Upinniemessä ainakin ennen oli vanha rautalaivanhylky, jonka sisällä järjestettiin pelastusharjoituksia. Itsekin syöksynyt pimeään ja sumeaan rautakatakombiin jossa liekit löi joka toisesta aukosta ja joka toisesta savu. Oikein mitään et nähnyt mutta rästi suoritettiin ja sokkelon läpi juostiin vaikka vähän kärähti ja kirveli.
Liekeistä selvittiin. Tulevistakin liekeistä selvitään mutta selviätkö Sinä Putin?
Kävin tiedonantajan sivuilla. Tuntuu, että siellä ei oikein hahmoteta missä mennään. Ideologiaa kyllä, realismia ja pelisilmää ei.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hylky kuuluu merellä työskenetelevien työläisten pätevyysvaatimuksiin.
Kohta sekin on historiaa.
Kohta ei enää ole ammattivaatimuksia. Ei ole edes ammatteja.
Upinniemi kuuluu vanhaan hyvän aikaan. Itsekin veneenkuljettajana kävin läpi tuon. Kuului koulutukseen.
Kohta ei enää tarvita edes venekuskeja. Ulkoistamalla saadaan halvempaa ja tehokkaampaa toimintaa.