Terveysministerit: Alkoholin tuontia hillittävä!
Pohjoismaiden terveysministerit vaativat, että alkoholin matkustajatuontia on rajoitettava selvästi. Ministerit ovat olleet koolla Kööpenhaminassa pohtimassa alkoholipolitiikkaa.
Nyt matkalta saa tuoda 10 litraa väkeviä, 90 litraa viiniä ja 120 litraa olutta, mutta ministerit haluaisivat puolittaa nämä kiintiöt.
Lisäksi ohjetasoa olisi pidettävä käytännössä yksityisen tuonnin rajana,
ministerit vaativat.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mukaan ministerit haluavat lisäksi ottaa minimiveron käyttöön myös viinille.
Yhteispohjoismaista alkoholipolitiikkaa linjanneet ministerit kannattavat myös alkoholipitoisten virvoitusjuomien verojen nostamista. Tässä he ovat samoilla linjoilla valtiovarainministerien viimekeväisen näkemyksen kanssa.
Alkoholin taloudelliset vaikutukset syyniin
Ministerit haluaisivat alkoholiasiat entistä vahvemmin myös WHO:n asialistalle ensi kevään kokouksessa. Maailman terveysjärjestöltä toivotaan tutkintaa sekä alkoholin että alkoholihaittojen taloudellisista vaikutuksista.
- Nykyisinhän meillä ei ole tietoa alkoholin taloudellisista seurauksista selkeästi euroina, Hyssälä sanoo.
Erityisen tärkeää terveysministerien mielestä olisi saada alkoholinkäytön kasvu kuriin.
Esillä olivat muun muassa yhteiset promillerajat. Ruotsi haluaisi tuoda oman 0,2 promillen rajansa myös muualle. Myös alkoholirattilukkoa esitettiin turvavöiden tavoin pakolliseksi koko EU:n alueella. Esitykset eivät toistaiseksi kuitenkaan ottaneet tulta.
STT
---------------------------------------------------------
Kari: Internet romahtaa jo vuonna 2006
Internet romahtaa jo parissa vuodessa, arvioi Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan professori Hannu. H. Kari. Romahdus johtuu lisääntyneestä roskapostista ja hyökkäyksistä verkkoa vastaan.
Ennuste Internetin romahtamisesta ei ole edes nopein mahdollinen arvio romahduksesta.
Järjestelmä kaatuu virusten ja roskapostin huiman kasvun takia. Ensin kaatuu verkon toimintavarmuus ja sitten lisääntyy sisällön manipulointi.
Lopulta koko järjestelmä kaatuu, kun ongelmat ylittävät verkon sietokyvyn ja usko löydettävään tietoon romahtaa.
Netti voi pelastua, jos sen sisältöä ja rakennetta kehitetään, Kari sanoo.
Myös käyttäjien tunnistamiseen ja jäljittämiseen pitää satsata, jotta laittomat käyttäjät saataisiin kuriin.
- Nykyään ei ole mitään varmistusta siitä, kuka esimerkiksi sähköpostin lähettäjä todellisuudessa on, Hannu H. Kari muistuttaa STT:n haastattelussa.
Pessimistisesti verkkoon uskova Kari arvioi, että ajassa on palattava taaksepäin jopa 20 vuotta ja selviydyttävä ilman tietoverkkoja.
Käytännössä pahin uhka on se, että meillä on niin paljon pahantahtoisia ja maailmaa väärinkäyttäviä ihmisiä, jotka tekevät tarkoituksellisesta pahaa.
Lisäksi aina on niitä ihmisiä, jotka tietämättään eivät päivitä koneitaan turvallisiksi.
- Näillä parilla prosentilla koneista voidaan lamaannuttaa mikä tahansa kohde Internetissä, Kari toteaa.
Viestintävirasto puolestaan arvioi, että netin romahdukselta vältytään juuri kehitystyön ansiosta. Viraston tietoturvallisuusyksikön päällikkö Timo Lehtimäki sanoo, että keskustelu internetin vaaroista on kuitenkin elintärkeää.
- Uskon siihen, että kehitystyö kantaa jossain muodossa hedelmää, mikä estää romahduksen, hän sanoo.
STT
Hyysäystä ja holhousta nyt tulossa joka tuutista!
Muumi Mamma
0
51
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6487948Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662234Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292135- 1441703
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251223Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991104Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65836Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58753Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7732