Kuinka monta kurssia jaksaa per periodi?

Osa kursseista vie enemmän aikaa kuin toiset, mutta noin yleisesti haluaisin tietää, että minkälaisia kurssimääriä teillä on ollut per periodi? Missä vaiheessa on ollut liikaa kursseja ja missä vaiheessa liian vähän? Onko seitsemän kurssi jo liikaa vai ihan sopiva määrä?

Olen valinnut itselleni seitsemän kurssia ja lukujärjestys vastaa melkein normaalia lukion lukujärjestystä, että tunteja on se kahdeksan päivässä. Luulin, että yliopistoissa käydään vain silloin tällöin koululla luennoilla, mutta tätä menoa melkein asun yliopistolla :)
811897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihan ensimmäisenä uudelle opiskelijalle tiedoksi, että yliopisto on yliopisto, ei koulu.

Sitten varsinaiseen asiaan. Kurssit ovat laajuudeltaan ja työmäärältään hyvin erilaisia, joten on mahdoton vastata, kuinka monta kurssia jaksaa. Sanoisin sen sijaan niin, että itsenäiseen opiskeluun kotona on varattava yhtä paljon aikaa kuin on osallistumista opetukseen yliopistolla.

Voi lähteä myös siitä, että lukuvuodessa olisi syytä kertyä 60 op eli noin 30 syyslukukaudella ja toiset 30 kevätlukukaudella. Laske siitä oma ohjelmasi.

Kaikkia kursseja ei yleensä suoriteta opetukseen osallistuen vaan myös kirjoja lukemalla ja tenttimällä tai esseitä kirjoittamalla. Lasket tietysti nämä mukaan tarvittavaan pistemäärään.

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo!

Äänestä
  • Älä nyt itseäsi jalustalle nosta. Koulu se yliopistokin on.

    Äänestä

  • Kandi............... kirjoitti:

    Älä nyt itseäsi jalustalle nosta. Koulu se yliopistokin on.

    Ei todellakaan ole itsensä jalustalle nostamista, kun yliopistolainen kutsuu oppilaitostaan yliopistoksi, mikä se ihan oikeasti on. Asioista on lupa puhua niiden oikeilla nimillä ilman, että se olisi pöyhkeilyä. Ihan selvyyden vuoksi. Eikä ole väärin erottaa yliopistoa vaikkapa ammattikorkeakoulusta, jonka kohdalla koulusta puhumisen vielä jotenkin voi ymmärtää.

    On oikeastaan aika kummallista, että lukiolaiset useimmiten tituleeraavat itseään opiskelijoiksi, mutta sitten yliopistossa ollaankin koulussa ja kai koululaisia.

    Äänestä

Tiedän, että vaativuus riippuu alasta ja kursseista. Mutta noin yleisesti olisi kiva, jos ihmiset kertoisivat, montako kurssia / kuinka monta opintopistettä ovat per periodi suorittaneet. Kun tuntuu, että kaikki käyvät jotain 45 opintopistettä vuodessa, joka ainakin minusta kuulostaa aivan hemmetin vähältä, kun on tottunut 8-16 lukujärjestykseen ja läksyjen tekemiseen pari tuntia koulunkin jälkeen.

Äänestä
  • Sinulla on ilmeisesti aika oikea tuntuma asiaan, useimmat tekevät alle 60 op vuodessa. Niin minäkin. Joidenkin nimittäin pitää käydä myös töissä.

    On sitten nopeampiakin. Paljon nopeampia. Yksi sukulaiseni väitteli 21-vuotiaana.

    Äänestä

  • monenlaisia kirjoitti:

    Sinulla on ilmeisesti aika oikea tuntuma asiaan, useimmat tekevät alle 60 op vuodessa. Niin minäkin. Joidenkin nimittäin pitää käydä myös töissä.

    On sitten nopeampiakin. Paljon nopeampia. Yksi sukulaiseni väitteli 21-vuotiaana.

    Himanen tunnistettu :D

    Äänestä

Riippuu ihan alasta mikä on hyvä määrä. DI-puolella vois sanoa, että jos sellaset 45 op saa kasaan lukuvuodessa, niin on jo aika hyvin.

Äänestä

85 noppaa olis tulossa 2014-2015 lukuvuodelle. Viime vuonna sain kerättyä 93 noppaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fuksikuksi, kirjoitti:

Osa kursseista vie enemmän aikaa kuin toiset, mutta noin yleisesti haluaisin tietää, että minkälaisia kurssimääriä teillä on ollut per periodi? Missä vaiheessa on ollut liikaa kursseja ja missä vaiheessa liian vähän? Onko seitsemän kurssi jo liikaa vai ihan sopiva määrä?

Olen valinnut itselleni seitsemän kurssia ja lukujärjestys vastaa melkein normaalia lukion lukujärjestystä, että tunteja on se kahdeksan päivässä. Luulin, että yliopistoissa käydään vain silloin tällöin koululla luennoilla, mutta tätä menoa melkein asun yliopistolla :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu