yksipuolinen rakkaus=tuskaa sai miettiin.. että mussa on varmaan jotain pahasti vialla kun se ei minusta ole yhtään tuskaa...Tuskallisempaa on olla parisuhteessa hyvin pitkään ja erota. En osaa mieltää ketään "omakseni" jos ei ole ollut suhdetta ja lupauksia ja näin ollen en oikein osaa tuntea mustasukkaisuutta tai tuskaa. Minun olisi pitänyt ensin kokea jokin omakseni jotta voisin surra sen menetystä. En osaa sellasta ilman konkreettisia lupauksia ja suhdetta.
Elämäni ei muutu rakenteiltaan miksikään vaikka toinen ei vastaisi tunteisiini. Olen elämässäni kokenut niin paljon pahempia asioita.. Elämäni tukipilarit ei horju tai kaatuile niin pienistä. En koe tarvetta itku-potku raivareihin jos joku ei vastaakkaan mun tunteisiin. Aina tulee uusi joka sitten vastaa. Kaikille on joku joka rakastaa
Elämäni ei muutu rakenteiltaan miksikään vaikka toinen ei vastaisi tunteisiini. Olen elämässäni kokenut niin paljon pahempia asioita.. Elämäni tukipilarit ei horju tai kaatuile niin pienistä. En koe tarvetta itku-potku raivareihin jos joku ei vastaakkaan mun tunteisiin. Aina tulee uusi joka sitten vastaa. Kaikille on joku joka rakastaa
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ugh
E?
Sopis osa munki kirjottamaksi.
Onko sulla vilkas mielikuvitus kun ihastut?
Ei.. yleensä oon aika tylsä jalat maassa oleva ihminen joka ei osaa heittäytyä.. Siksi täälläkin. Jarruttekin osaamatta tarttua hetkeen. Miettin liikaa ja pelkäsin liikaa. Siitä tylsästä tavasta elää saan noottia usein
Mulla on teoria, että yksipuoliseen rakkauteen hurahtavilla on vilkas mielikuvitus. Tulee haaveiltua ja rakastuttua haaveeseen. Oon itse sellainen, tässä saa ihmetellä että miten sitä mielikuvitusta hillitään ja pidetään jalat maassa. Ei vilkkaalle mielikuvitukselle voi mitään. Onko neuvoja?
Se varmaan luonne juttuja..multa asia tulee niin luonnostaan etten osaa oikein pukea sitä järkeviksi lauseiksi joilla neuvoisin. jos muut kirjoittajat osaa niin auttakaa!! Mä vaan mietin aina onko asia järjellinen ja hiukan peilaan itseeni. Miten itse toimin? En mä esim. Ihastunu ole kaikkiin vaikka saatan kaupassa jollekin hymyillä tai vaihtaa muutaman sanan..
Mun mielestä kans luonneasia. Vilkas mielikuvitus on kiva juttu, mutta näissä asioissa riesa. Siinä mielessä sulla on asiat hyvin, mun mielstä sulla ap on tasapainoinen suhtautumistapa suhdeasioihin.
En mäkään ihastu helposti (onneksi!) mutta kun ihastun niin... juokse sinä humma, mielikuvitus laukkaa...
Ei aivan.. Mä vedän yli mutta toiseen suuntaan. Mulla on ajoittaista taipumusta ollut heittää ajattteluni sille puolelle että en usko että muhun oikeasti joku olisi ihastunut. pessimisti kun ei pety koskaan ;)
Uskot kuitenkin jos toinen sanoo että haluaa olla sun kanssa? Jos näin niin sehän on ihan tervettä. Et haihattele turhia?
Mutta tuo järjellä ajattelijan rooli on raskas kantaa varsinkin sellaisessa ystäväporukassa jossa muut on sellaisia "haaveilijoita"
Itse olen monissa ystäväporukoissa arvostettu neuvojen antaja ja samalla yksi ärsyttävimmistä ihmisistä jotka vetää ne haaveilijat takas maan kamaralle ja kertoo realistiset faktat
. Olen myös monesti se joka alkaa ottaa selvä miten muut pääsis niihin haaveisiinsa ja yritän käynnistää haaveilua tositoimiksi. Sekin on veemäine rooli sillä monet haaveilijat ei halua toimintaan asti viedä asioita tai tajuaa siinä vaiheessa viimestään että homma vaatisikin jotain ponnisteluja asian eteen ja haave kaatuu.
Järjenääni eli masentajan ääni (mun ikävä roolini) joten haaveilijan rooli on silti hauskempi ja enemmän nautintoa tuovampi.
Uskon tottakai jos se tulee selvästi esille. Mitään kiertelyä en usko.
Ei se haaveilijan rooli kivaa ole. Loppuviimeksi.
Järjenääni, sehän on hyvä juttu! Mun kaveripiirissä on sellaisia ja oon iloinen että on. Kunhan et vaan ole kyyninen, kannustava järjenääni on hyvä.
Itsellä se tuska ei niinkään tule siitä, että menettää jonkun. Vaan ne omat toiveet ja haaveet kaatuu. Kirjoitit, että tukipilarisi ei horju. Se on hyvä. Kirjoitit myös, että kyllä aina tulee joku uusi, joka vastaa tunteisiisi. Toisilla ei ehkä ole niin. En ole enää kovin nuori. Ei ole ollut onnea rakkaudessa, tai sitten olen jotenkin itse epäonnistunut, kun en ole onnistunut löytämään ketään ja muodostamaan jotain pysyvämpää. Ihan totta, että kaikille on joku joka rakastaa. Mutta mistä ja miten hänet löytää???? Sitten kun onnistuu jonkun ihanan kohtaamaan ja ei siitä mitään synnykään, voi se jollekin olla kova pala. Enkö kelpaakaan...taaskaan. Näin tunteet sanoo, vaikkei se ehkä oikeasti näin ole.
Toinen juttu on ihan tieteellisesti todistettu. Kun ihminen oikeasti rakastuu, on se kemiallinen hormonimyrsky elimistölle. Ja jos tunteet ei saa vastakaikua, eikä juttu etenekään, kyllä siitä tulee ihan vieroitusoireita.
Mulla on ajatus että epätoivon vimmalla rakkauden etsiminen johtaa vain virheeseen. Saattaa ottaa "vain jonkun". "
Ei rakkaus kulje kello kaulassa" sanotaan yhdessä biisissäkin. Ei se tule kutsuen ja pakottaen. Se kolahtaa yllättäen odottamatta ja ihan itsekseen. Ja onhan niitä jopa 70 vuotiaita jotka on rakastunut vielä uudelleen kun oma puoliso on jo kuollut!
Mikään ikä ei ole liian vanha rakastumiselle!
Mä olen aina mun seurustelukumppanit tavannut harrastus, työ tai opiskelu tai kaveripiireistä. En ole salama rakastuja joten mulla se pitkä "altistuminen" on välttämätöntä. Baareista en löydä ketään koska yksi ilta ei riitä siihen että ihastuisin niin että uudelleenkin nähdä haluaisin. Eli elämällä omaa elämää ja tapaamalla uusia ihmisiä esim työn ja harrastusten kautta voi yhtäkkiä vaikka löytääkin sen rakkauden! :)
Ihan totta kyllä, ettei rakkaus tule pakottaen, etsien. Taidan olla myös tuossa samanlainen, etten kuitenkaan ole salama rakastuja. Oon just miettinyt, että baarissa kun käyn en löydä ketään, enkä edes oikein kiinnostu. Tuntuu, että tarvitsen enemmän aikaa, jotta voin edes kiinnostua. Nettitreffeissäkin on tavallaan sellainen hätäinen fiilis, vaikkakin siinä voi kirjoitella ja päästä vähän toisen ajatuksiin käsiksi. Kuitenkin itselläni tämä viimeinen tapaus oli juuri näin, että oli pitkää "altistusta". Tavattiin töissä ja tiesin hänet. Sitten jouduin tekemään yhteistyötä hänen kanssaan ja sitten tapahtui jotain...josta en vieläkään ole toipunut. Ympäristö on myös sellainen, jossa pääsee tutustumaan toiseen ilman, että ajattelisi sen etukäteen johtavan jonnekin ja on pidempi tutustumisaika. Toisin kuin esim. nyt baarissa tai nettitreffit.
Ikähän ei estä rakatumista niin kauan kuin henki pihisee. Perheen perustamisessa sensijaan ikä tulee vastaan, jos mielii omaa lasta. Ja kun sattuu olemaan naissukupuolen edustaja :)
Sitähän tietenkään ei voi etukäteen ennustaa miten "suhde" etenee, voi olla että se loppuu heti alkumetreille.. mutta tuo "ja sitten tapahtui jotain...josta en vieläkään ole toipunut." kuulostaa jotenkin vähän vakavammalta..
Itsekin olen vielä lapseton nainen.. mutta en ota asian kanssa mitään stressiä. Mielestäni se pikaisesti jonkun väärän kanssa lapsien tekeminen vain siksi että aika loppuu kesken olisi suuri virhe. Lapsen etu kuitenkin joka tilanteessa se tärkein.
Itse elin hyvin vaikean ja rikkonaisen lapsuuden jossa sai tuntea turvattomuutta, pelkoa ja pelätä humalaisia tai väkivaltaisia vanhempia joten itse valitsen mieluummin sitten ei lapsia ikinä kuin sen että hätäisesti jonkun kanssa vaan perhettä perustaan.
Onhan niitä sitten kaikenlaisia keinoja jos lapsen haluaa vaikka ei nyt "sitä oikeaa" olisi löytänytkään. Paljon on pieniä lapsia vailla "sijaisperheitä" kiireellisiä sijoituksia tarvitsis moni hyvin pikkuinen lapsi joka liian pieni laitosmaiseen sijotukseen lastenkotiin. Adoptiot jne. Ne on mahdollisuuksia. Juridisia koukeroita en tietenkään tiedä että millainen on "perhe" tai "sijaishuoltaja" joka heistä on pätevä tehtävään.
Ja onhan lääketiedekin niin kehittynyttä että monet saa vielä hyvin "iäkkäänäkin" lapsen jos ei omin avuin niin ehkä lääketieteen avun keinoin. Oma äitini sai viimeisen lapsensa lähempänä 45 vuotta! Mutta siis mahdollisuuksia on silti. Ei siitä kannata liikaa stressiä silti ottaa.
Hänen lähelleen ei tulla rymistellen vaan hiljaa hivuttamalla ja hienotunteisesti.Ja jos ollaan täysin rehellisiä, voit menettää uskosi häneen ennenkuin pääset minnekään hänen kanssaan. Voi olla aikoja, jolloin tunnet, että olet käyttänyt jo kaikki taitosi ja resurssisi.
Vaikka onkin järkeva liiankin, mutta sitä toista puolta on harva saanut hänestä näkyviin. Sellainen hän on.