Sain käsiini tuon vanhan klassikon, mutta koska ensimmäisestä katselukerrasta on jo paljon aikaa niin ihmetytti elokuvan leikkaus. Onko alkuperäisessä versiossa junakohtaus pätkitty kahdeksi erilliseksi osaksi? Lisäksi Esko Hukkasen vääpeli sai surmansa melkein alussa, mutta kuitenkin myöhemmin oli mukana mielisairaalakohtauksessa.
Kyseessä oli kirjastosta lainattu vhs-nauha, joten mahdollinen sabotaasi tulee myös kyseeseen.
Kyseessä oli kirjastosta lainattu vhs-nauha, joten mahdollinen sabotaasi tulee myös kyseeseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Elokuva perustuu takautumiin, joita Joose Keppilä kotona ja junamatkan tajuttomuus-/nukahtamiskohtausten aikana muistaa/muistelee. Liian kireällä oleva köysi aiheuttaa nämä tajuttomuudet.
Ok, tätä epäilinkin.