Hollanti julkistaa 9.9. alustavat tutkimustulokset malesialaisen matkustajakoneen onnettomuudesta. Yhä useammat pätevät henkilöt ovat olettaneet, että ukrainalaiset hävittäjät ampuivat alas Boeingin, mutta tapausta on käytetty tekosyynä kiristää taloudellisia pakotteita Venäjää vastaan ja tuen antamiseksi Kiovan hallinnolle.
Malesian pääministeri vaati avointa ja puolueetonta lennon MH17 onnettomuustutkintaa. Toisin sanoen, nykyinen Hollannin johtama tutkinta on ollut sekä salattu että puolueellinen tragedian kohdemaan silmissä.
Tälle Malesian epäileväiselle kannalle onkin nähty kertyvän lauantain jälkeen yhä lisää näyttöä. Malesian puolustusministeri lentää Moskovaan 10.9. keskustellakseen tutkintaan liittyvistä ongelmista. Hän on lentänyt maanantaina Kiovaan asiaan liittyen. Käytyään Moskovassa malesialaisministeri lentää Hollantiin keskustelemaan onnettomuustutkintaan liittyvistä asioista.
Erityisesti Venäjä on vaatinut lennon MH17 kohtalon avointa ja kunnollista tutkintaa ja kertonut, että nykyinen tutkinta on ollut vastoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa. Venäjä on toistuvasti syyttänyt Kiovaa tutkimuksien estämisestä ja tietojen salailusta. Nyt suoritetut onnettomuustutkinnat on tehty salaa mm. kansainväliseltä siviili-ilmailun viranomaisilta ICAO:lta. Tämä ei vakuuta tutkinnan tuloksista ja ennusmerkit viittaavat politisoituun toimintaan lännen puolelta.
Malesian pääministeri vaati avointa ja puolueetonta lennon MH17 onnettomuustutkintaa. Toisin sanoen, nykyinen Hollannin johtama tutkinta on ollut sekä salattu että puolueellinen tragedian kohdemaan silmissä.
Tälle Malesian epäileväiselle kannalle onkin nähty kertyvän lauantain jälkeen yhä lisää näyttöä. Malesian puolustusministeri lentää Moskovaan 10.9. keskustellakseen tutkintaan liittyvistä ongelmista. Hän on lentänyt maanantaina Kiovaan asiaan liittyen. Käytyään Moskovassa malesialaisministeri lentää Hollantiin keskustelemaan onnettomuustutkintaan liittyvistä asioista.
Erityisesti Venäjä on vaatinut lennon MH17 kohtalon avointa ja kunnollista tutkintaa ja kertonut, että nykyinen tutkinta on ollut vastoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa. Venäjä on toistuvasti syyttänyt Kiovaa tutkimuksien estämisestä ja tietojen salailusta. Nyt suoritetut onnettomuustutkinnat on tehty salaa mm. kansainväliseltä siviili-ilmailun viranomaisilta ICAO:lta. Tämä ei vakuuta tutkinnan tuloksista ja ennusmerkit viittaavat politisoituun toimintaan lännen puolelta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Missä?
Hetkeä ennen MH17:n katoamista Putinin käsinukke Strelkov kerkisi öyhöttämään, miten olivat juuri pudottaneet Ukrainalaisen rahtikoneen. Ukrainalta vain ei tuolla kertaa menettänyt yhtään konetta.
Keitä ovat nämä "yhä useammat pätevät henkilöt", jotka "ovat OLETTANEET, että ukrainalaiset hävittäjät ampuivat alas Boeingin"?
Eikö teitä persuja nolotä yhtään?
Mutta miksi matkustajakone ylipäänsä harhautettiin ohjautumaan hengenvaaralliselle sotatoimialueelle? -- Joka tapauksessa keskustelu turmasta näyttää siinä määrin vaimenneen lännen propagandassa, että ennustan Kiovan hallinnon kannalta raskauttavia tosiasioita olevan vielä paljastumassa...
Lento MH17: Riittävätkö nämä dokumentaatiot osoittamaan ...
www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id...Översätt den här sidan
20 jul 2014 - VERKKOMEDIA.org - Avoin uutispalvelu - Lento MH17: Riittävätkö nämä ... Kuten tiedämme, koneen kappaleita on levinnyt 15 kilometrin alueelle, mikä ... He painottivat, että suuri määrä ruumiita oli "täysin verettömiä" – kuin heistä .... siistejä ja ehjiä passeja, joiden kerrotaan olleen turmakoneen uhreilla.
Tuo rajatiedon, homeopatian ja salaliittoteorioiden pää-äänenkannattaja?
Totta kai riittää!
Malesian kadonnut lento MH370, etäohjauksen historia, 911 ...
kansakunnanhenki.blogspot.com/.../malesian-kado...Översätt den här sidan
19 mar 2014 - Diego Garcia? ... -journalist-hijacked-flight-370-passenger-sent-photo-hidden-iphone-tracing-back-secret-u-s-military-base-diego-garcia/
2014-03-08: Malaysia Airlines, lento 370 (ja matka-asiakirjat) - Homma
hommaforum.org/index.php?topic=92257.270Översätt den här sidan
8 mar 2014 - 30 inlägg - 12 författare
Etenkin salaaminen tuntuu kummalliselta, ja matkustajat olisivat kyllä ..... Was Malaysia Airlines Flight 370 Redirected to Diego Garcia?
Jos olisi kansainvälinen oikeus
Putin, Medvedev ja Lavrov vietäisiin sinne Krimin miehittämisestä
ja hirttotuomio olisi lähellä
Toisaalta Ukraina on sotarikosvaltio joka hyökkäsi Raatteen tiellä
ja tähtäimenä oli tuhoa Suomen kansa
Kahden aasialaisen slaavilaisen kansan tappelu Venäjä-Ukraina
voisi vähemmän kiinnostaa
saankoon ukrainalaiset, Stalinin rengit, nyt vuorostaan turpiinsa
eivät ole maksaneet sotakorvauksia Suomelle
KIRJOITUSVIRHE helEVtti
koska Suomi24 tekopyhästi pitää sanaa hel vetti kirona vaikka on paikannimi
ukrainalaisille hyökkääjille
http://ylojarvenuutiset.fi/2013/12/06/kun-helEVtti-jaatyi-raatteen-tiella/
Mustavalkoisista kuvista paljastuu sekä pienen maan legendaarinen, jopa ihmettä lähenevä kyky torjua jättimäinen vihollinen että sankarillisen historian kääntöpuoli ukrainalaisen 44. divisioonan
Hei Sepi, älä jaksa... Eikö me käyty nää läpi jo silloin 90-luvulla.
Avaus ei kuulu tänne.
Obama ja Cameron taistelevat rinta rinnan venäläis-isis-läisiä terroristeja vastaan
Venäjän ja Putinin toiminta YK:ssa (päätöslauselmat ja toimet estettiin)
aiheutti terrorijärjestö ISISin ja
teloituksen ja monivuotisen sodan nyt lähi-idässä
Venäjä on kiistatta kautta aikojen pahin sotarikosvaltio maailman historiassa
Obama ja Cameron taistelevat rinta rinnan
http://www.msnbc.com/morning-joe/obama-cameron-stand-together-against-isis-russia
Mikäs se lainen "kiistatta" sitten on. Varsinkin kun ajattelee Usa/Englannin/Naton/länsiliitouman puuhia. Ovat hanakoita hyökkäilemään ja antamaan "tapporahoja" sellaisten itsenäisten valtioiden johtajista joista eivät "tykkää", ja sitten on tietysti nuo "väärennetyt" ja väärät tiedot, joiden pohjalta mm. Irak on edelleen aivan sekaisin noiden sankarillisten toimen vuoksi.
Se siis siitä, mikähän se onkaan maailman vaarallisin ja sekopäisin syyttömien tappajakoneisto, ja syyllistyy sotarikoksiin, jota luonnollisestikaan eivät ole "sotarikoksia" kun riittävän monet kumppanusvaltiot osallistuvat niihin.
Voi tuota sinilsäisyyden määrää, se on jo luokiteltavissa typeryydeksi !
Venäjä on suurin sotarikollinen diktatuuri ja laittomuusvaltio, jonka
kansa on kasvatettu pulakauden imperialisteiksi pitämällä heitä
tynnyrissä, pelkästään tämä antaa rikolliselle Kremlille sen
sotarikosmaineen
Venäjä on raiskannut itä-Euroopan maksamatta mitään
korvauksia
tuhonnut Karjalan Petsamon levittänyt hiviä sinne jne.
tuhonnut lähi-idän ja tukenut Nasseria Irania ja terroristeja
aseistantu Syyriaa
tukenut assadia ja pitää sotilastukikohtaa siellä
estänyt toimet Syyriassa ja luonut ISIS-terrorismin
aloittanut Afgnistanin sodan
raiskannut sisällisodissaan moldovan, tshetshenian, georian
ukrainan
eikä hevonpashaa jälleenrakentanut esim afganistanissa
Venäjä raiskaa moldovaa
http://www.washingtonpost.com/world/europe/transnistria-the-breakaway-region-of-moldova-could-be-russias-next-target/2014/03/24/c68c50a4-be46-4042-a192-6813e93380bc_story.html
Just just, olet sitten valinnut oikein "vapaan maailman" tunnetun "puolueettoman" julkaisun lähteeksesi. Tosin en edes viitsinyt sitä linkkiä avata, kirjoituksesi kertoi kaiken.
Psykiatrinen hoito taitaa olla sulle ainoa järjevä vaihtoehto, jota tuskin suostut käyttämään, vaan haluat hyökkäystä Venäjälle "tietojesi" pohjalta.
Lueppas kirjoituksesi, ja pohdi miltä se mahtaa näyttää, tuleeko siitä jotenkin vakuuttunut olo "tiedoillesi", vai menetkö suoraan "koppaan" johon kuulut, eli vainoharhaiset salaliittoteoreetikot ;)
Länsimaat se venäjän piirittäminen mikäli haluatte elää tulevaisuudessa.