Ranska ei toimita Venäjälle tämän tarvitsemia hyökkäysaluksia. Hyvä.
Päivän mielenkiintoisin uutinen lienee kuitenkin se, että Venäjä on nimeämässä omat vihollisensa. Näihin kuuluu - kuten vanhan hyvän neuvostoliiton aikanakin - tietysti USA. Venäjän vihollisia ovat myös kaikki Nato-maat ja erityisesti Venäjän rajanaapureina olevat Nato-maat. Suomi tulee jossain välissä myös julistettavaksi vihollisvaltioksi.
Hyvä, että puhutaan rehellisesti; Venäjä näkee kaikki muut vihollisena ja niin täytyy olla ja tehdä strategiat. Venäjä jatkaa epärehellisyyden tiellä siinä mielessä ettei se uskalla julistaa Kiinaa viholliseksi. Venäjä ja Kiina eivät kumpikaan luota toisiinsa mutta täytyy antaa ajan kulua. Kiinalla on intressejä Venäjän suuntaan. Lopulta Venäjä eristää itsensä myös aasian suunnalla.
Mites kommunistit, lyödäänkö tämmöinen verbaalinen veto? Minä veikkaan, että Venäjä kaatuu; ei ulkopuolisen uhan edessä vaan kuten NL:kin, sisäisesti.
Päivän mielenkiintoisin uutinen lienee kuitenkin se, että Venäjä on nimeämässä omat vihollisensa. Näihin kuuluu - kuten vanhan hyvän neuvostoliiton aikanakin - tietysti USA. Venäjän vihollisia ovat myös kaikki Nato-maat ja erityisesti Venäjän rajanaapureina olevat Nato-maat. Suomi tulee jossain välissä myös julistettavaksi vihollisvaltioksi.
Hyvä, että puhutaan rehellisesti; Venäjä näkee kaikki muut vihollisena ja niin täytyy olla ja tehdä strategiat. Venäjä jatkaa epärehellisyyden tiellä siinä mielessä ettei se uskalla julistaa Kiinaa viholliseksi. Venäjä ja Kiina eivät kumpikaan luota toisiinsa mutta täytyy antaa ajan kulua. Kiinalla on intressejä Venäjän suuntaan. Lopulta Venäjä eristää itsensä myös aasian suunnalla.
Mites kommunistit, lyödäänkö tämmöinen verbaalinen veto? Minä veikkaan, että Venäjä kaatuu; ei ulkopuolisen uhan edessä vaan kuten NL:kin, sisäisesti.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vaikka en kommunisti olekaan niin rauha ja yhtenäisyys ei liene Venäjällä niin hyvä kuin mainokset eli putinismin kannattajat antavat ymmärtää. Olisi onni maailmalle jos Venäjä hajoaisi useampaan osaan joskin siitä saattaisi tulla hetkeksi pakolaisongelmaa näin naapureillekin asti.
Tuo vihollisten nimeäminen kun kaikki ei ihan mene putkeen Moskovan tyylillä on jotain mitä en olisi uskonut enää näkeväni kylmän sodan loputtua mutta näköjään tuohon r y s s ä ä n voi aina luottaa kun tarvitaan ylimääräistä äkseerausta.
Putlerin on tietysti ajoissa aloitettava tuo ryssiminen sillä kun hyvinvointi on voitolla ei kansaa saa enää samalla tavalla barrikadeille muita syyttelemällä vihollisiksi. Oli siis toimittava ennen kuin liiallinen hyvinvointi pääsee vallalle ja venäläisetkin alkavat uskoa rauhan parantavaan voimaan.
vapaus veljeys tasa-arvo, niin se on aina ollut... kaikkialla muualla paitsi komudiktatuurissa...
tod.näk. venäjä hajoaa ja nimenomaan sisäisistä syistä...
"Ranska ei toimita Venäjälle tämän tarvitsemia hyökkäysaluksia."
Kyseessähän on nyt selkeä sopimusrikkomus Ranskan kohdalta kyseisen asian suhteen.
Ranska nyt sitten joutuu maksamaan Venäjälle todella mittavat vahingonkorvaukset jos se ei nyt toimita Venäjälle Venäjän tilaamia ja jo täysin maksamia aluksia sopimuksen mukaisesti.
Onko ranskalla nyt siihen varaa?
Ranska tietää tuon ja ilmeisesti on valmis maksamaan. Niitä harvoja kertoja muuten kun Venäjä enää saa rahaa muusta kuin energiastaan.
Hatunnosto Ranskalle kuitenkin. Juuri taloudellisiin syihin vedoten se aiemmin oli pitämässä kiinni sotakaupoistaan. Onneksi moraali osoittautui rahaa vahvemmaksi.
Putinin veto on, että eurooppalaisten talous ja kauppaedut syrjäyttävät Washingtonin Euroopan sylikoirat. Tämä on toiveikas ja optimistinen veto, mutta Washington on jo työssä uhatakseen ja heikentääkseen eurooppalaisten yritysten etuja. Käyttämällä rangaistus maksuja, Washington on varastanut 9 mrd. dollaria Ranskan suurimmalta pankilta liiketoiminnasta maiden kanssa joita Washington ei hyväksy. Tämä oli Washingtonin varoitus Euroopan liike-elämälle noudattamaan Washingtonin pakotteita. Washington jopa kertoi Ranskalle, että sakko perutaan tai lasketaan, jos Ranska rikkoo sopimuksen Venäjän kanssa toimitettavista kahdesta Mistral luokan aluksesta. Muita tällaisiä liikkeitä eurooppalaisia vastaan on tekeillä. Tarkoituksena on pelotella eurooppalaisia yrityksiä jotka vastustavat pakotteita Venäjää vastaan.
Washingtonin ylimielisyys ja röyhkeys on hämmästyttävää, washington voi päättää kenen kanssa Ranskalainen pankki voi tehdä liiketoimintaa. Se on vieläkin hämmästyttävämpää, että Ranska ja pankki hyväksyvät tällaiset ja rikkovat Ranskan itsemääräämisoikeutta. Ranskan hyväksyntä Washingtonin ylivallalle osoittaa, että Putinin vedossa on yksi riski, veto olettaa Eurooppalaisten yritysten intressien voivan menevän edelle Washingtonin strategisen edun.
USA on supervalta, Venäjä suurvalta ainoastaan geopoliittisesti ja maantieteellisesti. Taloudellisesti se on kääpiö.
USA:n ideologia on myös ylivoimainen vaikka Sinä ja minä tiedämme sen edustavan ainoastaan raakaa voimaa; köyhistä siis. Silti jos kysyt keneltä tahansa eurooppalaiselta haluaako hän nähdä Washingtonin vai Moskovan olevan vahvempi niin hän valitsee vapaan maailman suurimman demokratian pääkaupungin.
NL lyötiin talouden voimin; kommunistinen kansojen yhteisö ei pärjännyt kapitalismille taloussodassa. Venäjä on taloudellinen kääpiö. Taloussodassa sillä ei ole mitään mahdollisuuksia länttä vastaan vaikka koko Suomi joutuisi sen sodan hintana kerjuulle. Venäjällä ei ole edessä kuin häviö ellei se anna periksi. Oikeaa sotaakaan se ei voi voittaa. Länsi on ehkä hidas mutta suuttuessaan ja nurkkaan ajautuessaan sillä on voimaa tuhota koko tellus. Sillä on voimaa sotia usemalla rintamalla yhtä aikaa. Sitä ei voi pysäyttää jos se päättää unohtaa inhimmillisyyden ja moraalin. Toivottavasti tämä käsitetään Venäjällä. Vietnamit, Irakit, Koreat, Afganistanit... Kaikki ne voidaan polttaa, lyödä ja tehdä tuhkasta lannoitteita jos vaan halutaan.
Putlerin on vaikeaa yrittää lyödä EU:ta talouden keinoin, Venäjän talous on murto-osa EU taloudesta. Olisikohan ollut erään uutisen mukaan tuo suuren ja mahtavan talous samaa suuruusluokkaa kuin velkaongelmaisen Italian? Venäjän väkiluku on luokkaa 150 miljoonaa ja EU:n lähes 500, siinä on todella eroa väestöpohjassa eli myös voimavaroissa lasket miten hyvänsä.
Velkaa tosin Venäjällä lienee varsin rajallisesti valtiona koska se ei juurikaan satsaa hyvinvointiin vaan saadut varat joko investoidaan aseisiin tai oligarkkien tileille joita Putleri sitten vahtii kuin haukka. Väärästä mielipiteestä menee niin tilit, vapaus kuin ehkä terveyskin lievimmässä tapauksessa. Putler on tehnyt itsestään kuninkaan ja keisarin jolla on valta antaa ja ottaa mielensä mukaan.
Talouspakotteet ovat yhdessä sovittuja ei siinä ole eroa Washingtonin päätöksillä EU päätöksiin joskin ne ovat saman suuntaisia. On hyvä jos talouspakotteilla saadaan asioita ohjattua oikeaan suuntaan koska niiden aiheuttamat tappiot ovat varsin pientä luokkaa oikean sodan aiheuttamiin verrattuna.
Jos pakotteet eivät auta on sota hyvin lähellä, ei ole tulevaisuuden kannalta eduksi Euroopalle antaa Venäjän hyysätä ihan mielensä mukaan ja valloittaa muiden suvereenien valtioiden alueita vähän kerrallaan. Samaahan Aatu yritti aikoinaan alkuun jopa onnistuen kun muut eivät olleet yhtä innokkaita sotimaan Stalinia lukuun ottamatta, kommunistithan nyt tiedetään. On vaarana suistua samaan kierteeseen jos Putleria ei saada kuriin!
Naurettava että joku voi itkeä sopimusrikkomusta kun itä käy sotaa Urkainassa. Länsimaiden ei todellakaan tule myydä itään mitään sotilas tekniikkaa. Lännen tulee säilyttää kaikissa tilanteissa kaikki etu ja ylivoima jos itä alkaa aggression Länsimaita tai edes laajentaa Ukrainan hyökkäystä.
Ei aggressiivisesti sotaa käyvälle maalle joka on sivistynyttä maailmaa vastaan voi luovuttaa hyökkäykseen sopivia sotilastarvikkeita. Sen sijaan kamaa jolla voidaan purkaa sotilastarvikkeita ja takoa auroiksi voidaan viedä jos kysyntää ilmenee.
On aivan turhaa lähteä Venäjälle mitään sopimussakkoja maksamaan ennen kuin Venäjä palauttaa aiemman tilanteen Krim mukaan luettuna. Sen ja korvauksien maksamisen jälkeen tilanteen aiheuttamista vahingoista ja muista syntyneistä kustannuksista laivat voidaan luovuttaa jos niitä ei ole siihen mennessä myyty ale hintaan vaikka Suomelle.
Nyt NATO:n ja äkkiä!
Vai etkö osaa lukea?
Ranskahan nyt vain niin sanotusti "jäädytti" tekemiensä sota-aluksien toimituksen sovittuna aikana.
Venäjä tulee aivan varmasti saamaan ostamansa sota-alukset itselleen.Ei sitä pysty kukaan estämään.
Ja venäläisiä on muuten ollut Ranskassa oppimassa kuinka moisia sota-aluksia oikein rakennetaankaan.
Ja näin sitten Venäjä pystyy ihan itse rakentamaan tulevaisuudessa aivan samanlaisen sota-aluksen kuin Ranskassa tehty on.
Joten kaada nyt itsellesi vaan.
Putinhan nauraa lännen todella avuttomille pakotteille.
Ja länsi ei mahda Putinille yhtään mitään.Putin tekee mitä lystää.
Ja vielä lopuksi voi mainita sen faktan että venäjän asettamat vastapakotteet toimivat erittäin hyvin ainakin Suomessa.
Suomalaisten työttömyys on kasvanut uusiin ennätyslukemiin,ja venäjän asettamat vastapakotteet ovat tuohon kertomaani asiaan yksi varteen otettava todellinen syy.