Mustasukkaisuuttako?

Exkoiramies

Hei
Olen 22 vuotias mies ja asun avoliitossa puolisoni kanssa, olemme olleet yhdessä vuoden. Minulla on koira ollut jo 9v, muttei avopuoliso siitä tykkää ja tämän takia koirani asuukin tällähetkellä siskoni luona.
Ongelmani on se että siskollani sattuu silloin tällöin olemaan yön yli kestäviä työ reissuja (1-2krt/kk), jolloin joudun menemään hoitamaan koiraa yöksi tai kahdeksi siskoni luokse. Koska sehän ei käy että avopuolisoni ja koira ovat saman katon alla. Ja joka kerta kun menen hoitamaan koiraani, aloittaa avopuolisoni riidan siitä kuinka koira menee hänen edelleen ja kuinka pahalta hänestä tuntuu jäädä kakkoseksi koiralle. Vaikka asiahan on näin, että hän on minulle aina se tärkein ja rakkain maan päällä.
En tiedä mitä minun tulisi tehdä asialle.... Olen koittanut ehdottaa, että toisin koiran kotiimme näiksi pariksi päiväksi tai että menisimme siskoni luokse muutamaksi yöksi. Tai mikä saisi hänet ymmärtämään että hän on tärkein, tuntuu ettei mikään sana mene perille mitä sanon. Hän jopa uhkailee pettämisellä, koska syynä kuulen vain "tiedätpä edes miltä tuntuu tulla toiseksi".
Mitä teen väärin? Olen miettinyt jo että etsisin koiralleni uuden kodin tai piikille vientiä...

4

300

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulet näkemään

      Vie se avopuolisosi piikille, lupaan ja vannon että ette ole pitkään yhdessä. Koirasi on kuitenkin uskollinen eli heivaa akka.

    • 7+6

      Mielenkiintoinen pariyhdistelmä, toinen rakastaa ja toinen ei voi sietää eläimiä. Nämä on niitä perusasioita jotka pitäisi selvittää heti suhteen alussa ja sen perusteella arvioida itse onko valmis kompromisseihin.

      Teidän suhteessa olet jo itse osoittanut pystyväsi joustamaan todella paljon asiassa, kysymys kuuluu miksi hän ei ole valmis tulemaan millään tavalla asiassa vastaan? Tämä mittaa sen onko ihmisen ajattelutapa itsekäs vai epäitsekäs.

      Onko hänellä jokin sydäntä lähellä oleva asia tai harrastus? Jos on, kysy häneltä miltä hänestä tuntuisi jos sinä pakottaisit hänet lopettamaan täysin tekemästä kyseistä asiaa. Ja muista, että siihen on helppo vastata kyllä. Kuitenkin sinä olet jo konkreettisesti osoittanut kykeneväsi siihen omalta osaltasi, onko puolisosi? Joissakin asioissa teot merkitsevät, eivät pelkät sanat.

    • kokonainen ananas

      Eihän tässä ole mitään epäselvää. Koira oli ensin joten muija vaihtoon. Ei kannata jäädä tossun alle ja toiseksi kyseinen nainen vaikuttaa muutenkin siltä ettei sinulla pidemässä juoksussa ole "yhteisiin päätöksiin" mitään sanottavaa.

    • hah hah haaa

      olet sitten mennyt yhteen narsistin kanssa. Se on kuule loputon suo. Älä ihmeessä vie koiraa piikille muijan takia, kohta se koittaa, että veisit siskosikin lopetettavaksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1353
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1085
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      862
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      829
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe