Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ei onnistunut

Mikä mahtaa olla vikana tai mitä pitäisi tehdä toisin kun eilen kokeilimme tyttöystäväni kanssa peppuseksiä, mutta en saanut millään työnnyttyä sen sisään.
Tyttöystäväni oli todella kiihottunut ja saanut jo kaksi orgasmia ennen yritystämme.
Olisi kiva saada vinkkeä ensi kertaa varten. Ettei tarvitsisi taas jättää hupia kesken.
45671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensin on hyvä varmistaa riittävä luisto. Samoin luistoaineen pitää olla sellaista, että se kestää myös pidemmän päälle. Tämä on hieman ongelmallista, koska hyvän luiston antava neste yleensä lähtee pois peniksen päältä ja jäykempi rasva taas ei luista niin hyvin. Yhdistämällä saa parhaan tuloksen; ensin vaselinia ja päälle jotain hyvin juoksevaa öljypohjaista luistoainessa. Tavanomaiset vesiliukoiset luistoaineet ei tahdo peppupanossa oikein toimia.

Munan saaminen sisään voi olla myös hyvällä luistolla ongelmana koska sulkijalihas kiristyy niitä seutuvia hiplatessa vaistomaisesti aivan kireälle. Vähän sama kuin että itseä ei saa kutitettua mutta muut kyllä siihen pystyy.
Tähän optimaalinen ratkaisu on minun mielestäni se, että peppuun pantava itse "lämmittelee" sormin tai dildolla peppunsa. Käytännön tilanne on kuitenkin aina vähän mutkikkaampi ja riippuu vastapuolen halukkuudesta miten asiassa kannattaa edetä.

Jos em. konstiin ei ole mahdollisuutta niin sitten on tehtävä niin, että muna peppureiälle ja sitä sitten painetaan tasaisen hissukseen reikää vasten. Sulkijalihas antaa hiljalleen periksi mutta kun terska sitten sisään lumpsahtaa niin ei kannata alkaa työntämään sitä sen kovemmin sisään (tai ensi kerralla ei pepulle ole asiaa ;).

Kun terska on sisällä niin munaa on hyvä pitää paikallaan tovi ja kuulostella vastapuolen reaktioita. Kun pahin kiristys on ohi niin munaa voi alkaa liikuttaa hyvin varovasti ja hitaasti edestakaisin. Ajan kuluessa ja kumppanin reaktioista riippunen munan liikettä pepussa voi sitten kasvattaa.

Tärkein tuossa hommassa on varovaisuus ja maltti. Peppu on aika arka paikka ja likaa hätäilemällä ei tule kuin paha mieli molemmille. Ja jos ei onnistu heti ensimmäisellä kerralla niin ehkä sitten ensi kerralla.

Äänestä

Ihan kuin edellä neuvottiin: paljon liukkarii, ja ensin sormea, sit ehkä pikkusauvaa...kyllä se siitä.

*ikinä en haluis, että mies etenee tossa nopeasti. tosi positiivista toi, että muijas oli jo saanut -hienoa :) se rentouttaa kyl...eli jatkakaa samaan malliin ton lämmittelyn osalta*

Äänestä
  • Olemme 19v nuoripari ja kokeilimme joitakin kuukausia takaperin peppuseksiä ja aluksi tyttöystäväni ei oikein pitänyt siitä mutta nyt suorastaan kerjää sitä,mikä ei tietenkään minua haittaa;)Tärkeintä tosiaan on riittävä liukuvoiteen käyttö sekä reiälle että kaluun.Hyvä tapa on runkata parilla sormella ensin ja sitten painaa varovasti kalu sisään.

    Äänestä

Eka tai jopa ekat kerrat ei välttämäti onnistu tai ole mieluisia mutta apuna:
1) Hitaus (runsas ajankäyttö)
2) Hellyys
3) Öljy
4) Asento jossa nainen ei jännitä lihaksiaan esim kyljellään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eilen kirjoitti:

Mikä mahtaa olla vikana tai mitä pitäisi tehdä toisin kun eilen kokeilimme tyttöystäväni kanssa peppuseksiä, mutta en saanut millään työnnyttyä sen sisään.
Tyttöystäväni oli todella kiihottunut ja saanut jo kaksi orgasmia ennen yritystämme.
Olisi kiva saada vinkkeä ensi kertaa varten. Ettei tarvitsisi taas jättää hupia kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu