Suomi on huijareiden luvattu maa. Täällä työttömien kustannuksella tehdään kovan luokan bisnestä. Järjestetään kaiken maailman humpuukikursseja,joista kurssittajat kuittaavat suuret rahat. Samapahan se tietysti kuka ne EU-tukirahat (lue maksetut omat rahat) kolii, mutta työllisyyden hoitoon tarvittaisiin ne kipeästi.
Tällaista oli jo kokoomuksen hallituskaudella ja kokoomuksen työministerikaudella, mutta mikään ei ole näköjään muuttunut. Saadaan työllisyysluvut näyttämään pienemmiltä, kun ihmisiä pidetään vaikka humpuukikursseilla.
Huijareiden valtakunta
4
172
Vastaukset
- Jaba_43
Kataisen johdolla sivistysvaltion nimiin vannovan kokoomuksen tulisi ehdottomasti puuttua työllisyyskoulutuksessa tapahtuvaan miljardituhlaamiseen.
Rahaa todella jaetaan veropotista koulutusyrityksille ilman riittävää kontrollia sen suhteen onko koulutuksesta mitään hyötyä, koska sosialidemokraateilla ei ole mitään osaamista sen suhteen, miten koulutkselle asetetaan laadullisia ariointikriteereitä ja millä toimenpiteillä niitä valvottaisi.
Sosialidemokraatteja tuskin edes kiinnostaa työllisyyskoulutuksen laadunvalvonta, koska se paljastaisi vain sen, että veronmaksajan rahalla on vuosikymmenet siirretty tilastolukuja työttömät-sarakkeesta koulutettavat-sarakkeeseen, että työttömyysprosentit eivät näyttäisi niin pahoilta.
Olin itse kouluttajana mukana 90-luvun jälkimainingeissa, kun työllistämisvaroilla järjestettiin yrittäjäkoulutusta. Koulutettavina olivat akateemiset työttömät ja koulutuksen järjestäjänä yliopistot.
Siinä oli kyse puhtaasta tulonsiirrosta valtiolta yliopistoille, kun koulutusohjelmat olivat täysin pintapuolisia eivätkä koulutuksesta vastaavat ylipopiston palkoilla olevat henkilöt pystyneet minulle kertomaan edes sitä, mikä oli asetettu oman osuuteni oppimistavoitteiksi.
"Kyllähän sinä itse tiedät, mikä on uudelle yrittäjälle tärkeää tietää", he sanoivat.
No toki minä sen tiesinkin, mutta olin aika hämmästynyt, että valtion varoilla tapahtuvassa koulutuksessa kukaan koulutuksen järjestäjistä ei aseta tavoitteita koulutukselle, vaan deegoi tavoitteiden asettamisen niille kouluttajille, joilta ostaa koulutuspalveluja.
Olen kuullut, että tämä on johtanut moniin riitatapauksiin, kun koulutukseen osallistujat ovat nostanet rähäkän koulutuksensa tehotomuudesta, sillä moni "konsultti" otti rahat vastaan, mutta toteutti osuutensa "kustannustehokkaasti" koulutuksen tuloksista välittämättä, kun koulutustavoittet puuttuivat - t:jarmo
Työministeriö on aivan turha ministeriö.
Suomessa työllistymisen koulutus on suunnattu työttömille ja heille ladataan turhia odotuksia, että jotakin paremmin osaamalla saisivat työpaikan.
VÄÄRÄ VASTAUS!
Todellisuudessa Suomessa pitäisi kouluttaa työllisyysvaroilla pk-sektorin yrittäjiä, että he uskaltaisivat ja OSAISIVAT palkata! Siellähän sitä työtä perkele on eikä työttömän luona!
t:jarmo- Joutomies
Kävin 1970-luvulla koneasentajan ammattikurssin, jolla kyllä oppi ammatin perustiedot jos vain itsellä oli haluja ja kykyä.
Myöhemmin, kun olin siirtymässä yrittäjäksi menin pienyrittäjän peruskurssille. Se oli kyllä naurettavampaa kuin Spede-show.
Välillä katsottiin joku kalvo, jolla esitettiin kuinka mahdollista asiakasta tulee tervehtiä. Joskus kierrettiin ympyrää lattialla, pahvinen kertakäyttölautanen teipattuna selkään ja takana tuleva kirjoitti samalla siihen millainen minä olen.
Verotusta ja kirjanpitoa koskeva oppi oli samaa mitä olin saanut yleisestä jakelusta.
Myös pari yrittäjää kävi kertomassa oman menestystarinansa, siinä tärkeimmät mieleenjääneet asiat.
Mielestäni tärkeintä koulutuksessa on, että se pystyy täyttämään sen vaativimmankin opiskelijan tiedontarpeen. Ihan sama, onko kyse palkkatyöhön tai yrittäjyyteen ohjaavasta koulutuksesta.
Suomessa on mielestäni pula asiansaosaavista aikuiskouluttajista, rahastajia kyllä löytyy. Ymmärrän päättäjiäkin siinä mielessä, että on turvauduttava siihen mitä löytyy. Kouluttajien heikko tasokin on osoitus kilpailun puutteesta alalla.
- rautalehti
"Suomi on huijareiden luvattu maa. Täällä työttömien kustannuksella tehdään kovan luokan bisnestä. Järjestetään kaiken maailman humpuukikursseja,joista kurssittajat kuittaavat suuret rahat."
Noinhan asia valitettavasti on... ja pitkäaikaistyöttömistä iso osa on sellaisia, jotka eivät kelpaa mihinkään työhön edes ilmaiseksi... palkatta.
Lähde: työministeriö/työministeri T. F.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668