Haluaisin nähdä vielä sinut ihastuttava nainen

Voi kunpa näkisin sinut vielä, sinä eräs ihastuttavan kaunis nainen. En tiedä ollenkaan, miten siinä silloin niin kävi, mutta ihastuin sinuun lähtemättömän kovasti silloin heti ensimmäisellä kerralla, kun näin sinut. Se on oikeastaan vähän hassua, kun sillä tavalla ihastuin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Varmaan sinun hymysi, silmäsi ja se upea, sellainen kiltin ja mukavan naisen olemus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Vielä nykyäänkin ajattelen joka ainoa päivä sitä kaunista katsetta, sitä lumoavaa hymyä, niitä luomavia silmiä ja sitä sinun ihastuttavan lempeää kiltin naisen olemusta. Se oli aivan eriluokan ihastuminen kuin mitä olin koskaan aikaisemmin kokenut. Aikaisemmat ihastumiset olivat sellaista pientä kutkuttelua vatsassa, mutta tämä oli sellainen, joka todella tuntui ja lujaa aivan joka puolella kehoa. Aina kun tämän kaunottaren näki, niin tuntui, että nyt kaikki menee sekaisin, käveleminen menee sekaisin ja jalakin menee täysin alta. Tuntui että ajatuksetkin menevät täysin sekaisin. Silloin sitä todella tiesi, että miltä tuntuu kun on todella ihastunut. Kunpa minä voisin vielä nähdä sinut.

Tänään minusta tuntui siltä, että näin sinut tai ehkä se olikin totta. Olisiko se voinut olla, kaiken tämän pitkän ajan jälkeen? En ole aivan varma, kun näin vain äkkiseltään ja summittain.
272766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tämä olisi voinut olla myös minun kynästä,tai jonkun minut tuntevan tekele,mutta ihastuttava on hän joka mielessä on.
Yksi toive olisi jos vielä joskus tapaisimme jossakin muussa ympäristössä kuin yleensä.

Äänestä
  • hei, odotin sinua eilen. Tavataanko tånåån,

    Sinun omasi

    Äänestä

  • Hei! Mistä päin olet? Itse olen lapista.

    Äänestä

Missä päin näit hänet ? Miksi et toiminut ? :-)

Äänestä

Viestin aloittaja, kaunista tekstiä ja ihankuin suoraan mun kaipaaman miehen ajatuksista. Jos olisit se mies ketä kaipaan niin kyllähän me vielä nähdään jos sä vaan olisit joskus tavoiteltavissa. Kun sua ei pahemmin näe kun sä olet aina jossain muualla. Tänään en ole käynyt missään kun vaan kotona ollu, mut tossa vähän aikaa sitten kävin lenkillä ja sun auto ei ainakaan ollut pihassa.Me ikään kuin välttelemme toisiamme ja ei edes uskalleta laittaa viestiäkään. On tämä mullekin piinaavaa aikaa kun ei uskalla edes ottaa mitän yhteyttä mieheen jota kaipaa ja jota rakastaa.

Äänestä

Mulle kävi myös noin kolmisen viikkoa sitten. Tapasin miehen joka jäi kerrasta mieleen. Hän on pyörinyt ajatuksissani siitä lähtien...eipä ole vähään aikaan kukaan kolahtanut samalla tavalla...

Miten voi tuntematon ihminen jäädä tällä tavalla ajatuksiin...hmmm...

Äänestä

Mihin päin suomea tapasit tämän naisen?

Äänestä

Kiinnostais kans missä päin ja kuinka pitkä aika edellisestä varsinaisesta kohtaamisesta on?
Itellä vastaavanlainen kokemus eräästä miehestä, josta en valitettavasti tiedä mitään. Aikaa on kulunnut n. vuosi viime näkemästä.

Äänestä

Kerro ap minnepäin tää menee? Toivoisin niin kovasti et se olisit sä, juuri se mies jota kaipaan :/

Äänestä
  • Aloittaja kirjoittaa kauniisti, lämpö välittyy tänne ruudun taakse. Kiitos sanoistasi.

    Kohtaaminen on ollut varmasti merkityksellinen myös kohtaamallesi naiselle.

    Olisi surullista, jos hän, johon ihastuit, poistuisi elämästäsi ilman uutta näkemistä.

    Olen kokenut samanlaisia "väristyksiä" kohdattuani elämäni ihmisen . . .

    Äänestä

  • Tutulta tuntuvia kirjoitti:

    Aloittaja kirjoittaa kauniisti, lämpö välittyy tänne ruudun taakse. Kiitos sanoistasi.

    Kohtaaminen on ollut varmasti merkityksellinen myös kohtaamallesi naiselle.

    Olisi surullista, jos hän, johon ihastuit, poistuisi elämästäsi ilman uutta näkemistä.

    Olen kokenut samanlaisia "väristyksiä" kohdattuani elämäni ihmisen . . .

    fantasiointia liukuportaissa, täytyyhän sitä

    Äänestä

Hyviä nämä aloitukset. Käydään runoilemassa jotain yberkaunista kaikkiin uppoavaa tarinaa, ja sit kadotaan, eikä vastailla edes kysymyksiin.

Yksi syy miksi mä lopetin täällä sen miehen etsimisen...

Äänestä
  • Kuka nyt täältä ettii sitä miestä? comoon, mee juttusille ihan livenä.

    Ei näitä tosissaa saa ottaa, kunhan purkavat tukahdettuja tunteita. Joskus ihan söpö lukea ja ajatella jostakin henkilöstä tuollain.

    Äänestä

  • juihyd kirjoitti:

    Kuka nyt täältä ettii sitä miestä? comoon, mee juttusille ihan livenä.

    Ei näitä tosissaa saa ottaa, kunhan purkavat tukahdettuja tunteita. Joskus ihan söpö lukea ja ajatella jostakin henkilöstä tuollain.

    Menisin jos tietäisin kuka hän oli ja missä häneen voisi törmätä. En ole yli vuoteen häneen törmännyt, joten enää ei edes kannata etsiä. Enköhän ole jo unohtunut...

    Äänestä

Minäkin toivoisin vielä näkeväni sinut siitä on jo yli vuosi aikaa ja ikävä on vieläkin sinua.

Äänestä
  • Minne tää menee?

    Äänestä

Melko myöhässä vastaan täällä taas, mutta minulla on viime päivinä ollut todella paljon kiireitä, en ole siksi ehtinyt paljon täällä olla.

Aikaisempaan kyselyyn, miksi en toiminut? Siksi en toiminut, koska näin hänet vain äkkiseltään, en ollut edes täysin varma, oliko se edes hän. "Tapaaminen" oli hyvin nopea, se oli ohi parissa sekunnissa. Lisäksi siellä oli paljon muita ihmisiä, ei siinä voinut oikein toimia.

Äänestä

Tapahtuiko kohtaaminen kenties kaupassa? ;)

Äänestä

Tapahtuiko kohtaaminen kenties kerrostalon rappukäytävässä?

Äänestä
  • Miksi et itse ota vain yhteyttä siihen ikkuna-asentajaan joka uusi sen ikkunan? Eikö olisi helpompaa se kuin täällä vouhkata joka ketjussa ja joka palstalla?

    Äänestä

  • mietihän tarkkaan kirjoitti:

    Miksi et itse ota vain yhteyttä siihen ikkuna-asentajaan joka uusi sen ikkunan? Eikö olisi helpompaa se kuin täällä vouhkata joka ketjussa ja joka palstalla?

    Hohhoijaa.

    Äänestä

Voi kunpa toivoisin, että olisit kirjoittanut minulle, sydämeni hypähti kun luin tekstiäsi, mutta tiedän, että on liikaa toivottu...

Äänestä

Itä-suomi pari viikkoa sitten? Jos sulla on ruskeat silmät ja tumma tukka ;)

Äänestä

Ap:

Missä päin Suomea tämä tapahtui?
Miksi et nää häntä enää?

Äänestä

Mikä oli se pitkän ajan jälkeen, kuinka pitkän ajan, pari kk?

Äänestä

Vähän samoja fiiliksiä naiselta miehelle.
Tapaaminen jäi lyhyeksi, koska minä lähdin karkuun. Yritin kans etsiä häntä, mutta tuloksetta.
Toimikaa ihmiset, jos/kun teillä on vaan mahdollisuus. Itse olin sen verran kai ujo ja arka juuri hänen edessään, etten tiennyt mitä tehdä. Aika säväyttävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähtemätön vaikutus kirjoitti:

Voi kunpa näkisin sinut vielä, sinä eräs ihastuttavan kaunis nainen. En tiedä ollenkaan, miten siinä silloin niin kävi, mutta ihastuin sinuun lähtemättömän kovasti silloin heti ensimmäisellä kerralla, kun näin sinut. Se on oikeastaan vähän hassua, kun sillä tavalla ihastuin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Varmaan sinun hymysi, silmäsi ja se upea, sellainen kiltin ja mukavan naisen olemus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Vielä nykyäänkin ajattelen joka ainoa päivä sitä kaunista katsetta, sitä lumoavaa hymyä, niitä luomavia silmiä ja sitä sinun ihastuttavan lempeää kiltin naisen olemusta. Se oli aivan eriluokan ihastuminen kuin mitä olin koskaan aikaisemmin kokenut. Aikaisemmat ihastumiset olivat sellaista pientä kutkuttelua vatsassa, mutta tämä oli sellainen, joka todella tuntui ja lujaa aivan joka puolella kehoa. Aina kun tämän kaunottaren näki, niin tuntui, että nyt kaikki menee sekaisin, käveleminen menee sekaisin ja jalakin menee täysin alta. Tuntui että ajatuksetkin menevät täysin sekaisin. Silloin sitä todella tiesi, että miltä tuntuu kun on todella ihastunut. Kunpa minä voisin vielä nähdä sinut.

Tänään minusta tuntui siltä, että näin sinut tai ehkä se olikin totta. Olisiko se voinut olla, kaiken tämän pitkän ajan jälkeen? En ole aivan varma, kun näin vain äkkiseltään ja summittain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu