Krusifiksit

kielletään!

POMMI-ISKUT EGYPTIN SIINAIN LOMAHOTELLEISSA.

Torstai-iltana 08.10.04 kello 22.00 aikoihin räjähti erittäin voimakas autopommi Taban 13-kerroksisen Hilton hotellin sisääntuloaulassa. Pommi rojautti suuren osan hotellin etelän puoleisesta julkisivusta. Useita kerrostasanteita putoili myös alas haudaten ihmisiä alleen. Tähän mennessä kuolleiden luvut vaihtelevat 31 – 35 välillä, heistä 13 on israelilaisia, 6 egyptiläistä, 4 venäläistä ja kaksi italialaista. Vammautuneita on 124. Lisäksi 2 – 3 kuollutta Ras al-Satan (Saatanan pää) alueella Tabasta etelään. www.debka.com mukaan Nuweiban alueella haavoittui Egyptin 40 henkilön korkean tason retkikunnasta 20. Koko retkue haettiin uutisen mukaan kiireesti Mubarakin käskystä takaisin Kairoon. Pelastusoperaatio alkoi kitkuisesti egyptiläisten aluksi kieltäessä paikalle kiirehtivien israelilaisten ambulanssien ja henkilöstön pääsyn rajan yli, koska he olivat kiireessä unohtaneet passinsa kotiin. Lopulta asiat alkoivat selvitä, mutta eräs ambulanssin kuljettaja valitti Egyptin rajavartioiden pidättäneen hänen ambulanssiaan rajalla kolme tuntia, vaikka hänellä oli auto täynnä verta vuotavia haavoittuneita. Vartija oli vain heittänyt nipun papereita auton ikkunasta sisään vaatien niihin allekirjoituksia ja autossa olijoiden passeja. Hän ei suostunut ymmärtämään, ettei loukkaantuneilla ollut passeja, ne olivat joko tuhoutuneet tai hautautuneet rojun sekaan.

Palestiinalaiset ovat esittäneet tapansa mukaan väitteitä, että koko isku oli Israelin suorittama, koska palestiinalaisten mukaan vain Israel hyötyy siitä. Eräät turistit väittivät nähneensä useita hajusta päätellen jo hajoamistilassa olevia ruumiita koottuina jäähdyttämättömään rakennukseen, eikä niihin saanut koskea. Egyptiläiset ovat kieltäytyneet luovuttamasta yhtään ruumista ilman luotettavaa tunnistusta, tarvittaessa DNA-tutkimuksen avulla.

Egyptin lomanviettopaikat ovat olleet Israelin arabien suosiossa, koska siellä puhutaan heidän kieltään, ruoka on tutumpaa ja hinnat ovat neljäsosa Eilatin lomahotellien hinnoista. Taban ja Nuweiban alueella on 3500 – 4000 hotellihuonetta, lisäksi majoja ja bungaloweja. Sharm

e-Sheikissä on 40 000 hotellihuonetta. Siellä liikkuu pääasiassa eurooppalaisia turisteja. Eräs hotelli peruutti terrori-iskun jälkeen erään Israelin arabien ryhmän matkan

Israelin hallitus antoi varoituksia Siinain vaarallisuudesta jo viikkoja aiemmin ja kehotti välttämään matkaa sinne. Räjähdyshetkellä siellä oli 15 000 – 35 000 israelilaista, ja räjähdysten jälkeenkin heitä on mennyt sinne koko ajan lisää.

Isku oli paitsi Israelia myös Egyptiä vastaan, sillä Egypti saa vuosittain tuloja turismista arviolta viitisen miljardia dollaria. Taban alueen hotellit ovat jo valitelleet turistien vähenemistä.

Egyptin viranomaiset ovat pidättäneet 150 beduiinia kuulusteluja varten. Yksi heistä kertoi myyneensä räjähteitä jollekin, mutta hän luuli niiden olevan menossa Gazan alueelle.

Kolme al-Qaidaan kuuluvaa tai sen kanssa yhteistoiminnassa olevaa terrorijärjestöä on ilmoittautunut olevansa iskun takana: Al-Jama´ah Islamiya (kansainvälinen islamilainen ryhmä), Kataib al-Tawhid al-Islamiya (Abu Musab al-Zarqawin perustama islamilaisten prikaatien Allahin yhtymä) ja Abdullah Azzam Brikaatit, 1970-luvulla sheikki Abdullah Azzamin perustama järjestö. Eräs Gazassa toimivan Hamasin alajärjestö tunnetaan tällä nimellä. (JP 11.10.04)

UNRWA ON EROTTANUT ISRAELIN PIDÄTTÄMÄT TYÖNTEKIJÄT.

Palestiinalaiset väittävät, että UNRWA on poistanut palkkalistoiltaan ne 25 palestiinalaista, jotka Israelin turvallisuusjoukot ovat pidättäneet epäiltyinä tai syytettyinä yhteistyöstä terroristien kanssa. Järjestön paikallisjohtaja Peter Hansen on tunnustanut, että heillä on Hamasin jäseniä työntekijöinään, eikä Hansen näe siinä mitään väärää. UNRWA:n uusi käytäntö voi olla seurausta Israelin valituksesta YK:n pääsihteerille todetuista UNRWA:n toimista. USA:n avun edustajat ovat vaatineet palestiinalaisilta kirjallista lupausta, ettei heidän myöntämiään avustusvaroja mene terroristeille. Palestiinalaiset epäilevät, että myös UNRWA tulee vaatimaan samanlaista lupausta. Israel on epäsuorasti myöntänyt, että äskettäin miehittämättömän pienkoneen (drone) ottama kuva Kassam raketin lastaamisesta ambulanssiin voi olla väärin tulkittu, mutta tähdentää, että aivan ambulanssin vieressä palestiinalaiset kaivoivat kuoppaa asentamalleen pommille. Mitä YK:n tunnusmerkeillä varustettu ambulanssi teki sillä paikalla?

YK lähetti viime viikolla kuuden hengen ryhmän tutkimaan Israelin esittämiä syytöksiä. Israel myöntää UNRWA:n tärkeän roolin 1.5 miljoonan pakolaisen nimikkeellä olevan auttamisessa.

ISRAELIN ARMEIJA PUOLUSTELEE TUNKEUTUMISTAAN GAZAN ALUEELLE.

Israelin toimia on arvosteltu ylimitoitetuiksi, jonka kaltaisia syytöksiä esitetään teki IDF mitä tahansa. Edellinen operaatio, Forward Shield, kesti 39 päivää. Se aloitettiin siitä, että palestiinalaisten ampuma Kassam raketti räjähti aivan lastentarhan vieressä Sderotin kaupungissa Israelin puolella surmaten yhden lapsen ja isoisän 29.06.04. Operaation aikana IDF kaivautui Beit Hanun ympärille. Operaation aikana 19 palestiinalaista kuoli ja 154 haavoittui. Kolme IDF:n sotilasta haavoittui. YK:n raportin mukaan 20 % maatalousmaata Hanun ympärillä tuhoutui tankkien telaketjujen alla. IDF vetäytyi alueelta, vaikka palestiinalaiset ampuivat 60 rakettia sotilaiden yli. Palestiinalaiset eivät oppineet mitään siitä, ettei siviilikohteisiin voi noin vain ampua raketteja ja panssariammuksia.

Seitsemän viikkoa myöhemmin Kassam raketti surmasi lukuisten yritysten jälkeen kaksi lasta Sderotin kaupungissa. Tämä laukaisi lopulta IDF:n uuden operaation, Operation Days of Repentance. Tällä kertaa IDF sai ohjeet antaa palestiinalaisille tuntuva viesti päättömästä väkivallastaan. Tähän mennessä yli sata, valtaosa aseistettua, palestiinalaista on saanut surmansa. IDF on tuhonnut kymmenkunta Kassam rakettimiehistöä ja lähes kymmenen pommien asennusmiehistöä sekä tappanut puolisen tusinaa panssarintorjunta ohjusmiehistöä. Arviolta kolmannes surmansa saaneista palestiinalaisista on siviilejä, osa heistä lapsia. IDF on menettänyt muutamia sotilaita kaatuneina ja toista kymmentä haavoittuneina.

IDF on antanut ymmärtää, että se on pyrkinyt toimimaan operaationsa aikana erittäin varovaisesti ja pidättyvästi, joittenkin mielestä liian pidättyvästi. Tarkoituksena on osoittaa, että jos Sderotin kaupungin ja muitten lähikylien ja kaupunkien asukkaat eivät voi nukkua yötään rauhassa, eivät Jabalian pakolaisleirin 100 000 ja Beit Hanun 21 000 asukastakaan voi nukkua rauhassa.

Ongelmana vain on se, että jokaisen onnistuneen terrori-iskun jälkeen koko palestiinalainen kansa ryntää kaduille juhlimaan makeisia heitellen, kuten heillä on tapa ilmaista suurta iloaan. Miten tuon kansan saa muuttamaan mieltään ja hyväksymään juutalaiset ihmisinä ja naapureinaan?

EUROOPAN VASTAUS MUSLIMIVÄKIVALTAAN.

Ranskassa asuu arviolta 4.5 – 6 miljoonaa muslimia, 10 % kansasta. Heidän osuutensa presidentin vaaleissa voi ratkaista seuraavat vaalit. Viranomaiset ovat joutumassa paniikkiin. Voidakseen estää ääriainesten vaikutusta, joiden ansiosta osa Pariisin ja Marseillesin esikaupungeista on vaarallisia ei-muslimeille, näkyvien uskonnon symbolit, kuten pääliinat, Davidin tähdet ja krusifiksit, on kielletty valtion kouluissa. Viime viikon Le Figaron teettämän tutkimuksen mukaan 56 % ranskalaisista vastustaa Turkin pääsyä EU:n jäseneksi. Presidentti Jaques Chirac esittää kansanäänestystä, referendumia, Turkin EU jäsenyydestä.

Espanja, joka oli aikoinaan osa muslimi-imperiumia, on puolestaan aloittanut uuden vasemmistolaisen pääministerinsä Jose Luis Rodriguez Zapateron johdolla kampanjan muslimien palauttamiseksi entiseen kotimaahansa. Viimeinen muslimihallitsija Boabdill ajettiin Granadasta 1492 kastilialaisten toimesta. Viime viikolla Zapatero esitti YK:n pääsihteerille toiveen korkean tason ryhmän asettamiseksi tutkimaan ”Alliance on Civilizations” perustamista läntisen kristillisen ja muslimimaailman välisen poliittisen, sivistyksellisen ja opetuksellisen yhteistyön syventämiseksi. Zapatero on jo aloittanut perustustyöt Espanjassa: katolisen kirkon valtionrahoitus puolitetaan; kirkon etuoikeus kumotaan ja krusifiksit kielletään julkisissa rakennuksissa; islamin opetus tulee valtion kouluihin; valtio rahoittaa moskeijoiden rakentamista. Näillä toimenpiteillä hän kuvittelee voivansa liittoutua islamin kansan kanssa voidakseen välttää sen vihaa, mutta ”sieltä ei ole paluuta”, kuten eräs muslimi totesi. Belgia tai Hollanti voi olla ensimmäinen eurooppalainen muslimimaa.

16

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puolustusministeri

      ISRAELIN SISÄPOLIITTISEN TILANTEEN ARVIOINTIA.

      Pääministeri Ariel Sharon piti maanantaina 11.10. hallituspoliittisen linjapuheen, jossa hän käsitteli sekä Gazan alueen vetäytymissuunnitelmaansa että myös maan taloustilannetta. Sharon halusi Knessetin äänestystä puheestaan. Siinä hän koki pahan takaiskun: Knessetin äänestystulos oli 53 vastaan ja – 44 puolesta. Likudin 12 kapinallista pidättyi äänestyksestä ja kaksi NRP:n edustajaa äänesti vastaan. Laborin puheenjohtaja Peres olisi halunnut puolueensa pidättyvän äänestyksestä, mutta puolueen edustajat hajaantuivat äänestyksessä puolesta ja vastaan. Peresin mukaan Sharon teki virheen ottamalla puheeseensa mukaan hallituksen talouspolitiikan, jota Labor vastustaa.

      Sharon ilmoitti tuovansa Gazan vetäytymissuunnitelmansa Knessetin hyväksyttäväksi 25 kuluvaa kuuta ja lakiesityksen korvauksista Gazan alueelta siirrettäville viikkoa myöhemmin. Näiden takaiskujen jälkeen Sharon kokosi hänelle uskolliset hallituksen Likud-jäsenet toimistoonsa, jossa hän uhkaili rankaisevansa ankarasti niitä hallituksen Likud- jäseniä, jotka vastustavat hänen suunnitelmaansa. Hän sanoi tekevänsä kaikkensa, ettei näitä jäseniä valita uudelleen Knessetiin seuraavissa vaaleissa. Tämä on mahdollista siksi, että Israelissa puolueen keskuskomitea valitsee ehdokkaat ja asettaa heidät tärkeysjärjestykseen. Lisäksi käytännössä tärkeille ehdokkaille annetaan ns. turvapaikka, josta heidät valitaan puolueen saaman äänimäärän mukaan riippumatta siitä, mikä heidän henkilökohtainen kannatuksensa on.

      Sharon sanoo kannattavansa kvartetin Tiekarttaa, mutta todellisen palestiinalaisen neuvottelukumppanin puuttuessa hän on pakotettu Israelin turvallisuuden vuoksi yksipuoliseen vetäytymiseen. Sekä maan presidentti Moshe Katsav että Knessetin puhemies Reuven Rivlin ovat varoitelleet kansan jakaantumisesta, jos vetäytymissuunnitelma toteutetaan pakolla, kuten nyt näyttää ilmeiseltä. Sharon teki virheen hylkäämällä yleisen kansanäänestyksen (referendumin) suunnitelmastaan, mutta nyt hän sanoo olevan liian myöhäistä siihen. Sharon pelkää, että kansanäänestys siirtäisi vetäytymistä vuodella. Miksi Sharonilla on kiire?

      Sharonin kanslian entinen pääsihteeri Dov Weisglass, jolla tiedetään olevan läheiset suhteet Sharoniin ja vaikuttavan hänen päätöksiinsä, kertoi Haaretzin haastattelussa keskiviikkona 06.10., että vetäytymissuunnitelman toteuttaminen hyllyttää ”Tiekartta rauhaan” suunnitelman ja Palestiinan valtion toteutumisen epämääräiseksi ajaksi, sekä estää keskustelut pakolaisista, rajoista ja Jerusalemista. Hän myös vakuuttaa, että koko paketti palestiinalaisvaltiosta on poistettu hallituksen ohjelmasta ehkä lopullisesti, ja tämä kaikki presidentti Bushin siunauksella ja USA:n kongressin molempien huoneiden hyväksymisellä. Weisglass antoi haastattelunsa tavattuaan Bushin neuvonantajan Gondoleezza Ricen Washingtonissa.

      Weisglassin lausunto on herättänyt epäuskoista ihmettelyä monella taholla. Laborin Peres on ilmoittanut epäsuorasti tässä tilanteessa olevansa haluton yhteishallitukseen, mutta sanoo tukevansa edelleen vetäytymissuunnitelmaa. Peres odottaa USA:n presidentin vaalien tulosta, koska hän kuvittelee demokraattisen John Kerryn olevan lähempänä hänen omaa kantaansa.

      Jordania pelkää, että vetäytymissuunnitelman toteutuminen asettaa palestiinalaiset Gazan ja Länsirannan alueella kestämättömään asemaan. Heidän ainoa vaihtoehtonsa olisi muuttaa Jordaniaan, mitä Jordanian hashemiittien kuningashuone pelkää kuollakseen. Tyytymättömien palestiinalaisten massamuutto Jordaniaan voisi pahasti särkeä hauraan sisäpoliittisen tasapainon maan enemmistönä olevien palestiinalaisten ja maan kantaväestön beduiinien välillä. Jordanian tilanne on vaikea, sillä ei ole keskusteluyhteyttä Jasser Arafatin kanssa, jonka eroamista kuningas Abdullah II äskettäin vaati julkisesti. Jordania kokee olevansa ahdistunut sivustakatsoja.

      Sharonin mahdollisuudet alkavat olla vähissä. Voidakseen edetä vetäytymis-suunnitelmansa kanssa kuten myös ensi vuoden budjettiesityksen vuoksi hän tarvitsee laajempaa pohjaa Knessetissä. Uusina hallituskumppaneina mainitaan Labor tai Shas-puolue, jota Olmert on jo kosiskellut. Sharonin lopullisena mahdollisuutena voi olla suostua uusiin vaaleihin joskus ensi vuoden alkupuolella.

      TODELLINEN MOTIIVI SHARONIN SUUNNITELMAN TAKANA.

      Kolumnistit ja kommentoijat ovat yrittäneet nähdä Sharonin suunnitelman läpi pystyäkseen selittämään itselleen ja lukijoilleen, miksi Likudin haukkana pidetty johtaja hylkäsi aiemmat mielipiteensä kuten myös Likudin periaatteen, joka hylkää Palestiinan valtion perustamisen, ja omaksui vasemmiston politiikan vuosien takaa. JP:n kolumnisti Caroline B Glick tarkastelee samaa asiaa kolumnissaan Sharon shows his cards, JP 15.10.04. Glick tarkastelee Oslon sopimuksen syntyvaiheita esimerkkinä, miten Sharonin suunnitelman toteutuminen noudattelee silloin esitettyjä perusteluja. Oslon sopimus oli silloisen Rabinin hallituksen uhkarohkea ja vaarallinen keinotteluyritys saada PLO:n johto toimimaan Israelin intressien mukaan, eli Rabinin sanoin: ”On parempi, että palestiinalaiset puhkovat palestiinalaisten terroristien kalloja, kuin että me teemme sen.” Tämän periaatteen mukaisesti PLO:n tuhannet taisteluissa karaistuneet militaristit päästettiin Palestiinan maahan, heille annettiin aluksi kaksi kaupunkia ja myöhemmin kaikki kaupungit ja kylät, joissa palestiinalaiset ovat enemmistönä. Heille annettiin myös automaattiaseet, eikä heillä sopimusten mukaan ollut lupa hankkia muita aseita.

      Kuten nyt tiedämme, tämä uhkapeli epäonnistui täysin. Aseet, joita oli tarkoitus käyttää palestiinalaisten terroristien jahtaamiseen, ojennettiin israelilaisia vastaan, ja Palestiinan Auktoriteetti puheenjohtajansa Arafatin johdolla aloitti välittömästi aseiden hankkimisen.

      Nyt näyttää, että Sharon on silmät avoinna menossa saman epäonnistuneen kaavan mukaan: Hän tyhjentää juutalaiset kylät ja kaupungit Gazan alueella ja aluksi neljä kylää Samariassa ja vetää kaikki IDF:n tukikohdat Gazan alueelta ojentaakseen nuo juutalaiset kylät ja kaupungit palestiinalaisille ilman sopimuksia tai vastavuoroisuutta palestiinalaisten taholta. Kuvitelmana on, että terroristien hyökkäykset ja Kassam iskut juutalaisia kohteita vastaan loppuvat Gazan alueelta. Palestiinalaiset olisi osoitettava rauhantahtonsa maailman silmien edessä.

      Mutta tämän suunnitelman taustalla voi olla toinen, ilkeämpi motiivi: Euroopan Unionin valtiot ovat menettämässä kärsivällisyytensä Lähi Idän lukkiutuneen tilanteen vuoksi. Unionin kärsimättömyyden taustalla ei ole huoli palestiinalaisista, vaikka julkisesti niin väitetäänkin. Euroopan maiden taloudellinen kasvu on riippuvainen häiriöttömästä ja kohtuuhintaisesta öljystä sekä työntekijöistä. Nämä molemmat ovat läheisesti kytkettyinä Lähi Idän tilanteeseen. Muslimien muuttovirta Euroopan valtioihin kristityn väestön kasvun taantuessa on muuttamassa niiden väestörakenteen kokonaan. Joku Bernard Lewis onkin todennut, että Eurooppa muuttuu islamilaiseksi vuosikymmenen loppuun mennessä. Englannin pääministeri Blair on oireellisesti luvannut, että hän tulee henkilökohtaisesti keskittymään Lähi Idän tilanteeseen.

      Israelia uhkaa pakkorauha, halusi se sitä tai ei, EU:n ja YK:n sotilaiden ja aseiden kautta.

      EGYPTI LUPAA KOULUTTAA PALESTIINALAISIA KASSAM RAKETTEJA VASTAAN.

      Egyptin puolustusministeri Omar Suleiman toteaa, että Egypti kouluttaa palestiinalaisia taistelemaan Kassam rakettien miehistöjä vastaan IDF:n vetäydyttyä Gazan alueelta. Suleiman keskusteli USA:n demokraattisia kongressin jäsenien kanssa Washingtonissa viime viikolla. Ongelmana on Suleimanin mukaan palestiinalaisten tahto lopettaa Kassam rakettien laukaisut. Suleiman kertoi, että Israelin kanssa tehdyn alustavan sopimuksen mukaan Egypti vahvistaa Israelin vastaista rajaa tuomalla sinne 100-130 rajapoliisia, joilla on myös raskaita aseita. Niiden tarkoituksena on estää salakuljetukset rajan yli.

      IDF VETÄÄ JOUKKOJAAN GAZAN ALUEEN VÄESTÖKESKUKSISTA.

      IDF jäänee Beit Hanun alueelle toistaiseksi, mutta Beit Lahiyan ja Jabalian alueilta joukot vetäytyvät kaupunkien ulkopuolelle. Sharon on keskustellut oikeuskansleri Mazuzin kanssa laillisista kysymyksistä, joita on syntynyt taistelussa Kassam rakettien miehistöjen eliminoimisessa.

      Jasser Arafatin nimittämä turvallisuuspäällikkö kenraali Musa Arafat vältti täpärästi hänen usean auton saattuettaan tehdystä pommi-iskusta tiistaina. Musa ei kärsinyt vahinkoa yrityksessä, mutta yksi sivullinen haavoittui. Muhammad Dahlania syytetään yrityksen suunnittelijaksi.

      • orjuuteen...

        ------------------------------------------------------------------------
        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Tiistai 19.10.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Näin sanoo Herra:
        "Ilmaiseksi teidät myytiin orjuuteen,
        ja ilman rahaa teidät myös lunastetaan vapaiksi."

        Jes. 52:3

      • VITSAUKSET
        orjuuteen... kirjoitti:

        SHARONIN VITSAUKSET

        Sharonilla on ollut vaikeita aikoja. Viime viikolla entinen päärabbi Avraham Shapira antoi tulkinnan, jonka mukaan IDF:n sotilaat voivat vakaumuksensa mukaisesti kieltäytyä väkisin muuttamasta haluttomia Gazan juutalaisia asukkaita. Shapira on sittemmin saanut tukea seitsemältä kymmeneltä territorioiden rabbilta. JP kutsuu näitä rabbeja ”häpeämättömiksi”, koska he kehottavat sotilaita kieltäytymään palvelemasta laitosta, josta maan turvallisuus riippuu. Mitään sellaista huutoa ei kuitenkaan nostettu silloin, kun maan vasemmisto kehotti sotilaita kieltäytymään palvelemasta territorioissa. Jopa oikeuskansleri Mazuz sanoi silloin ymmärtävänsä sotilaita.

        Sharonilla oli aika Shassin hengellisen mentorin Ovadia Yosefin vastaanotolle, mutta se peruuntui rabbin sairauden vuoksi. Siinä olisi puhuttu politiikkaa ja Shassin hallituspaikasta.

        Sharon yritti puhua presidentti Katsavin ympäri kannattamaan Gazan alueen vetäytymissuunnitelmaa, mutta mönkään meni sekin.

        Sunnuntaina Sharon tapasi setlereitten edustajia. Sekin tilanne meni päälaelleen. Setlerit uhosivat kokouksen jälkeen, että Sharon ohjaa maata sisällissotaan. He syyttivät Sharonia siitä, ettei tämä kuunnellut ollenkaan heidän kommenttejaan, vaan luki omista papereistaan tekstejään ikään kuin hän ei olisi ymmärtänyt mitään heidän puheistaan.

        Maanantaina Sharon tapasi Likudin kansanedustajia, jotka vaativat kansanäänestystä. Lopulta kapinalliset suostuivat asettamaan neljän hengen komitean pohtimaan vetäytymistä kaikilta näkökulmilta. Se siirsi kriisin Knessetin ensi maanantain istunnon jälkeen, jossa on tarkoitus hyväksyä Sharonin yksipuolinen vetäytymissuunnitelma Gazan alueelta.

        Maanantaina Knesset äänesti kolmesta Sharonin hallitusta vastaan nostetusta epäluottamuslauseesta. Kaksi vasemmiston tekemää äänestettiin nahkapäätöksellä 54 – 54, arabiedustajien tekemä kaatui selvin numeroin. Knessetin äänestyksiä edelsivät monenlaiset kiemurat edustajien yrittäessä selvittää itselleen, mikä on mielekästä ja mikä edullista. Lopulta hallituspuolueiden edustajat kokosivat rivinsä, ettei vasemmiston esitys olisi voittanut.

        www.debka.com mukaan Sharonilla on salainen suunnitelma kansanäänestyksen järjestämiseksi, mutta hän julkistaa sen vasta ennen Knessetin ensi maanantain istuntoa varmistaakseen suunnitelmansa läpimenon. Sharon on saanut taivuteltua Netanyahun tuekseen, mikä hajottaisi pahasti vastustajien rivejä. Uutisen mukaan kansalta kysytään vain: Hyväksytkö Knessetin päätöksen: kyllä vai ei. Labor on luvannut tukea Sharonin Gazan suunnitelmaa. Arafat on huhujen mukaan käskenyt yhdeksän arabi-kansanedustajaa äänestämään suunnitelmaa vastaan. Mikäli Sharon saa suunnitelmalleen Knessetin hyväksynnän, hänellä on varaa löysätä miettiäkseen seuraavia siirtoja Juudean ja Samarian juutalaiskylien ja kaupunkien kohtalosta. (JP 19.10.04)

        WEISGLASSIN HAASTATTELUN PÄÄKOHDAT.

        Sharonin entinen kansliapäällikkö Dov Weisglass antoi haastattelun 8. päivä lokakuuta Haaretz lehdessä. Haastattelu on hyvin tärkeä, mutta sitä tulkittiin väärin lehdistössä.

        Barry Rubin kertoo JP:n kolumnissaan 19.10.04 oikeita tietoja siitä.

        Sharon ja Weisglass hyväksyvät sen että Gazan alue kokonaan ja valtaosa Juudean ja Samarian alueista ovat oleellinen osa neuvotteluja.
        Palestiinalaisilla ei ole neuvotteluosapuolta, eikä Jasser Arafat tee rauhansopimusta minkään Israelin hallituksen kanssa, eikä uutta neuvottelukumppania ole näköpiirissä. Weisglass toteaa, että useiden vuosien toiveajattelun jälkeen edellä mainittu näkökohta on tullut sekä Israelin väestön valtaosan ja hallituksen että myös USA:n politiikan perustaksi. Arafat hylkäsi Israelin ja USA:n rauhantarjoukset vuonna 2000. Sen jälkeinen väkivalta, jossa yli tuhat israelilaista on murhattu ja jota PA todistettavasti tukee rahallisesti, sekä jatkuva Israelin ja USA:n vastainen kiihotustyö Palestiinan mediavälineissä ja laitoksissa israelilaisten murhaamiseksi ja Israelin tuhoamiseksi, ovat vakuuttaneet Israelin ja USA:n viranomaiset PA:n ja Arafatin haluttomuudesta Israelin tunnustamiseen ja rauhaan sen kanssa.
        Ei ole mitään mieltä neuvotteluilla, joissa Israelilta vaaditaan lisää myönnytyksiä, mutta palestiinalaisilta ei vaadita mitään. Tiekartta rauhaan suunnitelman ensimmäinen askel edellyttää Palestiinan johdon lopettavan väkivallan, jota se on joko haluton tai kyvytön tekemään. EU:n asenne näyttää olevan, että palestiinalaisten pitää saada oma valtio Gazan, Juudean ja Samarian alueille ilman, että heiltä vaaditaan mitään. Weisglass selittää Sharonin vastustavan sellaista valtiota, joka edustaisi suurta vaaraa Israelille, edellyttää setlementtien evakuoimista ja Jerusalemin välittöntä jakamista. Tämän Sharon haluaa estää jäädyttämällä sen kaltaisen kehityksen. Arafatin lainopillinen neuvonantaja antoi äskettäin USA:ssa haastattelun, jossa hän kertoo Arafatin kannattavan yhtä kahden kansan valtiota.
        Israelilla on siten edessä pitkä tilapäisten ratkaisujen kausi. Weisglass selittää Sharonin ymmärtäneen, että kuluu vielä pitkä aika, ennen kuin osapuolet ovat valmiit lopullisiin ratkaisuihin. Israel osoittaa tahtonsa rauhaan vetäytymällä Gazan alueelta ja neljästä Samarian pohjoisosan kylästä.
        Suurin osa Juudean ja Samarian alueista jää Palestiinan hallinnon alle, mutta suuret juutalaiset asutuskeskukset nykyisen tulitaukolinjan, ns vihreän linjan, lähellä jäävät Israelin hallintaan. Siihen saakka nykyinen tilanne niillä alueilla jatkuu. Palestiinan alueille jäävien juutalaiskylien ja kaupunkien asema ratkaistaan lopullisten neuvottelujen yhteydessä.
        Tiekartta rauhaan suunnitelma pysyy jäädytettynä, kunnes palestiinalaisten asenne ja käyttäytyminen muuttuvat. Heillä on mahdollisuus elvyttää se uudelleen niin halutessaan ja saada oma valtio. Gazan alue tulee Weisglassin mukaan olemaan kokeilu, jossa palestiinalaisten rauhantahto ja heidän kykynsä hallita itseään todetaan. Sen jälkeen heillä ei ole enää mahdollisuutta syyttää muita omista virheistään.
        USA:n kanta on Weisglassin mukaan hyvin samankaltainen kuin edellä esitetty. Weisglass neuvotteli Bushin neuvonantajan Gondoleezza Ricen kanssa ennen haastatteluaan. USA:n kannan muutokseen vaikuttivat Arafatin valehtelu Karine A:n aselaivasta ja muista aseiden salakuljetustoimista, jotka myös todistivat Arafatin rahoittavan terrorismia, antamiensa lupausten jättäminen täyttämättä sekä 11.09.2001 pommihyökkäykset USA:ssa. (JP 19.10.)
        RANSKAN ULKOMINISTERI JA SHALOM ERI MIELTÄ EU:N ROOLISTA.

        Ranskan ulkoministeri Michel Barnier oli kaksipäiväisellä vierailulla Israelissa. Edellinen Ranskan ulkoministeri tapasi Arafatin vierailunsa yhteydessä, eikä voinut tavata Israelin ministereitä. Barnier ja Shalom osallistuivat yhteiseen lehdistökonferenssiin vierailun lopuksi, jossa he kohteliaasti ilmoittivat olevansa eri mieltä EU:n roolista Lähi Idän kysymyksissä. Barnier tähdensi, että EU haluaa olla muutakin kuin shekkien kirjoittaja. EU on tähän saakka ollut taloudellinen jättiläinen ja poliittinen kääpiö. Nyt se haluaa olla jättiläinen molemmilla alueilla. Barnier ylisti Sharonin Gazan suunnitelmaa ja ilmoitti EU:n halukkuuden osallistua sen taloudelliseen ja turvallisuuskysymyksiin taatakseen alueen tasapainon.

        Shalom tähdensi, että voidakseen omaksua aktiivisen roolin kysymyksissä, sen tulee muuttaa asenteensa tasapuolisemmaksi. Shalom moitti EU:n jäykkää ennakkoasennetta, jonka mukaan Palestiinan valtio tulee pystyttää vuoden 1967 sotaa edeltäneille linjoille pääkaupunkinaan Jerusalem. Myös pakolaisten asia hiertää suhteita. Barnier kielsi, että EU harkitsee pakotteita Israelia vastaan. Barnier tapasi Sharonin, joka kiitti Ranskan taistelua antisemitismiä vastaan.

        KUUSI PALESTIINALAISTA SAI SURMANSA MAANANTAINA.

        Kaksi palestiinalaista yritti sankan sumun suojassa päästä Kibbuts Holitiin. He olivat läpäisseet turva-aidan, joka antoi hälytyksen. Molemmat saivat surmansa, toinen pommivyön räjähdettyä ja toinen sotilaiden luodeista. Lähellä Giritin sotilasasemaa ammuttiin kaksi pommia asettanutta terroristia. Kaksi muuta aseistettua terroristia ammuttiin Kissufimin risteyksen luona.

      • on nuhteetonta!
        orjuuteen... kirjoitti:

        ------------------------------------------------------------------------
        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Tiistai 19.10.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Näin sanoo Herra:
        "Ilmaiseksi teidät myytiin orjuuteen,
        ja ilman rahaa teidät myös lunastetaan vapaiksi."

        Jes. 52:3

        ------------------------------------------------------------------------
        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Torstai 21.10.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia.

        Ps. 119:1

      • Jopo
        on nuhteetonta! kirjoitti:

        Näihän se menee, jakeita likoon.

      • jakeita!
        Jopo kirjoitti:

        Näihän se menee, jakeita likoon.

        Psalmit:
        5:2 Ota korviisi minun sanani, Herra, huomaa huokaukseni.
        5:10 Sillä heidän suussaan ei ole luotettavaa sanaa, heidän sisimpänsä on turmiota täynnä, heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he liukkaasti liehakoivat.
        12:7 Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.
        17:4 Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä.
        18:1 Veisuunjohtajalle; Herran palvelijan Daavidin virsi, jonka sanat hän puhui Herralle sinä päivänä, jona Herra oli pelastanut hänet kaikkien hänen vihollistensa vallasta ja Saulin kädestä.
        18:31 Jumalan tie on nuhteeton, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kaikkien kilpi, jotka häneen turvaavat.
        19:5 Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin. Auringolle hän on tehnyt niihin majan.
        19:15 Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.
        27:8 Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani." Herra, minä etsin sinun kasvojasi.
        33:4 Sillä Herran sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat tehdyt uskollisuudessa.
        33:6 Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä.
        36:4 Hänen suunsa sanat ovat vääryyttä ja petosta; hän on lakannut tekemästä sitä, mikä taidollista ja hyvää on.
        44:15 Sinä saatat meidät sananparreksi pakanoille, pään pudistukseksi kansoille.
        50:17 Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse!
        54:4 Jumala, kuule minun rukoukseni, ota korviisi minun suuni sanat.
        55:22 Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessä; hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat.
        56:5 Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi?
        56:11 Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Herraan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa.
        64:4 jotka hiovat kielensä kuin miekan, jännittävät jousensa, nuolinaan karvaat sanat,
        69:12 Minä pukeuduin säkkipukuun, mutta tulin sananparreksi heidän suussaan.
        103:20 Kiittäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte, kun kuulette hänen sanansa äänen.
        104:4 Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi, palvelijoiksesi tulen liekit.
        105:8 Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin,
        105:19 siksi kunnes hänen sanansa kävi toteen ja Herran puhe osoitti hänet puhtaaksi.
        105:42 Sillä hän muisti pyhän sanansa, muisti Aabrahamia, palvelijaansa.
        106:12 Silloin he uskoivat hänen sanansa, veisasivat hänen ylistystään.
        106:24 He pitivät halpana ihanan maan eivätkä uskoneet hänen sanaansa.
        107:20 Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta.
        107:25 Hän sanoi sanansa ja nosti myrskytuulen, joka kohotti korkealle sen aallot.
        119:9 Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi.
        119:11 Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan.
        119:16 Minä iloitsen sinun käskyistäsi enkä sinun sanaasi unhota.
        119:17 Tee palvelijallesi hyvin, että minä eläisin ja noudattaisin sinun sanaasi.
        119:25 Minun sieluni on vaipunut tomuun; virvoita minua sanasi jälkeen.
        119:28 Minun sieluni itkee murheesta; vahvista minua sanasi jälkeen.
        119:42 että minä voisin vastata herjaajalleni; sillä sinun sanaasi minä turvaan.
        119:43 Älä ota peräti pois minun suustani totuuden sanaa, sillä sinun oikeuteesi minä panen toivoni.
        119:49 Muista sana, jonka olet palvelijallesi puhunut, sillä sinä olet antanut minulle toivon.
        119:65 Sinä osoitat palvelijallesi hyvyyttä sanasi jälkeen, Herra.
        119:67 Ennenkuin minut nöyryytettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi.
        119:74 Sinua pelkääväiset näkevät minut ja iloitsevat, sillä minä panen toivoni sinun sanaasi.
        119:81 Sinun apuasi minun sieluni ikävöitsee, sinun sanaasi minä panen toivoni.
        119:82 Minun silmäni ikävöitsevät sinun sanaasi; minä kysyn: "Milloin lohdutat minua?"
        119:89 Iankaikkisesti pysyy sinun sanasi, Herra, vahvana taivaissa.
        119:101 Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi.
        119:105 Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.
        119:107 Minä olen kovin vaivattu; Herra, virvoita minua sanasi jälkeen.
        119:114 Sinä olet minun suojani ja kilpeni, sinun sanaasi minä panen toivoni.
        119:130 Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä.
        119:133 Tee minun askeleeni vakaviksi sanallasi äläkä salli minkään vääryyden minua hallita.
        119:139 Minun kiivauteni kuluttaa minut, sillä minun vihamieheni unhottavat sinun sanasi.
        119:140 Sinun sanasi on hyvin koeteltu, ja sinun palvelijasi rakastaa sitä.
        119:158 Minä näen uskottomat, ja minua iljettää, sillä he eivät noudata sinun sanaasi.
        119:160 Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.
        119:169 Herra, suo minun valitukseni tulla sinun kasvojesi eteen, anna minulle ymmärrys sanasi jälkeen.
        120:7 Minä pidän rauhan, mutta jos sanan sanon, niin he ovat sotaan valmiit.
        130:5 Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.
        138:4 Herra, kaikki maan kuninkaat ylistävät sinua, kun kuulevat sinun suusi sanat.
        139:4 Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
        141:6 heidän päämiehensä syöstään kalliolta alas, ja silloin kuullaan minun sanani suloisiksi.
        147:15 Hän lähettää sanansa maahan, nopeasti kiitää hänen käskynsä.
        147:18 Hän lähettää sanansa ja sulattaa rakeet; hän panee tuulensa puhaltamaan, ja vedet virtaavat.
        147:19 Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille.

        Sananlaskut:
        1:1 Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut,
        1:6 ymmärtääkseen sananlaskuja ja vertauksia, viisasten sanoja ja heidän ongelmiansa.
        1:21 meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo:
        1:23 Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.
        2:1 Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni,
        4:10 Kuule, poikani, ja ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet enentyvät.
        8:8 Vanhurskaat ovat minun suuni sanat kaikki, ei ole niissä mitään petollista, ei väärää.
        10:1 Salomon sananlaskut. Viisas poika on isällensä iloksi, mutta tyhmä poika on äidillensä murheeksi.
        12:25 Huoli painaa alas miehen mielen, mutta hyvä sana sen ilahuttaa.
        13:13 Joka sanaa halveksii, joutuu sanan pantiksi; mutta joka käskyä pelkää, saa palkan.
        13:17 Jumalaton sanansaattaja suistuu turmioon, mutta uskollinen lähetti on kuin lääke.
        14:15 Yksinkertainen uskoo joka sanan, mutta mielevä ottaa askeleistansa vaarin.
        15:1 Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan.
        15:23 Miehellä on ilo suunsa vastauksesta; ja kuinka hyvä onkaan sana aikanansa!
        15:26 Häijyt juonet ovat Herralle kauhistus, mutta lempeät sanat ovat puhtaat.
        16:14 Kuninkaan viha on kuoleman sanansaattaja, mutta sen lepyttää viisas mies.
        16:20 Joka painaa mieleensä sanan, se löytää onnen; ja autuas se, joka Herraan turvaa!
        16:24 Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.
        17:11 Pelkkää onnettomuutta hankkii kapinoitsija, mutta häntä vastaan lähetetään armoton sanansaattaja.
        17:27 Joka hillitsee sanansa, on taitava, ja mielensä malttava on ymmärtäväinen mies.
        18:4 Syviä vesiä ovat sanat miehen suusta, ovat virtaava puro ja viisauden lähde.
        22:12 Herran silmät suojelevat taitoa, mutta uskottoman sanat hän kääntää väärään.
        23:8 Syömäsi palan sinä olet oksentava, ja suloiset sanasi sinä tuhlasit turhaan.
        23:9 Älä puhu tyhmän kuullen, sillä hän katsoo ymmärtäväiset sanasi ylen.
        25:1 Nämäkin ovat Salomon sananlaskuja, Hiskian, Juudan kuninkaan, miesten kokoamia.
        25:11 Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.
        26:6 Jalat altaan katkaisee ja vääryyttä saa juoda, joka sanan lähettää tyhmän mukana.
        26:7 Velttoina riippuvat halvatun sääret; samoin sananlasku tyhmäin suussa.
        26:9 Kuin ohdake, joka on osunut juopuneen käteen, on sananlasku tyhmäin suussa.
        30:1 Aagurin, Jaaken pojan, sanat; lauselma. Näin puhuu se mies: Minä olen väsyttänyt itseni, Jumala; olen väsyttänyt itseni, Jumala, ja menehdyn.
        30:5 Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.
        31:1 Lemuelin, Massan kuninkaan, sanat, joilla hänen äitinsä kasvatti häntä.

      • Jopo
        jakeita! kirjoitti:

        Tuli lisää jakeita. Sataako täällä?

      • ainakaan
        Jopo kirjoitti:

        Tuli lisää jakeita. Sataako täällä?

        vielä rakeita!

        JOB 38
        22. Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
        23. jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?

        2.Mooseksen kirja:
        9:23 Niin Mooses ojensi sauvansa taivasta kohti, ja Herra antoi jylistä ja lähetti rakeita, ja tulta iski maahan. Näin Herra antoi sataa rakeita yli Egyptin maan.
        9:24 Ja rakeita tuli, ja tulta leimahteli rakeiden keskellä. Raesade oli ylen ankara, niin ettei sellainen ollut kohdannut koko Egyptin maata siitä ajasta saakka, jolloin se tuli asutuksi.
        9:28 Rukoilkaa Herraa, sillä jo on meillä kyllin Jumalan jylinää ja rakeita. Minä päästän teidät, eikä teidän tarvitse enää viipyä."
        9:29 Mooses vastasi hänelle: "Kun lähden kaupungista, niin minä ojennan käteni Herran puoleen, ja jylinä lakkaa eikä rakeita enää tule, tietääksesi, että maa on Herran.

        Psalmit:
        18:14 Ja Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua, tulla rakeita ja palavia hiiliä.
        105:32 Hän antoi heille rakeita sateen sijaan, tulen leimauksia heidän maahansa.
        147:17 Hän viskaa rakeitansa niinkuin leivänmuruja; kuka voi kestää hänen pakkastansa?

        Ilmestyskirja:
        8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
        11:19 Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.
        16:21 Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.

      • kuinka ihanaksi!
        ainakaan kirjoitti:

        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Perjantai 22.10.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Kuinka kauniiksi tulee maa, kuinka ihanaksi!
        Maa tuottaa viljan ja viinin,
        nuorukaiset ja neidot kukoistavat.

        Sak. 9:17

      • Jopo
        kuinka ihanaksi! kirjoitti:

        Tuleeko lisää?

    • Jopo

      Sataa edelleen. milloin loppuu?

    • suunnitelma

      SHARONIN GAZA SUUNNITELMA.

      Sharon on saanut taivutettua tähän mennessä 66 kansanedustajaa suunnitelmansa hyväksymisen taakse, ja hän pyrkii nostamaan sen yli seitsemänkymmenen. Netanyahu esitti oman kompromissinsa, jossa suunnitelmaan olisi lisätty kansanäänestys, mutta Sharonin kanslia hylkäsi sen. Netanyahu pelkää Laborin tuloa hallitukseen, mikä vaikeuttaisi hänen talouden uudistusesityksiään ja ensi vuoden budjetin läpimenoa, eikä myöskään halua näyttää vastarannan-kiiskeltä. Shas puolueen hengellinen auktoriteetti Ovadia Yosef on tervehtynyt, ja kaikki pyrkivät saamaan häntä oman näkemyksensä taakse. Yosef on vastustanut vetäytymissuunnitelmaa, mutta on nyt ilmoittanut esittävänsä lopullisen kantansa lauantai-illan saarnassaan. Rabbien kannan määrittelee yleensä se, säästääkö se ihmishenkiä. Kukaan ei pysty sanomaan, mikä tilanne on vetäytymisen jälkeen. Hamas, Jihad ja Fatahin ääriryhmät tuskin pystyvät hillitsemään itseään, kuten ne ovat jo toistuvasti ilmoittaneet. Tämä tarkoittaa sitä, että hyökkäykset jatkuvat, mutta vetäytymisen jälkeen rajan yli Israelin puolella ja Philadelphia käytävällä.

      Knesset käsittelee Sharonin uusittua suunnitelmaa ensi viikon alussa, äänestys tapahtuu tiistaina. Sharonin Knessetille esittämässä vedoksessa Gazan alueen ja neljän Samarian juutalaiskylän evakuointi on jätetty pois. Esityksen mukaan hallitus päättää niistä erikseen. Tämä kelpaa paremmin suunnitelman vastustajillekin tai epävarmoille.

      Sharon todisteli torstai-iltana, etteivät setlerit eikä myöskään äärioikeisto voi päättää kansan kohtalosta. Hylkäämällä Netanyahun kompromissisuunnitelman Sharon katsoo säilyttävänsä itsenäisyytensä toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Hän ei vastusta kansanäänestystä suunnitelmastaan sen jälkeen, kun Knesset on sen hyväksynyt, mutta sen merkitys siinä vaiheessa on kyseenalainen. Likudin neljän hengen toimikunta tutkii kansanäänestystä.

      Oikeusministeri Lapid uhoaa taistelutahtoa. Hän vaatii oikeuskansleria syyttämään rabbeja, jotka kehottavat sotilaita kieltäytymään raastamasta Gazan ja Samarian juutalaisia asukkaita kodeistaan. Oikeuskansleri on kieltäytynyt kunniasta.

      Tämän hetken tietojen mukaan Israel tulee purkamaan asuintaloista käyttökelpoiset osat ja tuhoamaan loput. Suurempia taloja ja talokomplekseja Israel tarjoaa kansainvälisille järjestöille, kuten Punainen risti, Maailmanpankki, EU:n tai YK:n alaiset laitokset. Alueiden infrastruktuuri jätetään paikoilleen, ja Israel tulee välittämään Gazan alueelle vettä, sähköä ja kaasua. Lisäksi Israel haluaa jatkaa rautatietä Ashdodin alueelta Gazaan. Junakuljetus lyhentäisi tavaroiden kuljetusta nykyisestä useilla päivillä. Kylien ja kaupunkien tuhoaminen tuntuu kauhealta, mutta ei se ole mitään uutta Lähi Idässä. Useilla raunioalueilla voi olla puolen kymmentä kulttuuria päälletysten, uusi rakennetaan vanhan tasoitetuille raunioille. Mutta lienee ensimmäinen tapaus Siinain jälkeen, jossa valtio väkisin poistaa asukkaansa ja tuhoaa heidän talonsa. (JP 22.10.04)

      ANARKIA JA VALTATAISTELU PAHENEE GAZAN ALUEELLA.

      Fatahin keskuskomitean jäsen ja Jasser Arafatin läheinen avustaja Sakher Habash syytti Gazan alueen turvallisuusjohtajia siitä, että he pyörittävät järjestöjään yksityisyritysten tapaan. Jos joku johtaja erotetaan, hän jatkaa järjestönsä johdossa erottamisesta huolimatta. Vaikka Habash vältti Muhammad Dahlanin nimeämistä yhdeksi tällaisista yksityisarmeijan johtajista, näin uskotaan Gazassa yleisesti. Arafat erotti Dahlanin estävän turvallisuuspalvelun (PSS) johdosta vuonna 2002. Tämän viikon maanantaina Musa Arafatin johtaman sotilastiedustelun ja Dahlanin johtamat PSS:n joukot joutuivat tulitaisteluun, jossa ainakin kuusi miestä haavoittui, yksi heistä hengenvaarallisesti. Taistelu alkoi iltapäivällä PSS:n joukkojen yrittäessä pidättää sotilastiedustelun johtajan Muhammad Abu Jarrarin hänen kodistaan. Jarrar ja hänen perheensä jäsenet avasivat tulen haavoittaen pahasti Tamer Dagmashia. Yhteenotot levisivät koko Gazan alueelle. Dagmashin ystävät hyökkäsivät sotilastiedustelun päämajaan haavoittaen kahta sen jäsentä, jotka puolestaan hyökkäsivät PSS:n päämajaa vastaan. Selkkaus alkoi lauantaina Arafatin turvallisuusjoukkojen pidätettyä yhden PSS:n miehen siksi, että PSS oli pidättänyt yhden sen jäsenistä. Pidätettyjä oli kidutettu. Selkkaus saatiin loppumaan tiistaiaamuna Fatahin johtajien puututtua asiaan.

      Musa Arafat vältti täpärästi murhayrityksen aiemmin tässä kuussa (12.10.) .

      Tiistaina al-Aksa Marttyyrien Prikaatin johtaja Zakariya Zubeidi käski PLC:n (Palestiinan parlamentin) työntekijöitä poistumaan Jeninin toimistostaan, ja sulki sen tilat. Syyksi ilmoitettiin, ettei PA ollut maksanut palkkoja väkivaltaisuuksissa kuolleiden palestiinalaisten perheille, kuten PLC:n laatimassa laissa määrätään. Toisaalta Zubeidi syytti veroviranomaisia, että ne vähentävät maksetuista palkoista lähes puolet veroina.

      PA:n poliisin mukaan Länsirannan ja Gazan alueella sattui 735 murhaa vuoden 2002 alusta. Vuonna 2003 yksistään sattui 113 tarkoituksellista murhaa, joista suurin osa on selvittämättä. Syyksi arvellaan lain noudattamisen puuttumista, tietämättömyyttä, muinaisia heimotraditioita sekä sitä, että yksityisillä henkilöillä on runsaasti aseita. (JP 21.10.04)

      SOTILAS SAI SURMANSA VOIMAKKAASTA POMMISTA TORSTAINA.

      Sotilaat havaitsivat kaivetun salakuljetustunnelin suuaukon lähellä Philadelphia käytävän Gazan puoleista reunaa lähellä Rafahia. Heidän mentyä tarkastamaan sitä voimakas pommi surmasi aliupseeri Moshe Elmaliahin, 34 Dimonasta. Ei ollut heti selvää, laukaistiinko pommi kauko-ohjauksella vai oliko suuaukko miinoitettu, tai oliko se tuotu Egyptin puolelta

      Hamas ilmoitti olevansa pommin asettaja.

      Muutamia tunteja myöhemmin IAF:n helikopteri laukaisi ohjuksia saamansa vihjeen perusteella Gazan kaupungissa autoon, jossa Hamasin pommintekijämestari Adnan al-Ghoul, 46, tunnettu nimellä mekaanikko, ja hänen lähin apulaisensa Imad al-Bas, saivat surmansa. Lisäksi kaksi sivullista haavoittui. Isku tapahtui Gazan pohjoisosassa ihmisten tullessa ulos moskeijasta iltarukousten jälkeen. Paikalle kerääntynyt ihmisjoukko huusi kostoa ja Israelin vastaisia iskulauseita. Ghoul on ollut etsittyjen listalla 12 vuotta ja välttänyt useita iskuja häntä vastaan. Hän syntyi Gazassa, sai sotilaskoulutusta Syyriassa ja Libanonissa ennen palaamistaan salaa Gazaan. Hän toimi Hamasin pommintekijänä Hamasin johtajan Muhammad Deifin ja Yihye Ayyashin apuna. Ayyash sai surmansa kännykkään piilotetusta pommista vuonna 1996. Viime vuosina Ghoul oli avainasemassa Kassam rakettien ja kranaattien kehittelyssä. Hän oli Gazan alueen estävän turvallisuuspalvelun (PSS) jäsen, mutta keskittyi Hamasin pommintekijäksi.

      Tiistaina iltapäivällä palestiinalainen pääsi yllättämään Nahal Prikaatin teltta-alueen lähellä Mevo Dotania tulittaen sitä läheiseltä kukkulalta. Vapaavuorolla ilman suojaliiviä ollut sotilas Yair Turgeman, 20 Kiryat Arbasta, sai surmansa luodista, joka lävisti hänen rintansa.

      Aikaisin maanantaiaamuna laskuvarjojääkärit pidättivät saamansa vihjeen perusteella El Khaderissa Betlehemistä länteen Ahlam Juarishin, 29, hänen isänsä kodista. Juarish suunnitteli itsemurhaiskua Israeliin. Palestiinalaiset väittivät, että hänen miehensä Mahmud Salah sai surmansa Israelin turvallisuusjoukkojen luodeista vuonna 2003.

      Keskiviikkona Sharonin alueelle julistettiin hälytystila, koska tiedettiin itsemurhaterroristin pyrkivät Israelin puolelle. Teille asetettiin tiesulkuja ja autoja tarkastettiin. Keskiviikkona turvallisuusjoukot rekisteröivät 49 terrorivaroitusta.

      Aikaisin keskiviikkona kolme palestiinalaista yritti asettaa pommeja Rafahin lähellä sakean sumun suojassa. Sotilaat avasivat tulen surmaten yhden ja haavoittaen toista, joka pääsi pakoon kuten kolmas mies. Päivän valjettua sotilaat löysivät ruumiin, Kalashnikov kiväärin, kahdeksan ammuslipasta, käsikranaatteja, kännykän ja kaksi pommia, yhteensä 50 kiloa räjähteitä.

      Turvallisuusaidan rakentaminen Hebronin vuorilta Negevin pohjoisosiin viivästyy ainakin puoli vuotta. Syynä ovat monimutkaiset maanomistusolot ja useat valitukset. (JP21.-22.10)

      USA:N PRESBYTEERIKIRKON LÄHETYSTÖ TAPASI HIZBULLAHIN JOHTAJAN.

      Sen johdosta Israelin ulkoministeriö kieltäytyi tapaamasta tosiasioita hakevaa lähetystöä, joka kiertää Libanonissa, Syyriassa, Israelissa, Jordaniassa ja Egyptissä.

    • Israelin Pyhä:

      ------------------------------------------------------------------------
      SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Maanantai 25.10.2004
      ------------------------------------------------------------------------

      Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: - Jos
      käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte,
      hiljainen luottamus on teidän voimanne.

      Jes. 30:15

      • Herra, ja kuuntele!

        ------------------------------------------------------------------------
        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Tiistai 26.10.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Kun Hiskia oli ottanut kirjeen lähettiläiden kädestä ja lukenut sen, hän meni temppeliin ja levitti sen Herran eteen. Ja hän rukoili Herraa näin: "Herra Sebaot, Israelin Jumala, sinä jonka istuinta kerubit kannattavat! Sinä, yksin sinä olet maailman kaikkien valtakuntien Jumala. Sinä olet luonut taivaan ja maan. Käännä nyt korvasi puoleemme, Herra, ja kuuntele! Avaa silmäsi, Herra, ja katso! Kuule Sanheribin sanat, jotka hän on kirjoittanut pilkaten elävää Jumalaa.

        Jes. 37:14-17

    • GAZAN SUUNNITELMASTA.

      KNESSET ÄÄNESTÄÄ TÄNÄÄN ILTAPÄIVÄLLÄ GAZAN SUUNNITELMASTA.

      Keskustelu Knessetissä alkoi eilen iltapäivällä Sharonin esittelyllä, joka keskeytyi useaan kertaan ivahuutojen vuoksi, ja joitakin edustajia saatettiin ulos salista. Sharonilla on ennakkoon turvallinen 67 edustajan tuki, mutta hän ei saane yli 70 ääntä, kuten toivoi. Kaikki arabiedustajat ovat sanoneet vastustavansa suunnitelmaa Arafatin käskystä. Likudin edustajista 17 on vastaan. Shasin rabbi Ovadia Yosef kehotti Shasin edustajia äänestämään suunnitelmaa vastaan.

      Sharon sanoi territorioiden juutalaisasukkaista, että heillä on ”messiaskompleksi”, kehuen ensin heitä erinomaisiksi pioneereiksi. Kuka sitten Sharonin puheet kirjoittaneekin, ihmissuhteita Sharon ei osaa hoitaa. Hän runnoo oikealle ja vasemmalle kuin norsu lasikaupassa, aina helisee.

      Sharonin kannatus tulee pääosin vasemmistopuolueista, jopa Beilinin ääripuolue Yahad kannattaa häntä. Sunnuntaina sosiaaliministeri Orlev yhdessä Likudin kapinallisten ja Juudean ja Samarian juutalaisasutusten neuvoston kanssa yritti taivuttaa Sharonia suostumaan kansanäänestykseen, mutta Sharon hylkäsi esityksen oitis. Kapinalliset ovat uhanneet, että he tulevat äänestämään vuoden 2005 budjettiesitystä vastaan, jos Sharon ei suostu. Tämä pakottaisi Sharonin uusiin vaaleihin. (JP 26.10.)

      HALLITUS HYVÄKSYI VETÄYTYMISSUUNNITELMAN KORVAUSLAIN.

      Äänin 13-6 hallitus hyväksyi periaatteet, minkä mukaan korvauksia maksetaan niille, jotka joutuvat evakuoitaviksi Gazan alueelta ja Samarian pohjois-osasta Sharonin suunnitelman mukaan Vetäytymisen kustannukset ovat 2.4 miljardia NIS, mikä hoidetaan nostamalla budjetin vajaus kolmesta prosentista 3.4:än prosenttiin. Korvaukseen oikeutettuja perheitä on yhteensä n. 1500. Lisäksi hallitus maksaa Sderotin kaupungille palestiinalaisten aiheuttamista vahingoista 80 miljoonaa NIS. Sharon käyttää suunnitelmansa viemiseksi läpi sekä lahjomista, tarjoten asukkaille lisäkorvauksia muutosta Negeviin tai Galileaan, että uhkauksia. Evakuoitavat alueet julistetaan suljetuiksi evakuoinnin ajaksi, ja jokainen ilman lupaa siellä oleskeleva voi saada kolme vuotta vankeutta. Aseiden hallussapidosta voi saada viiden vuoden vankeustuomion. (JP 25.10.)

      17 PALESTIINALAISTA KUOLI TAISTELUISSA KHAN YUNISISSA.

      Armeijan edustaja kertoi, että 17 aseellista palestiinalaista on saanut surmansa tulitaisteluissa sotilaiden kanssa operaation alusta lähtien. Kaksi sotilasta on haavoittunut kuten myös lukuisa määrä palestiinalaisia. Operaation tarkoituksena on raivata pois palestiinalaisten kranaattimiehistöt, jotka syyskuun alusta lähtien ovat ampuneet yli 200 kranaattia Gush Katifin juutalaiskyliin. Viikonvaihteen aikana kranaatteja ammuttiin 30. Ne eivät ole aiheuttaneet ihmisvahinkoja, mutta useita taloja on vaurioitunut. Kranaatteja ammuttiin myös Gazan alueen pohjoisosassa IDF:n tukikohtiin ja juutalaiskyliin siellä.

      IDF on käyttänyt menestyksellisesti ohjaajattomia pienkoneita (UAV), drones, sekä tiedusteluun kuvaamalla alueita että varustamalla niitä ohjuksin, joita voidaan laukaista välittömästi koneista epäilyttäviin kohteisiin. Ohjuksina käytetään laserohjattuja Viper Strike ohjuksia, jotka ovat täysin äänettömiä. Niitä ohjataan siivekkeillä. Janes Air-Launched Weapons toimittaja Robert Hewson sanoo, että Israel on kehittänyt pienkoneisiin omia ohjattavia ohjustyyppejä tankeissa käytettävistä ammuksista ja raketeista. (JP 26.10)

      RUOTSALAISET JA ISRAELILAISET TUTKIVAT VEDEN KÄYTTÖÄ ISRAELISSA.

      Ruotsalaiset vesi- ja nanotekniikan asiantuntijat tutkivat israelilaisten kanssa mahdollisuuksia parantaa vedenpuhdistusmenetelmiä nanotekniikkaa käyttäen Tilaisuuden järjestäjänä on Israel Acagemy of Sciences and Humanities. Asiantuntijat tutkivat mahdollisuuksia puhdistaa viemäri- ja merivettä siten, että veden hinta saataisiin putoamaan selvästi alle puoli euroa kuutiometriltä. Tilaisuus alkoi sunnuntaina Jerusalemissa.

      ARAFAT SAIRASTUI PAHASTI. LÄÄKÄRIT: FLUNSSA, EI HENGENVAARALLINEN.

      Tunisialaiset lääkärit tutkivat Arafatin ruumiin onteloita, mitään vakavaa ei löydetty

      • parantajasi.

        ------------------------------------------------------------------------
        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Keskiviikko 27.10.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Herra sanoi: "Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun vaivaksesi mitään niistä sairauksista, joilla kuritin egyptiläisiä. Minä, Herra, olen sinun parantajasi."

        2. Moos. 15:26

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7916
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      452
      2201
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2105
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1680
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1226
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1211
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1084
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      831
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      733
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      721
    Aihe