Hei-
Luotsien tehtävä Suomi24.fi foorumilla on toimia ylläpitäjän ohjeiden mukaan.
Ylläpitäjän arvoihin kuuluu "viihtyisä ja leppoisa" tunnelma.
Solvaava kielenkäyttö poistetaan heti jos havaitaan.
Luotsit ovat suvereeneja tehtävässään ja luotseihin ei ole siksi mahdollista osoittaa palstalla arvostelua tai/ ja henkilökohtaista asiaa luotsaamista koskevaa- luotsaamisessa koskevaa- sellainen heti poistetaan.
Adventtikirkolla ei ole palstan kanssa mitään tekemistä, eikä kukaan voi koskaan antaa kirkon lausuntontoja keskustelu foorumeilla. Kirkon lausuntoihin oma menetelmä aina ja kirkon lausunnon annetaan aina kirkosta- ja kirkon web- sivut edustavat kirkon lausuntoja.
Allekirjoittanut on ollut palstalla keskustelija vuodesta 1995 ja olen kirjoittanut kymmeniä tuhansia kirjeitä foorumille- viestejä
Olen ollut aina tunnistettavasti- en nimimerkin takana kokonaan.
Olen vuosien mittaan kirjoitellut tietenkin yhtä ja toista- ja kannattaa ottaa siis huomioon aikajana tässäkin asiassa.
Aivan samoin kuin olen sanonut että minun nuoruuden temppuilut ja nuoruuden hulluttelut ovat viimeisetkin vähintään 25 vuoden takana- ovat kaikenlainen 25-40 vuotta vanhaa asiaa 16-30 ikääni kuuluvaa.
Nuorten käytöshäiriöt vanhenevat melko lailla pikaisesti- nuoret eivät harkiten töppäile eivätkä muodosta kestäviä elämäntapoja jonkun kertatöppäilyn- mielenhäiriön- aineidne aiheuttamien sekavuustilojen vuoksi, esim.
>>>>>>>>>>>>>> Siis aikajana huomioida. Kukaan ei ole vammautunut, kukaan ei ole haudassa, kukaan ei menettänyt miljoonien työuraansa allekirjoittaneen nuoruuden vuoksi. Jokainen nuoruustemppuiluuni osallinen ihminen on tänään 45-95 vuotiaita ja heillä on elämässään ollut parisuhteet ja työurat kaikki hyvin.
Onnellisesti on sujunut minun olemassa olostani huolimatta siis.
Olen palstalla keskustelija jatkuvasti edelleenkin- ja minulla ei ole mitään tarkoitusta olla sekaantumassa joka asiaan ja olla päällimmäisenä.- se ei ole kenenkään tehtävä missään- Huolehdin omalta osaltani ylläpitäjän ohjeiden mukaan että ylläpitäjän Suomi24.fi foorumin tunnelma on sitä mitä ylläpitäjä ohjeistaa palstan arvoihin ja sääntöihin kuuluvaksi.
Kenenkään persoonallisuus, nimi- taikka mikään muukaan henkilökohtaisesti kirjoittajiin liitttyvä ei vaikuta asiaan miten suvereeni luotsi toimii yläpitäjän palveluksessa,
Jumalan siunausta
Jari Laurila
Luotsien toiminnasta;
10
85
Vastaukset
- Ylläpito huom!!
Sanoo akoitteleva uskovainen.
Miten kaltaisesi voidaan laittaa sefuksi?
Sen täytyy olla erehdys.
Juttujasi on poimittu ylös ja laitettu ylläpidolle.
Nämä jutut jotka on postattu ei ole nuoruudessai vaan tänä vuonna.
Jos ylläpito ei asiaan reagoi se voi johtua yksin siitä että ei heitä tämä roskapalsta kiinnosta.
Mutta minä en hyväksy sitä että seriffin ominaisuudessa oleva tyyppi akoittelee naisia.Hei-
Teen nyt poikkeuksen ja vastaan luotsia koskevaan arvosteluun.
Velvoitetta ei siihen ole täällä.
Jokainen pohjalainen nainen on Pohjanmaalla akka eikä akka ole halventava sana pohjanmaalla ollenkaan. Näin vaan on että jokainen akka on akka ja jokainen nainen Pohjanmaalla on akka eikä siitä kukaan loukkaannu.
Pohjamalla on vain komiaa ja pramiaa, eikä mitään muuta adjektiivia ole olemassa.
Minä olen ollut luotsina alkukesästä lähtien- ja tänne joku poimii vuosikausia vanhoja kirjoituksiani. Minun sellainen runollinen luritus ei ole tarkoitettu loukkaukseksi eikä arvosteluksi mistä oli kyse asiayhteydessä vaan huumoriksi ja vastaan aina vastaanottajalle- sekin kannattaa huomioida- en universaalisti vastaa aina kaikille.
Akka on täällä Pohjanmaalla kansankielessä akka, eikkä siitä pääse yli eikä ympäri. Miehet akoittelee pohjanmaalla vaimonsa ja naisten on siihen tyytyminen eikä kukaan loukkaannu ikivanhan tavan vuoksi.
Siunausta
Jari Laurila
Puuttumatta sääntölinjauksiin mitenkään haluan kertoa, että akka on ikivanha suomalainen sana, jonka alkuperäinen sävy on hyvin kunnioittava.
Muualta Suomeen tuoduissa kulttuureissa on tullut naisen halveksiminen ja syrjiminen, joiden myötä lähes kaikki naista tarkoittavat sanat ovat muuttuneet halventavan sävyisiksi.
Mielestäni olisi syytä nostaa nuo vanhat sanat alkuperäiseen merkitykseensä, koska lähes kaikki nykyään tunnustavat sukupuolten välisen tasa-arvon.- kiitos ja hyvästi
Kirjoitelkoot sefu mitä haluaa,mutta tämä palsta on ääliöiden palsta.
Hyvästi.
En halua olla kanssanne adventistit missään tekemisissä.
"Jumalatonta karta".Hei-
Pysy palstalla vaan, pleace- Ei täällä voi loukkaantua pienestä ja vastasin jo kysymykseesi joka koski akkaa ja leikkimielistä luritustani aikoja sitten-
Siinä ei ole mitään Sinua koskevaa ollut.
Palstalla ihmiset ovat anonyymeja ja siksi ei pidä ottaa henkilökohtaisella tavalla.
Kukaan ei tiedä kenelle kirjoittaa.
Palstalla ei ole vaatimuksia että täällä olisi Adventtikirkon jäsenyyden ehtoja.
Adventtikirkolla ei ole palstan kanssa mitään tekemistä-. Palstafoorumi on Suomi24.fi hallinnassa kokonaan.
Adventtikirkon lausunnot annetaan aina poikkeuksetta Adventtikirkosta-
On oma metodi kirkolla miten kirkon lausunnot annetaan- Täällä on sekalaista heterogeeniusta väkeä eikä adventtiliikkeen jäsenyys ole täällä merkityksellinen eikä ehdollinen asia.
Kirkon web- sivut edustavat Adventtikirkon lausuntoja myös.
Jokainen tekee erehdyksensäkin sanankäytössäkin joskus- vasta tavan mukainen asia voi olla sellainen mistä voi metelöidä sitten.
Minä olen kirjoittanut vuodesta 1995 ja luotsina alkukesästä lähtien-
ja valvon sanankäyttönäni kyllä.
Jos olet kirkon jäsen- Siis JOS olet jäsen Adventtikirkossa- niin olen sanonut miljoona kertaa että pitää jokaisen etsiä jotakin omaa Matt 28:18-20 metodia vasten itselleen eikä minun kannoillani kokea elämäntehtäväänsä ja toimintaansa seurakunnassa -kirkossa. - ja olla minuun suorassa yhteydessä ja vuorovaiktuksessa. En pidä itselläni esimiehiä ilman työsopimusta koskaan ja osaan demokratian asiat ja yhteystyönkin taitoja kokemukseni ja kurssitukseni vuoksi- luottamustehtävienikin opettamana joita aikoinaan oli tusinan verran.
Mutta palstalla jokainen saa olla omilla ehdoillaan- nimimerkin takana tai omalla nimellään- ja kirjoittaa saa mitä tahtoo kunhan pysyttelee kohtuuden rajoissa Suomi24.fi foorumin sääntöjen mukaan.
Minä tasapainoilen keskustelijana ja ylläpitäjän apulaisena.
Tein poikkeuksen ja vastasin luotsia koskevaan arvosteluun koska siinä oli ilmeistä väärinkäsitystä emnkä halua mieltä pahoittaa turhan vuoksi.
Luotseilla on suvereniteetti täällä siten ettei täällä voi luotsin toimintaa arvostella eikä luotsilla ole velvollisuutta vastata luotsaamista koskevaan arvosteluun.
Ylläpäpitäjän sääntöjen mukaan luotsina toimin kaikessa.
Adventtikirkon väkeä tapaat- ja Adventtikirkon lausuntoja; www.adventtikirkko.fi
Siellä on hurskaampaa väkeä keskimäärin ja valikoivat paremmin sanansa, mutta kannattaa muistaa etää joka ryhmässä on aina yksilöitä ja yksilöillä on tietoa ja kokemusta yksilöllisesti.
Jeesus Kristus on ainoa joka kelpaa uskon esimerkiksi ihmiselle.
Tämä kannattaa ottaa vakavasti tämä Jeesuksen Kristuksen osuus tässä ihmisen uskonelämässä.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
- luotseista
Luotseja on moneen lähtöön. On niitä, jotka ovat jonkun lahkon sokaisemia ja siksi heidän luotsaamansa purtilo ajautuu varmimmin karille.
On myös luotseja, jotka luulevat olevansa oikeassa, mutta ovatkin täysin väärällä kurssilla. Tämän palstan luotsi on eksyksissä ja harhailee aivan väärillä vesillä.Näkökulmia on aina monenlaisia.
Ylipappi yksin näkee asiaoiden oikean laitan tarpeeksi läheltä ja tarpeeksi kaukaa oikein. Hebr 4:14-16. mm. San 24:36.
Jumalan siunausta
Jari Laurilajarinhotelli kirjoitti:
Näkökulmia on aina monenlaisia.
Ylipappi yksin näkee asiaoiden oikean laitan tarpeeksi läheltä ja tarpeeksi kaukaa oikein. Hebr 4:14-16. mm. San 24:36.
Jumalan siunausta
Jari Laurila// Mutta minä en hyväksy sitä että seriffin ominaisuudessa oleva tyyppi akoittelee naisia. //
Jari selosti akoittelemisensa pohjanmaalaiseksi tavaksi vain. Joten jos joku loukkaantuu, niin opetelkoon olemaan loukkaantumatta. Ei se ainakaan minua haittaa, että pohjanmaalaisuus täällä korostuu, vaikka itse olen varsinainen suomalainen. Itse en akoittele naisia, mutta joskus joitain miehiä. Jari on luotettava luotsi, sopiva juuri tälle palstalle.
TOISENLAINEN LUOTSI, YLIPAPPI KAIFAS
Joh.11:47 Niin ylipapit ja fariseukset kokosivat neuvoston ja sanoivat: "Mitä me teemme, sillä tuo mies tekee paljon tunnustekoja?
48 Jos annamme hänen näin olla, niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan."
49 Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: "Te ette tiedä mitään
50 ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu".
51 Mutta sitä hän ei sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä,
52 eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset.
53 Siitä päivästä lähtien oli heillä siis tehtynä päätös tappaa hänet.
Osaako kukaan sanoa, kenen puolella Kaifas oli, kun hänen päätöksellään Jeesus annettiin ulkoistetulle toimijalle murhattavaksi?
Minä päättelen, ettei Kaifas yhtä uhria kaikkien puolesta suositellut siksi, että synneistä pääsisi, vaan ajatteli tarvitsevansa yhden uhrin, jotta roomalaiset eivät kävisi hänen ja hänen kansansa kimppuun, kun Jeesus oli herättänyt levottomuutta. Tulee mieleen . . .
1. Kor. 15:19
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
antti- ei enää akotteluja
AnttiVKantola kirjoitti:
// Mutta minä en hyväksy sitä että seriffin ominaisuudessa oleva tyyppi akoittelee naisia. //

anttiAkoitelkaa te kaksi vaan.Minulla ei ole akkaa vaan vaimo.
Kumma että kummankin akka-kommentit tulee miehiltä? Vai onko.
En usko että kukaan vaimo pitää siitä että nimitellään akaksi.
Siitä huolimatta että se on jossain pohjanmaalla yleistä.
Sielläkin naiset eivät pidä siitä että akotellaan,Minäkin jopa tiedän sen.
Ongelma onkin enemmän siinä että se on ADVENTISTIEN tapa halveksua naisia.
Senhän näkee kaikessa.
Adventistimiehellä nainen on vain "petikaveri".
Ahdistunut adventistimies kuvittelee ettei se oo nainen eikä mikään joka ei ole käytössä heti kun perheenpää joka on adventistiperheessä pässinpää,niin päättä.
Vain oikeanlaatuista ruokaa on oltava.vaimon mielipiteitä ei kysytä.
Mies saa toteuttaa päähänpistojaan ja käydä jopa vieraissa,mutta vaimon tehtävä on antaa miehensä kaikki toilailut anteeksi.
Ja sitten nimitetään akaksi.
Mistä tämä epäkunnioittava asenne on adventistiin tullut? ei enää akotteluja kirjoitti:
Akoitelkaa te kaksi vaan.Minulla ei ole akkaa vaan vaimo.
Kumma että kummankin akka-kommentit tulee miehiltä? Vai onko.
En usko että kukaan vaimo pitää siitä että nimitellään akaksi.
Siitä huolimatta että se on jossain pohjanmaalla yleistä.
Sielläkin naiset eivät pidä siitä että akotellaan,Minäkin jopa tiedän sen.
Ongelma onkin enemmän siinä että se on ADVENTISTIEN tapa halveksua naisia.
Senhän näkee kaikessa.
Adventistimiehellä nainen on vain "petikaveri".
Ahdistunut adventistimies kuvittelee ettei se oo nainen eikä mikään joka ei ole käytössä heti kun perheenpää joka on adventistiperheessä pässinpää,niin päättä.
Vain oikeanlaatuista ruokaa on oltava.vaimon mielipiteitä ei kysytä.
Mies saa toteuttaa päähänpistojaan ja käydä jopa vieraissa,mutta vaimon tehtävä on antaa miehensä kaikki toilailut anteeksi.
Ja sitten nimitetään akaksi.
Mistä tämä epäkunnioittava asenne on adventistiin tullut?ei enää akotteluja kirjoitti: «Ja sitten nimitetään akaksi.
Mistä tämä epäkunnioittava asenne on adventistiin tullut?»
Minun isäni ei ikinä ole akoitellut äitiäni eikä ketään muutakaan. En muista myöskään muita adventistiperheitä, joissa olisi akoiteltu.
Otokseni ei ole aivan tuore, mutta se on laaja.
Olen varma, että akoittelu ei ole erityisen tyypillistä adventisteilla, vaan sitä esiintyy jonkin verran siinä kuin väestössä keskimäärinkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2226404- 1711725
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661517- 701084
- 1051000
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6937Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte125882Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy202867- 100826
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66789