sanottua

Soininvaara sanoi blogissaan:
"On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen."

Saukkonen sanoi viime kesänä Suomiareenalla: "ruotsi voi avata muutamille suomenkielisille ovia, muttei kaikille".

Enbuske perusteli jo kauan sitten: "Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa. --- Jos joku ei tarvitse ruotsia elämässään, niin silloin hän ei sitä ei tarvitse. Ruotsin opiskelua puolustetaan usein sympaattisilla tarinoilla. Joku kertoo käytännön esimerkin elämästään; opiskelin ruotsia ja sitten pääsin Tukholmaan töihin, löysin ruotsinkielisen puolison tai luin mahtavia kirjoja ruotsiksi. Jos nyt kuitenkin ollaan älyllisesti rehellisiä, ongelmana on, että ruotsin kielen paikalle voisi pistää ihan minkä muun tahansa kielen tai taidon."
Enbuske latasi myös presidenttiehdokas Biaudetille realiteetteja: jos sanotaan että pakko on vapautta, sehän on orwellilaista uuskieltä!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sanottua kirjoitti:

Soininvaara sanoi blogissaan:
"On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen."

Saukkonen sanoi viime kesänä Suomiareenalla: "ruotsi voi avata muutamille suomenkielisille ovia, muttei kaikille".

Enbuske perusteli jo kauan sitten: "Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa. --- Jos joku ei tarvitse ruotsia elämässään, niin silloin hän ei sitä ei tarvitse. Ruotsin opiskelua puolustetaan usein sympaattisilla tarinoilla. Joku kertoo käytännön esimerkin elämästään; opiskelin ruotsia ja sitten pääsin Tukholmaan töihin, löysin ruotsinkielisen puolison tai luin mahtavia kirjoja ruotsiksi. Jos nyt kuitenkin ollaan älyllisesti rehellisiä, ongelmana on, että ruotsin kielen paikalle voisi pistää ihan minkä muun tahansa kielen tai taidon."
Enbuske latasi myös presidenttiehdokas Biaudetille realiteetteja: jos sanotaan että pakko on vapautta, sehän on orwellilaista uuskieltä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu