Takuu-Säätiöltä pienlainoja!

himovippaaja

Huomasin juuri, että Takuu-Säätiö on alkanut kokeiluluontoisesti myöntää pienlainoja Tampereella, Seinäjoella, Kajaanissa ja Paltamossa. Näiden paikkakuntien pienituloisille ja vähävaraisille asukkaille myönnetään pienlainoja asumiseen, terveydenhoitoon, työllistymiseen, kodin hankintoihin sekä eri tavoin sosiaalista selviytymistä tukeviin menoihin. Lainaa ei voi saada aiemmin syntyneiden velkojen, kuten vuokrarästien maksamiseen, eikä toistuviin tai jatkuviin menoihin. Lainat ovat suuruudeltaan 200–2000 euroa. Takaisinmaksuaika on korkeintaan kaksi vuotta ja korko viisi prosenttia. Lainasta ei peritä muita kuluja. http://www.takuu-saatio.fi/takuu-saatio/takuu-saation-pienlaina/

Korko vain 5 prosenttia!!! Toivottavasti kokeilu laajenee muuallekin. En kuitenkaan usko, että Takuu-Säätiön pienlainoja saa omalle tililleen yhtä nopeasti kuin pikavippejä.

Olen alle kerännyt pikavippilinkkejä, joita olen saanut erilaisilta pikavippifirmojen vertailusivuilta. Kaikki linkit ovat affivapaita, ja linkkien toimivuus on viime viikolla tarkistettu. En vastaa linkkien kohteiden rehellisyydestä ja luettelossa saattaa olla hämäräfirmojakin.

Aasa https://www.aasa.fi/
Ainalaina https://secure.ainalaina.fi/
Collector https://collector.se/fi/etusivu/
Credit24 https://credit24.com/fi/
Euroloan https://www.euroloan.fi/
Everyday http://www.everyday.fi/
Ferratum https://www.ferratum.fi/
Finnlaina https://www.finnlaina.fi/
Fixura https://fixura.fi/
Getcapital https://www.getcapital.fi/
Halens https://www.halenslaina.fi/
Laina.com https://www.laina.com/
Laina.fi https://www.laina.fi/
Lainaaja.fi https://www.lainaaja.fi/
Lainatori http://www.lainatori.fi/
LHV https://www.lhv.fi/
Luottoraha https://www.luottoraha.fi/
Monetti https://www.monetti.fi/
Nopsalaina https://www.nopsalaina.fi/fi/
Ostosraha http://www.ostosraha.fi/
Pikavippi.fi http://www.pikavippi.fi/
Rahalaitos https://www.rahalaitos.fi/
Suomen Tililuotto https://suomentililuotto.fi/
Suomilimiitti http://suomilimiitti.fi/
Trustbuddy https://www.trustbuddy.fi/
Vippi.fi https://www.vippi.fi/
Vivus https://www.vivus.fi/
Yleislaina.fi https://www.yleislaina.fi/
.

8

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harkitsen

      Nyt pienlainoja voi hakea kaikkialta Suomesta

    • dfjsklfjerhfsklhegkls

      Linkkien toimivuus tarkistettu?? Ja mukana viime vuonna konkurssiin mennyt Trustbuddy.
      Että eiköhän ihmiset itse löydä googlella haluamansa ilman tuollaisia epämääräisiä listoja.

    • himovippaaja

      Takuu-Säätiö vaatii valitettavasti aikamoisen todistenivaskan ennen kuin suostuu lainaamaan edes 200:aa euroa. Toisaalta lakikin vaatii, että lainanhakijan takaisinmaksukyky on tutkittava riittävällä tarkkuudella, vaikka oltaisiin hakemassa vain ihan pientä pienlainaa. Tämä lista on Takuu-Säätiön mielestä riittävän tarkka selvitys:

      - Pankkitiliotteet viimeisen kolmen kuukauden ajalta kaikista käytössä olevista tileistä.
      - Tositteet tuloista. Palkkatosite tai kopio voimassa olevasta eläke- tai etuuspäätöksestä. Yritystoiminnan tositteiden osalta kannattaa olla yhteydessä Takuu-Säätiöön.
      - Tositteet muista etuuksista. Erilliset liitteet tarvitaan vain, jos asumistuki, elatusapu, elatustuki, lapsilisä, hoitotuki ja omaishoidontuki eivät näy säännöllisinä ja oikean suuruisina pankkitiliotteissa.
      - Verotuspäätös ja erittelyosa viimeksi valmistuneelta verotusvuodelta.
      - Tositteet säännöllisistä menoista. Erilliset tositteet tarvitaan vain, jos asumismenot, lasten menot sekä työmatka, lääke- ja terveydenhoitomenot eivät näy säännöllisinä ja oikean suuruisina pankkitiliotteissa.
      - Velkoja koskevat saldotodistukset ja voimassaolevat maksuohjelmat. Saldotodistuksella tarkoitetaan velkojalta tai perintätoimistolta saatavaa tositetta, jossa näkyy velkojen tämänhetkinen määrä. Maksuohjelmassa tulee näkyä sovittujen maksuerien euromäärät ja maksuohjelman kesto. Myös mahdollisen tiedossa olevan muutoksen tulee näkyä maksuohjelmassa.
      - Ulosotossa olevia velkoja koskeva Velallisen ulosottoasiat -tuloste. Saat tulosteen ulosottovirastosta

      http://www.takuu-saatio.fi/palvelumme/takuu-saation-pienlaina/pienlainan-hakeminen-sahkoisesti

      • Valitettavasti? Siis kyllähän sitä itse täytyy se "vaiva" nähdä että tällaiset laput itse hankkii takaushakemukseen. Listasta puuttuu myös vaadittava itse kirjoitettu selvitys velkaantumiseen johtuneista syistä.


      • himovippaaja

        Nyt ei ollut kyse Takuu-Säätiön takauksesta, vaan Takuu-Säätiön pienlainasta, joka voi olla niinkin pieni kuin 200 euroa ja maksimissaan 2000 euroa. Takuu-Säätiön pienlainaa ei edes myönnetä muiden velkojen järjestelyyn.

        "Pienlainaa ei myönnetä vanhojen velkojen järjestelyyn, mutta yksittäiset lasku- ja vuokrarästit voivat joissakin tapauksissa tulla kyseeseen."

        http://www.takuu-saatio.fi/palvelumme/takuu-saation-pienlaina/pienlainan-ehdot


    • zx11

      Aivan samat liput ja laput vaatii molemmat takaus sekä plaina pl virkatodistus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2013
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1707
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1557
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1190
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1172
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1140
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      997
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      946
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      927
    Aihe