuu pahalta, ja joudun hidastamaan tahtiani hiukan.

(itse asiassa olen tällä hetkellä oppitunnilla... Missä itse olet?)

Kättelen etiä.
"Hienoa. Ilmoitan, kun asunto löytyy. Ei pitäisi kestää kauaa." Sanon.

(Kipeä. Eli kotona. Pistä puhelin pois, ei sitä pidä räplätä tunnilla!)

(Olen välkällä. Koe? Kurpizza, onko koe muka näin pian)

(Suomi24 on luokkatoverieni mielestä nolo paikka, puhumattakaan suolistosta ja roolipeleistä. Kasiluokkalaisena olen kylläkin aika erilainen kuin muut toverini sillä suurin osa kouluni oppilaista on jonneja. Itse pyrin lukioon ja sitä kautta yliopistoon insinööriksi/yliopiston opettajaksi fysiikan alalle. Mitäs te? Olen siis aikamoinen hikke :D)

(Lukiota käyn. Siitä eteenpäin ei tietoa. Yksi tuttuni oli kerran käynyt täällä lukemassa "Miten saan kuumeen yön aikana" -keskustelua.)

(Halfelf mulla oli yläasteel sama juttu... mut nyt lukiossa siis. En oikeen täälläkään löydä samankaltasii ihmisii mut oon jo nii tottunu siihen nii en jaksa enää välittää.)

(Olen ammattikoulussa. Paljon parempi paikka kuin lukio!)

(Tämä lukio-amis vastakkainasettelu on ilman muuta typerää. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, toinen sopii jollekulle paremmin kuin toinen, turha kyseistä asiasta on vääntää kättä. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja, ja on jokaisen oma asia kumpi on se oma juttu, turha muiden on sitä alkaa sanella. Eli jos olet onnellinen kuka oletkaan missä oletkaan niin sen pitäisi riittää. Järjetöntä ja tyhmää itkeä siitä kuinka lukio tai amis on parempi ja näin.
Ylläoleva teksti on tarkoitettu KAIKILLE)

(Cerberus on oikeassa mutta amiksessa on aika lailla jonneja ja vaikka mitä hörhöjä joita ei elämä kiinnosta ja jotka vetelehtii kadunnurkilla savuke huulten välissä ja joillakin täpötäysi huumeruisku taskussaan. Eli siis minä, joka ei koskaan ole tupakkaa maistanut ja vastustaa energiajuomia ja paneutuu töihinsä ja velvollisuuksiinsa ei sovi ammattiopistoon missään nimessä. Sitä paitsi poika, joka ei koskaan käy hengaamassa muiden kanssa ja harrastaa geokätköilyä, teräaseiden keräämistä ja roolipelaamista joutuu helposti naurunalaiseksi ammattiopistossa kun muut vaan lähtee porukalla johonkin matsiin ja minä jään tekemään tehtäviä. Taidankin paljastaa paljon persoonastani :) En mä itse asiassa ole varma onko lukio parempi kuin amis mutta amiksen ilmapiiri on aika lailla "sopimaton" minulle. Lukiossa saan sentään olla oppineiden seurassa eikä siellä ole pari pelleä pitämässä showta yllä koko päivän ajan niin kuin nyt. Särkee aina päätä tultuani koulusta.