Potkussa kirjoitelli otsikon tavoin eräs nimeltä mainitsematon defendomies.
Defendo on todennäköisesti keksinyt itsepuolustuksen, eikä ennen edes osattu puolustautua.
Hyvä esimerkki sopimattomasta lajista itsepuolustuskäyttöön on taekwondo. Sitä ei nykyään mainosteta siihen tarkoitukseen kuin joskus, koska se on kamppailu urheilua tiukoilla säännöillä, jotka rajoittaisivat puolustautumista vapaasti hyökkäävää vihulaista vastaan. Ei pitäisi silti yleistää, sillä se voi tosipaikan tullen kostautua pahasti.
Mailmasta löytyy paljon taekwondoa pitkään harjoitelleita tosi kamppailijoita, jotka saavat taekwondon toimimaan kadulla. Veikkaan vahvasti ettei pikakurssi defendossa edes kolmen vuoden harjoittelulla (sehän on nopeasti omaksuttava laji, joten vuosi kaksi kertaa viikossa olisi ollut lähempänä totuutta). Niin, siis taekwondo vaatii vuosia ja lähes päivittäistä harjoittelua, sekä paljon ottelemista tullakseen hyväksi. Suurin osa perus harrastajista eivät täytä tätä vaatimusta, silti on pieni osa joka täyttää ja jotka eivät tee siitä numeroa. Se johtuu lajin kasvatuksellisesta puolesta.
Defendo realistisempi itsepuolustuslaji kuin joku toinen piste.
2
455
Vastaukset
- JSP
Vertaan taekwondoa thainyrkkeilyyn tai vaikka vain nyrkkeilyyn. Laji aloitetaan varhain ja harjoitellaan paljon vuosia. Itsepuolustustaito kehittyy sen myötä tasolle jossa perus Matti Meikäläinen ei pärjää, vaikka olisi käynyt sen superhyyperdefendokurssin ja harjoitellut enemmän kuin muut lajitoverit eli yli kolme kertaa viikossa. Perinteinen kamppailuharjoittelu vaatii päivittäistä harjoittelua vuosia ja oikotietä ei ole. Jos nyt joku väittää vuoden defendokurssilla osaavansa itsepuolustusta niin kerron yhden totuuden. Turpaan tulee niin että tukka tutisee. Ei ole mitään oikotietä. Jos olet väkivaltaan tottunut rikollinen tai peruskamppailua vuosia harjoitellut portsari voit osata toimia tavallisessa väkivaltatilanteessa tilanteen vaatimalla tavalla. Tarkoitan todella väkivaltatilanteita enkä nyt mitään tönimistä tai skenaariota jostain lapsellisesta barfight tapahtumasta. Hei ihan oikeasti. Kuristakaa nyt joku spurgu ja kertokaa kun se uhkas tappaa teidät. Oliko oikea vaaratilanne, oliko?
- Muikeloidi
Pikaisella katsauksella en löytänyt potkusta otsikon kaltaista keskustelua. Jos siellä sellainen on ollut se on todennäköisesti jo poistettu.
Tunnen minäkin taekwondo ihmisiä jotka saavat taekwondon toimimaan kadulla. Se ei tarkoita lajin silti olevan sopivin katumättöön. Defendossa ehkä opetetaan siihen helpompia ratkaisuja. Suurin osa myös Dedendo ihmisistä ovat ihan perus harrastajia ja saisivat yhtälailla siltä taekwondon kisakoneelta pataansa. Huomioitavaa tässä on ettei kaikki harjoittele kamppailua päivittäin. Perus rivimiehelle Defendo antaa varmasti sujuvampia toimintamalleja käytäntöön kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71026Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981