Santsari

ujo pujo

Palvelin Karjalan Prikaatissa Kouvolassa 67. Sain mainitun viran Auk:ssa koska olin joukkeenjohtajavääpelin mielestä tarpeeksi sadistisen näköinen. Höykytys sanoisinko koulutus oli kovaa nykymittapuun mukaan laskettuna. Juurikin niihin aikoihin simputus kiellettiin mutta tarkkoja määritelmiä ei ollut joten sovelluksille jäi tilaa yllin kyllin.
Mammanpojat lähtivät kotiin jo alokasaikana maitojunalla ja hyvä niin. Eivät kuitenkaan olisi kestäneet jatkokoulutusta. Turhaa on ituhippikukkakepeistä tai läskinörteistä sotilaita tehdä.

Katsonkin että ns. simputus on osa sotilaan koulutusta jolla tehdään siviileistä sotilaita. Jolleivat sitä kestä niin menkööt helve'ttiin. Kriisitilanteen tullessa vaaditaan sotilaalta ehdotonta käskyjen noudattamista josta vala vannotaan. Sotilaan tehtävänä on vihollisen tappaminen ja kaluston tuhoaminen.

7

465

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Välivääpeli

      "Jolleivat sitä kestä niin menkööt helve'ttiin. Kriisitilanteen tullessa vaaditaan sotilaalta ehdotonta käskyjen noudattamista josta vala vannotaan. "

      Sillä simputuksella, sen kestämisellä ja ehdottomalla käskyjen noudattamisella ei välttämättä ole mitään tekemistä tai etua todellisissa kriisitilanteissa. Todellista kuolemanvaaraa ei voi simuloida eikä siis seuloa tyyppejä, jotka niissä tilanteissa säilyttävät toiminta- ja sopeutumiskykynsä näissä täysin yllättävissä tilanteissa. Se ehdoton käskyjen noudattaminen on enemmänkin rasite, jos jo käskyjen antajat ovat poissa tolaltaan.

      Näkihän tuon jo niissä talvisissa sotaharjoituksissa, että monet simputtajat ja kovina jätkinä esiintyvät esimiehet alkoivat ensimmäisinä kiukutella kiroilla ja antaa älyttömiä käskyjä, kun vilu, nälkä ja unettomuus alkoi koetella.

      Tuli vain mieleen, että mitähän jos siihen vielä olisi lisätty todellinen kuolemanvaara mukaan.

    • ujo pujo

      Kiitoksia vastineesta jossa oli järkeä. Kyse oli kuitenkin spekulaatioista joita nyt tietenkin jokainen voi mielessään pyöritellä hamaan tappiin saakka.

      Tuntematonta Sotilasta lukiessa voi tietenkin sen huomion tehdä että jekylit olisivat tehokkaimpia sotilaita kuin muut. Nämä Linnan sankarit olivat kuitenkin kuvitteellisia tai ainakin hyvinkin väritettyjä henkilöitä.

      Minun kokemukseni sotaharjoituksista olivat aivan toisenlaisia. Tiukat ja tunnolliset jätkät olivat kovimpia myös ankarissa olosuhteissa. Tuntuu käsittämättömältä jo ajatuskin että kuria noudattamattomat ja niistä luistavat henkilöt olisivat tosipaikan tullen henkisesti kovempia sotilaina.

      Simputuksesta ja sen eri muodoista voidaan tietenkin keskustella niinkuin kaikesta muustakin. Simputus sen alkeellisimmissa muodoissa oli tietenkin täysin tarpeetonta ja naurettavaa. Nykyisin vain jo pelkkä normaali koulutus saa monet läskinörtit sitä simputuksksi kutsumaan.

      • Välivääpeli

        "Tuntuu käsittämättömältä jo ajatuskin että kuria noudattamattomat ja niistä luistavat henkilöt olisivat tosipaikan tullen henkisesti kovempia sotilaina."


        Niinhän se tuntuu, mutta se kurinalaisuus ei tuo mitään takeita siitä, että nämä tyypit toimisivat tehokkaasti myös todellisen kuolemanvaaran uhatessa. Vasta niissä tilanteissa seuloontuu todelliset taistelijat, jotka saattavat sosiaalisissa tilanteissa vaikuttaa ujoilta nahjuksilta. Rintamamiehet ovat paljonkin kertoneet esimerkkejä heistä.

        Simputus ei todellakaan valmenna ketään kohtamaan kuolemanvaaraa tehokkaan taistelijan toimintakunnon säilyttäen.

        Mutta tuo nykynuorison huono yleiskunto on todellinen uhka maanpuolustusta ajatellen. Viime sotien aikana maatalousvaltaisen Suomen nuoret miehet olivat lapsesta saakka tehneet raskaita ruumiillisia töitä. Fyysinen kestävyys heillä oli siis omasta takaa. Ja tämäkin ominaisuus on henkisen kestävyyden ohella niitä osa-alueita, joihin varusmieskoulutuksen aikaisella simputuksella ei paljon voi ainakaan myönteisesti vaikuttaa. Ainakin omassa joukkueessani moni kaveri oli kyllästynyt suksisulkeisiin siinä määrin, että vakuuttivat loppuelämän välttelevänsä suksille nousemista.


      • Siltävälivääpeli

        "Tuntematonta Sotilasta lukiessa voi tietenkin sen huomion tehdä että jekylit olisivat tehokkaimpia sotilaita kuin muut."


        Näitä sotakirjoja lukemalla ja sotaelokuvia katsomalla todellakin saa sen kuvan, että joku ihmistyyppi olisi muita parempi sotilas.

        Näin varmaankin asia on, jos pitäydytään sotilaan ammatissa siviilioloissa. Mutta todellisenkuolemavaaran kohdatessa asia muuttuu toiseksi. Kyllä näistä karskeista ja rotevista, viihdetarjonnan stereotyyppisisestä simputtaja-aineksesta löytyy kuolemanvaarassa toimittaessa hyviäkin taistelijatyyppejä, mutta ei sen enempää, kuin muistakaan ihmistyypeistä.


    • ujo pujo

      Kiitän herroja asiallisista mielipiteistä.

      Yksilöiden toimintakyky taistelutilanteen kuolemanvaarassa on tietystikin vain arvailujen varassa. Sitähän ei voi ennakoida enkä muista tilastoja nähneeni.

      Välivääpeli heitti kivan kun kertoi suksisulkeisiin kyllästyneistä sotilaista. Itsekin puolileikilläni sanoin että varusmiesaikani päätyttyä en enää suksiin enkä polkupyörään koske.
      Aliupseerikoulu Karjalan Prikaatissa komennettiin sisseiksi jotokselle jota koko muu prikaati ajoi takaa viikon. Oli kesä ja jouduimme irtoremmeillä köyttämään sukset fillariin?!
      Aamuöisiä iskuja "vihollisen" nukkuviin leireihin tehtyämme alkoi kiihkeä takaa- ajo.
      Polkupyörät olimme jättäneet kilsan- parin päähän hyökkäyskohteesta. Niiden kanssa sitten painuimme umpimetsää puskat rytisten. Siinä alkoi olla usko kovilla.

      Polkupyörällä jouduin sitten päätökseni vastaisesti ajelemaan Kyproksella jossa palvelin vuoden ajasta viimeiset 3 kk vääpelinä. Se oli tietenkin vain YK- arvo.

      Muutamat kaverit jopa kävivät Kyproksen Troodos- vuoristolla hieman laskettelemassa ja tulivat sieltä 6 mailin biitsille uimaan.

      Itsekin kyllä tulkitsin varusmiesaikanani suksi- ja polkupyöräsulkeiset lieväksi simputukseksi. Tuskin niitä enää on.

    • Present day&Past

      Ei ole tosiaankaan mitään tuollaisia sulkeisia enää.



      Mitä tulee viestiketjun aloittaneeseen, niin simputuksesta ei ole mitään käytännön hyötyä, tehokkaan joukon saa koulutettua ilman sitäkin. Moni simpuksen kokenut ihannoi sitä, koska on tapahtunut ns. tukholman syndrooma, jossa sinua väärinkohdeltua henkilöä alkaakin ihannoimaan.

      Puolustusvoimilla on tarpeeksi lakeja, joilla saa varusmiehet tottelemaan, esimerkiksi esimiehen käskyn noudattamatta jättäminen on sotilasrikos ja siitä voidaan rangaista. Tämän takia simputusta ei yksinkertaisesti tarvita koska jo sotilaslakien puolesta saadaan kurinalaisuutta aikaan.



      Taannoin päällikkö kertoi että pv:n tekemien tutkimusten mukaan varusmiesten taso on pysynyt samana monia vuosikymmeniä, ainoa muuttunut asia on yleiskunto, joka on heikentynyt. Tämä on kuitenkin täysin loogista kun nykyään kaikki hommat on melkein koneiden varassa, ruumiillista työtä ei siis tarvitse kauhean paljoa tehdä verrattuna entisaikoihin.

    • T-asia

      Simputuksen vältää menemättä armeijaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      825
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      415
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    Aihe