Mun anopilla ei ole mitään omaa elämää. Hän elää pelkästään meidän kautta, siis poikansa ja minun, miniänsä. Hän tulee meille muka "auttamaan" ja haluaa viedä koiramme "hoitoon" mukanaan, näin hän pääsee taas tuomaan sitä takaisin kahvittelujen kera´. Hän kutsuu joka viikonloppu syömään ja haluaa meidän yöpyvän siellä mahdollisimman paljon.
Hän änkee itsensä minun (miniänsä) vanhempien luokse kun menemme siellä käymään. Hän viettää kaikki juhlapyhät ja päivät kanssamme. Hän ei häpeä tulla kolmanneksi pyöräksi matkoillemme. Hän on tullut myös harrastukseemme. Jos hän pitää juhlat niin me olemme ainoat vieraat???
En voi sanoa tästä hänelle, sillä välimme menisivät kokonaan poikki. Hän on eronnut ja yksinäinen. Hän on teennäisen mukava, yrittää ihan liikaa. En tiedä millainen hän oikeasti on. En tiedä mitä tekisin?? Perheenlisäyskään ei tuonut toivottua omaa rauhaa vaan asiat on vielä hullummin. Hän käy "hoitamassa" vauvaa, viemässä koiraa, tulee mukaan "hoitajaksi" jne. Meillä on ikäeroa n. 40 vuotta ja kaikki varmaan ymmärtää, ettei jutut oikein kohtaa.
En tiedä kauanko kestän tällaista. Mieheni ei tajua, että liika on liikaa. Liiallinen annos anoppia on ihan LIIKAA! En ymmärrä miksei aikuinen nainen tajua itse ottaa vähän pakkia? Kuvitteleeko hän todella olevansa niin ihmeellinen persoona, että hän luulee aina olevansa toivottu vieras? Mikä on se keino millä saan tämän loppumaan? Emme edes asu lähekkäin vaan välimatkaa on runsaasti. Siitä huolimatta hän huristaa autollaan meitä "katsomaan". Olemme jo yli kolmekymppisiä molemmat ja tulemme itse toimeen vallan mainiosti.
En halua loukata ketään mutta en halua olla anopin viihdyttäjänä. Haluaisin oman elämän, mieheni ja vauvani kanssa. Kertokaa viisaammat valitanko turhaan vai onko anopilla tosiaan oikeus tulla kolmanneksi pyöräksi?
Anopilla ei ole omaa elämää
35
2988
Vastaukset
- anoppi1
Sinun täytyy opetella sanomaan kohteliaasti, että nyt ei käy, olemme oman perheen kesken. Samalla voisit kysyä, onko hän yksinäinen. Että olet miettinyt asiaa, pitäisikö hänen käydä enemmän jossain, jossa tutustuisi oman ikäisiin kavereihin. On mukavaa, että autat lastenhoidossa, mutta kaipaamme myös omaa rauhaa.
Iso ongelma on tuossa varmasti se, että olet hiukan liian kiltti ja ymmärtäväinen kun pidät häntä yksinäisenä ja säälit? Eihän hän voi tietää esim milloin olette lomailemassa ja varata matkaa tietämättänne vaan teidän on pitänyt hiljaisesti hyväksyä että hän tulee mukaan. Jos ette ole sanoneet koskaan ettei vierailu käy niin anoppia ei voi syyttää siitä että hän luulee olevansa tervetullut eikö niin? Ei kai hänellä omaa avainta ole joten vierailuista voi vain sanoa että niistä täytyy sopia etukäteen eikä vain ajaa käymään. Kutsumattomia vieraita ei tarvitse päästää sisälle asti edes.
Ongelma tilanteessa on se jos miehesi ei hyväksy että anoppia kielletään tulemasta. Ehkä hän kuitenkin ymmärtää että äitinsä tarvitsee muitakin ihmissuhteita kuin te. On hänelle itselleen huono asia että ripustautuu teihin. Loukkaantuminen on asiatonta jos asiasta sanot ystävällisesti. Jos loukkaantuu niin silloinhan hän ei tule käymään niin usein, se hyvä puoli siinä olisi :D
Mielestäni et valita turhaan. Lapsiin ripustautuminen on huono asia vanhemmalla iällä. Pitäisi olla omaa elämää ja toimintaa sekä ystäviä että säilyy virkeänä. Uusi sukupolvi tarvitsee apua mutta ripustautuminen on pahasta. Jos lapsenlapsi on vauva niin isoäitihän on vielä itse nuori ja voi löytää vaikka uuden kumppaninkin vielä, jos haluaa. Ainakin on mahdollisuuksia moniin harrastuksiin ja asioihin, joihin nuorena ei ollut aikaa. Voit tehdä hänelle palveluksen rohkaisemalla häntä menemään muuallekin kuin teille.- Postimerkki peffaan
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Ongelmallista on, että hänellä on takana pitkä parishde, jolloin sosiaaliset suhteet on jääneet vähemmälle. Nyt kun niitä kaivattaisiin niin niitä ei olekaan helppo luoda ja sellaisetkin jotka on ennen olleet hänen tuttujaan ovat eron myötä jättäytyneet pois tuttavapiiristä. Hänet on tavallaan jätetty tyhjän päälle.
Varmaan on muitakin samassa tilassa olevia anoppeja ja appeja? Pitäisi varmaan perustaa "Uusi elämä anopille" kerho ? Mummu ei kovin nuori ole, 70 on jo rikottu. ilmeisesti teen tässä karhunpaleluksen omalle perheelleni. Mieheni on kovin empaattinen häntä kohtaan ja tuntee että hänen on pidettävä äidistään huolta.
Anoppi kokee myös, että paljon eläneenä hän myös tietää kaiken. Hän vetää nopeita johtopäätöksiä pienistäkin asioista, ilmeisesti hän on kuitenkin epävarma itsestään, koska hän mielellään vetää negatiivisia johtopäätöksiä? Olisi helpottavaa kun voitaisi puhua asiat halki mutta tällä hetkellä se ei tule kysymykseenkään. Hän kokee "auttavansa" meitä ja tietysti osittain tämä on tottakin mutta liika on liikaa! Ei hän meille väkisin tule mutta hän on niin herkässä tilassa etten voi pahoittaa hänen mieltään. Hän ilmeisesti kokee meidät ainoiksi todellisiksi ystävikseen.
Hän on ylitsepursuavan avulias ja miettii meidän asioita ja miten niitä voisi parhaiten järjestää. Jotenkin se ei tunnu kuitenkaan oikealta ja normaalilta. Hän oikeasti loukkaantuu jos en kutsu häntä mukaan oman sukuni juhliin. Hän kokee, että mekin "petämme" hänet. Hän viettää kanssamme joulut, juhannukset ja muut juhlat. Tilanne on riistäytynyt käsistä. En tiedä mikä tähän enää auttaa? Mielestäni hänen pitäisi itse ymmärtää, etten olisi edes tyttökaverini kanssa niin paljoa tekemisissä! Meillä on sentään 40 vuoden ikäero ja aivan täysin erilaiset intressit. En ymmärrä mitä hän edes kokee saavansa "ystävyydestämme"?
Meidän avioliitossa on tällä hetkellä mies, vaimo, lapsi ja anoppi :) - pumpula45
Postimerkki peffaan kirjoitti:
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Ongelmallista on, että hänellä on takana pitkä parishde, jolloin sosiaaliset suhteet on jääneet vähemmälle. Nyt kun niitä kaivattaisiin niin niitä ei olekaan helppo luoda ja sellaisetkin jotka on ennen olleet hänen tuttujaan ovat eron myötä jättäytyneet pois tuttavapiiristä. Hänet on tavallaan jätetty tyhjän päälle.
Varmaan on muitakin samassa tilassa olevia anoppeja ja appeja? Pitäisi varmaan perustaa "Uusi elämä anopille" kerho ? Mummu ei kovin nuori ole, 70 on jo rikottu. ilmeisesti teen tässä karhunpaleluksen omalle perheelleni. Mieheni on kovin empaattinen häntä kohtaan ja tuntee että hänen on pidettävä äidistään huolta.
Anoppi kokee myös, että paljon eläneenä hän myös tietää kaiken. Hän vetää nopeita johtopäätöksiä pienistäkin asioista, ilmeisesti hän on kuitenkin epävarma itsestään, koska hän mielellään vetää negatiivisia johtopäätöksiä? Olisi helpottavaa kun voitaisi puhua asiat halki mutta tällä hetkellä se ei tule kysymykseenkään. Hän kokee "auttavansa" meitä ja tietysti osittain tämä on tottakin mutta liika on liikaa! Ei hän meille väkisin tule mutta hän on niin herkässä tilassa etten voi pahoittaa hänen mieltään. Hän ilmeisesti kokee meidät ainoiksi todellisiksi ystävikseen.
Hän on ylitsepursuavan avulias ja miettii meidän asioita ja miten niitä voisi parhaiten järjestää. Jotenkin se ei tunnu kuitenkaan oikealta ja normaalilta. Hän oikeasti loukkaantuu jos en kutsu häntä mukaan oman sukuni juhliin. Hän kokee, että mekin "petämme" hänet. Hän viettää kanssamme joulut, juhannukset ja muut juhlat. Tilanne on riistäytynyt käsistä. En tiedä mikä tähän enää auttaa? Mielestäni hänen pitäisi itse ymmärtää, etten olisi edes tyttökaverini kanssa niin paljoa tekemisissä! Meillä on sentään 40 vuoden ikäero ja aivan täysin erilaiset intressit. En ymmärrä mitä hän edes kokee saavansa "ystävyydestämme"?
Meidän avioliitossa on tällä hetkellä mies, vaimo, lapsi ja anoppi :)Sanot 1. viestissäsi, että olet miehesi kanssa yli kolmekymppisiä ja teillä on lapsi. Sinun tehtäväsi tässä elämänvaiheessa EI tosiaan ole miettiä joka ainoa päivä mitä anoppi tekee ja mitä tämä haluaisi tehdä, eikä se ole Miehesi, tämän pojankaan tehtävä. Herran jestas, tulisin hulluksi jos joutuisin viettämään anoppini ja oman äitini kanssa aikaa niin usein kuin te...
Minusta kunnon puhuminen Miehesi kanssa ja vaikka tarpeen tullen kunnon Riita auttaa, koska pehmoilu ei näköjään ole tehonnut. Riittävän monta kertaa kun sanoo vahvasti, vaikka joka kerta kun anoppi soittaa ja ennen kuin tulee käymään, niin pitäisi alkaa tajuamaan.
Vaikka anoppi änkeää pihallenne, niin et vaan avaa ovea. Jos miehesi silti kutsuu kylään, niin sinä poistut paikalta lapsen kanssa.
Sanot myös miehellesi, että teidän lomasuunnitelmat eivät kuulu kenellekään perheen ulkopuolisille. Ei tieto siitä, milloin loma on, minne menette, tai milloin on -minkä tahansa- sinun sukulaisesi juhla.
Jos anopin pitkä parisuhde päättyi eroon, niin veikkaan että suurena syynä oli tämän käsittämättömän tukahduttava ja ripustautuva asenne. Jos taas kuolemaan, niin ei se ole mikään tekosyy tuppautua muiden elämään, elämään näiden kautta. Siinä sitten pilaatte koko elämänne kun siedätte tällaista.
- ankeatäti
Et valita turhaan - liika on liikaa niinkuin kirjoitit.
On hyvä juttu, että eri sukupolvet ovat tekemisissä keskenään ja auttavat toisiaan. On oikein välittää ja huolehtia. Sinulla on kiltti ja empaattinen mies - se saattaa jopa olla yksi syy miksi olet häneen aikoinaan ihastunut.
Mutta asioilla on myös toinen puolensa. Anoppisi on ilmiselvästi yksinäinen, ehkä vähän epätasapainossa ja hakee nyt elämänsä sisällön väärästä suunnasta. Toki on hyvä asia, jos lapsi ja lapsen perhe on yksi tärkeä elämänsisältö, mutta jos kaikki ammennetaan siitä laarista huh huh. Teidän perheen takki (tai ainakin miniän takki) on kohta tyhjä. Tuo tilanne ei todellakaan tee hyvää sinulle eikä perheellesi. Sinä ärsyynnyt ja uuvut ja syystäkin.
On oikein auttaa anoppia, mutta on oikeus ja suorastaan velvollisuus huolehtia oman perheen tarpeista. Jos nuo kaksi asiaa ovat ristiriidassa - oma perhe on tärkeämpi. Näin minä asian näen.
Olen lähemmäs kuusikymppinen ja sekä miniä että anoppi. Nyt anoppini on vanha ja hauras ja vain autettavan roolissa. Aikoinaan perheemme oli vähän vastaavassa tilanteessa kuin aloittaja. Anoppi ei kylläkään ollut leski, mutta koska he asuivat kanssamme samassa pihapiirissä eivätkä ymmärtäneet missä menee meidän perheen rajat - fyysiset, henkiset, hengelliset, psyykkiset - ongelmia syntyi ja paljon. Olin juuri tuossa aloittajan mielentilassa - liika on liikaa vaikka kuinka hyvää tarkoitettaisiin.
Meidän ratkaisumme oli muualle muuttaminen ja kun tuli fyysistä etäisyyttä saatiin irtiotto ja suhteet normalisoitui. Se prosessi ei ollut helppo, mutta silloin tuntui, että se on pakko tehdä ja nyt jälkikäteen tuntuu, että miksi ei tehty aikaisemmin.
Aloittajaa en osaa ihmeemmin neuvoa - kinkkinen tilanne. Luulen kyllä että tuosta ei selviä kriisiyttämättä asiaa. Ei sitäkään pidä pelätä - tuloksena on luultavasti parempi elämä teille kaikille - myös anopille.
Aloittajan pitäisi nyt saada miehensä ymmärtämään, että tuo epäterve tilanne ei voi jatkua. Yhdessä te voitte hoitaa asiat paremmille urille.
Kannattaisiko aloittaa pienillä harjoitteilla? Pikku juttuja tai menoja, jolloin anopille sanotaan, että nyt ei sovi tulla mukaan, mutta mennäänpä yhdessä joskus sinne ja sinne. Anoppi oppisi, mies oppisi, aloittaja saisi toivoa? - anoppi1
Olet saanut hyviä vastauksia. Mitäpä jos näyttäisit niitä miehellesi. Hänen pitäisi ymmärtää, että äidin näkeminen avuttomana ja säälittävänä edistää hänen riippuvaisuuttaan. Toisen elämään ripustautuminen ei koskaan ole hyvästä ja rikkoo vain välit. On parempi toimia ennen kuin hermostut anoppiin lopullisesti. Ja se taitaa jo olla lähelläkin. Eihän tarvitse olla epäystävällinen, vain jämäkkä.
- piparminttuli
Olet unohtanut yhden tärkeän asian. Olet itse mennyt osaksi heidän elämäänsä. Ei anoppi ole tullut osaksi teidän elämää. Niin se vain on, että ei sitä naida miestä vaan koko miehen suku. Tässä tapauksessa se on äiti. Meillä mieheni suku on todella suuri. Meillä ei myöskään taideta olla kahdestaan juuri koskaan. Joko minun vanhemmat, mieheni vanhemmat, jomman kumman sisarukset tai heidän lapsensa on meillä. Ihmisiä tulee ja menee koko ajan. Mutta sehän se on sitä elämää.
Sinulla on mahdollisuus tehdä suhteestasi anoppiisi todella lämmin ja hyvä. Tee niin. Ei ikäerolla ole mitään tekemistä sen kanssa onko yhteistä puhumista tai tekemistä se on sinun korvien välissä.- sipuli879
Kun itse tajusin, että olen rakastunut mieheeni, niin en miettinyt sillä(kään) hetkellä todellakaan miehen sukulaisia. Minä valitsin mieheni ja hän minut, koska ME kaksi rakastimme toisiamme, ja ME kaksi halusimme viettää loppuelämämme yhdessä.
Meni ainakin kuukausi ennen kuin tapasin mieheni vanhemmat ja sisarukset. He eivät siis ollleet listamme ykkösinä, keiden mielipide on tärkein meille. Enkä ajatellut, että voi, miten heidät saisi enemmän mukaan elämäämme.
Minulle riittää, että tulen laimeasti sanottuna "toimeen" anopin kanssa nyt, voimme puhua ja naureskella yhdessä ja niin edelleen. Hän ei ole ystäväni, ei kaverini, vaan vain mieheni äiti, enkä juttele hänelle meidän omista asioistamme yhtään mitään, eikä muuten kysykään.
Väkisin en alkaisi olemaan kenenkään ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään puhuttavaa, vain koska hän sattuu olemaan sukua miehelleni.
Minulle riittää hyvin, että tapaamme heidät 1-3 kuukauden välein, ja mieheni kysyy minulta, että mennäänkö, eikä sovi selkäni takana, että mennään ja minulle vaan ilmoitetaan siitä. - sipuli879
Piparminttuli on unohtanut yhden tärkeän asian. Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää, mitä tekee. Hän päättää, kenen kanssa on, kenen kanssa menee naimisiin ja mitä tekee vapaa-ajallaan.
Aikuinen ihminen saa myös sanoa, että mies, sä et nyt mene minnekään, ja nyt ollaan kahdestaan.
Mä olen jo päättänyt, että en mene jouluna miehen vanhempien luo, jos sinne tulee eräät sukulaiset, jotka on ihan x:stä. Mieskään ei mene sitten sinne. Että se siitä sukujoulusta mun osalta, ihan loppuelämäkseni. - 8+15
sipuli879 kirjoitti:
Piparminttuli on unohtanut yhden tärkeän asian. Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää, mitä tekee. Hän päättää, kenen kanssa on, kenen kanssa menee naimisiin ja mitä tekee vapaa-ajallaan.
Aikuinen ihminen saa myös sanoa, että mies, sä et nyt mene minnekään, ja nyt ollaan kahdestaan.
Mä olen jo päättänyt, että en mene jouluna miehen vanhempien luo, jos sinne tulee eräät sukulaiset, jotka on ihan x:stä. Mieskään ei mene sitten sinne. Että se siitä sukujoulusta mun osalta, ihan loppuelämäkseni.sipuli879 puhuu ristiin ensin: " Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää, mitä tekee. Hän päättää, kenen kanssa on, kenen kanssa menee naimisiin ja mitä tekee vapaa-ajallaan. "
sitten: " Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää, mitä tekee. Hän päättää, kenen kanssa on, kenen kanssa menee naimisiin ja mitä tekee vapaa-ajallaan. "
ja lisää: " Mä olen jo päättänyt, että en mene jouluna miehen vanhempien luo, jos sinne tulee eräät sukulaiset, jotka on ihan x:stä. Mieskään ei mene sitten sinne. "
Miehesi ei siis mielestäsi ole aikuinen ja päätöksentekokykyinen? tai sitten ja luultavimmin olet vain ylettömän itsekäs pikkupaskiainen joka haluaa määrätä ja manipuloida ympärillään eläviä ihmisiä.
Vaan tuollaisiahan ne velat tuppaavat olemaan. - miniä ja anoppi
Kyllähän se on niin että naidaan vain mies tai nainen, ei koko sukua. Jokainen pariskunta perustaa oman perheen ja on oikeutettu omaan elämään.
- sipuli879
8+15 kirjoitti:
sipuli879 puhuu ristiin ensin: " Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää, mitä tekee. Hän päättää, kenen kanssa on, kenen kanssa menee naimisiin ja mitä tekee vapaa-ajallaan. "
sitten: " Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää, mitä tekee. Hän päättää, kenen kanssa on, kenen kanssa menee naimisiin ja mitä tekee vapaa-ajallaan. "
ja lisää: " Mä olen jo päättänyt, että en mene jouluna miehen vanhempien luo, jos sinne tulee eräät sukulaiset, jotka on ihan x:stä. Mieskään ei mene sitten sinne. "
Miehesi ei siis mielestäsi ole aikuinen ja päätöksentekokykyinen? tai sitten ja luultavimmin olet vain ylettömän itsekäs pikkupaskiainen joka haluaa määrätä ja manipuloida ympärillään eläviä ihmisiä.
Vaan tuollaisiahan ne velat tuppaavat olemaan.Alussa sinulla on hieman toistoa.
Kiitos kun kannat suurta huolta meidän perheen joulunvietosta. Me olemme 2 aikuista, jotka ovat tietoisesti tehneet päätöksen, ettemme koskaan ikinä mistään hinnasta tee lapsia. Se, ja joulunviettopäätös on tehty ihan yhdessä miehen kanssa. :)
Kiitos vielä kerran loppuviestisi kauniista sanoista. Terveisiä lapsillesi. - x-mummo
miniä ja anoppi kirjoitti:
Kyllähän se on niin että naidaan vain mies tai nainen, ei koko sukua. Jokainen pariskunta perustaa oman perheen ja on oikeutettu omaan elämään.
No silloin ennen oli luonnollisen pakollista eikä kukaan sitä pakkona osannut pitää että oli melkein koko kylä tekemisissä ja oma perhe siinä sivussa. Nyt valikoidaan se tietynlainen mukavuusalue eikä muista väliä. Omasta puolestani en ole riippuvainen vaan miniät ja vävyt saa olla hevon kuusessa eipä tarvitse autella eikä perintöä jättää, mutta selitykseksi tuolle riippuvaiselle käytökselle. Seuraava sukupolvi on varmasti jo ihan toisenlainen ja pääsette nauttimaan suvun välinpitämättömyydestä.
- anoppi1
x-mummo kirjoitti:
No silloin ennen oli luonnollisen pakollista eikä kukaan sitä pakkona osannut pitää että oli melkein koko kylä tekemisissä ja oma perhe siinä sivussa. Nyt valikoidaan se tietynlainen mukavuusalue eikä muista väliä. Omasta puolestani en ole riippuvainen vaan miniät ja vävyt saa olla hevon kuusessa eipä tarvitse autella eikä perintöä jättää, mutta selitykseksi tuolle riippuvaiselle käytökselle. Seuraava sukupolvi on varmasti jo ihan toisenlainen ja pääsette nauttimaan suvun välinpitämättömyydestä.
Kyllä sitä osattiin pakkona ja riesana ennenkin pitää! Naapurissamme saman keittiön jakaneet miniä ja anoppi joutuivat keskenään jopa nyrkkitappeluun ja tiedän lukemattomia vanhemman sukupolven tarinoita hankaluuksista, kun anopin kanssa joutui asumaan.
Ennen ei ollut paremmin, siihen on turha vedota ja nuorille uskotella. Nykyajan anopit tai ainakin omassa ystäväpiirissä eivät halua sekaantua nuorten elämään omista kokemuksista viisastuneena. En anna neuvoja jos ei kysytä en tule kylään kutsumatta mutta kysyn jos apua tarvitaan. Nuoret eivät myöskään hyväksikäytä minua. On ilo antaa heille jotain mitä he tarvitsevat ja lapsenlapsille tietysti. Kukaan ei pidä niistä jotka tietävät kaiken paremmin joten sitä olen koettanut välttää, että sellainen vaikutelma tulisi. Toki sekin vaikuttaa että lapsella on puolisonkin suhteen hyvä maku ja tuuriakin tarvitaan.
Avioero olisi hankala tilanne anopillekin. Tavallinen normaali elämä, mikä sitä on tukiessa omalla panoksella joten olen myös onnekas kun nuoret ovat niin tervepäisiä tekemisissään. - ankeatäti
anoppi1 kirjoitti:
Kyllä sitä osattiin pakkona ja riesana ennenkin pitää! Naapurissamme saman keittiön jakaneet miniä ja anoppi joutuivat keskenään jopa nyrkkitappeluun ja tiedän lukemattomia vanhemman sukupolven tarinoita hankaluuksista, kun anopin kanssa joutui asumaan.
Ennen ei ollut paremmin, siihen on turha vedota ja nuorille uskotella. Nykyajan anopit tai ainakin omassa ystäväpiirissä eivät halua sekaantua nuorten elämään omista kokemuksista viisastuneena. En anna neuvoja jos ei kysytä en tule kylään kutsumatta mutta kysyn jos apua tarvitaan. Nuoret eivät myöskään hyväksikäytä minua. On ilo antaa heille jotain mitä he tarvitsevat ja lapsenlapsille tietysti. Kukaan ei pidä niistä jotka tietävät kaiken paremmin joten sitä olen koettanut välttää, että sellainen vaikutelma tulisi. Toki sekin vaikuttaa että lapsella on puolisonkin suhteen hyvä maku ja tuuriakin tarvitaan.
Avioero olisi hankala tilanne anopillekin. Tavallinen normaali elämä, mikä sitä on tukiessa omalla panoksella joten olen myös onnekas kun nuoret ovat niin tervepäisiä tekemisissään.Puhut asiaa anoppi1. Kommenttisi voisi olla minun näppäimistöltä - ollaan niin samaa mieltä (eli oikeassa tottakai hih hih).
Ennen ei todellakaan ollut paremmin. Monen sukupolven yhteisasuminen oli yleensä katastrofi - ainakin jonkun eli useimmiten miniän kannalta.
Lapsuudenperheeni asui ja eli maalaistalossa ja samassa pihapiirissä elivät myös isäni vanhemmat. Tunnistan ja tunnustan asumismuodon hyvät puolet, mutta kyllä huonoja oli roppakaupalla enemmän. Äidilläni (nyt 90 v) oli todella tukalaa siinä yhteisössä. Jo lapsena näin ja tajusin sen. Jos silloin olisi ollut netti ja vaikkapa tämä palsta, äitini olisi taatusti ollut vertaistuen hakijana täällä.
Huolimatta tästä historiasta ja kokemuksestani menin myös itse maalaistaloon miniäksi. Eikä paremmin sujunut minullakaan, vaikka luulin että osaan välttää vaikeudet. Monen sukupolven asuminen samassa talossa tai pihapiirissä on kovin vaikea ja riskialtis yritelmä.
Sitä en väitä, etteikö onnistuneitakin yhteisöjä ole. Ja toki omassakin yhteiselämässä appiväen kyljessä oli myös hyvät puolensa.
Mutta sellaiset on kokemukset, että kenellekään en suosittele. Enkä ikinä missään tapauksessa alkaisi oman lapseni perheen kanssa asumaan kylki kyljessä.
- hopsansaa
Se, että joku muu pitää siitä, että anoppi juoksee joka päivä kylässä ei tarkoita sitä, että kaikki siitä pitäisivät. Minä olisin häätänyt anopin aikapäiviä sitten. Tekemisissä voi olla vaikka viikoittain, mutta päivittäinen kanssakäyminen ja "tekemisen keksiminen" anopille, saati sitten kaikille ydinperheen kesken tehtäville matkoille ja sinun sukulaistesi juhliin mukaan ottaminen on kyllä aika paljon liikaa. Ydinperhe on ydinperhe. Mitä miehesi tykkäisi, jos rupeaisit äitiäsi raahaamaan joka jumalan paikkaan myös mukaan?
Anopin olisi itse nyt keksittävä jokin harrastus, voit toki auttaa häntä siinä. - hunajahani
Ihanneaikataulu eräille joka ainoa viikko, koska tällainen elämä on vaan niin ihanaa:
ma: miehen äiti ja isä, miehen sisko ja 3-lapsinen perhe
ti: oma äiti ja isä, oma veli tämän perhe
ke: miehen kaverit eno setä
to: miehen äiti ja isä suunnitelee, minne mennään lomalle kaikki yhdessä
pe: oma äiti ja isä suunnitelee, minne mennään lomalle kaikki yhdessä
la: omat kaverit yhteinen laivamatka suunnitteilla
su: kaason tehtävät tulevana syksynä
sama ruljanssi viikko 39 - näin meillä
Voisitko vähän tuupata anoppia harrastusten pariin jos hän ei osaa itse hakeuttua? Meillä appiukko kuoli niin anoppi oli meillä jatkuvasti,rassasi kaikkia. Poikansa eli mieheni ei osannut tehdä asialle mitään. Tiesin että anopin serkut ovat leskiä myös ja ikää 70 ja risat. Soitin heille hienovaraisen puhelun,lopputulos: anopin serkut sai anopin mukaan eläkeläisjärjestöön missä tehdään mukavia retkiä yms matkoja ja ennen kaikkea näkee muita ihmisiä. Ono AP paikkakunnallasi eläkeläistoimintaa esim.eläkeliitto? Ja onko anopilla sisaruksia tai serkkuja paikkakunnalla joidenka kanssa voisi lähteä esim.teatteriin?
- Postimerkki peffaan
Todella hyviä vastauksia ja pajon mietittävää. Olen pikkuhlljaa alkanut kouluttamaan miestäni eli pikkasen laittamaan vastaan. Mieheni kokee, että hänen pitää pitää huolta äidistään. Se on kyllä kaunista mutta....
Itse koen, että meidän pitäisi enemmän viettää keskenämme aikaa ihan omana perheenä ja varsinkin kun suunnittelemme perheenlisäystä. Meidän välit on loppujen lopuksi hyvät mieheni kanssa, ollaan rauhallisia ja tasaisia luonteita.
Anoppi on kai jotenkin ulalla elämänmuutoksestaan ja hän kokee vaikeaksi puhua asioistaan kenellekään ja hän tuntee itsensä jotenkin "huonommaksi" kuin naimisissa olevat entiset kaverinsa, siinä syy miksei hän pidä yhteyttä. Kai hän yrittää tehdä kaikenlaista mutta melkein kaikki mitä hän tekee liittyy tavalla tai toisella meihin. Hän tekee meitä varten ruokaa pakkaseen , hakee sieniä meille, marjoja meille, shoppailee meille, etsii meille matkoja, päivittää facea meidän uutisilla....jne.
Tätä on vaikea selittää ja oln huomannut että tama on erittäin epätavallista. Hän jotenkin pitää minua tyttökaverinaan on olevinaan hirveän liioitellun nuorekas. Hän on petannut meille tulevaisuutta jo pitkälle, en edes tiedä miten pitkälle. Mutta, mutta haluaisin tehdä omiakin päätöksiä. Esim. en todellakaan aio muuttaa hänen taloonsa nyt enkä koskaan. En halua asua korvessa! Hän kuitenkin sisustaa sitä meitä varten.
No tällaista tämä elämä on! Pitää olla kiitollinen hyvästä miehestä ja eihän se anoppikaan paha ole, aika takertuva vaan. Meillä alkaa miehen kanssa vakavat keskustelut sillä hän haluaisi perheenlisäystä ja miksen minäkin mutta vain meidän perheeseen!- näin meillä
Onko sillä anopilla serkkuja tai sisaruksia paikkakunnalla? Tai edes joku kaveri? Ei meilläkään anoppi oikein osannut ottaa kehenkään yhteyttä tai lähteä minnekään,siellä se vaan nyhräsi neljän seinän sisällä tai meillä. Sitten alkoi tapahtua kun serkut houkuttelivat eläkeliiton tapahtumiin ja muihin rientoihin. Anoppi käy nyt kansalaisopiston vesijumpassakin mikä ei olisi ennen tullut kuuloonkaan.
- hsshhsoao
Miehen "kouluttaminen" kuulostaa pahalta, vaikka sen sisältyvän monien naisten ajatusmaailmaan... mieskin kai on aikuinen, joka tekee valintansa? Nyt kuulostaa siltä, kun kaksi naista hänestä tappelisi. Jos itse et tahdo viettää aikaasi anopin kanssa kuin harvakseltaan, ok. Mutta mies kai saa tehdä omat valintansa. Monista ydinperhekeskeinen elämä on ankeaa ja suku tärkeä.
- iäkkääksi eri tavoin
Mä olen ihan samaa mieltä: anopille omia harrastuksia missä tapaa muita ihmisiä. Minun anoppini on virkeä 80-vuotias ja hän harrastaa eläkeläisjärjestöä ja olemme koko perhe iloisia siitä. Näin anoppi pääsee teattereihin ja erilaisiin konsertteihin ja muille kivoille retkille ja hänellä on järjestössä oma ystäväpiiri. Vaikka meidän perhe on tärkeä,se ei ole silti AINUT elämänsisältö. Anopin vastakohta löytyy myös: oma äitini joka on huomattavasti nuorempikin. Äitini ei käy missään ja on täysin mökkiintynyt. On todella raskas ihminen. Soittaa monta kertaa päivässä ja valittaa ja ajatukset pyörii pienessä piirissä. Jo pelkkä kauppaan lähteminen on melkoinen operaatio ja ohjelmanumero.
- singer2014
No, periaatteessa hyvä ehdotus, mutta se tarkoittaisi, että aloittajan tämän miehen pitäisi käyttää taas omaa aikaansa taivutellaakseen vanhempaa naista.
Minä ainakaan en saisi äitiäni tekemään mitään, mitä hän ei haluaisi. Ja ei saisi mieskään äitiään menemään minnekään kansalaisopiston kursseille tai tansseille. Molempien vanhemmat kun viihtyvät suurimmaksi osaksi kotona, eläkkeellä..
On mahdotonta muuttaa toisen ihmisen tapoja tämän puolesta, vaikka kuinka istuisi tämän kanssa joka ainoa päivä. - anoppi1
singer2014 kirjoitti:
No, periaatteessa hyvä ehdotus, mutta se tarkoittaisi, että aloittajan tämän miehen pitäisi käyttää taas omaa aikaansa taivutellaakseen vanhempaa naista.
Minä ainakaan en saisi äitiäni tekemään mitään, mitä hän ei haluaisi. Ja ei saisi mieskään äitiään menemään minnekään kansalaisopiston kursseille tai tansseille. Molempien vanhemmat kun viihtyvät suurimmaksi osaksi kotona, eläkkeellä..
On mahdotonta muuttaa toisen ihmisen tapoja tämän puolesta, vaikka kuinka istuisi tämän kanssa joka ainoa päivä.Olet oikeassa. Taivutteluun ei kannata kovin paljon aikaansa käyttää, koska jokainen päättää itse omasta elämästään. Jatkuvaan taivutteluun ei kukaan kehottanutkaan, vaan vain asettamaan rajat sille miten paljon voidaan olla kanssakäymisessä. Sen yhteydessä voi ystävällisesti kehottaa hakemaan seuraa muualta ja ehkä ehdottaa suuntaakin, mistä seuraa voisi saada.
Jos se ei mene perille, niin sitten ei oikeastaan voi tehdä mitään. Mutta kannattaa ainakin kokeilla ja rohkaista menemään omiin menoihin ja tuoda esille se, ettei elämänsisältö voi olla vain lapsen perheet, koska siihen emme enää suostu.
Voi tietysti käydä niinkin, ettei anoppi halua tuota ymmärtää. Väkisin ei kenenkään elämään ei voi puuttua. Ei jälkikasvu isovanhempien eikä myöskään anoppi toisten elämään. Jokaine päättää itse mitä sietää ja miten elämänsä elää.
- autettavia
No ikäihmisten ei ole kai helppoa saada kontakteja jos vaikka on leski taikka eronnut vastikään. Silloin minusta osoittaa hyvää tapaa ja hyvää makua koettaa saada hänelle uutta iloa elämäänsä jostakin. Minusta esimerkiksi rankan eron läpikäyminen tai puolison kuolema ikäihmisellä on vaikeaa ja hänen voi olla hankalaa saada elämäänsä otetta. Tällaista ihmistä olisi autettava mielestäni.. oli sitte kyseessä naapuri tai anoppi. Minä kyllä huolisin sellaisen anopin kotiini vaikka asumaan jolla ei olisi minulle ihan kamalasti ilkeää sanottavaa.. siis jos pystyisin pitämään hänestä.
- joopa joo
Tätini jäi leskeksi 66v ja on luonteeltaan jäyhä pohjalainen. Hän on valitellut että on tosi vaikea solmia kaverisuhteita. No hän liittyi eläkeliittoon ja johonkin toiseen yhdistykseen ja käy eläkeläisten kuntosaliryhmässä. Tätini on kertonut että on käynyt monessa eri paikassa ja tilaisuudessa mihin ei olisi ikinä tullut lähdettyä jos olisi jäänyt yksin kotiin. Eläkeläisyhdistykset ovat siitä kivoja että tekevät erilaisia matkoja ja esim.konserttiretkiä yms. Ja siellä on muitakin yksinäisiä. Moni tietysti haluaa jäädä kotiin,sekin on valinta mutta kyllä piiri ja päänsisältö ovat jonkin ajan kuluttua turhan pienessä kuviossa.
- anoppi harrastamaan
Sovi miehesi kanssa rajat. Montako kertaa viikossa anoppi saa vierailla. Seuraavan loman te vietätte oman perheen kesken. Jne.
Sitten juttelette anopin kanssa, että te kaipaatte aikaa oman perheen kesken. Sinä haluat tavata vanhempiasi ilman anopin läsnäoloa, ainakin useimmiten.
Laadi lista järjestöistä, joihin anoppi voisi mennä mukaan omalla paikkakunnallaan: Martat, Eläkeläisryhmät, Kansalaisopisto, Seurakunnan toiminta, Karaokelaulajat, SPR:n ystävätoiminta, kunnan liikuntaryhmät ikäihmisille jne. Hanki listat, missä kokoontuvat ja milloin.
Nuo kaikki paikkakunnalla olevat serkut kannattaa käyttää hyväksi.
Muista sinä miehesi kanssa, että teillä pitää jatkuvasti olla myös omia ystäviä ja ihmissuhteita. Silloin ei tule sitä yksin jäämistä missään elämäntilanteessa.
Anoppisi ei sinänsä ole paha tai ikävä ihminen, joten varmaan voit luvata tapaamisen kerran viikossa, kaksi parhaassa. Kun hän pääsee mukaan harrastuksiin, niin hänellä on jotain kiinnostavaa kerrottavaakin.
Sinulle voisi sanoa, että hanki oma elämä ilman anoppia. Nyt olet liian kiltti. Ja anoppi tosiaan luulee, että sinä ja miehesi haluatte nähdä häntä joka päivä. - kokemustaon
entäs kun tilanne on samankaltainen, mutta siihen lisätään vielä mies, joka on kokoajan äitinsä puolellaan? jos asiasta keskustellaan tai nostetaan jopa kunnon riita, mies pysyy siltikin äitinsä puolellaan. Omasta kumppanista ei välitetä, hänen meileipiteistään, ajatuksistaan.
Paljon olemme saaneet anoppia jo omaan elämään, kun se tunkeutuminen oli mahdotonta. Mutta edelleen sitä on. Anoppi sitä ja tätä.
Mitä tehdä kun oma mies ei ymmärrä? voisi sanoa että narsismia on takana tässäkin.. - vanhuus edessä
kyllä se on niin että kukaan kunnollinen ihminen ei jätä äitiään eikä isäänsä yksin oman onnensa nojaan, vaikka puoliso miten käskisi ja komentaisi.. Omassa miehessäni oikeastaan olen alkanut ihailla sitä että hän kohtelee äitiään hyvin ja kunnoittaen. Saan itse samaa kohtelua, huolimatta siitä että minulle välillä liika annos anoppia on liikaa myös. Mutta en ole mieheni enkä anoppini. Ja yksinäinenhän tuo on raukka, huolimatta harrastuksistaan. Minusta on OK saada tarpeekseen anopista välilä. se on ymmärrettävää. Mutta otammehan huomioon että vanhenemme kokoajan ja varmaan tiukan paikan tullen haluaisimme ehkä omia lapsia apuun ja seuraksi? Vai onko niin että vanhan onkin oltava joko hoitokodissa tai yksin? Millaisen vanhuuden sinä haluaisit? Siis, kenen seurassa`? Onko anopilla oikeutta hyvään vanhuuteen vai onko hän tuomittu yksineläjäksi huolimatta siitä, että jälkeläisiä on?
- peruna2014
Jokainen päättää itse, miten hoitaa vanhempiaan, jos hoitaa, kun näistä tulevat vanhoja ja raihnaisia.
Päätös riippuu ainakin meillä siitä, miten nämä vanhemmat ovat vuosikymmenien aikana kohdelleet lapsiaan, näiden lapsuudesta tähän mennessä n. 50-ikävuoteen asti. Onko ollut tasapuolista vai ei?
Eli koska käytöksessä on joillakin ollut parannettavan varaa, sen mukaan tulee myös hoito. Joitakin tullaan näkemään ehkäpä useimmin, joitakin ei. En aio kuitenkaan lukita elämääni seuraavaksi 30-40 vuoden ajaksi, enkä tosiaan muuta asuinpaikkaani lähemmäs kummankin vanhempia.
- go old
Tottakai päättää itse hoitaako vanhempiaan vaiko ei. Tässä asissa kuitenkin uskon vahvasti karman lakiin eli sitä saa vastaan mitä kylvää. Minulla kuitenkin ollut senverran hyvät vanhemmat ja miehellä hyvä äiti hänelle, ettei heitä heitteille jätetä oman onnensa nojaan. Vaikkei missään laitoksissa siis vielä olla. Nykymaailma on sairas kun yhteiskunta halutaan vastuuseen jo perhesuhteistakin aivan liikaa. Tällä tarkoitan ettei mielestäni tekisi pahaa mennä ajassa vähän taaksepäin... hoitaa vanhuksia kotona..
- näin on meillä
Itsekin uskon karmaan, ja vastavuoroisuuteen.
Miehen vanhemmat ovat aina pyytäneet, ja pyytäneet ja pyytäneet koko liittomme ajan, ja saaneet, saaneet ja saaneet meiltä sitä apua. Ilman sen suurempia kiitoksia, aivan kuin se olisi niin itsevarmaa, että mehän autamme aina. On tullut huutoja, taas uusia vetoomuksia "niin paljon kuin sua on autettu". Missä, missä muka ovat auttaneet miestäni? Huudoilla?
No, mepä päätimme mieheni kanssa keskenämme, etteivät voi pyytää koko meidän elämän ajan. Jos miehen sisarukset taas ovat päättäneet samoin, että heillekin riittää, niin ei se tosiaan tarkoita, että muut (me kaksi) olemme vastuussa.
Tästä pääsemmekin heitteille jättöön. Ihmisellä on koko elämänsä aika varautua vanhuuteen. Ihminen kun ei demontoidu tai menetä elämänsä hallintaa hetkessä, vaan siitä tulee varoitusmerkkejä pitkän ajan kuluessa. Ihminen itse ehtii siis hyvin hankkia asuinpaikan hoivakodista tai kodinhoitajan tai muun asiainhoitajan. Jos hän käy lääkärissä, niin tällä on ensikäden tietoa kehityksestä ja voi puhua asiakkaalle.
Jos ihmisen luonne taas on niin itsepintainen, että hän ei välitä varoituksista tai ennakkohuolista, ja kuluttaa rahansa turhuuksiin, niin vastuu on tasan hänellä itsellään. (olemme mieheni kanssa sanoneet näistä useasti, mutta ei kun ei, eivät tee muutosta parempaan)
Kylmää? Piittaamatonta? Itsekeskeistä? Ehkä joidenkin mielestä. Mutta näillä "kunnollinen ihminen auttaa aina" on vaan ollut erilaiset vanhemmat/appivanhemmat alusta asti, tai sitten ei, ja silti uskovat, että vain taipumalla, hyvää tekemällä tapahtuu edistystä, edes joskus.
Hoitaa vanhuksia kenen kotona? Meillä on kaksio mieheni kanssa, tänne ei takuulla varavuodetta tule 4 ylimääräiselle. Emmekä aio miehen vanhempien vanhuuden tulevina ongelmavuosina käydä heillä 2-3 kertaa viikossa, ei meillä riitä aikaa eikä intoa siihen. Kiitosta siitä emme tule saamaan.- kaikki_vanhenevat
niin, aikaahan on varautua vanhuuteen vaikka ja kuinka, mutta...
oma äitini on nyt 88 vuotias. Hän on kerännyt sievoiset säästöt sitä varten, että ei joskus pysty itsestään enää huolta pitämään. Se kohta hänen elämässään on tullut ja mennyt jo vuosia sitten, mutta rahat pysyvät pankkitilillä. Hän ei edes ymmärrä sitä kuinka paljon hänellä sitä rahaa on, jota voisi käyttää parempaan elämään, kunnon ruokaan, kotipalveluun, siivouksiin ja pihan hoitoon. Hän sanoo aina, että vasta sitten lähtee hoitokotiin kun ei kotona tule toimeen. Nyt oli että muuttaa pois kesän jälkeen, eilen puhui, että kyllä hän pystyy ainakin jouluun saakka vielä olemaan.
Minä hyppään tekemässä ruokaa, siivoamassa ja pesemässä häntä, koska.. minulla ei ole sydäntä jättää tuon ikäistä ihmistä, ei häntäkään vaikka hän on oma äitini, näkemään nälkää. Ei hän mikään huippuäiti ole ollut, mutta siitä huolimatta, en toivoisi itselleni nälkään kuolemisloppua, enkä missään tapauksessa halua sitä äidillenikään.
En minä pysty väkisin pakottamaan häntä mihinkään vanhainkotiin, kun hän ei sinne kertakaikkiaan halua. Kotisairaanhoito on sitä mieltä, että äitini pärjää yksin.
Mitä virikkeisiin tulee, niin onhan se nyt niin, että ikäihminen ei opi enää uusia temppuja. Virikepiirit sopivat seurallisille ihmisille, ei näille hiljaisemmille ja eristyneemmille.
Lopuksi minä en odota äitini huolehtimisesta kiitosta enkä kunnianosoituksia keneltäkään. Kyse on minulle inhimillisyydestä, siitä miten minä itse kohtelen muita ihmisiä, tässä tapauksessa äitiäni. Kyse ei ole rahallisesta hyötymisestä eikä kiitoksesta, kyse on inhimillisyydestä ja ihmisenä pysymisestä.
Varsinaiseen asiaan.
Jos minä olisin ap, käyttäisin anoppia hyödyksi silloin kun hän teillä on. Kun anoppi tulee, pyydä häntä katsomaan lasta ja lähde itse käymään kuntosalilla tai juoksulenkillä. Lapselle tekee hyvää olla mummon kanssa kahdestaan.
Kun anoppi on mukana matkoilla, pyydä olemaan lapsen kanssa, mies ja sinä käytte vaikkapa tanssimassa illalla tai vietätte muuten laatuaikaa keskenänne.
Anoppi kokee olevansa hyödyksi ja sinä saat miehesi kanssa kahdenkeskistä aikaa. Positiivisella asenteella pääsee pitkälle.
Lisäksi sen verran, että ei kaikkia omia menojaan tarvitse anopille etukäteen kertoa. Esim. ulkomaan matkat, varatkaa liput perheellenne ja kertokaa vasta muutamaa päivään ennen, että emme ole kotona silloin ja silloin.
Omien vanhempiesi luokse voitte mennä anopille ilmoittamatta. Tietysti jos anoppi ja vanhempasi ovat tuttuja ennestään, se voi vaikuttaa oudolta, mutta elämä on välillä outoa.
Samaten voit anoppisi teillä kyläillessä sanoa nätisti, että ensi viikolla meillä on omia kiireitä, sopiiko, että nähdään seuraavan kerran vasta xxx päivänä.
Aina voi ohjata anoppia suunnitelmallisempiin käynteihin nätisti puhumalla.
. - Olkoon.vaan.vanha
Olen samoilla ikälukemilla ja hämmästyen luen, että äitisi on onnistunut säästämään "sievoiset säästöt". En minä ole. Olen ollut työssä ja elänyt normaalin elämän miehen ja lapsien kanssa, kouluttanut lapset, hoitanut huushollin ja miehen. Nyt olen ansaitsemallani eläkkeellä. Kai äitisikin on?
Omakotitalo teettää työtä sen minä jaksaa tehdä, mutta kyllä olen siivoojan ottanut. Sinuna hankkisin siivoojan äidillesi. Sanot kipakasti, että hänellä on varaa maksaa siivous, koska siitä saa kotitalousvähennyksen. Sano tiukasti, että selkäsi ei kestä enää äidin huushollin siivousta, joten ottaa sitten pölynimurin itse, jos ei apu kelpaa.
Minä en käsitä, millä oikeudella minä voisin vaatia lapsiani tulemaan minun sotkujani siivoamaan, ei tule mieleenikään. - kaikki_vanhenevat
Olkoon.vaan.vanha kirjoitti:
Olen samoilla ikälukemilla ja hämmästyen luen, että äitisi on onnistunut säästämään "sievoiset säästöt". En minä ole. Olen ollut työssä ja elänyt normaalin elämän miehen ja lapsien kanssa, kouluttanut lapset, hoitanut huushollin ja miehen. Nyt olen ansaitsemallani eläkkeellä. Kai äitisikin on?
Omakotitalo teettää työtä sen minä jaksaa tehdä, mutta kyllä olen siivoojan ottanut. Sinuna hankkisin siivoojan äidillesi. Sanot kipakasti, että hänellä on varaa maksaa siivous, koska siitä saa kotitalousvähennyksen. Sano tiukasti, että selkäsi ei kestä enää äidin huushollin siivousta, joten ottaa sitten pölynimurin itse, jos ei apu kelpaa.
Minä en käsitä, millä oikeudella minä voisin vaatia lapsiani tulemaan minun sotkujani siivoamaan, ei tule mieleenikään.Olkoon.vaan.vanha:lle vastaus:
tietenkin äitini on eläkkeellä, on ollut 65 vuotiaasta asti.
Äitini ei ole tarvinnut "hoitaa" miestä. Isäni kuoli jo 1960-luvulla nuorena miehenä. Äitinikin on elänyt normaalin elämän kasvattaen maailmalle useamman lapsen ja tehden siinä sivussa raskasta maataloustyötä maatalouslomittajana yli 20 vuosikymmentä talosta taloon kiertäen isäni kuoleman jälkeen. Joten tasoissa olette.
Ihmiset ovat mitä ilmeisimmin erilaisia rahankäytössään. Äitini on kerännyt hyvät säästöt siitä noin 1300€ bruttoeläkkeestään vuosien saatossa, sinulla ei ole säästöjä. Ilmeisesti kulusi ovat isommat tai käytät rahaa enemmän kuin äitini.
Voi huokaus, lähimmät siivoojat ja ruokapalvelut löytyvät 70 km päästä, äidilläni on kauppaankin matkaa yli 30km.
Sen vuoksi äitini pitäisi muuttaa yksityiseen hoitokotiin kaupunkikeskukseen ja sitä yksityiseen hoitokotiin muuttoa varten hän on rahaa säästänyt. Mutta kun se omasta kodista pois lähteminen ei ole vanhalle ihmiselle helppoa, ei etenkään sellaiselle, joka on samassa kodissa asunut yli 70 vuotta.
Ja vielä isompi huokaus, ilmeisesti ikä ei anna kaikille ihmisille ymmärrystä.
Ei minunkaan äitini vaadi minulta mitään, ei pyydä tekemään ruokaa eikä siivoamaan, käymään kutsuu ja estelee, että kyllä hän itse siivoaa.
Mutta kun, äitini ei pysty enää itse tekemään kotitöitä kunnolla.
Hänellä on tasapainohäiriöitä, on halvauksen jäljiltä toisen käden ja jalan toimimattomuutta mitkä vaikeuttavat peruselämää koko ajan.
Jotta saisit kokonaiskuvan äitini terveystasosta, otapa vaikka sellainen lyhytvartinen lattiaharja (tai pölynimurin putki) ja teippaa se jalkaterästä ylöspäin vasempaan jalkaasi. Sitten ota huivi ja kiedo se ympärillesi löyhästi niin että vasen kätesi jää huivin sisälle. Et voi sen jälkeen nostaa vasenta kättäsi kuin noin 5-10 cm ylöspäin kyljestäsi. Lisäksi otat rollaattorin eteesi ja työnnät sitä. Kokeilepa sitten imuroida, tiskata ja tehdä ruokaa. Kerro sitten oliko helppoa tehdä kotityöt. Ja vielä, koetapa pestä seuraavan kerran hiukset pelkästään yhdellä kädellä.
Lopuksi sanon, että äitini luona kävi juuri kotisairaanhoito lääkäri joka totesi, että hän on liian hyväkuntoinen kunnallisten vanhustenpalvelujen piiriin, koska pystyy vielä itsenäisesti huolehtimaan auttavasti puhtaudestaan (vaikka kädet eivät taivu enää esim. hiusten pesuun). Joten siltä puolelta ei ole apuja tulossa.
Asia minun puoleltani loppuun käsitelty.
Hyvää kesän jatkoa, eletään läheistemme kanssa sovussa ja hyvillä mielin.
- anonyymitpalstalla
AP kerro miten kävi? Toivottavasti anoppisi löysi uusia kivoja harrastuksia ja uusia ystäviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812