Täällä välillä vierailleena olen huomannut, että eräät ikävöi sellaisiakin ihmisiä, joiden nimeä eivät edes tiedä.
Teenkö minä sitten itseäni kohtaan väärin, jos en anna muiston haalistua naisesta...:
-Jonka kanssa en koskaan ollut virallisesti yhdessä, mutta:
-Vietimme aikaa toistemme seurassa tunteja xxx
-Puhuimme toisillemme aroista, henk. koht. asioista.
-Liikuimme maalla, merellä...ilmaan emme kuitenkaan ehtineet.
-Pusuttelimme.
-Herättiin satunnaisesti samasta sängystä.
-Niin joo. Hmmm...sitäkin.
Ei siis koskaan oltu virallisesti yhdessä, joten eroakaan ei koskaan voinut tulla. Erilleen kuitenkin ajauduttiin syistä, joita tänne en kirjoita...
En tiedä? Periaatteessa ei pitäisi enää olla mitään syytä ikävöidäkään, mutta kun tuo sydän vänkää siinäkin asiassa vastaan...lieneekö kokenut jotain liian hyvää...tiiä häntä.
Teenkö minä sitten itseäni kohtaan väärin, jos en anna muiston haalistua naisesta...:
-Jonka kanssa en koskaan ollut virallisesti yhdessä, mutta:
-Vietimme aikaa toistemme seurassa tunteja xxx
-Puhuimme toisillemme aroista, henk. koht. asioista.
-Liikuimme maalla, merellä...ilmaan emme kuitenkaan ehtineet.
-Pusuttelimme.
-Herättiin satunnaisesti samasta sängystä.
-Niin joo. Hmmm...sitäkin.
Ei siis koskaan oltu virallisesti yhdessä, joten eroakaan ei koskaan voinut tulla. Erilleen kuitenkin ajauduttiin syistä, joita tänne en kirjoita...
En tiedä? Periaatteessa ei pitäisi enää olla mitään syytä ikävöidäkään, mutta kun tuo sydän vänkää siinäkin asiassa vastaan...lieneekö kokenut jotain liian hyvää...tiiä häntä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En halua unohtaa, haluan irti mahdottomasta haavekuvasta. Muutoin olen naisena miettinyt samaa. Onko oikein antaa menneiden olla, luopua tunteesta ja jatkaa tasaisella polulla...?
Tosin merellä ei oltu, vesillä kyllä. "Samassa veneessä" keinuttiin. Ja koskaan ei samasta sängystä herätty, vaikka molempien toiveissa eli pitkään kokonainen yhteinen yö. Kai se joskus jopa luvattiin.
Liian hyvää ollakseen totta...