Mielestäni on todella outoa,että pieniosaisilta otetaan kaikki vimeeisetkin pois ja sen tuloksena kansanedustajat nostavat omaa palkkaansa ja tuijottavat omaa napaansa!
Inhimmillisyys puuttuu kansanedustajilta!
Inhimmillisyys puuttuu kansanedustajilta!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toivottavasti tulee sota. Taloutemme saadaan kuntoon.
Nousukausi alkaa pikemmin, kunhan saadaa aikaiseksi sota.
Neuvosto-puutio näkyy järjestelevän asian.
Sota käydään euroopassa n. 70 vuoden välein.
Tasa valloissa kansa on kuninkaallista, korkeinta VALTAA käyttöoikeuden omaava. Mutta toistuvasti valinnut itselleen heroina Totuuden / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden vastaisesti / mieli valtaisesti heroina halitsijoita johtavikseen ja hallistijoikeen, päin helvettiä viejkseen, vetäjikseen ja tyntäjikseen.
Sen siitä saanut ja tähän se on johtanut missä nyt ollaan ja mitä ihan lähelle edessä, kansakunnille kurinpalautukseksi on, minkä ovat itselleen ja toislleen ns. "tilanneet". Olleet mukana kukin kaikellaan tukemassa auttamassa, kaikella mahdollisellaan VÄÄRÄLLÄ ja PAHAKSI olevalla ja koituneella tavalla. Sillä muista ja muusta niin väliä ITSEKKÄÄLLÄ "pirun" hyväksi ja puolesta tavalla eläessään, toimiessaan ja vaikuutaessaan.
Muituttaen ja valisten.