Soininvaara sanoi blogissaan:
"On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen."
Saukkonen sanoi viime kesänä Suomiareenalla: "ruotsi voi avata muutamille suomenkielisille ovia, muttei kaikille".
Enbuske perusteli jo kauan sitten: "Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa. --- Jos joku ei tarvitse ruotsia elämässään, niin silloin hän ei sitä ei tarvitse. Ruotsin opiskelua puolustetaan usein sympaattisilla tarinoilla. Joku kertoo käytännön esimerkin elämästään; opiskelin ruotsia ja sitten pääsin Tukholmaan töihin, löysin ruotsinkielisen puolison tai luin mahtavia kirjoja ruotsiksi. Jos nyt kuitenkin ollaan älyllisesti rehellisiä, ongelmana on, että ruotsin kielen paikalle voisi pistää ihan minkä muun tahansa kielen tai taidon."
Enbuske latasi myös presidenttiehdokas Biaudetille realiteetteja: jos sanotaan että pakko on vapautta, sehän on orwellilaista uuskieltä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykyään kouluopetusta arvioidaan vain ja ainoastaan kuntien rahakirstun vartijain näkökulmasta - ei mistään muusta: Soininvaara näyttää pudonneen jo pahasti kelkasta - niinkuin julkisuudessa olleuiden puheiden perusteella näyttää käyneen itse Soinillekin!?
Ja mitenkäs se rahakirstun vartia liittyy valinnaiseen kieltenopetukseen?
Monissa kouluissa kun on jo esim saksan, venäjän ranskan kielen opetusta....